Siirtoväen asiasta.

Siirtoväen pika-asutus Pohjois-Suomessa.

Siirtoväen pika-asutuslain toteuttamisen yhteydessä on esiintynyt huomattavaa erimielisyyttä siirtoväen uusista asuma-alueista. Etelä-Suomen maataloustuottajapiireissä on esitetty ajatus, että siirtoväki olisi pyrittävä tärkeältä osalta sijoittamaan Pohjois-Suomeen, jossa on runsaasti viljelyskelpoista maata. Siirtoväen taholta taas vaaditaan, että pika-asutus on pääasiallisesti suoritettava Etelä- ja Keski-Suomessa, jolloin siirtoväelle voidaan antaa huomattava osa valmista peltomaata. Edellinen käsityskanta haluaa vedota kansantaloudellisiin näkökohtiin ja elintarviketilanteemme vaatimuksiin, jälkimmäinen perustelee oikeutustaan sillä, että siirtoväki on saatava nopeasti viljelystuotantoon, edelleen sillä, ettei ole kohtuudenmukaista raivauttaa karjalaisilla pellot rauhanteossa menetettyjen tilalle sekä vihdoin sillä, että karjalaiset on sijoitettava pika-asutuslain mukaan sellaisille alueille, jotka luonnonsuhteittensa ja taloudellisten edellytystensä puolesta lähinnä vastaavat niitä alueita, missä he aikaisemmin asuivat.

Sen jälkeen kuin yleissuunnitelma siirtoväen asuttamisesta viime vuoden syksyllä vahvistettiin, on tässä mainittu erimielisyys käytännöllisesti katsoen pois päiväjärjestyksestä. Pika-asutus toteutetaan pääasiallisesti Etelä-Suomessa. Kun peltoa ja viljelyskelpoista maata on pika-asutukseen laskettu tarvittavan n. 330.000 ha, on tästä suunniteltu otettavaksi Uudenmaan, Turun ja Porin sekä Hämeen lääneistä yhteensä enemmän kuin puolet, n. 174.000 ha. Pakollisen pika-asutuksen pohjoisraja on vedetty Iin, Haukiputaan, Ylikiimingin, Utajärven, Säräisniemen, Paltamon ja Ristijärven korkeudelle. Näiden kuntien pohjoispuolelle on vapaaehtoisesti Pohjois-Suomeen haluavaa siirtoväkeä varten varattu alue, johon kuuluvat Karungin, Alatornion, Kemin, Tervolan, Rovaniemen, Simon, Kuivaniemen, Yli-Iin, Pudasjärven ja Puolangan kunnat.

Ei voida kieltää, etteivätkö ne näkökohdat, joita esitettiin Pohjois-Suomen asuttamisen puolesta, olisi olleet asiallisesti perusteltavissa. Niiden toteuttaminen pika-asutuksen yleissuunnitelman yhteydessä ei kuitenkaan ollut mahdollista. Mutta siirtoväenkään kannalta ei olisi ollut mitään muistuttamista, jos vapaaehtoista siirtymistä Pohjois-Suomeen olisi ryhdytty voimakkaasti edistämään. Siirtoväen sijoittuminen Pohjois-Suomeen olisi helpottunut asuttamisvaikeuksia etelämpänä ja antanut Pohjois-Suomelle uutteraa, aloitekykyistä, uudistushenkistä maatalousväestöä, jota siellä tarvittaisiin.

Valitettavasti tähän tähtäävä toiminta on miltei täydelleen laiminlyöty. Lukuunottamatta Suomen Punaisen Ristin Lapin läänin avustustoimikunnan taholta suoritettua propagandaa, ei karjalaisten mielenkiintoa Pohjois-Suomea kohtaan ole pyritty sanottavastikaan herättämään. Ja kuitenkin olosuhteet sekä viljelysmahdollisuudet vielä Lapin läänissä ovat suorastaan erinomaiset. Hyviä viljelyskelpoisia maita on enemmän kuin sen viljelijöitä, ja viljelysmaan tuottokin on Lapissa yllättävän hyvä. Esim. rukiin, ohran ja perunan hehtaarisadot ovat siellä maan keskitason yläpuolella. Asiallinen selonteko Pohjois-Suomen olosuhteista olisi varmaan poistanut ennakkoluuloja siirtoväen parista ja johtanut monen yritteliään maanviljelijän tien sinne. Sillä tosiasia on, että Lappi tarjoaa yrittävälle, rohkealle miehelle varmemman toimeentulon kuin Etelä-Suomen pienet pika-asutustilat. Eikä luontokaan siellä ole niin peloittava kuin luullaan, siitä ovat Jaakkiman ja Lumivaaran Lappiin sijoitetut asukkaat päässeet omakohtaisesti selville. Kerrotaankin, että heitä jää runsaasti Lappiin vapaaehtoisesti asumaan.

Virallinen pika-asutustoiminta ei ole tehnyt kuitenkaan asutuksen suuntaamiseksi Pohjois-Suomeen sitä, mitä sen olisi pitänyt tehdä. Vasta nyt on saatu aikaan mietintö, jonka mukaan Oulun ja Lapin läänin pika-asutustiloille annettaisiin huomattavasti enemmän maatalous- ja maatalouskelpoista maata sekä metsämaata kuin etelämpänä. Edelleen ehdotetaan sanotussa mietinnössä, että Pohjois-Suomessa valtion maalle perustettaville pika-asutustiloille voitaisiin antaa maa ja rakennuspuut ilmaiseksi. Jos tällainen järjestely olisi ollut tiedossa, kun pika-asutustiloja koskevat anomukset jätettiin, olisi varmastikin ilmaantunut Pohjois-Suomeen vapaaehtoisesti lähtijöitä enemmän kuin ne 406, jotka nyt ilmoittautuivat.

Kaikkia mahdollisuuksia siirtoväen asutuksen suuntaamiseksi Pohjois-Suomeen ei vielä ole menetetty. Tehokas propaganda yhdessä viljelijöille siellä myönnettävien etujen kanssa voisi aiheuttaa monen sadan perheen siirtymisen pohjoiseen. Mutta silloin vaadittaisiin pika-asutustoimenpiteiden jouduttamista juuri siellä. Siinä suhteessa saattaisi olla paikallaan kokeilla alueellista jakoa pika-asutushallinnossa. Se toteutettaisiin siten, että vapaaehtoista asutustoimintaa varten Oulun ja Lapin läänien alueilla perustettaisiin itsenäinen johtoelin, joka olisi suoraan maatalousministeriön alainen. Voisi pitää etukäteen selvänä, että tällainen johtosuhteitten järjestely ja tämän erikoislaatuisen asutustoiminnan irroittaminen Etelä-Suomen pika-asutuksesta kiihdyttäisi vauhtia Lapin asuttamisessa.