Ryssä rintamallaan.

Parisen viikkoa sitten koetimme kurkistella sen esiripun taakse, joka peittää tulevan kesän tapahtumat itärintamalla. Tietenkin verho säilytti salaisuutensa, ja kun emme omaa sagittaarisia lahjoja, joiden avulla noin vain voisi taivaan tähtien mukaan viittoilla linjat tulevaisille tapahtumille, jäi kaikki se, mitä sanoimme idän kolmannen sotasuven kehityksestä, pelkän arvailun varaan. Johtopäätöksemme oli, että saksalaiset eivät tulisi idässä suorittamaan mitään edellisten kesien veroista suurhyökkäystä, mutta sitä vastoin lujia paikallisluontoisia iskuja eri puolilla rintamaa, iskuja, jotka voisivat saada varsin laajatkin mittasuhteet. Näiden arvailujen jälkeen on julkisuuteen saapunut yhä runsaammin tietoja saksalaisten suurista joukko- ja materiaalikuljetuksista itärintamalle, eikä saksalaisella taholla ole salattu sitäkään, että idässä on odotettavissa saksalainen suuroffensiivi, kunhan sille määrätty aika on käsillä. Myöskin venäläiset kertovat saksalaisten suurista keskityksistä ja sanovat odottavansa vihollisen hyökkäystä.

Julkisuuteen tulleet tiedot eivät näin ollen anna tukea esittämällemme mielipiteelle. Mutta millään vakuuttavalla teholla ne eivät liioin todista vastakohtaakaan. Ja asian laitahan onkin se, että huonosti olisi eräs nykyaikaisen sodan tärkeä tekijä, nimittäin yllätys, suojattu, jos mikä tahansa Pekka Peitsi sen saattaisi etukäteen räjäyttää.

Tähän saakka olemme tarkastelleet saksalaisten osuutta ensi kesän taisteluihin. Olemme tyystin sivuuttaneet sen, mitä Venäjä puolestaan tekee. Tämä on johtunut osaltaan siitä, että ulkopuolisen on hyvin vaikeaa ryhtyä Venäjän edellytysten arvioimiseen. Tähän mennessä on niille, jotka ovat suurimmalla asiantuntemuksella puhuneet Neuvostoliiton mahdollisuuksista, tapahtunut kaikkein karkeimmat kömmähdykset, niin hyvin niille, jotka ovat ennustaneet puna-armeijan pikaista luhistumista kuin niillekin, jotka ovat kuljettaneet sen rientomarssissa Weikselille. Mutta kaiken uhalla on yritettävä, varovasti, tarkastella, minkälaisin edellytyksin Neuvostoliiton armeija astuu uuteen kesäsotakauteen.

Tarkastelkaamme aluksi rintamalinjaa Venäjällä. Tällä aukeamalla julkaistu kartta osoittaa sen kulun. Pietarista Taganrogiin ulottuva rintama, joka linnuntietä tekee vajaat 1 600 km, heittää muutaman loivan polvekkeen, ja jollei saksalaisilla olisi Orelin mutkaa, voisi rintamalinjaa sanoa melkein suoraksi. Olhavan, Lovatin, Donetsin ja Miusin osilta rintama kulkee jokilinjoja pitkin. Lisäksi on saksalaisilla hallussaan tärkeä Kubanin sillanpääasema.

Saksalaiset ovat tienneet kertoa bolshevikkien suorittaneen huomattavia joukkokeskityksiä pitkin rintamaa, mutta vilkkainta sen on mainittu olleen Velikije Lukin ja Orelin tienoilla. Nämä ovat tietenkin voineet olla pelkästään puolustuksellisia toimenpiteitä. Mutta sitä olettamusta vastaan puhuvat aivan viime päivinä itärintamalta tulleet tiedot, joiden mukaan puna-armeijan aktiivisuus niinhyvin maalla kuin ilmassakin olisi silminnähtävästi tehostunut. Joudutaan kysymään, onko Neuvostoliitolla sellaista sotilaallista voimaa, että se kykenee vakavasti suunnittelemaan offensiivia tulevana kesänä.

Venäläisten miehistömenetykset lähes kahden vuoden intensiivisen sodan aikana ovat olleet valtavat. Mitään ehdottoman varmoja tietoja niistä ei ole olemassa, sillä niitä julkisuudessa mainittuja lukuja, jotka osoittivat venäläisten tappiot jo vuoden 1941 aikana kohonneen lähelle 20 miljoonaa (3.6 miljoonaa vankia + 3.6 miljoonaa kaatunutta + 3 x 3.6 miljoonaa = 10.8 miljoonaa haavoittunutta) voidaan tuskin ottaa lähtökohdaksi, kun muistetaan puna-armeijan taistelukyky talvella 1942-43. Venäläiset ovat itse ilmoittaneet tappionsa v. 1941 aikana n. 2 miljoonaksi mieheksi, mikä tietenkin oli silloin vain murto-osa todellisista miehistömenetyksistä. Sivullisen on vallan hyödytöntä takertua näihin lukuihin, mutta niiden perusteella ja kaiken muun nojalla, mitä tiedetään, saadaan Venäjän armeijasta sellainen kuva, että vaikka se onkin kärsinyt huikeat tappiot ja menettänyt epälukuisen määrän parasta taistelija-ainesta, sen taisteluteho on yhä vieläkin varsin kunnioitettava. Ei tarvitse muuta kuin palauttaa mieliin, kuinka puna-armeija viime talvena kykeni yllättävän lyhyessä ajassa etenemään Volgalta lähelle Dnjepriä. Kun otetaan vastassa olleen vihollisen tunnustettu voima huomioon, ei tätä etenemistä voi mikään haperiarmeija suorittaa. Ja meidän on muistettava, että vaikka tämän armeijan hyökkäys pysäytettiin, itse armeijaa ei tuhottu. Se on olemassa ja sillä on ollut aikaa yli kaksi kuukautta parannella haavojaan ja järjestäytyä uudelleen. - Materiaalin puutetta ei puna-armeijan ole todettu vakavasti potevan ja olisi liian uskallettua olettaa sellaista nytkään.

Mutta Venäjän armeijan kärsimät tappiot ovat olleet niin vakavat, että mitään yleishyökkäystä se ei liioin voi ajatella. Sitä vastoin on pidettävä todennäköisenä, että sen parhaat joukko-osastot keskitetään määrätyille alueille, joista käsin ne ryhtyvät suorittamaan paikallisia hyökkäyksiä. Venäjän armeija on siinä mielessä monipuolisempi kuin saksalainen, että se voi hyökätä sekä kesällä että talvella. Toukokuun 12. päivänä 1942 aloitettu Harkovin operaatio on osoituksena venäläisten kyvystä kesäoffensiiviin. Se oli raju isku, jonka saksalaiset suurin voimanponnistuksin tosin käänsivät omaksi edukseen.

Olemme moneen kertaan sodan aikaisemmissa vaiheissa todenneet, kuinka edullisessa asemassa on se taisteleva puoli, jolla on aloite hallussaan. Hyökkääjä saa valita kohteen ja saa määrätä ajankohdan. Ne ovat etuja, joilla sekä ajallisesti että pitkän päälle on merkityksensä. Ja juuri tämäkin seikka pakottanee venäläisen sodanjohdon pyrkimään tulevana kesänä jatkuvaan aktiivisuuteen. Kun se samalla tietää, että vihollinen myös aikoo säilyttää aloitteen paikallisluontoisissa hyökkäyksissään, on omista hyökkäysvalmisteluista huolimatta säilytettävä linjat kaikkialla vahvoina ja varattava reservejä riittävästi. Mutta samoin on saksalaistenkin laita. Ryssän voidaan sanoa olevan kuitenkin sen verran paremmalla puolella, että se saattaa joillakin vähemmän merkittävillä alueilla antaa maastoa syvältikin hyökkääjälle, mutta saksalaisille on nykyinen linja kokonaisuus, niin että venäläisten tunkeutuminen syvälle saksalaisten alueelle itse asiassa missä kohti tahansa voi haavoittaa pahasti varsin laajaa rintamanosaa.

Jos nyt tarkastelemme rintamalinjaa siinä mielessä, että saattaisimme arvailla, millä suunnalla ryssät tulevat hyökkäämään, jos hyökkäävät, niin kiinnittyy huomiomme erityisesti kahdelle suunnalle. Ensiksikin Ukraina. Ei tarvitse todistella, mitä arvoja Ukraina edustaa Neuvostoliitolle. Se on vilja-aitta, se on teollisuuden keskus, se on välttämättömän työvoiman asuinalue. Ukrainan mukana Venäjä menetti puolet terästuotannostaan ja enemmän kuin puolet rautamalmistaan. Ja se, minkä Neuvostoliitto menetti, on nyt joutunut tai joutumassa vihollisen hyödyksi. Silloin kuin sodanjohdon on yhdistettävä taloudelliset tavoitteet puhtaasti sotilaallisiin näkökohtiin, kuten nykyään niin usein on pakko tehdä, kiintyy bolshevikki-johdon huomio Ukrainaan. Se hyökkäys, joka lopputalvesta pysähtyi Dnjeprin edustalle, saattaa tulevana kesänä levännein voimin alkaa uudelleen. Mutta varmaa tällöin on, että saksalaiset seisovat täällä valmiina kohtaamaan vihollisen. Rommelin kaltaiselle johtajanerolle avautuisi Ukrainan lakeuksilla hänen taitoaan vastaava tehtävä bolshevikkien panssarivoimien hajoittamisessa ja oman hyökkäyksen irtipäästämisessä sen jälkeen.

Venäläisten keskitykset Orelin luona saattavat merkitä Ukrainan hyökkäysliikkeen ensimmäistä etappia. Saksalaisten käsissä oleva Orelin mutka katkaisee näet venäläisten suoran rautatieyhteyden Moskovasta Kurskiin ja Harkovin rintamalle. Tuo kiusallinen mutka olisi oikaistava ennen kuin edulliset kuljetussuhteet Donetsin yli käyvälle hyökkäykselle on saavutettu, ja sen vuoksi saatetaan odottaa venäläisten ryntäystä Orelia vastaan, joka kesti viime kevättalvella murtumatta mitä ankarimman venäläispainostuksen.

Jos nyt kerran venäläinen offensiivi kesällä jossakin muodossa alkaa, voidaan pitää varmana, että Velikije Lukin tienoo ja Ilmajärven eteläpuoli tullaan usein mainitsemaan tilannekatsauksissa. Velikije Lukissa ovat bolshevikit suoran ja lyhyen rautatiematkan päässä Moskovasta, josta voidaan helposti syöttää musikkaa ja vintofkaa rintamalle. Velikije Lukista on vain 120 km Latvian rajalle ja vajaan 200 km matkalla Riikaan käsin voidaan katkaista kolme tärkeää Pietariin vievää rautatielinjaa. Ja vihdoin viimein: 400 km päässä Velikije Lukista on Riika ja Itämeri. Jo talvitaistelun aikana tähyilivät bolshevikkien katseet tähän suuntaan ja tänne saakka, mutta saksalaisten rautainen vastarinta teki ryssien aikeista itämaisia haaveita. Mutta meidän ei ole vaikeaa havaita, että on ollut ajatusta takana niissä miehiä syövissä hyökkäyksissä, joita bolshevikit suorittivat viime talvena Velikije Lukin suunnalla. Ja kun olemme oppineet näkemään ryssäläisen sodanjohdon itsepäisyyden ja kaikessa tunnottomuudessaan sittenkin realistisen katsomustavan, emme erehtyne, jos oletamme, että ensi kesänä heitetään yhä uusia ja uusia divisiooneja Ilmajärven eteläpuolelta pyrkimään kohti Riianlahtea.

Mutta tekivätpä bolshevikit mitä tahansa, heillä on vastassaan hyvin varustettu, taisteluihin harjaantunut saksalainen valioarmeija. Sillä saattaa olla vaikea tehtävä, mutta tähänastiset taistelut ovat osoittaneet, että se kasvaa vaikeuksien mukana. Ei puhettakaan, että puna-armeija kykenisi lyömään Saksan suojamuuria idässä.

Kubanin sillanpääasemassa ovat taistelut riehuneet jo viikkoja. Ei ole mahdotonta, että saksalaiset siellä luopuvat asemistaan. Itse sodankäynnin kulkuun ei sillä ole suoranaista vaikutusta, mikäli Saksa ei ole aikonut uudistaa loikkaustaan Kaukasiaan.

12.5.1943.