Muistiinpanoja Stalinin tapaamisesta 13.6.1950

13.6. klo 18.00 soitti herra Molotshkov Ostrovskijlle ja ilmoitti, että generalissimus Stalin ottaa minut vastaan samana päivänä klo 21.00. Jo klo 20.30 saapui Ostrovskijlle herra Kubyshkin ulkoasiainministeriön protokollaosastolta ja klo 20.50 lähdimme Kremliin.

Vastaanotolla olivat saapuvilla Stalinin lisäksi ulkoministeri Gromyko ja herra Sykiäinen tulkkina. Keskustelu kesti n. 20 minuuttia. Stalin oli erittäin hyvänvoivan näköinen ja hän aloitti keskustelun kysymällä, mitä minulla olisi hänelle sanottavana. Etukäteen laatimani suunnitelmien mukaan, josta olin neuvotellut ministeri Tuomiojan kanssa, lausuin seuraavaa:

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tilaisuuden esittää herra generalissimukselle presidentti Paasikiven kunnioittavat terveiset sekä Suomen hallituksen parhaat kiitokset siitä erinomaisesta ystävällisyydestä ja myötämielisyydestä, jota Neuvostoliiton viranomaiset ovat osoittaneet Suomen kauppavaltuuskunnalle. Suomen hallitus tuntee mielihyvää siitä, että Suomen ja Neuvostoliiton välinen viisivuotissopimus, josta on neuvoteltu, on nyt allekirjoitettavana. Se on, kuten johtolauseessa on sanottu, tarkoitettu laajentamaan maittemme välistä kauppavaihtoa molemminpuolisen edun merkeissä, mutta se on sen lisäksi mielestäni tärkeänä renkaana Suomen ja Neuvostoliiton välisessä ystävyyden ja rauhan politiikassa. Minä samoin kuin me Suomessa olemme voineet eri yhteyksissä todeta, että herra generalissimus Stalinilla on kolkka sydämessään hyviä ajatuksia varten Suomea kohtaan ja siltä pohjalta me näemme myöskin tämän kauppasopimuksen syntyneen. Lopetettuani tämän Stalin tiedusteli, onko suunniteltu kauppasopimus Suomelle edullinen. Tähän vastasin, että asian laita on niin, viisivuotinen kauppasopimus sopii meidän taloudelliselle kehityksellemme:

Stalin: Me olemme oppineet täällä Neuvostoliitossa näkemään, että suomalaiset ovat rehellisiä miehiä ja että he täyttävät tunnollisesti sitoumuksensa. Sentähden me olemme mielellämme kauppasuhteissa Suomen kanssa.

Kekkonen: Tiedän, että aluksi syntyi erimielisyyksiä kauppaneuvotteluissa sen vuoksi, että Suomen taholta ei haluttu ottaa vastaan kaikkia niitä tilauksia, joita Neuvostoliiton viranomaiset olisivat halunneet Suomeen sijoittaa. Tämä johtui siitä, että me halusimme tehdä sopimuksen, jonka olisimme varmasti kaikissa olosuhteissa voineet täyttää, mutta olen varma siitä, että kun taloudellisen kehityksemme ja tuotantomme mahdollisuudet on selvitetty, me mielihyvin otamme toimittaaksemme Neuvostoliittoon enemmän tavaroita, kuin mitä tämä sopimus edellyttää ja mihin sopimus antaa mahdollisuudet.

Tämän jälkeen Stalin aloitti keskustelun siitä, miksi Suomessa ei ole riittävästi sulatusuuneja ja miksi omasta maasta ei saada riittävästi rautaa, jonka vuoksi on pakko turvautua Ruotsiin. Syntyneessä keskustelussa tein selkoa rautateollisuudestamme ja rautaesiintymistämme, mm. Otanmäestä, ja mainitsin, että esteenä on pääomien puute sekä se seikka, että monet rautamalmiesiintymämme ovat erittäin vaikeiden matkojen takana ilman rautatieyhteyksiä. Stalin vastasi, että nämä esteet on voitettavissa. Onhan Unkarissakin rautasulattimoja. "Olisi parempi, jos omasta maasta saataisiin niin tärkeää raaka-ainetta, sillä kuinka aiotte puolustaa itseänne, jos teillä ei ole omaa raudanvalmistusta?" Mainitsin, että esim. Otanmäen rakentaminen on ensimmäisiä tehtäviämme ja sanoin, että meillä on kiinnitetty paljon huomiota kupariesiintymien ja nikkeliesiintymien hyväksikäyttöön. Tähän Stalin vastasi, että se on erittäin hyvä asia.

Kun tämä keskustelu oli päättynyt, kysäisi Stalin: "Voitteko täyttää laivanrakennusohjelman?" Vastasin tähän kyllä voivamme, jonka jälkeen Stalin lausui: "Se on hyvä, saatte lisää tilauksia." Tämä antoi minulle aiheen kertoa laivanrakennusteollisuutemme kehityksestä sotakorvaustoimitusten yhteydessä, mihin Stalin sanoi: "On hyvä, kun on puuta ja oma meri, niin voi rakentaa laivoja." Lisäsin tähän: "Ja hyvä ammattitaito", johon Stalin vastasi: "Aivan oikein."

Tähän päättyi keskustelu kauppasopimuksesta, mutta Stalin jatkoi keskustelua kysymällä, onko pääministerillä jotain asiaa sydämellään hänelle sanottavana.

Kekkonen: Ne asiat, jotka ovat auki Suomen ja Neuvostoliiton välillä, ovat niin vähäisiä mittasuhteiltaan, etten halua niillä Herra Generalissimusta vaivata. Tähän vastasi

Stalin: "Sanokaa vain, se sopii nyt hyvin."

Kekkonen: Ulkoministeri Gromyko on jättänyt Suomen hallitukselle aikanaan nootin sotarikollisten luovuttamisesta. Hallitus tulee tekemään parhaansa sotarikollisten pidättämiseksi ja luovuttamiseksi, mutta vuosien mittaan nämä ovat paenneet maasta. Kuitenkin on olemassa eräs ryhmä, jonka luovuttamiselle voimassaoleva Suomen laki asettaa esteen: jo 30-luvun alkupuolella tuli Suomeen Neuvostoliiton kansalaisia, jotka jo ennen sotia saivat Suomen kansalaisuuden. Heitä on joukko ministeri Gromykon luettelossa sotarikollisina, mutta Suomen lain mukaan heidän luovuttamisensa ei käy päinsä.

Rauhansopimuksessa on Suomi sitoutunut luovuttamaan aseistuksen jota Suomen armeija ei tarvitse. Puolustuslaitos on tehnyt näistä aseista luettelon ja jättänyt sen Neuvostoliiton viranomaisille, mutta vastausta luovutusjärjestyksestä ei ole saatu ja näin ollen Suomi ei voi asiassa toimia eteenpäin.

Joukko Suomen kansalaisia on joutunut pidätetyksi Neuvostoliitossa vuonna 1940 tai myöhemmin rajan ylittämisestä, ja eräitä sotavankeja on edelleen Neuvostoliitossa arvattavasti sen takia, että tällaiset henkilöt ovat lähettäneet täältä viestejä Suomeen, joten heidän olinpaikkansakin on tiedossa. Tiedän, että muutamille tällaisille henkilöille suoritetaan Suomen hallituksen päätöksen perusteella Moskovan lähetystön kautta elantoapua. Tämä on itse asiassa vähäinen kysymys, mutta mielialan kannalta Suomessa olisi erittäin hyvä, jos heidät voitaisiin palauttaa Suomeen.

Stalin: Ovatko he sotarikkollisia?

Kekkonen: Olettaisin, että heidät on täällä tuomittu rangaistukseen.

Stalin: Kuinka Suomen hallitus voi maksaa avustusta sotarikollisille?

Kekkonen: He ovat täällä kärsineet loppuun rangaistuksensa ja ovat vapaina.

Stalin vaihtoi pari sanaa Gromykon kanssa ja lausui tämän jälkeen, että hän antaa viipymättä käskyn selvittää asian ja että siinä tehdään kaikki, mikä tehtävissä on. "Toimitaan yhteisymmärryksessä: me luovutamme heidät ja Suomi luovuttaa sotarikollisensa." Asian Stalin päätti sanomalla, että hän tahtoo, että "asia todella selvitettäisiin eikä oltaisi vaiti".

Stalin: Onko pääministerillä muuta?

Kekkonen: Näin vähäisiä nämä avoinna olevat asiat todella ovat.

Stalin: Hyvä. Me täytämme sekä viisivuotissopimuksen että tämän vuoden sopimuksen. Lähetän parhaat terveiseni ja kiitokseni presidentti Paasikivelle.

Tähän vastaanotto päättyi. Sen aikana Stalin tiedusteli useaan otteeseen terveydentilastani ja antoi määräyksen, että lääkärin täytyy tulla minua tarkastamaan.

Illalla klo 22.00 oli kauppasopimuksen allekirjoittamistilaisuus ulkomaankauppaministeriössä, ministeri Menshikovin työhuoneessa. Meille oli aikaisemmin ilmoitettu, että molemmat kauppasopimukset allekirjoittaa Neuvostoliiton puolesta kauppaministeri Menshikov. Kun menimme hänen työhuoneeseensa, havaitsimme kuitenkin, että varapääministeri Mikojan oli saapuvilla, ja meille ilmoitettiin, että Mikojan allekirjoittaa viisivuotissopimuksen yhdessä ulkomaankauppaministeri Menshikovin kanssa. Paitsi Mikojania ja Menshikovia olivat Neuvostoliiton puolelta lisäksi läsnä ulkoasiainministeri Gromyko, lähettiläs Savonenkov, herrat Loshakov, Pavlov, Krasnov, Molotshkov ja Artemjev. Merkille pantavaa oli, ettei varakauppaministeri Kumykin ollut saapuvilla.

Allekirjoitus tapahtui siinä järjestyksessä, että aluksi minä allekirjoitin viisivuotissopimuksen, sen jälkeen varapääministeri Mikojan, sitten ministeri Tuomioja sekä viisivuotissopimuksen että tämän vuoden sopimuksen ja lopuksi samoin ministeri Menshikov. Filmaajia ja valokuvaajia oli tuvan täydeltä. Allekirjoituksen jälkeen siirryttiin samassa huoneessa olevien pöytien ääreen, joissa oli pikku voileipiä, hedelmiä, konjakkia ja shamppanjaa. Tunti kului alituisten maljojen merkeissä, joista nimenomaan on syytä mainita, että varapääministeri Mikojan kohottaessaan maljan Suomen presidentille sanoi, että kun presidentti Paasikivi oli Moskovassa, he oppivat pitämään häntä arvossa ja pitävät häntä hyvänä ihmisenä.

Tilaisuuden mieliala oli erittäin sydämellinen ja välitön, josta osoituksena voi mainita, että varapääministeri kertoi lastenlapsistaan.

Kerroin Mikojanille, että ollessani generalissimus Stalinin luona hän tiedusteli minulta, onko tämä sopimus meille edullinen, jolloin vastasin generalissimus Stalinille, että se on meille edullinen. Tähän vastasi Mikojan, että niin hekin käsittävät, mutta että tämä sopimus on samalla hyödyllinen myöskin Neuvostoliitolle. Mikojan lisäksi tähän, että siitä huolimatta Neuvostoliitto voisi hyvin tulla toimeen ilman tätä sopimusta, mihin minä vastasin, että tilanne ei vastaavasti olisi yhtä helppo meidän osaltamme.

Maljojen välillä halusin saada selville varaulkoministeri Gromykon käsityksen sotarikollisasiassa, josta olin generalissimus Stalinille puhunut, ja pyysin saada keskustella hänen kanssaan asiasta. Selitin uudelleen, että eräät hänen luettelossaan mainitut henkilöt ovat saapuneet jo 30-luvun alussa Suomeen ja saaneet siellä Suomen kansalaisoikeudet. Sodan aikana heidän oli Suomen lain mukaan pakko astua sotapalvelukseen. Tällaisia henkilöitä ei Suomi voisi luovuttaa muuten kuin eduskunnan hyväksymän poikkeuslain perusteella, ja se olisi epäsuotuisa asia näin pienen kysymyksen takia. Gromyko vastasi tähän, että missä järjestyksessä luovutuspäätös tehdään, on Suomen oma asia. Hän sanoi erittäin jyrkästi, että kysymyksessä ovat henkilöt, jotka kiistämättömästi ovat Neuvostoliiton kansalaisia ja jotka sen perusteella ovat Neuvostoliiton lain mukaan tehneet itsensä syypääksi sotarikoksiin. Suomen laki ei voi estää rauhansopimuksen toteuttamista tältäkään osalta. Tähän keskusteluun pyysi Gromyko myöskin Mikojania mukaan, joka yhtyi Gromykon käsitykseen ja sivusta lausui ministeri Menshikoville: "Sotarikollinen on sotarikollinen." Sain tästä vuorosanojen vaihdosta sen käsityksen, että Neuvostoliitto ei tule missään vaiheessa keskustelujen perusteella luopumaan kannastaan sotarikollisten luovuttamista koskevassa asiassa.

14.6. klo 11.15 saapui Ostrovskijlle akateemikko Boris Sergejevitsh Preobrazhenskij minua jo aikaisemmin tutkineen neuvostoliittolaisen lääkärin seurassa. Tutkittuaan minut hän antoi hoitomääräyksiä ja sanoi, että minulla on nenässäni pysyväinen tauti, joka ei ole todettavissa tarkemmin muuten kuin röntgenin avulla ja kehoitti minua antamaan Helsingissä suorittaa tämän tarkastuksen. Toinen lääkäreistä mainitsi, että olin viikko sitten paranemassa, mutta en kiinnittänyt tarpeeksi vakavaa huomiota tautiini ja nyt olen saanut vaikeamman tulehduksen. Tunnin kuluttua tuli hoitajatar antamaan minulle kvartsilamppuhoitoa.

Sopimuksen mukaan saapui Ruotsin ambasaattori Sohlman klo 12.00 Ostrovskijlle. Otin hänet vastaan yhdessä Tuomiojan ja Nykoppin kanssa. Sohlman tiedusteli kauppasopimusta ja kerroimme hänelle muutamista sen pääkohdista. Hän mainitsi, että Suomi on ensimmäinen maa kansandemokraattisten maiden ulkopuolelta, joka on tänä vuonna saanut aikaan Neuvostoliiton kanssa sopimuksen. Ruotsin sopimusneuvottelut keskeytyivät viime marraskuussa, eivätkä venäläiset ole niitä uudelleen aloittaneet. Siitä huolimatta Ruotsin tuonti ja vienti jatkuvat suunnitellun listan puitteissa, mutta määriltään varsin vaatimattomina. - Sohlman tiedusteli minulta, millainen mieliala täällä on ollut, johon vastasin, että se on ollut erittäin ystävällinen ja myötämielinen, josta osoituksena mainitsin käyntini Stalinin luona ja saamani kutsun Shvernikin luokse tänä päivänä. Kerroin myöskin, että Mikojan oli allekirjoittamassa viisivuotissopimuksen, jota Sohlman tuntui pitävän erittäin merkittävänä seikkana, koska Mikojan yksinomaan varapääministeriksi tultuaan ei ole ollut allekirjoittamassa yhtäkään kauppasopimusta. Lopuksi Sohlman, kuten odottaa sopii, tiedusteli, onko ollut esillä poliittisia kysymyksiä, johon vastasin kieltävästi.

Klo 14.00 olin Shvernikin luona Kremlissä yhdessä ministeri Sundströmin kanssa. Se oli pelkästään tervehdyskäynti. Saapuvilla olivat Shvernikin ohella varaulkoministeri Zorin ja lähettiläs Savonenkov. Herra Shvernik lausui minulle onnittelut siitä, että tämä kauppasopimus on saatu aikaan ja lisäsi, että tämä on ainoa tie, jolla me voimme toteuttaa ystävyyden ja rauhan politiikkaa maidemme välillä. Vastasin tähän, että Suomen hallitus on erittäin kiitollinen siitä, että tämä kauppasopimus on saatu aikaan ja että hallitus näkee sen aikaansaamisessa, että edellytykset luottamukselliseen keskinäiseen yhteistyöhön Suomen ja Neuvostoliiton välillä ovat olemassa sekä vakuutin hallituksen pyrkivän tinkimättä tätä yhteistyötä edistämään. Lopuksi esitin tasavallan presidentti Paasikiven kunnioittavat terveiset ja kun herra Shvernik oli pyytänyt välittämään hänen terveisensä presidentti Paasikivelle, oli käynti päättynyt.