Vierailut

Tasavallan Presidentin kiitospuhe Leninin rauhanpalkinnon luovutustilaisuudessa Kremlissä 13.11.1980

Vastaanotan suurella mielihyvällä V.I. Leninin nimeä kantavan rauhanpalkinnon. Annan tälle huomionosoitukselle erityisen arvon. Palkinnolla on jo vakiintuneet perinteet niiden kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ylläpitävien periaatteiden vaalimisessa, joista viimekädessä riippuu koko ihmiskunnan onni ja tulevaisuus.

Vaikka palkinto on henkilökohtainen, ymmärrän asian myös niin että näin on haluttu osoittaa arvonantoa Suomen ulkopolitiikalle. Maamme on viime vuosikymmenien aikana johdonmukaisesti pyrkinyt ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin valtioihin sekä antamaan oman panoksensa kansainvälisten ristiriitojen rauhanomaisen ratkaisun hyväksi. Aivan erityisen huolenpidon kohteena ovat olleet Suomen ja Neuvostoliiton keskinäiset suhteet, jotka ovat vuodesta 1948 lähtien rakentuneet YYA-sopimuksen kestävälle, molempia osapuolia hyödyttävälle pohjalle. Uskon, että sopimuksen myönteinen vaikutus ei rajoitu ainoastaan Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin vaan, että sillä on rauhanomaista kehitystä vakauttava vaikutus Pohjois-Euroopassa ja laajemmaltikin.

Nykyisessä kansainvälisessä ilmapiirissä pidän erittäin tärkeänä työtä liennytyksen, yhteistyön ja aseidenriisunnan hyväksi. Olen useissa yhteyksissä todennut, että tälle politiikalle ei ole löydettävissä mitään järkevää vaihtoehtoa. Tältä pohjalta Suomi pyrkii toimimaan siten, että Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin seurantakokous Madridissa onnistuisi ja voisi omalta osaltaan lisätä valtioiden välistä luottamusta.

Valtioiden ja kansojen keskinäiselle luottamukselle antoi tärkeän merkityksen neuvostovaltion luoja V.I. Lenin, jonka nimeä juuri vastaanottamani palkinto kantaa. Me suomalaiset muistamme arvonannolla sitä, että neuvostohallitus V.I. Leninin johdolla tunnusti jo varhaisessa vaiheessa Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden ja loi siten edellytykset maittemme väliselle ystävyydelle ja yhteistyölle. Vaalikaamme huolella tätä perintöä kansojemme onneksi ja menestykseksi.