Tärkeitä henkilösiirtoja.

Yhtäkkiset henkilösiirrot tärkeillä poliittisilla paikoilla askarruttavat aina asioita seuraavien ihmisten mieliä. Sama on asiainlaita, jos huhuttua ja odotettua henkilövaihdosta ei ole tapahtunutkaan. Mikä on ollut syynä, kysytään, sekä silloin, kun syy on sanottu julkisuudessa mutta varsinkin silloin, kun syy on jätetty ilmoittamatta.

Viime viikkojen aikana on tapahtunut kaksi tällaista merkittävää henkilösiirtoa. Egyptin presidentti Anwar Sadat erotti perusteluja esittämättä varapresidenttinsä Ali Sabrin. Itä-Saksan eli DDR:n puoluejohtaja Walter Ulbricht erosi vanhuuteensa vedoten ja hänen paikalleen siirtyi jo vuosikaudet "kruununprinssiksi" tunnustettu Erich Honecker. Kummassakin tapauksessa peräänkuulutetaan, minkä takia tällaiset yllättävät siirrot erittäin vaikutusvaltaisilla paikoilla ovat tapahtuneet.

Jos aluksi tarkastelemme Ulbrichtin tapausta, niin siihen ei pitäisi sisältyä mitään varsinaista salaperäisyyttä: Walter oli vanha ja sairas mies, jossakin vaiheessa hänen oli jätettävä ohjat nuorempiin käsiin. Hän saattoi ajatella näin, että kun hän vielä on siedettävässä kunnossa, hän voi varmistaa sen, kuka tulee hänen seuraajakseen ja hän saattaa työpaineen helpottumisen jälkeen vielä jonkin aikaa valvoa, että vallan siirtyminen ei aiheuta sisäisiä vaikeuksia valtakunnassa.

Kuten aina tähänkin miehen vaihtumiseen on liitetty spekulaatioita DDR:n ulkopolitiikan odotettavissa olevasta uudelleensuuntauksesta. Jopa eräät amerikkalaiset arvovaltaiset lehdet ovat tehneet sen johtopäätöksen, että kun susihukkanen Ulbricht on poissa, niin Itä-Berliinin politiikka muuttuu yhteistyönhaluiseksi lännen suuntaan. Mikään ei kuitenkaan voisi olla tämän virheellisempi arviointi. Mikäli DDR:n politiikka riippuu Honeckerista, suhtautuminen länteen tulee pikemminkin kiristymään. Ja kun Euroopan turvakokoushankkeemme on läntisten valtojen toimesta pantu riippumaan Länsi-Berliiniä koskevien neuvottelujen edistymisestä, niin Honeckerin tulo DDR:n johtoon ei ole jouduttanut turvakokouksen pitämistä.

Näin helpolla ei päästä, kun siirrytään pohtimaan Ali Sabrin erottamista.

Ali Sabri, joka kuului Nasserin läheisiin upseeritovereihin vuoden 1952 vallankumousta toimeenpantaessa, oli Egyptin johtomiehistä selväpiirteisesti vasemmistolaisin. Sen takia hän oli milloin vallan huipulla, milloin kaikesta erotettuna, aina ajankohtaisen tarpeen mukaan. Anwar Sadat presidentiksi tultuaan oli antanut Ali Sabrille varapresidentin paikan, jolla hän oli ollut jo Nasserin aikana. Ilmeisenä on pidettävä, että Ali Sabrin erikoistehtävä oli yhteyksien ylläpitäminen Neuvostoliittoon.

Ja nyt juuri kun Lähi-idän kriisi on kuumimmillaan ja Neuvostoliiton sotilaallinen ynnä taloudellinen apu Egyptille elämisen ehto, Ali Sabri syitä selittelemättä erotetaan virastaan. Erikoista tässä on vielä se, että erottaminen tapahtui muutama päivä ennen USA:n rauhanenkelinä liikuskelevan ulkoministeri Rogersin saapumista Kairoon.

Miksi tämä tapahtui, siihen ei ole kyetty antamaan edes vähänkään tyydyttävää selitystä.

Lähi-idän lukkoon mennyttä tilannetta on tarkasteltava siinä valossa, että niinhyvin Yhdysvallat kuin Neuvostoliitto näkevät ne vaarat, joita aseellinen yhteenotto Egyptin ja Israelin välillä merkitsee maailmanrauhalle. Sen vuoksi ne pyrkivät milteipä kaikin keinoin estämään sodan syttymisen ja aikaansaamaan rauhanomaisen ratkaisun. On tietenkin selvää, että USA:n intressissä on saada rauhanomainen ratkaisu niin edulliseksi Israelille kuin olosuhteet suinkin sallivat. Israelin taipumattomuuden takia on Yhdysvaltojen täytynyt monessa asiassa julkisesti asettua israelilaisia mielipiteitä vastaan. Neuvostoliiton asema tässä vaiheessa on helpompi: se saattaa kaikessa asettua tukemaan Egyptin vaatimuksia.

Mutta Neuvostoliitto tietää, että mieliala Egyptissä on niin kiihtynyt, että jollei sovintoa Israelin kanssa pian saada aikaan, sota on väistämättömästi edessä, ajattelivat venäläiset mitä tahansa. Presidentti Sadatin vappupuhe Heluanin työläisille oli sotaisin, mitä hän nykyistä virkaa hoitaessaan on koskaan pitänyt. Tämän puheen ajoitus on myös mielenkiintoinen: se pidettiin muutama päivä ennen ulkoministeri Rogersin saapumista Egyptiin. Voidaan sanoa, että jos Sadat on tähän mennessä ollut sotahaluisen nuoren egyptiläisen upseerikunnan vanki, niin hän on nyt koko kansalleen sitoutunut täyttämään Egyptin vaatimukset maan rajojen palauttamiseksi ennen vuoden 1967 sotaa vallinneeseen tilaan.

Miten tähän kuvaan sopii Ali Sabrin erottaminen? Jos lähdemme siitä, että Ali Sabri edusti Egyptissä lähinnä Neuvostoliiton näkemyksiä, niin hänen tuli työskennellä rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Mikäli taas presidentti Sadat oli vakuuttunut siitä, että maan sisäisten olosuhteiden vuoksi oli uskaltauduttava sotaan, hän ymmärsi, että Ali Sabrista voi tulla hankala este hänen politiikkansa tielle. Sen vuoksi hänestä oli vapauduttava. Tällainen rakennelma tuntuu, nyt kun se on paperille pantu, vähintään eriskummaiselta, mutta kyllä sen perusteeksi on olemassa tosiasioita.

Tätä vastaan voidaan sanoa, että Neuvostoliitto, joka on varustanut Egyptin armeijan ja joka kertoman mukaan pitää omilla sotilaillaan miehitettyinä tärkeimmät ohjusasemat, voi estää egyptiläisten sotatoimet, jos nämä neuvottelujen epäonnistuttua niihin käyvät. Asia näyttää tältä, mutta ei ole näin. Jos näet Egypti joutuu sotaan, joko aloittaen sen vastoin Neuvostoliiton tahtoa tai Israelin hyökkäyksen vuoksi, Neuvostoliitto ei voi paikan päällä jäädä toimettomaksi sivustakatsojaksi, vaan se joutuu pakostakin mukaan. Sen antamat varusteet tulevat käyttöön ja sen miehittämät ohjusasemat joutuvat toimintaan. Ei olisi ihme, jos neuvostoliittolaisia sotilaita olisikin joissakin ohjusasemissa, sillä viime tietojen mukaan Assuanin padon ympärille on tuotu Neuvostoliiton uusimpia Sam 6 -ohjuksia, joiden käyttöön ei egyptiläisiä ole ehditty kouluttaa.

Jos eräässä aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsimme, että Egypti on Anwar Sadatissa saanut itselleen korkeat vaatimukset täyttävän valtionjohtajan. Niilin laaksossa ajatellaan toisin kuin mihin me olemme tottuneet, sillä poliittinen hasardi, uhkapeli, saattaa kuulua luonteenomaisena osana itämaiseen valtiotaitoon. Sadat näkee, että Neuvostoliitto on joutunut asemaan, jossa se on Sadatin jollei vanki niin kuitenkin käsistään ja jaloistaan hänessä kiinni.

Jos näin on asianlaita, sota tuskin on vältettävissä. Sillä Israelin sisäpoliittinen tilanne on myös kiihotettu sellaiseksi, että kiltti palaaminen ennen kuuden päivän sotaa vallinneille rajoille on mahdotonta. Sovittelija Jarring, jonka työlle ei voi antaa korkeaa arvosanaa, ei ole siihen pystynyt, eikä siihen pystyne USA Rogerseineen ja dollareineen.