Sisäasiainministeri Kekkonen: Herra puhemies! Kun esillä oleva hallituksen esitys on herättänyt julkisuudessa keskustelua, lienee paikallaan, että muutamalla sanalla käsittelen tätä kysymystä.

Yhdistyslain 21 b §:n mukaan on yhdistyksen toiminta heti keskeytettävä, kun tuomioistuin on julistanut yhdistyksen lakkautetuksi taikka sisäasiainministeriö tai maaherra kieltänyt yhdistyksen toiminnan jatkamisen toistaiseksi. Poikkeuksen tässä suhteessa muodostaa elinkeinotoiminta ja omaisuuden hoito, joita yhdistys saa lakkauttamisesta huolimatta jatkaa, ellei tuomioistuin toisin määrää.

Mitä on yhdistystoiminta? Tässä yhteydessä tulee tarkasteltavaksi, onko aikakautisen painokirjoituksen julkaiseminen yhdistystoimintaa. Oikeuskäytäntömme on antanut tähän kysymykseen myönteisen vastauksen: yhdistystoimintana on pidettävä myöskin sanomalehtien julkaiseminen, mikä käy ilmi esim. korkeimman oikeuden 16 päivänä maaliskuuta 1925 Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen lakkauttamista koskevassa päätöksessä. Tässä päätöksessä sanotaan, että Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen toiminta on ilmennyt m.m. kiihoitustyössä, jota puolue oli harjoittanut kustantamissaan tai omistamissaan tai puolueen suoranaisen johdon alla olleissa lehdissä. Riidattomana onkin pidetty, että julkaisutoiminta on osa yhdistystoimintaa. Kun tältä pohjalta tarkastelee menettelyä yhdistyksen lakkauttamisasiassa, havaitsemme, että myös se yhdistystoiminta, joka käsittää sanomalehden julkaisemisen, on yhdistyslain 21 b §:n mukaan keskeytettävä. Lain säännös on kategorinen, yhdistyksen toiminta on heti keskeytettävä, ja tämä määräys koskee silloin yhdistyksen koko toimintaa, elinkeinon harjoittamista ja omaisuuden hoitamista lukuunottamatta, jotka on mainittu poikkeuksena. Tämän poikkeussäännöksen sisältyminen yhdistyslain 21 b §:ään osaltaan vielä vahvistaa pykälän merkitystä koko muun yhdistystoiminnan kieltämisestä.

Tätä vastaan on huomautettu, että sellainen menettely loukkaisi hallitusmuodon turvaamaa painovapautta. Hallitusmuodon 10 §:n mukaan on säännöksiä sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta annettava lailla, mutta missään ei ole säädetty, että sananvapautta koskevat säännökset olisi annettu yksinomaan painovapauslaissa tai että yhdistyslaki rajoittuisi vain yhdistymisvapauden piirin säännöstelyyn. Päinvastoin: todeta voidaankin, että esim. yhdistyslakiin sisältyvät kansalaisvapauksien rajoitukset ulottuvat muihinkin kansalaisten perusoikeuksiin kuin yhdistymisvapauteen. Yhdistysten lakkauttaminen kohdistaa näet oikeusvaikutuksensa paitsi yhdistymisvapauteen myöskin kokoontumisvapauteen. Siitä huolimatta, että meillä on voimassa helmikuun 20 päivänä 1907 annettu laki yleisistä kokouksista, ei tämä lex specialis suinkaan sisällä kaikkia kokoontumisvapautta koskevia säännöksiä, vaan myöskin yhdistyslain nojalla voidaan kokouksien pito estää. Ei kukaan ole vielä julkisuudessa eikä oikeusistuimessa esittänyt sellaista käsitystä, että yhdistyslain nojalla lakkautetun tai toimintakiellon saaneen yhdistyksen kokoustoiminta olisi estettävissä ainoastaan yleisistä kokouksista annetun lain mukaan. Vastaavasti on asianlaita myös sen yhdistystoiminnan osalta, joka sisältää sanomalehden julkaisemisen. Painovapauslaki ei ole, enempää kuin laki yleisistä kokouksistakaan, mikään sellainen erikoislaki, jonka ulkopuolella ei voisi olla painovapautta koskevia säännöksiä. Näin ollen yhdistyksen lakkauttaminen saattaa vaikuttaa painokirjoitusten julkaisemisoikeuteen ja se seikka, että painovapaudesta on olemassa erikoinen laki, ei aseta suinkaan painovapautta muita perusoikeuksia paremman suojan alaiseksi. Jos lisäksi tarkastellaan erityisesti yhdistyksen harjoittamaa julkaisutoimintaa, ei oikeus siihen edes nojaudu perustuslakiin, vaan tavallisen lain, s.o. painovapauslain 19 ja 5 §:n säännöksiin.

Jos siis yhdistys, jonka toimintaan on kuulunut aikakautisen painokirjoituksen julkaiseminen, lakkautetaan, sisältää tämä sen, että tätä painokirjoitusta ei enää koskaan voida ryhtyä uudelleen julkaisemaan, mikäli sen julkaisemista on pidettävä lakkautetun yhdistyksen toiminnan jatkamisena. Tässä on asian laita vastaavasti sama kuin yhdistyksen harjoittamaan elinkeinotoimintaan nähden; sekin lakkaa yhdistyksen lakkauttamisen yhteydessä eikä vielä tähän mennessä ole esitetty sellaista käsitystä, että tällainen toimenpide loukkaisi elinkeinovapautta. Milloin yhdistyksen toiminta väliaikaisesti keskeytetään on myöskin julkaisutoiminta keskeytettävä. Tässä suhteessa on elinkeinotoiminta lain nimenomaisen säännöksen nojalla toisessa asemassa, kun sen keskeyttämisestä saa päättää tuomioistuin.

Se kanta, minkä tässä olen esittänyt, on lopputulokseltaan sama kuin se lausunto, jonka lainvalmistelukunta on tammikuun 30 päivänä 1936 antanut oikeusministeriölle. Tässä lausunnossa, jota siis ei ole hankittu nyt mielenkiinnon alaisena olevaa tapausta varten, sanotaan m.m. seuraavaa: "Jos asianhaaroista käy selville, että aikakautinen painotuote on tosiallisesti julkaistu yhdistyksen puolesta, niin julkaisemisen on katsottava kuuluvan yhdistyksen toimintaan ja kun tuo toiminta on kielletty, ei julkaiseminenkaan voi jatkua. Mitään erityistä painotuotteen lakkauttamista ei sen estämiseksi tarvita, vaan se voidaan estää samoin kuin muukin yhdistyksen toiminta. Tätä laillista rajoitusta ei perustuslaissa turvattu painovapauskaan estä enemmän kuin muutkaan yleiset kansalaisvapaudet laista erityisellä perustuksella johtuvia rajoituksia niihin." Tämän lainvalmistelukunnan lausunnon ovat laatineet presidentti K.J. Ståhlberg ja oikeusneuvos Matti Piipponen. Presidentti Ståhlbergin auktoriteettia julkisen oikeuden alalla ei voitane kiistää.

Asian periaatteellinen juriidinen puoli on nähdäkseni varsin selvä.

Muutama näkökohta vielä asian käytännöllisestä puolesta.

Jos yhdistyksen toimintakiellon ja lakkauttamisen jälkeen sen sanomalehdistö saisi vapaasti jatkaa toimintaansa, niin silloin tosiasiallisesti toimintakielto ja lakkauttaminen menettäisivät merkityksensä, koska yhdistys voisi kielletyn varsinaisen yhdistystoimintansa, kuten kokousten pitämisen j.n.e. korvata sanomalehdistön julkaisemisella, vieläpä niin, että toiminta lakkauttamistoimenpiteitten yhteydessä sanomalehtien avulla saattaa olla tuloksiltaan paljon tehokkaampaa kuin konsanaan muitten toimintamuotojen avulla. Ajateltakoon esim. että perustetaan kannatusyhdistys ainoastaan julkaisemaan nimitettyä sanomalehteä. Jos tällaisen yhdistyksen toiminta kielletään tai yhdistys lakkautetaan, ei yhdistykseen kohdistetuilla toimenpiteillä ole mitään käytännöllistä merkitystä, ellei niitä voida ulottaa mainittuun lehteen, joka on ainoa ulospäin suuntautuva yhdistyksen toimintamuoto. Lain lakkauttamissäännösten tarkoituksen saavuttaminen siis ehdottomasti edellyttää yhdistyksen kiellettyyn toimintaan sisällytettäväksi sanomalehtien julkaisemisen.

Se, mitä edellä olen esittänyt, osoittaa, että käsittelynalaisessa lakiesityksessä edellytetty mahdollisuus painokirjoituksien julkaisemisen keskeyttämiseen ja lakkauttamiseen yhdistyslain nojalla on lain mukaan olemassa. Siltä pohjalta lähtien painovapauslaissa jo hyväksytyn vastikeperiaatteen toteuttaminen yhdistyslain nojalla lakkautettuun tai keskeytettyyn painokirjoituksen julkaisemiseen on välttämätön täydennys.

Kun täällä esiintynee oikeiston puhujia - ainakin sillä taholla sanomalehdistössä osoitetusta mielenkiinnosta saattaa niin päätellä - rohkenisin heiltä tiedustella: eikö yhdistyksen toimesta julkaistu sanomalehden julkaiseminen ole yhdistystoimintaa ja eikö sitä ole käsiteltävä yhdistyksen lakkauttamisessakin yhdistyksen toimintana?