Ed. Kekkonen: Herra puhemies! Minulla on ollut tilaisuus syksyllä 1945, kun tämän asekätköjutun tutkimukset olivat jo jonkin kuukauden jatkuneet, kaksikin kertaa yleisradiossa lausua käsitykseni tästä murheellisesta asiasta, joka todistaa vallan käsittämätöntä edesvastuuttomuutta niissä miehissä, joiden vastuulla tämä asekätköpuuha on tapahtunut. Lausuin silloin, että asekätköjuttu on ollut omiaan mitä vahingollisimmin vaikuttamaan maamme asiaan, ja sen kehityksen valossa, mikä sen jälkeen on tapahtunut, voidaankin todeta, että tämä asekätköjuttu on erittäin vakavalla tavalla vaikeuttanut niiden hyvien suhteiden aikaansaamista itäisen naapurimaamme kanssa, mitkä ovat meidän olemassaolomme ja menestymisemme kannalta vallan välttämättömät. Samalla lausuin, että käsitykseni mukaan asian oikeudellinen selvittely on hoidettava siten, että ne henkilöt, jotka ovat olleet asekätköasian suunnittelijoita ja johtajia, asetetaan syytteeseen ja tuomitaan siihen ankaraan rangaistukseen, minkä he tästä teostansa ansaitsevat, mutta että ne henkilöt, jotka heidän johtaminaan ovat suorittaneet toisarvoisia tehtäviä, sitä vastoin päästetään rankaisematta.

Kun tarkastelemme sitä esitystä, jonka hallitus tämän kysymyksen oikeudellista hoitamista varten on antanut, täytyy sanoa, että nämä näkökohdat, jotka silloin esitin omana käsityksenäni, ovat tulleet otetuiksi huomioon. Nimenomaisesti silloin panee merkille sen säännöksen, joka sisältyy hallituksen esityksen 2 §:ään, jossa sellaiset henkilöt, jotka ovat tarvikkeita kätkettäessä syyllistyneet ainoastaan vähäisten tarvikemäärien kuljettamiseen, kätköpaikkojen varaamiseen tai valmistamiseen tai muuhun näihin verrattavaan tekoon, voidaan jättää syyttämättä tai tuomitsematta, ja samaten myöskin henkilöt, jotka ovat tämäntapaisten toimintojen yhteydessä suorittaneet ainoastaan paikallisia tehtäviä olematta johtavassa asemassa, voidaan jättää syytteeseen asettamatta tai tuomitsematta. Tämä on erittäin tärkeä ja tarkoituksenmukainen säännös, ja olettaisinkin, että suurin kohu asekätköasian yhteydessä on aiheutunut nimenomaan sen vuoksi, että siihen joutui sekaantumaan, haluamatta mitään maalle vaarallista suorittaa, koko joukko, useampia tuhansia miehiä, jotka eivät voineet käsittää tekonsa vaarallisuutta. Nämä henkilöt pääsevät pois sen oikeudellisen käsittelyn piiristä, joka tämän asian loppupäätöksenä luonnollisesti tulee tapahtumaan.

Kun täällä eduskunnassa on useassakin puheenvuorossa arvosteltu lakia, näyttää siltä, niinkuin päähuomio olisi monta kertaa kohdistunut niihin miehiin, jotka tulevat saamaan ankarimman rangaistuksen ja jotka tämän ankaran rangaistuksen ansaitsevat, mutta ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota siihen, että hallituksen 2 § pudottaa tämän lain alaisuudesta juuri ne vähemmän osalliset paikalliset henkilöt, joilta ei ole voitu vaatia sitä, että he olisivat olleet selvillä tämän teon täydestä vaarallisuudesta. Sitä paitsi on otettava varteen se, että tähän lakiin sisältyy monia lievennyksiä, jotka ovat omiaan tekemään sen vaikutuksen sellaiseksi, että se todellakin kohdistuu niihin, jotka päävastuun kantavat. Tällöin täytyy erikoisesti mainita se seikka, että tämä laki sisältää säännöksen ehdollisen rangaistustuomion käyttämisestä myöskin sellaisissa tapauksissa, joissa voimassa oleva lainsäädäntö muuten ei tätä rangaistusmuotoa sallisi käytettäväksi. Siihen on otettu myöskin säännös siitä, että tämän lain mukaan tuomituille henkilöille suodaan poliittisten vankien oikeudet. Edelleen on huomattava hallituksen esityksen 8 §, jonka mukaisesti oikeus voi vähentää kohtuullisen määrän rangaistuksesta, sen perusteella, että henkilö on pidättämisen, tutkintovankeudessa olemisen tai turvasäilössä olemisen perusteella joutunut olemaan kauan aikaa vankilassa. Näihin lievennyksiin on syytä kiinnittää huomiota.

Kun täällä useissa puheenvuoroissa on korostettu sitä seikkaa, että erillistä korkeinta rangaistusasteikkoa, joka on määrätty 8 vuodeksi kuritushuonetta, ei olisi tähän lakiin otettava, niin täytyy sanoa, että tätä käsitystä on puolustettu erittäin epäjohdonmukaisin perustein. Jos alennetaan tätä ylintä rangaistusta 8 vuodesta kuritushuonetta, annetaan luonnollisestikin se käsitys, että kaikki syytteeseen asetettavat ovat suunnilleen samassa asemassa. Mutta jos, niinkuin ed. Malmivaara täällä esim. teki, korostetaan sitä seikkaa, että puuhan alullepanijat ja johtajat ovat ensisijaisesti vastuussa tästä teosta, silloin on luonnollisesti heidät asetettava erityiseen korostettuun rikosoikeudelliseen vastuunalaisuuteen. Päinvastoin, jos me täällä käymme puolustamaan sellaista järjestelyä, että ylin rangaistusmäärä olisi 6 vuotta vankeutta, silloin helposti annetaan tämän lain toteuttajille se käsitys, että myöskin nämä pienemmät rikolliset ovat itse teon tosiasialliseen luonteeseen nähden yhtä suuresti vastuunalaiset kuin päärikollisetkin. Tällaista käsitystä ei ole oikeus antaa, tällaisen käsityksen antaminen puhuu kaikkea sitä vastaan, mitä esim. ed. Malmivaara täällä on sanonut. Nähdäkseni on välttämätöntä, että ylin rangaistus säilytetään 8 vuotena kuritushuonetta.

Erityistä huomiota täällä on kiinnitetty siihen suuren valiokunnan ehdotuksessa esiintyneeseen kohtaan, jonka mukaan liikekannallepanon yhteydessä suoritetut erinäiset teot myöskin joutuvat rangaistuksen alaisiksi. Saattaa olla, että tämä kysymys on epäselvä. Minulla henkilökohtaisesti ei siinä suhteessa ole mitään varmaa tietoa siitä, miten liikekannallepanoa koskevat kysymykset on järjestetty. Mutta minun ymmärtääkseni tämä on, sen jälkeen jos laki hyväksytään sellaisena kuin se suuren valiokunnan ehdotuksessa on, pääasiallisesti kysymys siitä, mitä on toteennäytettävissä, se on todistuskysymys niinkuin herra oikeusministeri täällä eräässä yhteydessä lausui. Ja sehän käy suuren valiokunnan ehdotuksen 1 §:n 3 kohdasta myöskin esille, kun siinä sanotaan, että joka vastoin kieltoa on suorittanut j.n.e. Ja myös täytyy tällöin ottaa huomioon lain 3 §, jonka merkitys on erittäin tärkeä ja joka tätä lakia toteutettaessa täytyy myöskin ottaa varteen. Jos se, joka on tehnyt tämän lain 1 §:ssä mainitun teon, voi näyttää saaneensa siihen esimieheltään käskyn tai kehoituksen, tuomittakoon hänet rangaistukseen vain mikäli hänen havaitaan ilmeisesti käsittäneen, että hän noudattamalla käskyä tai kehoitusta tulisi osallistumaan sellaiseen toimintaan, joka tämän lain mukaan on rangaistava. Olettaisin, että kaikki ne liikekannallepanotehtäviin osaa ottaneet upseerit, joista väitetään täällä, että he eivät ole olleet selvillä tekonsa rangaistavasta laadusta, he tulevat tämän 3 §:n perusteella vapautettaviksi, ja joka täällä haluaa antaa sen käsityksen, että 3 §:ää ei tällaisiin henkilöihin voitaisi soveltaa, se minun ymmärtääkseni puhuu näiden miesten omaa etua vastaan.

Se seikka, että eräät asekätköpuuhassa johtavassa asemassa olevat upseerit - tarkoitan lähinnä ed. Kivelää - ovat täällä eduskunnassa käyneet selittelemään ja puolustelemaan tätä onnetonta asiaa, ei ole ollut nähdäkseni asian vastustajain kannalta katsoen paras mahdollinen menettely. Se poikkeuksellisen vaarallinen luonne, joka tällä puuhalla on maan kannalta ollut, olisi edellyttänyt, että puolustelu olisi annettu muille kuin niille, jotka kantavat ensisijaisen vastuun tästä teosta. Ja ne, jotka ovat erehtyneet maalle vahingolliseen työskentelyyn, olisivat tehneet viisaimmin, jos olisivat olleet täällä viisaasti vaiti. Se olisi ollut myös joka suhteessa sopivinta.