Hyvinvoinnin yhteinen ajatus.

Kun julkisuudessa - sama lienee asianlaita ollut myös yksityisissä keskusteluissa - on käsitelty viime lokakuussa hallitussopimuksen nimellä tunnettua taloudellista ratkaisua, on huomio kiinnitetty sopimuksen yksityiskohtiin, ja niistä on löydetty paljon arvostelemisen aihetta - eikä aina suinkaan ilman syytä. Mutta mikäli tätä sopimusta tarkastellaan kokonaisuutena ja siinä halutaan nähdä pyrkimystä jonkinlaisen yhtenäisen linjan toteuttamiseen, niin ei ole vaikeata havaita, että toimenpiteet, jotka katsottiin välttämättömiksi työrauhan turvaamiseksi, ovat sisällöltään ja vaikutukseltaan sellaisia, että tuotannon kustannukset eivät niiden johdosta nouse. Elinkustannusten alentamisen aiheuttama taloudellinen rasitus pantiin kokonaisuudessaan valtiontalouden kannettavaksi, mutta tuotantoelämän asemaa ei heikennetty, mihin SAK:n esittämä toinen vaihtoehto, yleinen palkkojen korottaminen elinkustannusindeksin nousun perusteella, olisi johtanut. Linja, joka hallitussopimuksessa tulee esille, on siis siinä, että välttämättömiksi arvioidut toimenpiteet on valittu sitä silmällä pitäen, etteivät tuotantomme kilpailukykyisyyteen vaikuttavat kustannustekijät pääsisi nousemaan, mikä olisi omiaan loitontamaan kustannustasoamme yhä enemmän maailmanmarkkinoilla vallitsevasta hintatasosta. Hallitussopimusta voidaan siis sanoa yritykseksi valtion finanssikeinojen avulla estää taloudellisen toimintamme kustannusten kohoaminen. Tällä kertaa ei ole puhe kustannustason alentamisesta, mihin taloudelliset suhdanteet vientikaupan alalla eivät vaadikaan ryhtymään, tällä kertaa on kysymys uhkaamassa olevan kustannustason nousemisen ehkäisemisestä.

Se yritys vallitsevan tasapainotilan säilyttämiseksi, joka hallitussopimuksella on tehty, voi onnistua ainoastaan, jos valtion finanssit kestävät niille pannun kovan kuorman ja jos kustannusten nousu muuten kyetään estämään, s.o. valtion on selviydyttävä ilman talouselämälle asetettavia uusia korkeita veroja ja palkkamenoissa ei saa syntyä huomattavia nousuja. En usko olevani liian optimistinen olettaessani, että valtion talous tämän vuoden aikana tulee selviytymään sille asetetusta taakasta. Miten taas palkka-asiat hoidetaan, se näyttää ainakin tällä hetkellä olevan vielä huolestuttavan epävarmuuden peitossa.

Mutta vaikka parhaitenkin kävisi, taloudelliseen kehitykseemme liittyy vakavia vaaroja. Tällaisessa vaiheessa ei varmastikaan hyödytä riita siitä, miten ja kenen takia tähän on jouduttu, vaan kaikki rakentavat voimat olisi koottava edistämään niitä toimenpiteitä, joilla pyritään taloudellisen tasapainon ylläpitämiseen. Olkoon, että ne eivät ole ortodoksisen kansantaloustieteen hyväksymiä, olkoon, että ne eivät kenties ole miellyttäviä, mutta jos ne ovat välttämättömiä rahan arvoon alentavasti vaikuttavien kehitysvaiheiden torjumiseksi, niin niitä on tuettava.

V. 1949 Englannissa käydyn vaalitaistelun aikana kirjoitti News Chronicle jotakin tähän tapaan: "Jokainen puolue, kävi miten kävi, on sidottu yhteiskunnan hyvinvoinnin ajatukseen". Tuo lause on erityisesti viime viikkojen aikoina pyörinyt päässäni. Me saatamme riidellä taloudellisista tavoitteista ja niistä menettelytavoista, joilla pyrimme päämääriimme, mutta erilaisista käsityksistämme huolimatta me kaikki sittenkin olemme kiinni maan hyvinvoinnin ajatuksessa. Jos me ajamme sellaista taloudellista ohjelmaa, että se johtaa yhteiskuntamme hyvinvoinnin kannalta vahingolliseen tulokseen, on tappio yhteinen, sillä yhteiskunnan hyvinvointi on kaikkien puolten ja puolueiden, kävi miten kävi, yhteinen etu ja yhteisesti varjeltava arvo. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että jokin vahvassa asemassa oleva intressiryhmä on saattanut tiettynä ajankohtana ajaa läpi sille itselleen mieluisia ja sen kannattajille hyödyllisiä toimenpiteitä, jotka ovat menneet yli kokonaisuuden kantokyvyn. Tämä kaikki on tapahtunut hyvässä ja vilpittömässä tarkoituksessa, mutta myöhemmät olosuhteet ovat osoittaneet, että suoritettu arviointi tulevaisuuden mahdollisuuksista on ollut väärä ja seurauksena on ollut taloudellinen takaisku kenties juuri niille piireille, joiden hyvää etsien nuo toimenpiteet on toteutettu.

Se taloudellinen välitila, joka nyt vallitsee, pitää sylissään sekä hyviä että huonoja vaihtoehtoja. Hallitussopimuksen edellyttämä tie on itsessään täynnä vaaroja, mutta jos sopimuskumppanit vilpittömästi ja tarmokkaasti työskentelevät tasapainon säilyttämiseksi talouselämässämme sopimuksen tarkoitusperien mukaisesti, on mahdollista, että tässä voidaan onnistua, varsinkin jos eri kansalaispiireissä saadaan vallalle hyvä tahto onnistumista kohtaan. Voidaan tietenkin väittää, että olen esteellinen suosittelemaan tällaisen hyväntahtoisen suhtautumistavan omaksumista niin paljon parjattua ohjelmaa kohtaan kuin hallitussopimus on, mutta minua sittenkin rohkaisee tällaiseen menettelyyn se, että muut jäljelläolevat vaihtoehdot lienevät tässä vaiheessa vielä huonompia.

Päivänpoliittisessa toiminnassa mukanaolevaa ei helposti tai lainkaan tunnusteta muuksi kuin oman puolueensa tai kannattajajoukkonsa itsekkäiden etujen ajajaksi. Olen kuitenkin vuoden 1950 maaliskuusta lähtien monesti joutunut vetoamaan omaan kannattajaryhmääni saadakseni sen tinkimään omista oikeutetuiksi katsomistaan vaatimuksista kokonaisuuden hyväksi. Tälläkin kertaa joudun vetoamaan hallitussopimuksen allekirjoittajaryhmiin, että edessäolevissa taloudellisissa ratkaisuissa otettaisiin huomioon kokonaisuuden, yhteiskunnan hyvinvoinnin vaatimukset. Mutta niillä piireillä, jotka ikäänkuin ulkopuolelta katselevat - eräät huvitettuina, eräät vahingoniloisina - taloudellisen tasapainon ylläpitämisyritystä hallitusohjelmaan sisältyvien toimenpiteiden avulla, niillä piireillä ei käsitykseni mukaan ole syytä heitellä kiviä pyörien alle. On näet muistettava, että jokainen osapuoli, kävi miten kävi, on sidottu maan hyvinvoinnin ajatukseen. Osapuolia yhteiskunnassamme ovat kaikki kansalaiset ja kansalaisryhmät. Jos yhteiskunnan hyvinvointia tapaa takaisku, kärsii siitä koko yhteiskunta, ja kaikki sen jäsenet, ainakin vähäväkisimmät.