Kulttuuriorientoitumisestamme.

Eräs kuluvan vuoden syksyllä julkaistu sanomalehtiuutinen tiesi kertoa, että Norden-yhdistyksen Trondhjemissa pidetty edustajakokous on päättänyt "ryhtyä toimenpiteisiin pohjoismaiden keskinäisen kirjallisuuden laajemman levikin aikaansaamiseksi". - "Silmälläpitäen yhteistoimintaa koulujen kanssa päätettiin kehoittaa yhdistyksiä asettumaan välittömään yhteyteen niin hyvin itse koulujen kuin myöskin oppilasyhdistysten kanssa asianomaisissa maissa."

"Kulttuuriskandinavismia" siis aiotaan ryhtyä ajamaan oppikouluissa ja oppilaiden vapaiden yhdistysten välityksellä. Mutta ennenkuin suomenkielisissä kouluissa tällaiseen propagandaan käydään käsiksi, niin on paikallaan punnita, tokko vapaaehtoinen työ jo ennestään ylivoimaisesti parhaiten kehittyneiden kulttuurisuhteittemme lujittamiseksi Skandinavian maihin käsin on sitä työtä, joka meille suomalaisille on tähdellisintä ja eniten antavaa, vai voidaanko vapaaehtoinen toiminta sivistyssuhteiden solmiamiseksi ja lujittamiseksi suunnata johonkin toiseen suuntaan kuin Skandinavian maihin päin.

Kun arvostelemme tätä asiaa, tulee meidän ottaa huomioon, että Suomen valtion varoilla tehdään vallan erinomaista ja voimaperäistä työtä skandinaavisen yhteytemme ylläpitämiseksi. Ruotsinkielen opetuksen runsaus oppikouluissamme osoittaa kyllin selvästi kuinka valtio pitää välttämättömänä ja sen vuoksi voimallisesti tukee Skandinaviaan, nimenomaan Ruotsiin suuntautuvaa kulttuuriorientoitumista. Onko näinollen enää syytä vapaaehtoiseen toimintaan tämän orientoinnin puolesta? - Jos suomalais-kansalliselta kannalta tätä asiaa arvioi, niin vastaus on ehdottomasti kielteinen. Ei sen vuoksi, että me haluaisimme katkaista kaikki sivistyssuhteemme Ruotsiin, ei niin, koska me emme sitä halua, vaan sen vuoksi, että meidän vapaaehtoisella toiminnallamme on tärkeämpiä työaloja: kulttuurisuhteiden luominen ja kehittäminen Euroopan suuriin sivistysmaihin, nimenomaan Englantiin, joka maa tähän asti on meille jäänyt liian vieraaksi, oudommaksi kuin mihin meillä on varaa. Suomalais-kansalliselta kannalta on kysymys kulttuurisiteiden solmiamisesta keski-Euroopan maiden kanssa perinpohjin selvitetty aitosuomalaisuuden ohjelmakohdan: ruotsinkielen opetuksen poistaminen suomalaisista oppikouluista, yhteydessä, ja sen selvityksen antama lopputulos jo tarjoo riittävän perusteen väitteellemme, että suomalaisten vapaaehtoinen toiminta sivistyksellisten suhteiden solmiamiseksi on suunnattava Euroopan suuriin sivistysmaihin, ensisijaisesti juuri Englantiin käsin - luonnollisesti unohtamatta kiinteän yhteyden ylläpitämistä heimokansoihimme. Varsin painavana argumenttina tämän saman väitteen tukena mainitsemme maamme nykyisen ulkopoliittisen aseman kansallemme asettamat vaatimukset. Mitä meitä hyödyttää Ruotsin olojen tuntemus ja erinomaiset kulttuurisuhteet Ruotsiin, kun se maa kuitenkaan ei itäisen vaaran maatamme kohdatessa millään tavoin meidän avuksemme riennä. Apua ja tukea meidän täytyy odottaa ja toivoa muista maista, joiden kanssa luonnollisesti sivistyssuhteemmekin näin ollen haluamme solmia.

Suomalaisen Norden-yhdistyksen työ sinänsäkin on suomalaiselta kannalta katsoen tarpeeton, etupäässä siksi, että suomalaisten vapaatahtoinen toiminta kulttuuriorientoinnin hyväksi on suunnattava pois Ruotsista, niihin maihin, joiden kulttuurin tunnetuksitekemisen hyväksi Suomen valtio ei työskentele, mutta joiden kulttuuripiiriin pääseminen on maallemme suoranainen elinehto.