Pääministeri Kekkonen: Herra puhemies! Tosin ei liene suurta arvoa tämän päivän ratkaisulle sillä seikalla, miten ed. Junnila on aikoinaan tämän asian yhteydessä äänestänyt, mutta kun hän puheenvuorossaan täällä väitti, että minä olen antanut väärän kuvan hänen esiintymisestään, niin minun on pakko tämä oikaista. Ed. Junnila, niinkuin hänen ehdotuksestaan voi päätellä, on tänä päivänä sitä mieltä, että Arava-rakenteluun on käytettävä vuonna 1954 kiinteästi 7.5 miljardia markkaa. Kesäkuussa ed. Junnila lopullisessa äänestyksessä edusti sitä kantaa, että laki olisi tältä osalta sen sisältöinen, että määräraha olisi enintään 7.5 miljardia markkaa, ja niinkuin me täällä äsken kuulimme, enintään -sana oli hänen käsityksensä mukaan silloin, ja on hänen käsityksensä mukaan nyt, hyvin tärkeä asia. On ilmeistä, että ed. Junnila silloin ei olisi enintään-sanaa niin voimakkaasti puolustanut, ellei hän todella olisi tarkoittanut, että vuoden 1954 menoarviota käsiteltäessä tämän enintään -sanan ansiosta tulisi suoritettavaksi huomattava vähennys suunniteltuun määrärahaan. Voin päätellä tämän siitä, että hän kesäkuun 4 päivänä pitämässään puheessa tämän asian yhteydessä nimenomaan sanoi seuraavat kallisarvoiset sanat: "Yksinkertainen yhteen- ja vähennyslasku tai tavallinen terve talonpoikaisjärki tekee näistä tosiasioista sen yksinkertaisen johtopäätöksen, että valtion menotaloutta on vähemmän tarpeellisilta kohdiltaan karsittava kirjaimellisesti kymmenenmiljardikaupalla." Varmaa on siis, että hän silloin enintään-sanaa kannattaessaan näki itsensä vuoden 1954 menoarvioesitystä laadittaessa äänestämässä huomattavasti pienempää määrärahaa Arvalle kuin 7.5 miljardi markkaa. Tämä kai on riidattomasti selvää, ja kun puheenvuorossani varsin varovaisesti oletin, että ed. Junnila kenties sittenkin on muuttanut mielipidettään - ja väärään suuntaan - niin minä en antanut ed. Junnilasta väärää kuvaa, niinkuin hän tässä halusi mainita. Ed. Junnila antaa itsestään sen kuvan, minkä tämä asioitten kulku osoittaa.

Muuten voin sanoa, että ed. Junnila juuri Arava-asioitten käsittelyn yhteydessä viime keväänä esitti monia hyvin varteenotettavia näkökohtia. Hän mm. 16 päivänä kesäkuuta sanoi, että jos entistä käytäntöä lakisidonnaisten menojen suhteen jatketaan, silloin on aivan toivotonta koettaa saada valtiotalouteen jotakin tervehtymistä. Tämä on aivan totta. Tämä oli totta 1 päivänä kesäkuuta ja vielä enemmän totta se on tänä päivänä. Vielä 19 päivänä kesäkuuta hän lausui asuntotuotantolakia käsiteltäessä hyvin voimakkaasti seuraavat sanat: "Eikö näin ollen kaikki järki puhuisi sen puolesta, että täällä noudatettaisiin mahdollisimman suurta pidättyväisyyttä ja harkintaa, ennenkuin säädetään uusia lakeja, joilla valtion menoja sidotaan vuosiksi eteenpäin." Minä hyväksyin sen silloin ja minun on hyvin mieluista sanoa, että hyväksyn sen tänä päivänäkin, ja toivoisin, että ed. Junnila äänestyksessä osoittaisi, että hän hyväksyy myöskin tämän lausunnon tänä päivänä.

On ollut muuten hyvin liikuttavaa seurata niitä aivan epätoivon partaalla olevia puheenvuoroja, joilla kunnon oikeisto täällä on koettanut kalastella SKDL:n ääniä hallituksen kaatamiseksi. Näistä puheenvuoroista tulee esille, että hallitus ei voi pysyä SKDL:n äänillä pystyssä; se on epämoraalista. Mutta hallitus voidaan kaataa ja hallitus pitää kaataa SKDL:n äänillä; silloin nuo äänet ovat olleet moraalisesti oikeassa ja isänmaallisessa tarkoituksessa (Hilpeyttä eduskunnassa). Hallitus ei ole pyytänyt SKDL:n kannatusta. Hallitus ei ole tehnyt kauppaa SKDL:n äänistä eikä hallitus tiedä, miten SKDL tulee äänestämään (Ed. Hakkila: Eikö tiedä? - Ed. Karvikko: Kyllä ne on hallitukselle ilmoitettu!). Minä ilmoitin, mikä on hallituksen tiedossa, mutta ed. Karvikko kenties tietää paremmin. Jos ed. Karvikon kautta tämä tieto on tullut, niin ed. Karvikko ei ole tuonut sitä meille saakka. Mutta sen hallitus tietää, kuten eduskuntakin, että SKDL ei ole hallituksen talouspolitiikan takana (Eduskunnasta: Mutta se on hallituksen takana! - Ed. Hakkila: Hädässä on!). Hallitus ei ole hädässä, mutta minusta tuntuu sen hermostuneisuuden vuoksi, joka vallitsee tietyissä ryhmissä, että hätä on muualla suurempi (Ed. Karvikko: Valtakunta on hädässä!).