|
9
VARKAUDEN VALLOITUS. SODAN HIRVITTÄVÄT KASVOT HURUSLAHDELLA. MÄNTYHARJUN RINTAMALLA. PÄIVÄKIRJAMERKINTÖJÄ JA KIRJEITÄ. SOTAKIRJEENVAIHTAJANA.
Kuopiosta palasimme 9--10.2.1918 takaisin Kajaaniin. Tulomatkalla pysähdyimme Iisalmessa ja vangitsimme sikäläiset punakaartilaiset. 12.2. lähdimme uudestaan rintamalle, nyt Mäntyharjulle, jossa taistelimme jo 14--15.2. Näistä tapahtumista en ole tietääkseni muistiinpanoja tehnyt. Helmikuun 21. päivänä Kajaanin Sissirykmentti osallistui Varkauden valloitukseen. Me kajaanilaiset taistelimme Taipaleen kanavalla. Siellä haavottui kuolettavasti Kajaanin rovastin Johannes Väyrysen poika Eljas eli "papin Eljas", kuten me häntä kutsuimme. Varkaudessa alkoivat sodan todelliset kasvot paljastua. Joukkoomme levisi tieto, että läheisen järven jäälle oli ammuttu vangiksi joutuneita punakaartilaisia. Osa meistä kajaanilaisista lähti Huruslahdelle katsomaan, mitä siellä oli tapahtunut. Sehän tiedetään nyt, että suojeluskuntalaiset olivat ilman tutkintoa ja tuomiota ottaneet vankien riveistä joka kymmenennen miehen ja ampuneet. Kun menimme jäälle, oli siellä teloitettuja vieri vieressä. En ole selvillä, kuinka monta vainajaa siellä oli, mutta nyt kun muistelen tuota aamua, on mielessäni kuva, että niitä oli sadan tienoilla. Minun ei tarvinne sanoa, että nuoreen 17-vuotiaaseen poikaan näky Huruslahden jäällä jätti lähtemättömän vaikutelman. Varkaudesta lähdimme Mäntyharjun Kinnille. 3.3.1918 oli Mouhun valtaus. Sitten olikin vartiopalvelusta ja laiskahkoa ammuskelua puolin ja toisin. Tämä oli sotaa meidän mielestämme, mutta mitään sotaahan se ei ollut. Meillä oli tällä metsäalueella kolme lähellä toisiaan mutta eri aukeamalla sijaitsevaa taloa, joissa asui kussakin vajaa joukkue miehiä. Kullakin joukkueella oli kolme tai neljä kahden miehen vartioasemaa. Lisäksi oli talon pihalla yksi vartiomies. Missä vihollisen vartioasemat olivat, sitä ei tiedetty, koska tiedustelua ei suoritettu. Pari tarinaa. Muistaakseni 20.3. lähdettiin koko rintaman pituudelta hyökkäämään Voikoskea vastaan. Kaikki voimat olivat liikkeellä. Minut komennettiin erään kaistan äärimmäiseen postiin oikealle. Oli syvä lumi ja kaunis päivä. Ammuntaa kuului joka suunnalta, sillä hyökkäys oli käynnissä. Minä olin saanut käskyn pitää puoliani vartiopaikallani, jossa olin yksin, kunnes omat joukot vasemmalta sivulta saavuttavat minut. Ja niin kävi, että metsäisessä, kumpuilevassa maastossa näin yhtäkkiä yksinäisen punakaartilaisen paksussa lumessa tarpovan ylös juuri minua kohti. Minulla ei ollut paljon aikaa eikä vaihtoehtoja. Nousin ylemmäs kuopassani ja huusin viholliselle kovalla äänellä: "Älä tule tänne, painu helvettiin." Silloin vasta mies huomasi minut ja sukelsi lumihankeen. Sen jälkeen en häntä nähnyt. Mutta kun oli sota, työnsin patruunan kivääriin ja aloin ampua sinne, missä mies hävisi. Ehkä puolen tunnin jälkeen menin varovaisesti katsomaan, oliko vihollisesta mitään näkyvissä, mutta jäljet olivat vain tulo- ja menojäljet. Tämä on naurettava ja tosi kuvaus sodasta Mäntyharjun rintamalla. Minä en todellakaan ollut tahtonut ampua noin 100 metrin päässä minua kohti tulevaa vihollista. Olisi ollut epäreilua ja kunniatonta ampua miestä, joka hyvässä uskossa kahlasi minua kohti upottavassa lumessa. 60-vuotispäivänäni oli Tamminiemeen kokoontunut joukko ystäviä, porvareita ja vasemmistolaisia. Miten siinä sitten tulivatkin puheeksi vuoden 1918 asiat, ja Metalliliiton kaikkivaltias puheenjohtaja Vallu Liljeström mainitsi jotakin punakaartiin kuulumisestaan. Kun muistin, että "Kotkan lentävät" olivat syksyllä 1917 olleet tulossa Kajaaniin ja me lahtarikaartilaiset olimme päättäneet myydä nahkamme kalliisti, niin Vallu oli muistavinaan, että hänenkin piti tulla Kajaaniin. Sitten siirryttiin puhumaan rintamatapauksista ja minä tulin kertoneeksi, kuinka olin ollut mukana ilman lupaa tai ilmoitusta esimiehille Kinniltä käsin tehdyssä tiedusteluyrityksessä. Keväisenä päivänä olimme lähteneet tarkastelemaan maastoa. Näiden niin sanottujen rintamien välillä oli vapaata tilaa noin 3 kilometriä. Sen ylitettyämme tuli eteen äkkiä jyrkästi nouseva kallio. Nousimme ylös korkean kallion laelle, kun törmäsimme kallion suojatulla puolella nuotiolla lämmittelevään punakaartilaisryhmään. Me olimme vain muutaman metrin päässä punakaartilaisista, ja jos meissä olisi ollut miestä siihen työhön, johon meidät oli lähetetty, niin nirri pois kaikilta vastustajilta. Mutta mitäs me sankarit teimme? Täyskäännös ja villiä vauhtia pakoon. Vallu oli kuunnellut tarinaani ja sen päätyttyä hän kertoi olleensa yksi noita nuotiomiehiä. Aluksi tätä yhteisesti taivasteltiin, mutta illan mittaan Vallu, joka osoittautui aika leukailijaksi, siirtyi pikkupöydästä toiseen ja kerrottuaan tämän tapahtuman hän miltei kyynelsilmin todisteli, kuinka raakamainen mies meillä on tasavallan presidenttinä. Toukokuussa 1918 tämä sydämetön oli yrittänyt tappaa kunnon kotkalaisia työläisiä ja vain työläisten joukkovoima oli saanut aikaan sen, että miehen katalat aikeet oli saatu torjutuksi. Tällaistakin sota oli. Mutta oli se toisenlaistakin. Päiväkirjaani olen tuon asemasodan ajalta tehnyt seuraavanlaisia merkintöjä:
Maaliskuu Pe 1 Wattola vallattiin. Su 3 Wallattiin Mouhu. La 9 Punaiset hyökkäsivät panssarijunalla. Majatalo reuhkaksi kuului 12 p. Ankara kivääri, kuularuiskutuli. Koko päivä ketjussa. Ke 13 Punaisten juna hyökkäilee. Ke 20 Klo l/2 9 hälyytys. Punaiset auk. hyökkäävät Ukkovuorta vasten. Hyvönen kaatui. Klo 5 pois. To 21 Klo 12 lähdettiin Kinniin. Pe 22 Punikit hyök. 7 pun. kaatui. Kiivas tuli Hentulassa. Su 24 Kiivasta lauk.vaihtoa illalla. Ma 25 Tykillä punikit poksuttelit. Yht.lauk. Maarianilm. päivä. Pe 29 Pitkäperjantai. Su 31 Kinnille I j. lepäämään. Pääsiäinen.
Huhtikuu Ti 2 Taas Hentulaan. Ke 3 Kinnillä koko komp. To 4 Lepoa. Varust. hyökkäykseen. Pe 5 Komp. tarkastus. Klo 8 ip. Kokkoseen. Klo 12 yöllä perillä. Klo 3 aam. liikkeelle. Hyökkäämme klo 4 ap. La 6 Klo 24 kiivasta taistelua. Haikara kaatui. Nuotiolla. Su 7 Klo 1 yöllä Pylkönmäelle. Nuotiolla yö. Kylmä. Ruokaa. Ma 8 I kerran 2 vuorok. Aamulla Kihliöön takaisin Ukkovuorelle illalla Soperoon. Klo 3 ap. pääsemme vihdoin Tuhkariin. Klo 11 ip I j. Hentulaan. Yö ketjussa. Ti 9 Klo 6 ap. Kinnillä. 10--15 Lepoa Kinnillä Kurkelassa.
Kirjeenvaihtoakin ehdittiin toki harrastaa. Kotiväen kanssa vaihdettiin viestejä. Mikkelistä kirjoitan 18.2.1918 Kajaaniin veljelleni:
Terve! Tääll ollaan ja hyvin on voitu. Mäntyharjun luona oli meillä ankara taistelu, mutta vähemmillä joukoilla karkotimme vihollisen. Kaikki meistä ovat terveinä. Tiistaina lähdemme uusiin otteluihin Varkauteen. Terve terve ja sano terveisiä tutuille Veli Urho
Isäni kirjoittaa Kajaanista 25.3.1918:
Poikani Urho! Rintamalla Terveppä vaan täältä Kajaanista hyvin on voitu täällä kaikessa rauhassa vaan oli ilosanoma nähtä, että Tampere on saarrettu ja Partakoskella ja Kalkkisissa on puna ryssät Verissä päin lyöty takasi huomenna eli ylihuomenna lähtee täältä Vakinainen väki Jääkäriin johdolla rintamalle Jokela ja Matti Räsänen myös. Minulla on muuten kiirettä kuin olen siellä työpaikoilla yksäni ja meitä oli ennen kolme Jäntti on vielä kiini Tervonen on määrätty reserviin eihän minulla ole mitään niin erinäistä kirjoittamista koita vaan muuten katsoa että et mene aivan näkyvään vaaraan vaan en minä sitä tarkoita että ei pitäisi taisteluun mennä vaan taistella älyn kanssa. jos meiltä miehet kaatuu se on viholliselle kaksin kertainen voitto kun paras vastustus voima meiltä menee kaatumisen kautta pois terve nyt vaan ja voi hyvin toivoo Isäsi
Mamma käski sanoa terveisiä!! Äiti meinasi laittaa sinulle piirakoita mutta kun sinä sanoit: "Ei saa lähettää mitään." Jos sinä tahdot niitä niin kirjoita!
Parista kotiväelle lähettämästäni kirjeestä kävi ilmi, että toimin Kajaanin Lehden sotakirjeenvaihtajana. Ehkä minä vajaat kymmenen juttua lähetin sodan aikana. 12.4.1918 julkaistiin tämä "Ryntäys Kinnin rintamalla", jonka ilmoitetaan olevan omalta kirjeenvaihtajalta eli siis minulta: "Jo useampia viikkoja ovat punikit koettaneet murtaa rintamaamme Turkinkylän pohjoispuolelta itään Mouhun pysäkille. Turhaan ovat he menettäneet miehiään, sillä ketjumme ovat kestäneet heidän useinkin epätoivoiset ryntäilynsä. Päätettiinpä mekin vihdoin alottaa jonkinlainen offensiivi vihollista vastaan pitkin koko rintamaa, joka vähitellen on kehittynyt kymmenen kilometrin pituiseksi. Aikomus oli rynnätä vihollista vastaan joka suunnalla äärimmäiset idässä Valkolan kylää vastaan, muut joukot taas Turkinkylään, jossa oli punikeilla tykki. T.k. 6 p:nä klo 3 aamulla alotettiin eteneminen joka suunnalta. Valkolaa vastaan lähtenyt joukko kyminlaaksolaisista ja kuopiolaisista pääsi jo aivan kylän laiteille, mutta vihollisen saatua apujoukkoja niin paljon, että heillä oli jo ainakin 8-kertainen ylivoima ja kun nämä aikoivat saartaa koko hyökkäysosastomme, niin täytyi meikäläisten vetäytyä entisille asemilleen. Turkinkylää vastaan hyökättiin kolmelta eri suunnalta. Koko Kajaanin Sissien I komppania hyökkäsi Kokkosen kylästä itäpuolelta kylää vastaan, kun taas osa kuopiolaisista ja Mikkelin I komppania kukin omalta suunnaltaan. Kajaanilaiset ryntäsivät aluksi avoimen jään poikki ja katosivat sieltä metsään, jota pitkin aloittivat etenemisen. Yhtäkkiä joutuivat he kovaan kuulatuiskuun ja eteneminen lakkasi. Pysähdyttiin asemille ja ryhdyttiin ampumaan. Toinen osa hyökkäsi oikealle sivustalle avonaista mäkeä vastaan ja miehitti sen, mutta vasen sivusta ei voinut edentyä, sillä punikit rupesivat suolaamaan kuularuiskulla ja kivääreillä ja aloittivat sellaisen tulen, ettei etenemisestä ollut puhettakaan. Jäätiin asemiimme päiväksi ja yöksi. Samaan aikaan valtasivat mikkeliläiset punikkien asemat Pylkönmäellä ja Ritavuorella ja Kuopion III ja II komppania Rantalan talon suunnalla pari kukkulaa sekä valtasivat yhden punikkien kuularuiskun, josta oli lukot otettu pois, mutta joka nyt on korjattu sekä 5 patruunavyötä. Vihollisen ankaran painostuksen takia täytyi heidän kuitenkin peräytyä entisille paikoilleen, mutta kuularuiskun he veivät mukanaan. Yön kuluessa, eikä seuraavana päivänäkään voitu siirtää asemia eteenpäin, sillä meikäläiset olivat niin lopen väsyneitä, kun pari vuorokautta täytyi kaahlata pitkin vetisiä metsiä, ja yöt siellä viettää, eivätkä he saaneet kunnolleen syödä kertaakaan sillä ajalla. Vaikkemme niin pitkälle päässeetkään kuin sissit toivoivat, niin rintama silti oikeni monella kilometrillä ja asemamme vahvistuivat aika vankasti. Saalista saatiin sotavanki, kuularuisku ja 5 sen patruunanauhaa ja kolmattatuhatta patruunaa. Kajaanilaisista kaatuivat II joukkueen varapäällikkö Heikki Hakkara Siikajoelta. Sissi Albin Hakkarainen Sotkamosta, Hannes Kananen Sotkamosta, joka haavoittui vaikeasti ja sittemmin kuoli sekä August Karppinen Kuluntalahdelta, joka kuoli vahingonlaukauksesta. Haavoittuneita on meikäläisistä Hannes Kemppainen Koutaniemeltä päähän, Hemmi Rönty Kajaanista päälakeen, Eemeli Pyykkönen Melalahdelta, Vihtori Tauriainen Sukevalta ja Selodes Partanen Sotkamosta, kaikki lievästi, joista viimeksi mainittu on rintamalla sekä Aarne Hälvä Suursaarelta, vahingonlaukaus varpaaseen. Kunnia kaatuneille! Yleinen suru on vallalla Hakkaran kaatumisen johdosta. Siinä oli tosi rehti mies, sen todistaa jokainen sotilas, joka joutui hänen kanssaan kosketuksiin. Hänen ruumiinsa viedään kotipaikalleen Siikajoelle." |