Ed. Kekkonen: Herra puhemies! Budjetin valmistaminen sellaisissa epävakaisissa olosuhteissa, joissa yhä elämme, on vaikea, jopa mahdotonkin tehtävä, jos pyritään saamaan aikaan sellainen talousarvio, mikä on ehdottomasti sitova ohje valtion tulevaa talousvuotta varten, niinkuin budjetin olla pitäisi. Hallitus näyttää pyrkineen ehdottomaan täsmällisyyteen tulopuolella. Siellä on tulot arvioitu niiden täyteen määrään saakka, kuten herra valtiovarainministeri äsken mainitsi varoittaessaan eduskuntaa kohottamasta summia tulojen kohdalla. Vastaavanlaista täsmällisyyttä ei ole noudatettu menojen osalla, ja täytyy sanoa, että siihen tosin ei olisi voitukaan päästä. On erityisesti pantava merkille, että tarverahat, jotka ovat tunnetusti inflatioherkkiä, on arvioitu budjetin valmistamisajan hintatason mukaan, joka ei todennäköisesti kuitenkaan ole sama kuin budjettivuoden keskihintataso. Tässä nimenomaisesti tulee esille se seikka, josta aiheutuu tämän budjetin menopuolen kaikkein suurin epävarmuus, nimittäin se, että kaikki riippuu siitä, miten tulevana vuonna voidaan ylläpitää se hinta- ja palkkataso, joka tällä kertaa on meillä voimassa. Kuluvan vuoden budjetti tehtiin siinä käsityksessä, että se hinta- ja palkkataso, joka oli budjetin valmistamisen aikana voimassa, voitaisiin säilyttää koko vuoden ajan. Me olemme kuitenkin voineet havaita, että näin ei ole tapahtunut, ja parhaana todistuksena siitä on se, että lisämenoarvioilla on täytynyt lisätä menoja noin 40 a 45 %:lla, niinkuin herra valtiovarainministeri täällä mainitsi. Se on osoituksena siitä, että ne pyrkimykset, jotka hallituksella oli viime vuonna budjettia valmistaessaan, eivät voineet toteutua, ja aiheena tähän nimenomaisesti oli hinta- ja palkkatason huomattava kohoaminen.

Jos me tarkastelemme tilannetta tässä suhteessa, meidän täytyy kaikkien nöyrästi myöntää, että tilanne palkkarintamalla on suunnilleen yhtä kärjistynyt, kuin mitä se oli vuosi sitten. Jos repeäminen pääsee tapahtumaan, on todennäköistä, että tulevan vuoden aikana ei voida saavuttaa edes sitä suhteellista tasapainoa, mikä tänä vuonna on kyetty ylläpitämään. Näytää siltä, niinkuin hallitus itsekin käsittäisi, kuinka suurissa vaikeuksissa tässä suhteessa eletään. Täytyykin kysyä, onko talousneuvoston asettaminen merkki siitä, että hallitus on katsonut omat mahdollisuutensa loppuneen ja siirtänyt vastuun talousneuvostolle, kun on kysymyksessä hinta- ja palkkatason vakiinnuttaminen ja sen tuotannon elvyttämisohjelman toteuttaminen, jonka hallitus aikoinaan ennen juhannusta laati. On todettava, että hallitus on tätä ratkaisua varten tarvinnut verrattain pitkän ajan. Linnarauha, niinkuin muistetaan, julistettiin kauniina päivänä joskus kesäkuun lopun tienoilla, ja kesti lokakuun alkuun saakka, että päästiin niin pitkälle, että havaittiin talousneuvoston perustaminen tarpeelliseksi, jotta voitaisiin linnarauha-ajan loppuun mennessä saada aikaan ohjelma, joka kykenisi vakiinnuttamaan hinta- ja palkkatasomme. Nyt on tällä talousneuvostolla siis aikaa pari kuukautta, sen vuoksi että linnarauhahan päättyy tämän vuoden lopussa, ja täytyy sanoa, että talousneuvostolta ja sen yksityisiltä jäseniltä vaaditaan suorastaan yliluonnollisia avuja, jos talousneuvosto saa jäljelläolevan parin kuukauden aikana sellaisen kokonaisohjelman, joka kykenee vakiinnuttamaan hinta- ja palkkatason ja joka kykenee estämään hinta- ja palkkatason vyöryn edelleen vierimisen. On tietysti väärin, jos etukäteen käy tuomitsemaan sellaista elintä, joka vilpittömästi yrittää täyttää tehtävänsä, mutta olisi myös yhtä väärin esittää asia optimistisemmassa valossa, kuin asianhaarat edellyttävät. Pessimistisen käsityksen esittämisellä on valitettavasti olemassa tätä nykyä täydet perusteet.

On selvää, että kun eduskunta käsittelee tulevan vuoden menoarviota, kiinnittää se huomion budjetin jokaiseen menoerään, kuten oikein onkin. Mutta hyvin vähän auttaa vähennystenteko ja säästäväisyys valtion taloudessa, ellei hinta- ja palkkataso pysy vakaana. Siinä työtehon parantamisessa ja tuotannon lisäämisessä on tälläkin kertaa koko kysymyksen ydin. Hallituksen itsensä olisi talousneuvostoon turvautumatta kyettävä huolehtimaan näistä asioista, sillä ne eivät ole talouspoliittisia asioita, ne lankeavat kokonaan poliittisten tekijöiden piiriin, ja on selvää, että poliittisten tekijöiden hallitseminen ja johtaminen on ensi sijassa hallituksen asia eikä talousneuvoston asia, vaikka tämä neuvosto onkin poliittisia näkökohtia silmälläpitäen valittu.

Budjetin menopuoli, niin korkealle kuin sen loppusumma onkin kohotettu, antaa suurin piirtein oikean kuvan menoista sillä edellytyksellä, että hinta- ja palkkataso pysyy vakaana, niinkuin herra valtiovarainministeri pari tuntia sitten meille vakuutti. Mutta täytyy sanoa, että budjetin menopuolella on myöskin avoimia kysymyksiä, sellaisia, joihin ei ole lainkaan osoitettu määrärahoja, jotka tulevat vuoden mittaan osoittautumaan tarpeellisiksi. Sellainen on m.m. virkamiesten palkkakysymys, kuten herra valtiovarainministeri avoimesti tunnustikin. Minä en tähän puoleen olisi puuttunut muuten kuin sen vuoksi, että minä sain herra valtiovarainministerin puheesta sen käsityksen, kuin tulevan vuoden aikana aiottaisiin suorittaa valtion virkamiesten palkkauksen kokonaisjärjestely niin, että uusi jako eri palkkaryhmiin suoritettaisiin ja myöskin uusien peruspalkkojen määrääminen samalla kertaa suoritettaisiin. Rohkenisin neuvoa, että näin ei meneteltäisi, vaan välttämätön palkkojen parantaminen suoritettaisiin samaan tapaan kuin tähänkin asti, nimittäin kalliinajan lisäysten muodossa. Rahamme arvo on tällä hetkellä ja luultavasti vielä ensi vuoden aikanakin siksi epävakava, että se työ, joka nyt suoritetaan virkamiesten palkkausten kokonaisjärjestelyn aikaansaamiseksi, tulee ennen pitkää kuitenkin osoittautumaan tehottomaksi. On selvää, että kokonaisjärjestely on suoritettava ainoastaan sillä edellytyksellä, että voidaan odottaa rahan arvon säilyvän pysyväisenä. Vasta silloin on olemassa mahdollisuudet virkamiesten palkkakysymyksen lopulliseen järjestämiseen.

Budjetin valmistaminen on aina epäkiitollinen tehtävä sen varsinaiselle tekijälle, nimittäin valtiovarainministerille ja budjetin valmistuminen taas on monta kertaa varsin epämiellyttävä tapahtuma niille monille, jotka ovat toivoneet budjetin yhteydessä voivansa saada hyvät tarkoitukset toteutetuiksi, joko kaikki tai miltei kaikki. Valtiovarainministeri on yleensä ja varsinkin budjetin käsittelyn yhteydessä merkittävä kaikkien hyvien tarkoitusten viholliseksi numero yksi. Sekä siitä, mitä herra valtiovarainministeri on täällä nyt lausunut ja myöskin eräässä aikaisemmassa lausunnossaan eduskunnalle esittänyt, on voitu päätellä, että budjettia valmisteltaessa on pyritty noudattamaan yhtenäistä linjaa säästäväisyyden toteuttamiseksi valtion hallinnossa. Kun nyt eduskunnan käsiteltäväksi jätettyä budjettiehdotusta tarkastellaan, näyttää kuitenkin siltä, että varaa lujemmallekin menettelylle olisi hyvin voinut olla olemassa. Täällä on eräissä aikaisemmissa puheenvuoroissa esitetty näkökohtia siitä, että lujempikin pyyhkiminen ministeriöiden esittämiin määrärahoihin olisi ollut mahdollista ja paikallaan. Haluaisin nimenomaisesti käsitellä muutamia kohtia, joissa ymmärtääkseni olisi ollut vielä säästämisen varaa.

Rakennusmenoja sisältyy budjettiin satoja miljoonia markkoja. Katsoisin, että sellaisena aikana, jota vielä tulevana vuotena eletään, jolloin rakennustarvikkeista ja työvoimasta on mitä huutavin puute ja jolloin on välttämättömästi suoritettava nimenomaisesti siirtoväen asuttamisen välttämättömät rakennustehtävät, silloin valtion ensisijainen velvollisuus olisi ollut säästää omissa rakennushankkeissaan. Meillähän on totuttu pitämään suorastaan klassillisena sääntönä sitä, että työttömyyden aikana valtio rakentaa, silloin taas, kun on työvoimasta puute, kun on hyvät työmarkkinat, silloin valtio pidättäytyy rakentamasta, jotta voitaisiin työvoima ohjata sellaisille yksityisille rakennusyrityksille, joita on mahdollisuus suorittaa. Minun ymmärtääkseni budjettia valmistettaessa on poikettu tämän säännön pohjalta. Olisi ollut mahdollisuus varmasti monessa suhteessa supistaa niitä rakennusyrityksiä, joita varten budjettiin on määrärahoja otettu. Me ymmärrämme tietysti, että virastot ja laitokset tarvitsevat sodan jälkeen uusien rakennusten suorittamista. Rakennuksia on hävitetty, niitä on hoidon puutteessa rappeutunut ja myöskin esiintyy yhteiskuntaelämässä uusia vaatimuksia, joita ei voida toteuttaa muuta kuin uusien rakennushankkeiden toteuttamisella. Mutta silloin kun on kyseessä köyhää köyhemmän miehen budjetti, niinkuin nyt esillä oleva on haluttu luonnehtia, silloin on meneteltävä samalla tavalla kuin köyhä mies vastaavissa olosuhteissa menettelee. Hän huolehtii, sikäli kuin sitä voi, elämästänsä, mutta hän ei voi kiinnittää varoja uusien rakennusyritysten toteuttamiseen, vaikkapa nämä rakennukset olisivat hyvinkin tarpeellisia hänen vastaiselle toimeentulolleen. Vastaavanlaista sääntöä olisi noudatettava myöskin valtion osalta ja jos valtiovarainvaliokunta ja eduskunta huolellisesti tätä kysymyksen puolta tutkii, olettaisin, että siinä suhteessa voidaan säästöjä löytää.

Muutamia päiviä sitten suoritettiin Helsingissä erään yliopiston laitoksen rakennushankkeen harjannostajaiset. Rakennus oli tuhoutunut pommituksessa, mutta oli hyvin kuvaavaa, että näiden harjannostajaisten yhteydessä mainittiin, että tämä uusi rakennus on monta kertaa, muistaakseni noin kolme kertaa suurempi kuin mitä vanha tuhoutunut rakennus oli ja että se kykenee paljon paremmin kuin entinen täyttämään ne tarpeet, mitkä sen on täytettävä. On selvää, että silloin kun jotakin uutta rakennetaan, täytyy rakentaa nykyaikaisten vaatimusten mukaan, mutta jos kaikki hävitetty rakennetaan juuri niin hyväksi kuin nyt tarvitaan, niin silloin joudutaan siihen, että valtion rakennustoimintaa täytyy entisestään laajentaa. Siihen ei toiselta puolen ole varaa. Kaikki tällainen rakentaminen luonnollisestikin on tarpeellista ja hyödyllistä, mutta varmasti menee valtion asioitten hoito väärään suuntaan, jos tällainen rakennustoiminta nykyisenä aikana jatkuu. Ja toiselta puolen täytyy ottaa huomioon, että ei ole myöskään hyvä, jos nyt varojen puutteessa rakennetaan huonosti ja epätyydyttävästi. Näin ollen on parempi, että rakennushankkeet siirretään toistaiseksi siksi kunnes voidaan todellakin valtion taloutta vaarantamatta suorittaa valtion rakennusten uudistaminen sillä tavalla, että se tyydyttää ajankohtaiset tarpeet.

Eräs toinen menoryhmä ansaitsee myöskin huomiota. Mehän tiedämme, että kotimaisten maataloustuotteiden hintojen vakauttaminen on valtiolle aiheuttanut tänä vuonna arviolta kenties noin viiteen miljardiin nousevat menot. Tämä järjestely, joka on ollut jo aikaisemmin ja tänä vuonna voimassa maataloustuotteiden hintojen vakauttamiseksi, se on sellainen järjestely, joka ei ole oikeudenmukainen. Sillä pyritään siihen, että elinkustannukset pidettäisiin kohtuullisina, mutta se on epäoikeudenmukainen nimenomaan sen vuoksi, että tämän hyödyn, jonka valtio pyrkii antamaan elinkustannusten kohtuullisena pitämiseksi, sen saavat myöskin kaikkein varakkaimmat, jotka eivät tällaista etua valtion varoista tarvitsisi. Sitä paitsi täytyy ottaa huomioon, että tämä etu, jonka valtio antaa, koituu kaikille muille paitsi ei maanviljelijöille, jotka omassa taloudessaan käytetyistä tuotteista eivät tule tätä vakauttamisavustusta saamaan. Nimenomaisesti on kohtuutonta, että tällainen vakauttamisavustus annetaan varakkaille henkilöille silloin kun pienviljelijät, jotka tunnetusti elävät kaikkein vaikeimmissa oloissa tässä maassa, eivät tule saamaan tällaista vakauttamisavustusta. Pienviljelijä, jolla on sen verran viljelystä ja karjaa, että hän tulee omilla tuotteillaan toimeen ja käyttää omia tuotteitaan omassa taloudessaan, ei tule hyötymään niistä valtion vakauttamistoimenpiteistä, joiden varsinaisena tarkoituksena on ollut vähävaraisten toimeentulon avustaminen. On välttämätöntä, että tällaisesta avustusmuodosta voitaisiin mahdollisimman pian vapautua ja vapautuminen merkitsisi samalla myöskin valtion talouden saattamista lujemmalle pohjalle. Me tiedämme, että viiden miljardin markan menot tänä vuonna ovat edustaneet arviolta kymmentä prosenttia kaikista valtion menoista. Tässä suhteessa on kyllä eduskunta ja hallitus moneen kertaan osoittaneet käsittävänsä, mistä on kysymys. Moneen kertaan on joko eduskuntaryhmien päätöksillä tai valtioneuvoston periaatepäätöksillä tai eduskunnan päätöksillä sovittu siitä, että vakauttamispalkkioista olisi luovuttava ja niitten asemesta siirryttävä alennuskorttisysteemiin, jonka mukaan vähäväkisille olisi taattu huokeat maatalouselintarvikkeet. Nyt on hallitus tämän budjettiesityksen yhteydessä uudelleen tehnyt vastaavanlaisen periaateratkaisun. Tämä periaateratkaisu tietää sitä, että vakauttamispalkkioihin tarvittavia määrärahoja on alennettu kahteen miljardiin markkaan. Tämä edellyttää siis uuteen systeemiin siirtymistä, jossa on ilmeisesti sama epäkohta, mikä on nykyisessäkin systeemissä nimenomaisesti mikäli se kohdistuu maataloustuottajiin.

Aikaisemmin on mainittu, että alennuskorttisysteemi tulisi merkitsemään valtiolle ainoastaan noin vähän yli miljardin markan menoja, mutta nyt budjettiin on kuitenkin otettu 2 miljardin määräraha. On oireellista, että määräraha on huomattavasti korkeampi, kuin mitä ensimmäiset suunnitelmat alennuskorttisysteemin käytäntöönottamisesta edellyttivät. Se merkitsee ensinnäkin sitä, että hallituksella ei ole vielä selvää tietoa siitä, minkälaiseksi uusi alennuskorttisysteemi tulee, ja toiseksi se panee pahasti epäilemään, että tuloraja, minkä perusteella alennuskortteja tullaan antamaan, kohotetaan niin korkeaksi, että valtion menot ilmeisesti eivät sanottavasti pienene, vaikka tähän suuritöiseen uuteen systeemiin siirrytään. (Eduskunnasta: Siinä se juttu on!). Saattaa olla, että valtio joutuu suorittamaan ehkäpä saman verran menoja alennuskorttisysteemin toteuttamisen jälkeen, kuin mitä vakauttamispalkkioihin on mennyt. Jos näin asian laita on, silloin on aivan turhaa hypätä systeemistä toiseen, kun se ei tuota valtiolle huojennusta, ja toiselta puolen molemmat systeemit ovat siinä suhteessa epäoikeudenmukaisia, että niiden avulla ei nimenomaisesti maaseudun vähäväkisille, jotka itse tuottavat tarvitsemansa elintarvikkeet, koidu mitään helpotusta.

Muuten vakauttamispalkkioiden käyttäminen yleensäkin on varsin kaksiteräinen miekka sen vuoksi, että näillä varoilla voidaan toteuttaa toimenpiteitä, joita ei voi pitää terveellä pohjalla olevina. Siinä suhteessa on erittäin kuvaavaa äskettäin suoritettu leipomotyöläisten palkankorotus. Leipomotyöläisille myönnettiin heidän lakonuhalla vaatimansa 30 prosentin palkankorotus. Mutta koska ei haluttu kohottaa leipomotuotteiden hintoja, valtioneuvosto myönsi 100 milj. markan määrärahan leipomoille, jotta nämä olisivat voineet suorittaa vaaditut korotetut palkat, mutta niiden ei olisi tarvinnut periä tuotteistaan korotettuja hintoja. Tämä osoittaa, että vakauttamispalkkioiden myöntäminen saattaa viedä sellaisiin toimenpiteisiin, joita ei voida pitää oikeina. Minun nähdäkseni olisi syytä alentaa tätä 2 miljardin markan menoerää, jotta tämäntapaiseen epäterveeseen menettelyyn ei varattaisi mahdollisuutta. Parasta tietenkin olisi, jos tämä määräraha voitaisiin kokonaan poistaa sillä se on itse asiassa maatalousväestön ja nimenomaan vähävaraisen maataviljelevän väestön erikoisverotus, vaikka se tapahtuu kovin siistissä muodossa, sillä tämä väestö ei saa vastaavaa apua valtion taholta.

Kun tarkastellaan niitä luonnollisia säästämisedellytyksiä, joita valtion taloudessa on, tulee suorastaan ensimmäisenä arvoltaan esille hallintomenojen vähentäminen. Sodan aikana on ollut pakko perustaa runsaasti uusia tilapäisiä virastoja ja myöskin vakinaisille virastoille on täytynyt antaa niin paljon uusia tehtäviä, että niiden on täytynyt palkata lisäväkeä palvelukseensa. Mehän tiedämme, että valtion palveluksessa olevien lukumäärä on sodan aikana kohonnut usealla kymmenellä tuhannella. On ollut selvää, että tämäntapainen kehitys on ollut olosuhteiden vuoksi välttämätön; uusia tehtäviä on valtiolle tullut moninaisia, kansanhuolto, työvoima-asioiden järjestely, tarvikehuolto j.n.e. Mutta toiselta puolen on pidettävä tiukasti kiinni siitä, että tällaiset ylimääräiset toimenhaltijat vapautetaan niin pian kuin mahdollista. Tämä vapauttaminen on yhtä vaikeaa kuin tärkeätäkin. Yleinen piirre nimittäin kaikkialla on se, että kun jokin toimi on perustettu tilapäistä tehtävää varten ja tämä tehtävä sitten aikanaan loppuu, niin toimi ja toimenhaltija jää kuitenkin olemaan. Se on aivan sama kuin kertomus keisarinnasta, joka oli tarkastamassa ulkopuolella pääkaupunkinsa jotakin laitosta ja matkalla sinne havaitsi tien vieressä kauniin kukan. Hän jätti sinne sotamiehen vartioimaan, ettei kukaan tätä kukkaa saa hävittää, ja niin sotamies jäi paikoilleen, vartioi sitä aikansa ja toisia lähetettiin hänen tilalleen. Vartioimispaikka tuli niin tärkeäksi, että siihen perustettiin vielä pieni suojakin, ja kun muutamien kymmenien vuosien perästä ruvettiin tutkimaan, mitä varten tämä mies siellä keskellä ketoa seisoo, tuli sitten historiantutkimuksessa esille tämän vartiopaikan alkuperäinen aihe. Minä pelkään, että meilläkin tämän sodan päätyttyä moneen virastoon jää tällaisia "keisarinnan kukkasia", joilla on ollut aikoinaan todellista työtä, mutta todellisen työn loputtua, kun on luonnollisesti ollut ikävää erottaa toimestansa kunnon ihmistä, on hänelle haalittu vähempiarvoisia tehtäviä ja siinä on pian unohdettu, että hänet on otettu aivan tilapäistä tarvetta varten, joka on jo aikoja sitten poistunut.

Kuta myöhempään virastojen puhdistus jää, sitä enemmän ehditään keksiä tällaisille tilapäisille toimihenkilöille uusia töitä ja sitä vaikeampaa virastojen puhdistaminen tarpeettomista toimihenkilöistä on. Hallituksen olisi ollut nimenomaan tässä budjetissa suhtauduttava erityisellä epäluulolla virastojen lisäämiseen ja sen olisi pitänyt suorittaa perusteellinen ajojahti varsinkin ylimääräisen henkilökunnan vähentämiseksi. Arvatenkin juuri tässä tarkoituksessa aikoinaan asetettiin ns. teurastuslautakunta. Olisi toivonut sen työstä näkyvämpää tulosta. Mutta päinvastoin me havaitsemme, että nyt budjetissa on m.m. ehdotettu ylimääräistä henkilökuntaa palkattavaksi niin paljon, että kansanhuoltoministeriön vastaavat palkkausmenot nousevat 17 milj. markalla. Tätä ei tietysti ole ihmeteltävä. Kyllähän kansanhoito helposti voi käyttää nuo 17 milj. markkaa ja enemmänkin, jos kansanhuoltoa keinotekoisesti laajennetaan. Siitä on esimerkkinä onneton perunasäännöstely, jonka isyydestä kaikki haluavat kieltäytyä. Paraillaan suunnitellaan ylijäämätuotteiden vapauttamista. Juhannuksesta lähtien on hartiavoimin tehty työtä, joulutähdet alkavat jo tuikkia, mutta valmista ei vain näy. On pelättävissä, että jos lapsi tällaisen pihtisynnytyksen jälkeen saadaan näennäisesti elävänä, se tuskin tuottaa iloa vanhemmilleen. Mutta se on antanut suurelle virkakunnalle työtä ja vähentänyt vastaavasti tuottavassa työssä olevien määrää, ja jos vielä lisäksi muita keinotekoisia tehtäviä kansanhuollolle annetaan, jos oletetaan, että säännöstelyä on jatkettava säännöstelyn itsensä vuoksi, niin silloin havaitaan, että vastaavasti on otettu pois ihmisiä tuottavasta työstä. Minun nähdäksen olisi eduskunnan syytä vähentää kansanhuoltoministeriön ylimääräisten toimihenkilöiden palkkojen lisäys, sillä tällainen menettely eduskunnan taholta antaisi osviitan siitä, että säännöstelystä on mahdollisimman pian päästävä.

Minun tekee mieleni esittää eräs pieni vertailu Ruotsin oloista. Ruotsissa on kiinnitetty erikoisen tehokasta huomiota menojen supistamiseen sinä ajankohtana, jolloin siirrytään rauhan talouteen. Ruotsi ei kyllä ole hallinto-olojen osalta millään tavalla esikuvallinen maa meille, sen vuoksi että Ruotsi on rikas maa ja sillä on mahdollisuuksia käyttää hallintoon suhteellisesti enemmän varoja kuin meillä. Mutta esimerkin Ruotsin olot kuitenkin saattavat meille antaa.

Ruotsissa perustettiin äskettäin asiarevisio-niminen elin, jonka tehtävänä on yleisten taloudellisten näkökohtain mukaan tarkastaa valtion laitosten ja valtionapua nauttivien laitosten toimintaa. Asiarevisio tarkastaa nimenomaisesti, että hallinto on tarkoituksenmukaisesti, suunnitelmallisesti ja säästävästi hoidettu. Tämä asiarevisio oli pakko perustaa sen vuoksi, että valtion tilintarkastajain toiminta ei voinut kohdistua tarpeellisessa määrässä hallinnon tarkoituksenmukaisuuden valvomiseen ja asiarevisio käsitettiin tarpeelliseksi täydennykseksi sekä valtion tilintarkastajille kuin myös varsinaiselle rationalisointivirastolle, valtion organisoimislautakunnalle. Yleisenä periaatteena toiminnassaan asiarevisio on noudattanut sitä, että ensikädessä on pyritty aikaansaamaan tulevaisuudessa parannuksia taloudellisessa suhteessa. Äskettäin on ilmestynyt asiarevision ensimmäinen toimintakertomus. Näyttää siltä, että asiarevisio olisi pääasiassa kohdistanut huomionsa puolustuslaitoksen piiriin, jonka huomattava supistaminen on luonnollisesti antanut hyvin hyvän työkentän asiarevisiolle. Siitä huolimatta, että puolustuslaitoksen omien toimenpiteiden avulla Ruotsissa on saatu huomattavaa supistumista puolustusmenoissa, voi asiarevisio toimintakertomuksessaan mainita, että sen toimesta on puolustuslaitoksen ylimääräisessä henkilökunnassa saatu aikaan 2 milj. kruunun säästö. Se merkitsee siis meidän rahassamme lähes 80 milj. markkaa. Samoin asiarevisio mainitsee, että muita säästöjä on puolustuslaitoksen piirissä voitu suorittaa useiden miljoonien kruunujen arvosta. Lisäksi asiarevisio on siviilihallinnossa aikaansaanut yli 5 milj. kruunun säästön. Asiarevision vuosimenot olivat 350,000 kruunua.

Meillä puolustuslaitoksen menot ovat tosin alentuneet noin 200 milj. markalla viime vuoden tulo- ja menoarviosta. Mutta alennus kohdistuu pääasiassa miinanraivausmenojen pienenemiseen ja korvausten vähenemiseen. Henkilömenot eivät sanottavasti ole vähentyneet. Olisi toivottavaa, että hallituksessa kiinnitettäisiin erittäin vakavaa huomiota virkamiesten lukumäärän alentamiseen, ja siihen meillä on varaa, jos vaan rohjetaan epäkohtiin puuttua. On merkille pantava, että valtiovarainministeriön virastoasiain valtuutetun toimiston henkilökunnan lukumäärää ja määrärahoja on lisätty. Olisi toivottavaa, että tälle virastolle suotaisiin hallituksen taholta kaikki se tuki mitä se tarvitsee, sen vuoksi, että on voitu havaita viime vuosien aikana, että virastot helposti suhtautuvat epäluuloisesti virastoasiainvaltuutetun toimintaan, mikä on ymmärrettävää sen vuoksi, että tämän toiminnan tarkoituksena on pitää huolta siitä, että mikään virasto ei pääse kasvamaan taivaaseen saakka.

Minä olen tässä nimenomaisesti puhunut säästämisen puolesta. Mutta on tarpeen mainita, että on olemassa myös väärää säästämistä ja sitä esiintyy silloin kun halutaan säästää itse säästämisen vuoksi, jolloin säästäminen helposti tapahtuu tuotannollisen toiminnan ja nimenomaan tuotannon lisäämisen kustannuksella. Meidän taloudellisen selviytymisemme eräs ydinkysymys, jota ei voida sivuuttaa silloin, kun harkitaan, millä tavalla meidän taloutemme olisi järjestettävä, on maataloustuotannon kohottaminen, ahtaammiksi tulleiden rajojen piirissä ennen sotia vallinneelle tasolle. Sellainen säästäminen, joka tätä jarruttaa, on väärää ja turmiollista säästämistä. Me tiedämme, että sodan aikana on maatalous kärsinyt sellaisia tappioita, joita se ei voi lyhyessä ajassa korvata ja joita se ei liioin voi korvata myöskään ilman valtionapua ja valtion ohjausta. On varmaa, että valtion täytyy ennemmin tai myöhemmin tulla tehokkaasti tässä suhteessa avuksi ja jos se ei vielä tulevan vuoden menoarviossa ole tarpeellisia määrärahoja varannut, on käsitettävää, että se on tapahtunut sen erittäin vaikean taloudellisen aseman vuoksi, jossa valtio vielä tulevana vuonna on. Ja on kuitenkin eräitä menoja, joita olisi toivonut tähän menoarvioesitykseen otettavaksi. Minä tarkoitan lähinnä sitä toimintaa, joka turvaisi tälle maalle sen tarpeellisen väkilannoitemäärän, mikä on välttämätöntä saada. Mehän havaitsemme, että budjetissa ei ole otettu määrärahaa rikkihappo- ja superfosfaattitehtaiden laajennushankkeen toteuttamiseksi, mutta mikäli minä tiedän, että tämä tapahtuu sen vuoksi, että on oletettu tämä rahantarve voitavan tyydyttää budjetin ulkopuolella. Jos  näin tapahtuu, silloin siinä suhteessa ollaan oikealla pohjalla, mutta välttämätöntä on korostaa sitä, että maatalouden rappioiden korjaaminen ei voi tapahtua yksinomaan maatalousväestön omien taloudellisten resurssien puitteissa. On välttämätöntä, että siihen käytetään riittävästi valtionapua.

Tälle budjetille antaa leimansa sosiaalisten reformien jatkaminen. Sosiaaliministeriö on uusista määrärahoista saanut huomattavan osan, mutta olisi ollut välttämätöntä, että silloin, kun puhutaan sosiaalisista reformeista, kiinnitettäisiin vakavaa huomiota myöskin erääseen sosiaalisen reformityön puoleen, nimittäin takapajulla olevan maaseudun olojen kohentamiseen, ja näyttää siltä, niinkuin siinä suhteessa tämä budjetti olisi muotopuoli. Siinä on hyvin avokätisesti, tekisi mieli sanoa, myönnetty määrärahoja tavanomaisen sosiaalisen avustustyön kohottamiseksi, mutta nimenomaisesti maaseudun vähäväkisten olojen kohentamiseen, mikä m.m. tapahtuisi sanokaamme kyläteiden avustamisen muodossa j.n.e., siihen ei ole vastaavanlaista huomiota kiinnitetty. Maalaisliiton taholta tullaan tämän budjetin käsittelyn yhteydessä esittämään tämäntapaisia lisämäärärahoja ja on toivottavaa, että eduskunta, joka on ilmoitanut syvästi harrastavansa sosiaalisten olojen parantamista, antaisi näille aloitteille tukensa.