Huomioita tämän päivän Karjalasta

Helsingin Sanomat 14.6.1942

Siirtoväen palaaminen Karjalaan, joka alkoi jo viime vuoden syyskesällä ja jatkui verrattain vilkkaanakin viime syksyllä, joutui talven aikana miltei kokonaan keskeytymään. Kun Karjalan jälleenrakentaminen kuitenkin ehdottomasti vaati, että jo kesällä 1942 huomattava osa alueen väestöä olisi palannut kotiseuduilleen, ryhdyttiin jo talvella valmistamaan siirtoväen kevätsiirtoa Karjalaan. Kun kuljetustilanne oli talvella ollut kireä, arveltiin että vaunustoa ei olisi keväälläkään riittävästi saatavissa, ja niin laskettiin, että vain n. 60 % palaamaan ilmoittautuneesta 122.000 henkilöstä voitaisiin kuljettaa Karjalaan, jossa lisäksi puutteelliset asuntomahdollisuudet asettivat esteen kaikkien palaamaan haluavien muuttamiselle.

Kevätsiirto voidaan katsoa nyt päättyneeksi. Jos sen alkamiskohtana pidetään maaliskuun 15 päivää, jolloin Karjalaan oli palannut 90.000 henkeä, niin havaitaan, että kevätsiirron aikana Karjalan väkiluku on lisääntynyt kaksinkertaiseksi.

Kesäkuun 6 päivänä oli palanneen väestön määrä 180.136 henkilöä. Kevätsiirron aikana on Karjalaan päässyt palaamaan siis noin 90.000 henkilöä.

Todellisuudessa on takaisinvalloitetussa Karjalassa olevan väestön lukumäärä hieman korkeampi kuin tilastossa esiintyvä luku osoittaa. Viipurin kaupungissa on väestön määräksi 6.6.1942 tilastossa merkitty 15.344. Kun kaupungissa on kuitenkin liikkeiden palveluksessa olevaa työväestöä ym. ulkopuolella tilaston ainakin 6.000 a 7.000 henkilöä, on Karjalan siviiliväestön lukumäärää lisättävä tällä summalla. Edelleen on mainittava, että Virolahden, Ylämaan, Saaren, Kiteen ja Ilomantsin kuntien Moskovan rauhassa luovutetut alueet on vuoden alusta liitetty kuntienkin pääosaan, eikä näille sotilashallintoalueesta erotetuille alueille palanneita henkilöitä esiinny tilastossa. Vihdoin on huomattava, että Karjalaan on poliisiviranomaisten antamilla matkustusluvilla palannut jokin määrä alueen asukkaita, jotka joko oleskelevat siellä vain enintään 3 kuukautta tai hankkivat pysyväisen oleskeluluvan. Joka tapauksessa Karjalan siviiliasukkaiden määrä nousee tällä hetkellä yli 190.000 henkilöön. Kun rauhanteossa luovutettujen alueiden asukasmäärä v. 1939 oli 456.000 henkilöä, tietää 190.000 henkilön palaaminen siis sitä, että vajaat 42 % alueen asukkaista on jo palannut sinne takaisin. Kun erikseen tarkastellaan palaamista eri kuntiin, havaitaan, että 26 kunnassa on asukasluku yli 50 % kuntien alkuperäisestä asukasmäärästä. Neljässä kunnassa, nimittäin Räisälässä, Simpeleellä, Vuoksenrannassa ja Kaukolassa, on asukasluku 70 % ja yli. Näiden lisäksi on yhdeksässä kunnassa asukasluku yli 60 %. Nämä kunnat ovat etupäässä Keski-Karjalassa, joka on säästynyt suhteellisen hyvin vihollisen hävitykseltä. Kun otetaan huomioon, että osa kuntien miespuolisesta väestöstä on vielä asepalveluksessa, voidaan sanoa, että esim. Räisälän kunnassa, johon palanneen väestön määrä lähentelee 80 % kunnan aikaisemmasta asukasluvusta, on käytännöllisesti katsoen kunnan koko asukasmäärä jo paikoillaan.

Karjalan kaupungeissa, ensi sijassa siis Viipurissa, ja teollisuuskeskuksissa asui ennen sotaa arviolta n. 100.000 henkilöä. Kaupunkilais- ja teollisuusväestöä on Karjalaan palannut suhteellisen vähän. Siitä johtuu, että maaseudun prosentuaalinen osuus väestön lukumäärästä on suurempi kuin rauhan aikana.

Voitaneen ehkä arvioida, että maanviljelijäväestöä on Karjalaan päässyt tähän mennessä palaamaan noin puolet. Tämä väestö jakaantuu kuitenkin varsin epätasaisesti eri osissa Karjalaa. Esim. Metsäpirtissä on vasta puolisentoistasataa asukasta alkuperäisestä viidestätuhannesta, Raudussa viitisensataa kuudestatuhannesta jne. Kannaksen hävitettyihin kuntiin on väestöä päässyt palaamaan vähäisemmin kuin Vuoksen pohjoispuolen ja Laatokan Karjalan kuntiin.

Minkälaiset ovat väestön palaamismahdollisuudet lähiaikoina?

Näyttää siltä kuin Vuoksen pohjoispuolen kuntiin voitaisiin miltei poikkeuksetta päästää kaikki palaamaan haluavat. Näissä kunnissa on asuntoja riittävästi ja toimeentulo muussakin suhteessa tulee ensi talvena olemaan yhtä hyvin turvattu kuin muuallakin maassa. Mutta Kannaksella tilanne näyttää olevan huonompi.

Jo tähän mennessä on moneenkin kuntaan palannut asukkaita niin paljon, että monet perheet ovat joutuneet asumaan perin heikoissa oloissa. Uudellakirkolla esimerkiksi asuu perheitä sikaloissa, perunakellareissa, korsuissa, pahviparakeissa jne. Pappilan navetassa asuu kolme perhettä. Muolaassa on erään perheen asuntona ryssien valmistama betonibunkkeri. Heinjoella asutaan heinä- ja olkipaalujen väliin rakennetuissa asumuksissa. Viipurin maalaiskunnan Näätilän kylässä asuu eräässä talossa, jossa on pirtti, 2 kamaria ja keittiö, kaikkiaan 50 henkilöä. Esimerkkejä voisi jatkaa. Varsin yleinen tapa näyttää olevan varustaa asunto poltetun kivinavetan raunioihin, karjakeittiöihin jne.

Tällaisissa suojissa asuminen käy tietenkin kesällä päinsä. Mutta talveksi on saatava pakkasenkestävät asunnot. On selvää, että tähän mennessä ei väestö ole sanottavasti voinut rakennustöihin käydä, kun on ollut hoidettava kevään muokkaus- ja kylvötyöt, mutta monella seudulla, jossa on saatu puutavaroita, hirsiä ja lautoja, on jo nyt nousemassa saunoja, joissa ensi talvi aiotaan elää. Tieltä Äyräpään ja Heinjoen kuntien läpi saattaa nähdä kymmenien talojen olevan nousemassa. Kevätkiireiden ohella on ryhdytty huolehtimaan jo tulevan talven asunnoista.

Tämä kaikki on tapahtunut pääasiassa maanviljelijän oma-aloitteisuuden varassa. Mutta valtion johtaman jälleenrakennustyön on tultava pian apuun erityisesti rakennusaineiden ja

-tarvikkeiden hankkijana.

Jollei Kannaksen kunnissa saada pian vireille tehokasta ja nopeaa rakennustyötä, silloin osa asukkaista joutuu siirtymään takaisin muuhun Suomeen.

Jos alueelle olisi saatu lautaparakkeja, olisi niissä voitu asua talvellakin, mutta nyt eri puolille Kannasta pystytetyistä pahviparakeista ei ole talvella apua, ne tuskin kestävät kesälläkään parin kolmen päivän sadetta.

Tietenkin on tehtävä kaikki, mikä tehtävissä on, että uutta evakuointia ei tarvitsisi suorittaa. Se olisi tavaton pettymys karjalaisille, jotka vastuksista välittämättä ovat kotimaakuntaansa palanneet. Muutamat esimerkit osoittavat palaamisen halun voimakkuutta. Kanneljärvellä on tullut muuan 65-vuotias vaimo jalan Simolasta saakka pitkin metsiä, koska hänellä ei ollut palaamislupaa, minkä vuoksi hänet oli poistettu junasta Simolasta. Somerolta saakka oli muuan maanviljelijä tullut Kanneljärvelle hevosella. Moneen kuntaan on karjavaunuissa tullut luvatta sellaisia, jotka eivät olleet saaneet palaamislupaa jne. Ja esim. Summan kylä Kuolemajärvellä. Kaikki kyläläiset haluavat palata takaisin, vaikka kylän taloista ei ole kivijalkaakaan jäljellä. Tätä nykyä he asuvat parakeissa, mutta omaan kylään on pitänyt päästä. Aikovatpa he rakentaa talonsakin entisille paikoilleen, vaikka keskikylän peltoja tuskin koskaan enää saa viljelykseen. Summan kylässä juuri viljelysaukealla on 500 metrin pituinen ala tien suunnassa ja 2.800 metrin levyinen ala poikki tien niin pahasti tykistötulen, lentopommien yms. tuhoamaa, että tälle alueelle ei voi enää peltoa tehdä. Siellä on pommikuoppa pommikuopan vieressä, jankko ja kivet ovat tulleet maan pinnalle jne. niin, että korpeen saa paljon pienemmillä kustannuksilla raivatuksi pellot kuin tälle alueelle. Ja tämän alueen mukana ovat Summan kylän talot menettäneet huomattavan osan peltojaan, muuan talo 6 ha, monet talot 2-3 ha. Ja kuitenkin summalaiset haluavat palata vanhaan, maan tasalle hävitettyyn kotikyläänsä.

Moskovan rauhanteossa menetetyllä alueella oli peltopinta-ala n. 270.000 ha. Siitä oli normaalisena aikana noin puolet heinällä. On selvää, että kun kyntötyöt viime syksynä jäivät vähäisiksi, nyt viljelykseen saatettava peltopinta-ala ei nouse tietenkään rauhanaikaisiin määriin. Mutta vaikkapa saavutettaisiin puoletkin tästä määrästä, siis n. 60.000 a 70.000 ha, olisi tulos erinomaisen hyvä.

Huonoon kuntoon saatetuilla, rikkaruohoisilla ja heikosti muokatuilla pelloilla ei sato voi olla normaalisia aikoja vastaava, mutta joka tapauksessa on tiedossa niin paljon leipäviljaa, että sen pitäisi riittää Karjalan omalle väestölle seuraavaksi kulutuskaudeksi. Vilja on kyllä yksipuolista, sillä ruista on kylvössä vain muutamin paikoin, pieni ala kahdella tilalla. Karjalaiset arvelivatkin, että heidän täytynee tyytyä syömään vehnäleipää ja ohrarieskaa, jos ruista ei saada. Perunaakin on vastoin luuloja monessa kunnassa kylvetty väestön tarvetta vastaava määrä. - Muuten Karjalassa on kevät ollut erinomaisen suotuisa, oraat ovat kauniilla alulla ja heinästä saadaan runsas sato.

Väestön toimeentulo tähän mennessä on ollut tyydyttävä. Eräin paikoin valitettiin, ettei jauhoja ole saatu pitkiin aikoihin. Mutta toiselta puolen kalaa on järvistä saatu hyvin, ja se on helpottanut elintarviketilannetta.

Merikalastus on antanut haukea, lahnaa ja kuhaa myytäväksikin, mutta kalastusvälineistä on kova pula.

Kun Muolaassa tuli puhe jauhojen epäsäännöllisestä jakelusta, lausui eräs naishenkilö: "Jos Loimaalla olisi jonakin päivänä saatu olla jauhoja vailla, kyllä siitä olisi valituksia tehty, mutta emme me täällä kotona sitä niin pahaksi ota".