Piispa Martti Simojoki               31/1 1958

Mikkeli

  Palattuani eilisestä pappisliiton juhlakokouksesta hallitsi ajatuksiani Teidän siellä pitämänne esitelmä. Yhteiskunnassamme on probleemoita, jotka ovat olleet kirkon miehille yleensä vieraita ja heidän subjektiivisten katsomustensa vuoksi heille epämukaviakin. Toivon, että Teidän rohkea ja voimakas esitelmänne saisi aikaan sen, että nämä kysymykset joutuisivat pohtimisen ja etsimisen kohteeksi papiston piirissä. Käsitykseni mukaan mahdollisuudet kirkon suorittamalle työlle sellaisissakin piireissä, joissa siihen on aikaisemmin suhtauduttu torjuvasti, ovat jatkuvasti parantuneet. Jos papistomme keskuudessa Teidän esitelmässänne esitetyt näkökohdat saisivat vastakaikua ja tulisivat esille käytännöllisessä työssä, olen varma, että keskinäinen vuorovaikutus kirkon ja erityisesti teollisuustyöväestön välillä lisääntyisi ja syvenisi koko yhteiskuntamme onneksi.