Eduskunnalle.

Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 48 laiksi alueluovutuksen johdosta menetetyn omaisuuden korvaamisesta annetun lain muuttamisesta, mikä esitys on esitetty eduskunnassa ensimmäisen kerran viime kuluneen huhtikuun 29 päivänä.

Esityksessään hallitus m.m. ehdottaa, että niistä korvauslain perusteella korvaukseen oikeutetuille tulevista korvausmääristä, jotka nousevat yli 100,000 markan, on vähintään neljäs osa tämän määrän yli menevästä osasta varattava, kunnes on todettavissa, missä määrin korvausten suorittamiseen riittävät ne varat, jotka tähän tarkoitukseen ovat käytettävissä korvauslain 2 §:n mukaan.

Tämä ehdotus on hallituksen taholta tehdyn ilmoituksen mukaan aiheutunut siitä, että suoritettujen ennakkoarviointien mukaan se rahamäärä, joka korvauslain 2 §:n mukaan on käytettävissä korvausten suorittamiseen, ei tule riittämään kaikkien korvausten suorittamiseen. Kun vielä ei kuitenkaan ole selvää, kuinka suuri vajaus tulee olemaan, ei hallitus ole katsonut voivansa tehdä esitystä lisävarojen hankkimisesta. Jotta heti arvioimislautakuntien työn päätyttyä voitaisiin kuitenkin ryhtyä suorittamaan korvauksia, esittää hallitus maksettavaksi tällä kertaa korvauksen alennettuna.

On tietenkin välttämätöntä, että korvauksien suorittaminen aloitetaan heti kun se on mahdollista. Hallituksen kantaa siinä suhteessa on pidettävä ainoana mahdollisena. Mutta mielestämme ei korvausmäärien alentaminen hallituksen esittämällä tavalla suinkaan ole ehdoton edellytys siihen, että korvausten suorittaminen voitaisiin heti aloittaa.

Korvauslaki on käsitettävä siten, että sen 2 §:n säännös korvauksiin käytettävän rahamäärän ylimmästä rajasta, s.o. omaisuudenluovutusverotuksessa maksuunpantu määrä lisättynä 3 miljaardilla markalla, on asialliselta lopputulokseltaan yhtäpitävä korvauslain 5 §:ssä olevan korvausasteikon kanssa. Korvauslaissa edellytetään, että 2 §:ssä mainittu kokonaismäärä riittää 5 §:ään otetun asteikon mukaisten korvausten suorittamiseen, onpa pidetty mahdollisena, että korvausten yhteissumma saattaisi olla pienempikin kuin korvauksiin käytettävien varojen yhteinen määrä, kuten 5 §:n 3 momentti osoittaa.

Korvauslain 5 §:n korvausasteikkoa koskevalla säännöksellä on kuitenkin katsottava olevan ensisijainen asema 2 §:n varoja koskevan säännöksen rinnalla, milloin korvauksiin varattu rahamäärä ei riittäisi vahvistetun asteikon mukaisiin korvauksiin. Korvauslakia tulkittaessa on näet lähdettävä siitä, että lain tarkoitus on vakuuttaa alueluovutuksen johdosta menetettyjen omaisuuksien omistajille tietyn suuruinen korvaus. Ne säännökset, joissa tämän korvauksen saamisen perusteet ja korvauksen suuruus on määritelty, ovat lain tarkoituksen kannalta ensisijaiset. Se määritelmä korvauslain 2 §:ssä, jossa arvioidaan laissa vahvistetun asteikon mukaisiin korvauksiin tarvittava rahamäärä, on lain tarkoituksen kannalta sitävastoin toissijainen. Sama keskinäinen suhde on näillä säännöksillä myös niiden kannalta katsoen, joille laki on luonut subjektiivisen oikeuden saada korvaus menetetystä omaisuudesta, sillä tuo oikeus vahvistetun korvausasteikon mukaisena on ehdoton, siitä riippumaton, onko lain 2 §:ssä varattu rahamäärä kyllin suuri kaikkien laillisesti määrättyjen korvausten maksamiseen vaiko ei.

Kun tältä pohjalta tarkastelemme korvauslakia ja sen toteuttamista, on selvää, että korvauslain 2 §:ssä mainittua rahamäärää on lisättävä jos epäillään, että se ei riitä 5 §:n mukaisten korvausten suorittamiseen. Asia on niin selvä, että ei ole olemassa mitään syytä lykätä ratkaisua epämääräiseen tulevaisuuteen sillä perusteella, että tällä kertaa ei ole selvyyttä, kuinka paljon lisävaroja tarvittaisiin. Hallituksella ei tähän olisi pitänyt olla senkään vuoksi mitään aihetta, koska sen taholta on asian lähetekeskustelussa nimenomaan vakuutettu, että hallitus haluaa pitää voimassa korvausasteikon ja tulee aikanaan antamaan eduskunnalle esityksen sen vajauksen täyttämisestä, joka todennäköisesti syntyy omaisuudenluovutusveron tuoton ja eduskunnan aikaisemmin myöntämien varojen välillä toisaalta ja korvaussummien välillä toisaalta.

Sitä paitsi on huomattava, että hallituksen ehdotus korvaussuoritusten alentamisesta aiheuttaa siirtoväelle taloudellista tappiota ja vaikeuksia. Juuri tällä kertaa tarvitsee siirtoväki korvaussuorituksen kokonaisuudessaan, ja sillä osalla, joka siltä nyt pidätetään, vaikka se olisi luvattukin joskus maksaa, ei ole reaaliarvoa juuri nyt, jolloin uuden elämän aloittaminen vaatii kaikkien mahdollisuuksien käyttämistä. Liioin ei voi olla huomiota kiinnittämättä siihen, että pidätysmenettely tulee hidastuttamaan korvausten suorittamista, jonka jouduttamista olisi kaikin keinoin pyrittävä edistämään.

Oikea ja tarkoituksenmukainen ratkaisu on löydettävissä sellaisessa järjestelyssä, että korvauslain 2 § muutetaan sisällöltään sellaiseksi, että siinä on osoitettu riittävät varat korvauslain säännösten mukaisten korvausuoritusten maksamista varten täysimääräisinä. Tämä on aikaansaatavissa siten, että valtion vastattavaksi merkityn rahamäärän suuruus, joka nyt on kolme miljaardia markkaa, määrätään vähintään kolmeksi miljaardiksi markaksi.

Sen nojalla, mitä edellä on esitetty, sekä viitaten valtiopäiväjärjestyksen 32 §:ään, ehdotamme kunnioittavasti,

että Eduskunta hyväksyisi seuraavan lakiehdotuksen:

Laki alueluovutuksen johdosta menetetyn omaisuuden korvaamisesta annetun lain muuttamisesta.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetyllä tavalla, muutetaan alueluovutuksen johdosta menetetyn omaisuuden korvaamisesta 9 päivänä elokuuta 1940 annetun lain 2 § näin kuuluvaksi:

2 §.

Tämän lain mukaisiin korvauksiin käytetään se määrä, mikä omaisuudenluovutusverolain mukaan toimitettavassa verotuksessa pannaan maksuun, ja lisäksi vähintään kolme miljaardia markkaa, joista valtio vastaa.

Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 1941.

Urho Kekkonen.

Kaapro Huittinen.

Yrjö Welling.

Jalmari Väisänen.

Jussi Raatikainen.

Antti Halonen.

Kaapro Moilanen.

Eemil Luukka.