Kirje J. K. Paasikivelle 22.11.1953

Hyvä Veli,

Kun lehdistön pahin kohina nyt on ohi, haluan kirjoittaa Sinulle, joka aina olet suhtautunut minuun niin suurella ystävyydellä, muutaman selostavan sanan niiden tavattomien vääristelyjen ja väärintulkintojen johdosta, joita lehdistössä on ollut.

Ensiksikin palautan mieleesi, että tässä syksyllä sanoin olevani kyllästynyt siihen alituiseen parjaukseen, jota pääministerinä olen viime aikoina saanut osakseni yrittäessäni vilpittömästi ja rehellisesti ajaa läpi ohjelmaa, joka talouselämän miesten parissa vallitsevan yleisen käsityksen mukaan on terve ja joka voisi palauttaa tasapainon talouselämäämme. Sanoit silloin, että siihen ei tarvitse kiinnittää huomiota. En ole - herra paratkoon - siitä paljon piitannutkaan, mutta kaikella on rajansa.

Olen siis Palmrothin - ja Tuomiojankin - kanssa usein syksyn mittaan puhunut länsivaluutoista, joiden saanti mielestämme on näyttäytynyt ainoalta mahdolliselta keinolta balanssin aikaansaamiseksi ja valuuttapulamme helpottamiseksi. Palmroth on esittänyt, että lähtisin Moskovaan asiasta sopimaan, koska ratkaisu ei ole mahdollista - niin on hänkin lausunut - kauppavaltuuskuntien välisissä neuvotteluissa. Hallituspulan uhkan vuoksi en sitä tähän mennessä tehnyt - ehkä se oli turhaa arkuutta, mutta pelkäsin siitä taas tehtävän suuren numeron, kuinka muka haen ulkomailta apua. Mutta tiesin, että jos hallitus istuisi, matka olisi tehtävä.

Olin valmistanut matkaani täkäläisen neuvostolähetystön taholla ja kertonut parilla kutsulla tapaamilleni neuvoksille mahdollisesta matkastani ja sen tarkoituksesta. Pidin parhaana, että he tietävät ennen matkaa, mistä on kysymys. Tällä kannalla asia oli, kun 31.10.1953 sain kutsun saapua ministeri Lebedevin luokse, mistä seikasta heti neuvottelin kanssasi. Kuten lähettämästäni promemoriasta [dokumentti 101] käy selville, aloitin keskustelun - hallituskysymyksen ulkopuolelle jääntiin viitattuani - suoraan kysymällä, voimmeko saada länsivaluuttoja. Vastaus oli myönteinen.

Koko keskustelu, sen ajankohta ja min. Lebedevin viimeinen repliikki: "Teillä on kiire", antoivat minulle sen kuvan, että tuo ilmoitus - sillä sitähän keskustelun loppupuoli oli - oli ulkopoliittisesti erittäin merkittävä. Toimitin siitä Sinulle oitis aluksi kiireessä sihteerilleni esittämäni lyhyen viestin ja maanantaina matkalta palattuani täydellisen selonteon. Siihen, mitä sen jälkeen luonasi tapahtui, en tässä puutu. Mutta hallituksen piirissä asiaa pohdittiin paljon. Kenties venäläisten tarkoitus oli ollut, että ennen luottamusäänestystä ilmoitus olisi saatettu julkisuuteen, niin minusta nyt tuntuu, mutta siihen en varsinkaan neuvottelumme jälkeen halunnut ryhtyä. Asia sai kuitenkin uusia vaiheita. 7.11.1953 neuvostolähetystön vastaanotolla puhui min. Lebedev koko asian Törngrenille ja eräs lähetystön virkamies oli sen kertonut myös Österholmille. Muutenkin asia tuli tunnetuksi. Törngren kertoi, että mm. eräs metallimiesten lähetystö oli hänelle asiasta puhunut, aina Saimaan kanavaa myöten, tiistaina 10.11.1953. Neuvottelimme useaan kertaan, Törngren ja minä, mitä olisi tehtävä. Meistä näytti selvältä, että venäläiset ovat tarkoituksella levittäneet tietoa ja erityisesti meitä pelotti se, että asia saatettaisiin julkisuuteen neuvostohallituksen taholta. Oli puhetta, että selostaisin asian eduskunnassa 10.11., tahi kertoisin sen 11.11. eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle tai antaisin sen "Maakansalle" saman viikon lopulla. Kaikista näistä vaihtoehdoista puhuin omien hallitusryhmätovereitteni ja Törngrenin kanssa. Kirjoitin valmiiksi haastattelun 10.11. ja se oli mm. Törngrenin luettavana. Tässä yhteydessä lienee paikallaan mainita, että minun oli viikon varrella, en muista päivää, välikäsien kautta annettu ymmärtää, että neuvostotaholla ei ollut mitään min. Lebedevin ilmoituksen julkisuuteen saattamista vastaan. Monien neuvottelujen, päätösten ja vastapäätösten jälkeen oli lopputulos, että ennen Tuomiojan hallitusyrityksen päättymistä ei meidän taholta asiaa saateta tiedoksi; ja syynä oli pelko siitä, että taas syytettäisiin minua ja hallitusta, että painostetaan ja yritetään estää eduskuntaa vapaasti päättämästä hallitusasiassa. On aivan varmaa, että tällaiset syytökset olisivat olleet nykyisiä pahemmat, jos toisin olisi menetelty. Tiedän kyllä, että Törngren oli kertonut Lebedevin ilmoituksesta todennäköisesti varsin seikkaperäisesti ruotsalaisen eduskuntaryhmän kokouksessa, mihin Lebedev oli häntä suorastaan kehoittanutkin.

Olin Kööpenhaminassa hallitusneuvottelujen ajan enkä - vastoin siitä esitettyjä väitteitä - niitä edes seurannut.

Palattuani hallituskysymyksen ratkaisun jälkeen maanantaina 16.11.1953 Kööpenhaminasta sain oitis kuulla, että Lebedevin ilmoitus oli suhteellisen laajalti lehtimiesten tiedossa, kuten mm. Hufvudstadsbladetin eräs pääkirjoitus myöhemmin osoittaa. Lisäksi oli levitetty huhua, että olin ollut hämäräperäisissä neuvotteluissa venäläisten kanssa - tietenkin vanha sävel maan myymisestä jne. Samaa epäilyä viritti vielä haastattelun jälkeen mm. Helsingin Sanomat vihjaamalla ehkä lupaamistani mutta salatuista vastapalveluksista.

Toiselta puolen Tuomiojan uusi hallitus oli valmis. Jos venäläiset olivat tarkoittaneet, että ilmoitus olisi sen estämiseksi sitä ennen saatettu julkisuuteen, ei sitä ollut tehty, mutta asiaa ei ollut salattu niiltä, joista ratkaisu riippui, mikä luultavasti oli venäläistenkin tiedossa. Kun edelleen kuitenkin oli mielessäni ilmoituksen saattaminen julkisuuteen, oli painavimpana syynä huoli siitä, että Neuvostoliitto saattaisi edullisen tarjouksensa julkisuuteen ja syyttäisi meitä, että sitä ei ole katsottu edes sen arvoiseksi, että siitä olisi tehty julkisuudessa selkoa. Tämä mahdollisuus oli minusta, kaiken sen jälkeen, miten neuvostolähetystö oli levittänyt tietoa keskustelusta, hyvin läheinen ja mielestäni maalle vaarallinen. Toiseksi katsoin, että kun Lebedev oli eräiden asioiden osalta antanut täsmälliset lupaukset, meidän etumme vaatisivat, että ne oli ikäänkuin lyötävä kiinni meidän puoleltamme - kuten Tuomiojakin nyt on mielestäni oikein tehnyt. Epämääräisemmät Lebedevin puheet jätinkin haastatteluun ottamatta.

Asia oli esillä vielä vanhan hallituksen aikana maalaisliiton hallitusryhmässä ja me päätimme, että haastattelu on annettava. On naurettavaa puhua minun katkeruudestani, sillä eroni ja Tuomiojan tulo oli selvillä jo viime kesänä. On valheellista syyttää minua uuden hallituksen toiminnan vaikeuttamisesta: hallitus oli pystyssä ja sen menestyminen ei riippunut minun haastattelustani, ehkä päinvastoin Neuvostoliitto ei nyt voi perääntyä julkisuuteen saatetuista lupauksista, niinkuin oletan käyvänkin. Tapahtuiko heille laskuvirhe, kun tiedot julkaistiin hallituksen muodostamisen jälkeen? Lisäksi halusin puhdistaa itseni sihisevältä panettelulta. - Lienee syytä mainita, että sihteerini kertoi pyynnöstäni 17.11.1953 Törngrenille haastattelun julkisuuteen tulosta.

Haastattelu julkaistiin. Mitä mielikuvituksellisimpia syytöksiä keksittiin motiiveistani. Kun sitten "Maakansassa" selostin asian taustan, on häly laimentunut ja loppunut, ja esim. Hufvdstadsbladet, joka on yleensäkin ottanut varsin asiallisen kannan, moittii enää siitä, ettei haastattelua annettu STT:lle. Saattaa olla, että Hufvudstadsbladet on oikeassa, eikä meteli tällöin olisikaan ollut tällainen. Mutta tämä osoittaakin, että syytöksillä ei ole asiallista pohjaa.

Aivan viimeksi on ulkolaisten uutistoimistojen keskinäinen kilpailu tullut esille. Appel-lehti syyttää eräiden ulkomaisten lehtien versioiden perusteella siivottomasti minua, että olisin kehoittanut AP:n täkäläistä edustajaa kirjoittamaan, että nykyinen hallitus ei saisi sopimusta aikaan. AP:n Tukholman toimisto on minulle lähettänyt ilmoituksen, että mitään tällaista väitettä ei täkäläisen edustajan lähettämässä uutisessa ole ollut, vaan vain maininta, että asia on auki. En ole haastattelun johdosta sanonut kenellekään muuta kuin että kaikki on haastattelussa. Appelin syytös, jonka Helsingin Sanomat lainaa, on väärä ja hirvittävä.

Olen tahtonut Sinulle selostaa asian juurta jaksaen, en sen vuoksi, että tuntisin olevani millään tavoin syyllinen, vaan osoittaakseni, miksi olen näin menetellyt ja mitä olen menettelylläni tarkoittanut. Olen tehnyt selkoa tapausten kulusta myös maalaisliiton ryhmälle, jossa esitettiin pari kysymystä yksityiskohdista, joihin annoin vastauksen. Ainoassa puheenvuorossa, jossa arvosteltiin menettelyäni, suositeltiin sitä, että olisin sitten joskus tulevaisuudessa selittänyt, että minähän tämän sain aikaan! Se oli typerä neuvo!

Arvaan, että tämä asia on tuottanut Sinulle pahaa mieltä, mutta toivon, että et ole epäillyt minun rehellisiä motiivejani. Olen itse ollut syvästi pahoillani, että suuri osa lehdistöä on saattanut menettelyäni väärämieliseen valaistukseen. Mutta minä ymmärrän hyvin asioiden taustan: en ole kannanottojeni ja temperamenttini vuoksi ollut suomalaisessa politiikassa mikään suosittu henkilö, eikä mikään kansa, jolla ei ole selvää, pysyvää, yhtenäistä parlamenttienemmistöä, näytä kärsivän sitä, että sama mies on kovin pitkän ajan pääministerinä. Otan asian siten, että paljon siitä raivosta, joka nyt purkautui, on ilmausta siitä, että vastoin eri ryhmien, milloin minkin, tahtoa olen istunut liian kauan pääministerinä. Mutta siihen minulla on ollut omat painavat syyni.

Vaikka tiedän periaatteesi, että tahdot olla yhteydessä ainoastaan istuvan hallituksen kanssa, olen kuitenkin rohjennut vaivata Sinua tällä luottamuksellisella kirjeellä.

Kunnioittavin terveisin

Urho Kekkonen