Kaanaassa, kesäkuun 9 päivän iltana -27.

Oma Rakas ja Kovasti Kaivattu Emäntäni.

Alun toista viikkoa on nyt siis jo kulunut erossa, ja kuta pitemmälle aika kuluu, sitä ikävämpi minulla on Sinua. Ensimmäiset päiväthän ne kuluivat matkustamisen ja käräjien tohinassa, mutta kun nyt ei ole taas välikäräjiä tiedossa ennenkuin vasta t.k. 29 päivänä Hyrynsalmella, niin alkaa aika kulua normaalista vauhtia, s.o. ikävää vauhtia. Tosinhan olen päivät tehnyt melko hanakasti töitä, mutta ei se siinäkään ole niin mukava olla kirjotuskoneen ääressä kuin Oman Upun luona oli kirjoitella koneellakin. Toivoa vain täytyy, että Sinä saisit lomaa heinäkuussa ja tulisit sitten tänne, sillä sitähän odottaessa tässä saa nämä ikävät päivät jotenkuten kulumaan. Ei ne muuten olisi lainkaan ikäviä, olen urheillut ja tehnyt jos jotakin, katsellut poika-ajan kisailupaikkoja jne, mutta Sinua Änkkänää on vain ikävä. Tuletpa Sinäkin kuitenkin. Olen Jussin kanssa nyrkkeillytkin joka päivä lihakset kipeiksi ja kun urheillessakin ovat reidet tulleet helliksi, niin on mieleen tullut Oma taitava ja kovasti hyvä hierojani, jonka apu taas olisi enemmän kuin tarpeen.

Eilen oli taas Kajaanissa välikäräjät, ja nyt on tiedossa heinäkuun 4 p. Kuhmoniemellä ja 8 p. taas täällä Kajaanissa. Sitten kun saat lomastasi tietää, niin tarkemmin sovitaan, miten ruvetaan yhdessäoloa järjestämään. Kävin Tölöpin luona pari päivää sitten ja kuulin, että hän aikoo viedä Oulunjärvessä 15 km. päässä kaupungista sijaitsevaan Toukansaareen kalastusmajan. Hiekkarantaisessa saaressa, jossa on salmen takana kilometrin päässä talo ja maitopaikka olisi varmaankin mukava viettää aurinkoisia päiviä. Kuinka se asia sitten järjestyy, se on taas sen ajan murhe. Mutta kyllä me voimme joka tapauksessa järjestää hauskan loman täällä Oulujärven liepeillä, voimmehan me lähteä Kongasjoelle kalastelemaan ja päivää paistattamaan, sittenhän tuonkin näkee. Mutta minä odotan sitä aikaa oikein lujasti, sillä kyllä se niin on, että ei minulla täällä ole lysti olla eikä tahdo kulua aikakaan, ellei Oma Jättiläisvaimoni, Eskimoni ja Kapteenini ole mukana.

Onhan näitä käräjätöitä aivan uskosta aina muutamaksi päiväksi käräjien jälkeen, mutta luultavasti ne eivät sentään tapa. Muuten niiden kimpussa olen nyt heilunut parit kolmet päivät ja aioinkin nyt yhteen otteeseen tehdä kaikki rästit pois tieltä, sitten on t.k. puolivälistä lähtien toivottavasti aikaa huilaillakin. Pitää sitten ruveta miettimään hieman opinnoitakin, saa sitten nähdä, miten niihin kesän mittaan tulee syventyneeksi. - Arvelin ottaa syksyllä Sotkamon syyskäräjät, jotka alkavat kai ja varmastikin marraskuun 8 päivänä. Silloin on hiljaista aikaa. Jos Urheilulehteen pääsen, niin voinen sieltä loman jotenkin järjestää, samoin jos pysyn Ylioppilaslehdessä. Ihmeellistä kyllä, en ole saanut mitään tietoa koko Urheilulehden jutusta, vaikka olin taas tänne lähtiessäni varma, että asia ratkee viime maanantaina ja että minä tiedän ratkaisusta jo viime tiistaina. Vieläkään en tiedä mitään, otaksun, että liittojohtokunta ei voinutkaan pitää kokoustaan Viipurissa maanantaina ja se on pitänyt lykätä loppuviikolle. Tai edemmäskin. Tahi, että joku toinen on valittu, mutta sitä minun on vaikeampi uskoa. Vaikkapa eihän sekään niin kumma olisi, enkä tuosta lopultakaan surua aio kantaa.

Kirjoitit siitä huoneistosta enemmän surullisia uutisia. Jos se on niin huonossa kunnossa, että siinä ei voi asua, niin mitäs kuin muutetaan pois. Ainakin vuoden perästä, ellei jo ennenkin. Riippuu asiainhaaroista. Olipa se nyt murheellinen seikka. Pupu päättää, miten tehdään. Muuten hyväksyn mielihyvällä sen suunnitelman, jonka piirustit minun huoneestani, kenties pyörivän kirjahyllyn paikan voi muuttaa ikkunan ja pöydän väliin käden ulottuville. - Tammisaaresta tuli kirje, jossa sanottiin kirjahyllyn valmistuvan ensi heinäkuun 28 päivään mennessä. Pyydettiin vain lähettämään tarkat värimallit tai ohjeet. Sinä lähetät ne joskus minulle. Ja minä Tammisaareen. Se hylly tuleekin pian.

Oikein tykkään Sinusta kun kävit helluntaina niin pitkällä kävelyllä, se oli Sinulle tarpeen ja hyväksi. Tee kaikkina pyhinä, milloin suinkin aika myöten antaa sellaisia retkiä, ne ovat hyviä. Minä teen täällä kävelymatkoja Vimpelin kallioille, jos Sinä siellä. Eläkä punnaa sen huoneiston kanssa liikaa, kohtuus kaikessa ja kun Sinulla on kerran hyvää aikaa.

Kotiväki jaksaa hyvin, Siiri on eekoossa, jonka menosääntö kuuluu vahvistetun taas kaheksi kuukaudeksi, ja kaipa hakee neiti Komulaisen paikalle. Kaikki lähettävät Sinulle paljon terveisiä.

Eipä tällä kertaa muuta, otan osaa kilpailuihin sunnuntaina, hyppyihin. Niistä saat tiedon ajoissa.

Voi hyvin ja muista joskus Sinun upu.