Kuten arvata saattoikin ja kuten viime kerralla vienosti ennustelimmekin, on sosialidemokraattinen hallitus kyllästynyt tämän porvarivaltion valtiolaivaa ohjaamaan. Se on valmistanut budjettiehdotuksen, jonka tietää varmaakin varmemmin joutuvan eduskunnassa pahan kolhimisen kohteeksi ja kun hallitus ei ilmeisestikään aio päästä tästä pulasta valtiovarainministerin heittämisellä yli laidan, niin saa se pakkailla kapsäkkejään ja muuttaa pois keltaisesta linnasta. Sen he tekevätkin mielihyvällä, sillä ilmeisesti on suomalaisten miesten ollut vaikeata hallita tätä maata suomalaisten työmiesten edustajina, kun heidän on täytynyt ottaa huomioon ne vaatimukset, mitä ruotsalaisilla parooneilla on ollut esitettävänä maan hallitsemiseen. Tukalaa ja noloakin se on ollut ja tuhat kertaa tukalampaa kun sosialistimme eivät yhteiskunnallisen taistelun alalla ole saaneet ruotsalaisilta vähäisintäkään apua eivätkä tule saamaan. Sillä vaikka tällainen tilanne jatkuisi vuodesta toiseen niin Estlander, joka on ruotsikkojen suoraselkäinen (fyysillisesti ainakin) johtaja, ei tule äänestämään tullisuojan alentamisen, verohelpotusten myöntämisen vähävaraisille taikka rautatierahtien kohottamisen puolesta. Ja mikä olemisen oikeus sosialidemokraattisella hallituksella on, kun se ei saa yhteiskunnallisen ohjelmansa toteuttamiseen minkäänlaista mahdollisuutta nykyisen liittolaisensa kanssa käsi kaulassa vaeltaessaan. Siksipä hallitus on huomannut parhaaksi lähteä ja päästää puolueen alati kiitolliseen vastustuspuolueen asemaan.

Mutta kenestä me sitten saamme herramme ja hallitsijamme? Toivomuksemme sosialidemokraattien ja keskustan kokoomuksesta on tainnut olla turha; ainakin hallituksen budjettiehdotus antoi sille tuntuvan kolahduksen. Mutta teoreettinen mahdollisuus sekin on, eikä sellaisena unohdukseen joutava. Mutta entäs sitten, kun se on hyljätty. Ensiksikin edistyspuolueen ei kannata kymmenellä edustajallaan kärkkyillä hallitusvastuusta osalliseksi, olipa hallitus melkein mikä tahansa. Jäävät jäljelle maalaisliitto ja kokoomus. Huolimatta siitä ja juuri sen vuoksi, että nämä puolueet olivat äskettäin yhteistyössä hallituksessa luulemme, että tällä kertaa se ei enää ole mahdollista, vaikka Ranuan mies, Kalle Lohi onkin kirjoittamastaan kiertoartikkelista päättäen, jota kylläkään kaikki maalaisliiton lehdet eivät loppuun asti julkaisseet, ollut kovasti innostunut hallituksessa olemiseen yhdessä pappi-Ingmanin ja maallikko-kokoomuslaistenkin kanssa. Ja mielestämme olisikin paras ratkaisu, jos maalaisliitto muodostaisi yksinään hallituksen, kenties jollakin ammattiministerillä itseänsä vahvistaen. Sillä, sanottakoon se suoraan: sittenkuin kokoomuspuolueen eduskuntaryhmä muodostui viime vaaleissa sellaiseksi kuin se muodostui, niin että aitosuomalaisia edustajia siihen tuli vain harvoja ja aitosuomalaiset ehdokkaat tuomari Halme (hän ei ole - valitettavasti - pakinoitsija!), professori Leiviskä, pormestari Soini, tohtori Huhtala ja monet muut jäivät valitsematta, on moneltakin aitosuomalaiselta kadonnut usko tuon puolueen kehityskykyisyyteen aitosuomalaiseksi puolueeksi. Jokainen, joka ennakkoluulottomasti seurasi vaalituloksien laskemista ja näki aitosuomalaisuuden päävastustajan Lauri Ingmanin äänimäärän Uudellamaalla nousevan tuhannesta toiseen samalla kuin Aitosuomalaisten Liiton puheenjohtajan Iivari Leiviskän äänimäärä ei tahtonut jaksaa saavuttaa samoja satalukuja kuin Ingmanin tuhansia, sen täytyi murheella myöntää, että tuossa monivivahteisessa puolueessa ei aitosuomalaisuuden asia ole niin luja kuin on uskoteltu ja toiselta puolen uskottu. Ja kun huomasi, että porilaiset, joiden kaupungissa Ingman piti kuuluisan humpuuki-puheensa, lähettivät kaikesta huolimatta Ingmanin edustajanaan parlamenttiin, niin varmaan kaikkosi usko kokoomuspuolueen aitosuomalaisuuteen. Onhan tosin tiedetty, että johtajat ovat anti-suomalaisia, mutta sitä ei, että laajat valitsijajoukotkin, joille aitosuomalaisuuden evankeliumia kyllä oli vaaleja ennen voimallisesti julistettu.

Tämä saattaa tuntua pahalta puheelta jostakin kokoomuslaisesta aitosuomalaisesta, joka edelleen uskoo, että se puolue on oikealla tolalla aitosuomalaisuuteen menossa. Mutta eihän tässä ole kuin esitetty muutamia tosiasioita vaalien tuloksista ja ne johtopäätösten teot, joihin on antauduttu, ovat oikeutettuja erikoisesti sen vuoksi, että niiden tekijä ei lukeudu toistaiseksi mihinkään puolueeseen, joten puolueagitation nimissä ja vaikutuksesta näitä päätelmiä ei ole tehty. Puolueeton aitosuomalainen niin arvostelee ja arvioi. Ja hän, jos kukaan, toivoo, että kokoomuspuolue mahdollisimman pian saavuttaisi sellaisen aitosuomalaisuuden asteen, jollaisella puolueistamme vain maalaisliitto tätä nykyä on.

Niin, puhdas maalaisliittolainen hallitus, antakaa meille sellainen. Vaikka se ei vähemmistöhallituksena pystykään suuria aikaansaamaan kielellisellä alalla, on sillä kuitenkin tahto hyvä ja tekee se sen, mitä tehtävissä on.

Lopuksi kerromme aivan toiselta rintaman osalta hyvän jutun. Nimittäin: kaikki pääkaupungin aamulehtiä seuranneethan ovat nähneet parin sivun mittaisia selostuksia ulkosuomalaispäiviltä Hämeenlinnasta, nähneet ja ajatelleet, että onpa se Haatajan "vusku"-pelillä perustettu Suomi Seura saanut suuret juhlat pystyyn. Mutta eräs pakinoitsija kertoo Hämeen Maassa, että näillä isosti reklameeratuilla päivillä ei ole ollut kuin kymmenkunta osanottajaa s.o. välttämättömät alustajat ja vain joku harva muu. Siis sama juttu kuin seuraa perustettaessa. Ei täyttä kymmentä perustajaa. Joukot olivat poissa ja pysyvät kylmänä tuolle epäkansalliselle touhulle. Mutta sanomalehdet uhraavat sivujaan arkailematta seuran "tulokselliselle työlle", sillä onhan seuran johtokunnassa Helsingin Sanomien alakerturi (jonka muutama aika sitten kuultiin konduktööriltä kysyvän täyteen raitiovaunuun noustessaan: finns det ingen plats?!) ja Uuden Suomen pakinoitsija, seuran puheenjohtajana uuden Suomen johtokunnan jäsen ja sihteerinä entinen Helsingin Sanomain (vai oliko se Päivälehden) korrehtuurinlukija (kts. Kuka kukin on!). Kyllä sellaisen seuran uutiset lehtiin sopivat!