Pääministeri Kekkonen: Herra puhemies sallinee, että tämän pääluokan yhteydessä koskettelen myöskin toista asiaa, nimittäin 18 pääluokan alaista kysymystä, koska ilmeiseltä näyttää, että nämä asiat liittyvät toisiinsa.

Kun valtioneuvosto joutui valmistelemaan tulevan vuoden menoarvioesitystä, oli sillä käytettävänään toukokuun 10 päivänä valmistunut valtion palkkauslautakunnan mietintö, jossa oli tehty erinäisiä ehdotuksia valtion viran ja toimen haltijoiden palkkausluokkien tarkistuksesta. Valtioneuvosto tulo- ja menoarviota valmistellessaan pääasiassa yhtyi palkkauslautakunnan ehdotukseen, ja tämän mukaisesti tulo- ja menoarvioon sisällytettiin eräitä palkankorotuksia, mm. ylikonduktööreille ja konduktööreille ehdotettu yhden palkkaluokan korottaminen. Kun valtioneuvosto sitten valtiovarainvaliokunnan käsitellessä tulevan vuoden menorviota joutui varsin useitten palkankorotusesitysten johdosta uudelleen käsittelemään palkkauskysymystä, joutui se suorittamaan muutamia tarkistettuja kannanottoja. Paitsi muuta silloin joutui esille myöskin kysymys veturimiesten palkkauksesta, ja valtioneuvosto päätti suositella valtiovarainvaliokunnalle, että veturimiesten palkkoja olisi korotettava yhdellä palkkaluokalla. Tämän perusteluksi valtioneuvostossa ja valtioneuvostolle esitettiin, että kun ainakin yhdeksän vuoden aikana vallinneet konduktöörien ja veturimiesten keskinäiset palkkasuhteet olivat palkkauslautakunnan ehdotuksen perusteella joutuneet muutetuiksi, niin näytti tarpeelliselta, että vanha keskinäinen tasapaino olisi palautettava. Tämä tasapaino voitaisiin palauttaa sen suosituksen perusteella, minkä valtioneuvosto esitti valtiovarainvaliokunnalle. Kun nyt arvostellaan valtioneuvoston ottamaa kantaa näissä palkka-asioissa, täytyy sanoa, että jos virhe valtioneuvostolle on tapahtunut, niin se on tapahtunut silloin, kun valtioneuvosto palkkauslautakunnan ehdotuksen perusteella esitti konduktöörien palkkoja korotettavaksi yhdellä palkkaluokalla (Ed. Hiltunen: Miksi esititte?). Esitys, niinkuin sanottu, perustui palkkauslautakunnan ehdotukseen. Kun valtionrautateillä oli totuttu jo ainakin yhdeksän vuoden aikana konduktöörien ja veturimiesten keskinäiseen palkkasuhteeseen sellaisena, kuin se tähän saakka on ollut, olisi kenties ollut viisaampaa, että se olisi säilytetty ja hylätty valtion palkkauslautakunnan tekemä ehdotus konduktöörien palkkojen korottamisesta (Ed. Hakkila: Sehän on selvä asia! - Eduskunnasta: Se olisi voitu tehdä!).

Valtiovarainministeriön taholta ministeri Miikki esitti valtioneuvoston käsityksen valtiovarainvaliokunnalle; mutta niinkuin tunnettua valtiovarainvaliokunta ei hyväksynyt valtioneuvoston suositusta. Me olemme kuulleet täällä valtiovarainvaliokunnan herra puheenjohtajan ilmoitettavan, että valtioneuvoston suosittelu ei johtanut valtiovarainvaliokunnan myönteiseen kannanottoon nimenomaan sen vuoksi, että parastaikaa valtioneuvoston ja veturimiesliiton välillä käytiin palkkaneuvotteluja (Ed. Karvikko: Ei kukaan tehnyt ehdotusta!).

Nyt on asia kehittynyt siis siihen, että eduskunta päätti valtioneuvoston suosituksen mukaan korottaa veturimiesten palkkoja yhdellä palkkaluokalla, jonka ehdotuksen valtiovarainvaliokunta kuitenkin nyt on hylännyt. Mutta ennenkuin näin pitkälle päästiin, tapahtui asiassa vielä eräs välivaihe. Veturimiesten liitto nimittäin esitti valtioneuvostolle, että veturimiesten palkkoja olisi korotettava ei yhdellä palkkaluokalla, niinkuin valtioneuvoston suositus kuului, vaan kahdella palkkaluokalla. Ja kuten edustajat hyvin muistavat, tämä veturimiesten päätös oli tehty niin tiukaksi, että ellei tähän kahden palkkaluokan korottamisvaatimukseen suostuta, Veturimiesliitto aloittaa veturimieslakon. Kun tämä vaatimus valtioneuvostolle esitettiin, valtioneuvosto joutui uudelleen veturimiesten palkkauskysymystä käsittelemään ja valtioneuvosto päätti, että se ei voi suostua veturimiesten vaatimukseen kahden palkkaluokan korottamisesta, vaan on valmis ottamaan vastaan sen lakon, jolla oli uhattu. Mutta samassa yhteydessä Veturimiesliitto sai kuulla, että valtioneuvosto edelleen on sitä mieltä, että veturimiesten palkkoja voidaan korottaa yhdellä palkkaluokalla, minkä seikan valtioneuvosto päätti esittää suositteluna eduskunnalle, niinkuin ministeri Miikki budjetin yleiskeskustelussa tekikin.

Sen jälkeen kun valtiovarainvaliokunta nyt on hylännyt veturimiesten palkankorotusehdotuksen eikä ole yhtynyt eduskunnan tekemään päätökseen veturimiesten palkkojen korottamisesta yhdellä palkkaluokalla, minun on syytä valtioneuvoston puolesta ilmoittaa, että valtioneuvosto ei ole tässä suhteessa muuttanut kantaansa. Se edelleenkin suosittelee sitä, että veturimiesten palkat korotettaisiin yhdellä palkkaluokalla.

Eduskunnan päätöshän sisälsi myöskin sen, että järjestelymestarien palkkoja korotettaisiin yhdellä palkkaluokalla. Näyttää siltä, että tässä kysymyksessä ei voi muodollisista syistä enää sellaista päätöstä tehdä, että veturimiesten palkkoja korotettaisiin ja järjestelymestarien palkat jätettäisiin korottamatta. Nyt on asianlaita kuitenkin niin, että tämä ehdotus, joka koski järjestelymestarien palkkoja, ei kenties ollut loppuun saakka ajateltu, sen vuoksi, että järjestelymestarien palkkaus ei yleensä ole koskaan liittynyt veturipuoleen. Jos järjestelymestarien palkat nyt kohoavat, niin ilmeisesti se aiheuttaa ainakin palkankorotusvaatimuksia kirjureiden puolelta (Ed. Karvikko: Ei niistä kukaan välitä!).

Mitä taas tulee sairaanhoitajattarien palkkaukseen, niin eduskunta on täällä varsin vähän perustelun jälkeen päättänyt korottaa sairaanhoitajattarien palkkoja yhdellä palkkausluokalla. Kun valtioneuvosto käsitteli tätä kysymystä viime syksynä, valtioneuvosto katsoi silloin, että ei ole syytä korottaa sairaanhoitajattarien palkkoja. Samalla kannalla on valtioneuvosto tässäkin suhteessa edelleenkin. Täytyy ottaa huomioon, että tällainen erillinen, valmistamaton korotus saattaa aiheuttaa seurauksia, joista eduskunta kenties ei ole ollut selvillä silloin, kun se päätöksensä teki. Tällainen korotus aiheuttaa sen, että kunnalliset terveyssisaret ja kätilöt esittävät palkankorotusvaatimuksen. Sen jälkeen ovat vuorossa mielisairaanhoitajattaret ja apuhoitajat, sen jälkeen tulevat vuorossa arvatenkin sosiaaliministeriön alaiset koulukotien hoitajat ja vankiloiden sairaanhoitohenkilökunta. Lisäksi on ilmeistä, että myöskin hyvin suuri ryhmä, sairaaloitten taloushenkilökunta, tulee tämän korotuksen jälkeen esittämään palkkavaatimuksensa; ja on ilmeistä, että nämä palkankorotusvaatimukset tulevat kohoamaan satoihin miljooniin markkoihin. Näennäisesti varsin vaatimaton sairaanhoitajattarien palkankorotus tulee tuomaan mukanaan hyvin kovan paineen ja valtion menot tulevat lisääntymään ilmeisesti varsin huomattavasti (Ed. Karvikko: Veturimiesten palkat eivät lisää painetta!).

Mutta tämä välivaihe, joka nyt on tässä tapahtunut, on hyvin opettava. Ja hyödyllinen ei vain tälle hallitukselle, vaan kaikille tuleville maan hallituksille. Nimittäin nyt on viran ja toimen haltijoitten parissa yleensä ollut se käsitys, että valtioneuvostolla on oikeus hyväksyä tai hylätä heidän palkankorotusvaatimuksensa. Valtioneuvosto on joutunut tavantakaa sellaisten vaatimusten eteen, että tietty viran ja toimen haltijaryhmä esittää palkankorotusvaatimuksen, kohdistaa sen valtioneuvostoon, asettaa määräajan, ilmoittaa aloittavansa lakon tai panevansa virat tai toimet hakukieltoon. Valtioneuvosto, niinkuin nyt hyvin havaitaan, ei voi tällaisenkaan pakon edessä suostua tämäntapaisiin palkankorotusvaatimuksiin, oli uhkana mikä tahansa, vaan valtioneuvoston täytyy jättää asiat eduskunnan ratkaistavaksi ja näinollen tuollaiset määräaikaiset palkankorotusvaatimukset, ne ovat asiattomia, ne ovat kohtuuttomia, eikä ole syytä kuvitella, että valtioneuvosto voisi eduskunnan selän takana tämäntapaisiin vaatimuksiin suostua. Se voi luonnollisestikin esittää suosittelun eduskunnalle, mutta se ei voi etukäteen ilmoittaa, että eduskunta tulee tämän ehdotuksen hyväksymään eikä se voi tämäntapaisella ilmoituksella torjua esimerkiksi lakkouhkaa, vaikka se olisi kuinka vaarallinen maan talouselämälle tahansa. Näinollen minusta tuntuu siltä, että se välivaihe, jonka palkkausasioitten käsittely eduskunnassa nyt on saanut, on varsin opettava ei vain hallitukselle, vaan myöskin valtion viran ja toimen haltijoille. Heidän järjestönsä nyt näkevät, mikä on se oikea tie ja oikea järjestys, jonka mukaan palkkauskysymyksiä täytyy käsitellä.

Esimerkiksi se uhka, joka nyt yliopistoassistenttien taholta on valtiota vastaan kohdistettu, kun on irtisanouduttu viroista ja julistettu ne hakukieltoon, ei kohdistu hallitukseen, sen jälkeen kun asia täällä on ollut ratkaistavana ja se on täällä laillisesti ratkaistu, vaan se kohdistuu eduskuntaan. Valtion viran ja toimen haltijoitten järjestöjen ilmeisesti pitäisi ottaa tämä näkökohta huomioon, kun nämä järjestöt tämän tapaisia varsin vakavia päätöksiä tekevät.

Asian käsittelyssä yhteydessä eduskunnassa ed. Seppälä esitti ehdotuksen, että eduskunta kehottaisi valtioneuvostoa asettamaan toimikunnan, jonka tehtävänä olisi tutkia valtion viran ja toimen haltijoitten palkkauskysymystä kokonaisuudessaan. Eduskunta tosin hylkäsi tämän ehdotuksen, mutta minun täytyy henkilökohtaisesti sanoa, että tämäntapaisen tutkimuksen suorittaminen ilmeisesti olisi hyvin paikallaan. Valtioneuvosto ei ole tätä asiaa käsitellyt; sen vuoksi minä en voi sanoa tullaanko tämän tapainen tutkimus suorittamaan. Mutta ilmeisesti tällaisen tutkimuksen suorittamisen eräs edellytys tulisi olemaan se, että tämän tutkimuksen lopputulos, vaikka se tulisi toteutetuksikin, ei saisi häiritä palkkamarkkinoiden yleistä vakavuutta.

Minä haluaisin erityisesti tätä tutkimusta puolustaa sillä, että tämän tutkimuksen perusteella saataisiin luotettava ja oikea kuva siitä, mikä on valtion viran ja toimen haltijoitten palkkauksen ja palkkausetujen suhde yksityisten palveluksessa olevien henkilöitten palkkaukseen. Tällöin tulisi ottaa myöskin huomioon, ei ainoastaan pelkästään tietty palkkaluokka ja peruspalkka, vaan myöskin ikälisätulot, jotka tavallisesti unohdetaan. Ikälisäthän merkitsevät palkan lisäystä aina neljännekseen saakka peruspalkasta. Tämä tavallisesti unohdetaan silloin, kun puhutaan virkamiesten palkkauksesta (Ed. Hakkila: Ja eläkkeistä!).

Sitten täytyy ottaa huomioon myöskin eräs seikka, joka on laskettava virkamiehen sosiaalisiin etuihin. Se on erottamattomuus, jonka rahallista painoa tietenkään ei voida arvioida, mutta joka antaa sellaista sosiaalista turvaa valtion viran haltijoille, että sitä ei ole kovin vähäiseksi arvioitava. Edelleen täytyisi tässä tutkimuksessa ottaa huomioon kalliinpaikanlisät, jotka kohottavat palkkausta, eläke-edut, jotka ovat erinomaisen tärkeä osa valtion viranomaisten palkkaussysteemissä, mutta jota ei koskaan esitetä minään positiivisena puolena, silloin kun peruspalkan perusteella verrataan valtion viran ja toimen haltijoitten palkkoja yksityisen palveluksessa olevien palkkoihin. Ja edelleen ilmeisesti täytyy ottaa huomioon myöskin ne pitemmät lomat, jotka valtion viran ja toimen haltijoilla on, pitemmät kuin yksityisessä palveluksessa olevilla, ja vihdoin lyhyempi työaika. Tällöin täytyy ottaa huomioon, paitsi pitkät kesälomat eräillä viran ja toimen haltijoilla, myöskin normaalisilla valtion virastoissa palvelevilla oleva lyhyempi päivittäinen työaika kuin yksityisissä toimissa olevilla. Jos näillä edellytyksillä suoritetaan perusteellinen ja oikeudenmukainen tutkimus siitä keskinäisestä suhteesta, mikä on olemassa valtion viran ja toimen haltijoitten ja yksityisessä palvelussuhteessa olevien henkilöitten kesken, niin se varmasti tulee edistämään valtion viran ja toimen haltijoitten palkkauskysymyksen oikeudenmukaista ratkaisua.

Pääministeri Kekkonen: Minun on korjattava erästä osaa äskeisestä lausunnostani. Väärinkäsityksen vuoksi olin sitä mieltä, että järjestelymestareitten palkkauksen korottamista, jonka eduskunta edellisessä istunnossa suoritti, ei voitaisi nyt poistaa. Kun asianlaita kuitenkin on niin, että se voidaan poistaa, on minulla syytä ilmoittaa, että hallitus katsoo, että järjestelymestarien palkkoja ei pitäisi korottaa yhdessä veturimiesten palkkojen kanssa.