I Puheita ja lausuntoja

16. Tasavallan Presidentin Suomen televisiolle myöntämä haastattelu Neuvostoliittoon suoritetun valtiovierailun johdosta 26.5.1977

"Minulta on pyydetty haastattelua äsken suorittamani Neuvostoliiton vierailun johdosta. Mikään tällainen haastattelu ei kai olisi tarpeen sen vuoksi, että matkalla seuranneet lehtimiehet suorittivat varsin huolellista työtä silloin kun välittivät tietoja siitä, mitä oli tapahtunut tai mitä oli tapahtumassa. Mutta ehkä muutamat näkökohdat saattavat kuitenkin olla tarpeellisia, nimenomaan sellaiset seikat, jotka harvemmin tulevat esille virallisia valtiovierailuja koskevissa kysymyksissä.

Tämä vierailu oli virallinen valtiovierailu ja siihen luonnollisesti kuuluvat kaikki sellaiset asiat kuin protokollan mukaiset seikat, ne kysymykset, jotka otetaan todella kaikkein voimakkaimmin esille valtiovierailuista. Protokolla ja rituaalit siis niin sanoakseni. Sen lisäksi suoritetaan valtioitten edustajien kesken usein vierailuja, joita nimitetään ystävyysvierailuiksi, yksityisluontoisiksi vierailuiksi, epävirallisiksi vierailuiksi ja niin edelleen. Näitä molempia ryhmiä kuitenkin yhdistää eräs seikka: virallinen valtiovierailu ja yksityisluontoinen valtiovierailu saattavat molemmat käsitellä erittäin tärkeitä valtioitten välisiä kysymyksiä, ja mitään tarkkaa rajaa siis sen asiaryhmän sisällä, joka joutuu vierailujen kohteeksi, ei voida tehdä.

Tämä vierailu, joka suoritin Moskovaan, sisälsi oikeastaan kolme varsinaista suurta asiaa. Ensimmäinen niistä oli 15-vuotinen kauppasopimus tai tavarainvaihtosopimus, toiseksi oli Kostamus-kysymyksen ratkaisu, ja kolmanneksi kommunikea.

Mitä ensiksikin tulee 15-vuotiseen tavarainvaihtosopimukseen, niin se tulee merkitsemään meidän taloudellemme tulevaisuudessa erinomaisen paljon. Tällä kertaa on vaikea sanoa, mihin lukuihin 15 vuoden päästä voidaan päästä, mutta sen voi kuitenkin jo tässä vaiheessa tietää, että me tulemme laajentamaan erittäin voimakkaasti sekä vientiämme Neuvostoliittoon että tuontiamme Neuvostoliitosta. On esitetty tässä 15-vuotisessa tavarainvaihtosopimuksessa tiettyjä lukujakin siitä, minkälaisiin loppusummiin päästään, mutta niitähän on turha tässä vaiheessa ryhtyä esittelemään, koska olosuhteiden kehittymisestä ei ole mitään varmuutta. Mutta nimenomaan on pantava merkille, että tämä sopimus on tehty ikään kuin tavararyhmittäin ja siinä joka tapauksessa saadaan jonkinlainen kuva siitä, mihin seikkoihin tulevassa tavarainvaihdossa tullaan puolin ja toisin päähuomio keskittämään.

Neuvostoliittohan on Suomen suurin kauppakumppani, ja näyttää siltä, että se tekee jatkuvasti kaulaa muihin kauppakumppaneihin nähden. Esimerkiksi vuonna 1976 meidän ja Neuvostoliiton kaupan arvo nousi 16 prosentilla, kun sen sijaan keskimääräinen nousu oli vain 10 prosenttia. Tämä antaa selvän kuvan siitä, kuinka tärkeistä ja suurista kysymyksistä on tässä sopimuksessa sovittu. Tämän sopimuksen valmisteluun ottivat osaa molempien maitten parhaat asiantuntijat ja sen vuoksi me voimme hyvällä omallatunnolla, jos niin saa sanoa, tai hyvissä merkeissä ryhtyä käymään yksityiskohtaisia neuvotteluja kaupan jatkuvasta laajentamisesta.

Tämä tavarainvaihtosopimus on siinä suhteessa erikoislaatuinen, että se on pyritty laatimaan hyvin konkreettisesti, hyvin realistisesti. Siinä tulee esille eräs puoli, jota sanomalehtimiehet nimenomaan Minskissä tiedustelivat useaan otteeseen, mitä merkitsee se, että tavaranvaihtosopimuksen yhteydessä voidaan suorittaa myöskin kolmannen maan kanssa tapahtuvia kauppoja. Se merkitsee siis sitä, että me yhdessä, Suomi ja Neuvostoliitto, kykenemme tekemään sopimuksia kolmannen maan kanssa asioista, jotka meille molemmille osoittautuvat hyödyllisiksi. On sanottava, että tämä sopimus on siinä suhteessa erikoinen, että ei koskaan vielä ole kahden valtion välillä tehty niin pitkäaikaista sopimusta tavaranvaihdosta, ja tämä merkitys täytyy pitää mielessä sen vuoksi, että Neuvostoliiton ja sosialististen maitten kesken ei vastaavanlaista pitkäaikaista sopimusta vielä ole solmittu.

Me kävimme samaan aikaan, kun tämä 15-vuotinen kauppasopimus oli keskustelun alaisena, toisella kaistalla neuvotteluja sitä varten, että voitaisiin mahdollisimman pian panna alulle neuvottelut jonkin projektin suhteen, joka oli valmistumassa. Ja niin kävi, että ennen kuin muste oli kuivunut, kuten Minskissä sanoin, tämän 15-vuotiskauppasopimuksen paperista niin vahvistettiin jo sopimus siitä, että 15. päivänä kesäkuuta tänä vuonna allekirjoitetaan sopimus Komin tasavallassa sijaitsevan kaupungin ja siellä olevan selluloosa- ja paperiteollisuuden laitteiden rakentamisesta. Tämä merkitsee sitä, että me olemme saaneet kovin aikaisen alun, kun 15-vuotisesta kauppasopimuksesta puhutaan, ja näin ollen tuntuu siltä, että kaikki edellytykset hyvän tuloksen aikaansaamiseksi tälläkin alalla ovat olemassa. Ja ei ole suinkaan kysymys siitä, että tämä 15-vuotinen kauppasopimus rajoittuisi ainoastaan paperiteollisuuteen ja paperiteollisuuden koneisiin. Siihen sisältyvät kaikki nykyaikaiset teknillisen edistyksen ja kehityksen edellyttämät konelajit. Minä sanoisin, että tietenkään mahdollisuudet eivät ole rajattomat, mutta ne ovat joka tapauksessa poikkeuksellisen hyvät. Tällaista pitkäaikaista sopimusta ei ole, kuten sanoin, koskaan ennen tehty, ja nyt jää sitten asianomaisten virkamiesten tehtäväksi huolehtia siitä, että sopimus saadaan käytäntöön niin laajassa mittakaavassa kuin suinkin mahdollista.

Sitten mainitsin muutaman sanan tästä kommunikeasta. Se on sen laatuista luettavaa, että se kannattaa käydä kaikkien läpi. Siinä ensiksikin käsitellään laajasti Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita, ja seikkoja jotka liittyvät näihin. Sitten tulee kysymykseen tietyt kansainväliset asiat, eräät Pohjolan turvallisuuteen liittyvät kysymykset, Suomen puolueettomuuspolitiikka on myöskin tässä kommunikeassa mainittu, ja niin edelleen. Tämä on laaja asiakirja, mutta kuten sanoin, se on sen arvoinen, että siihen pitäisi jokaisen suomalaisen perehtyä. Se antaa meille luotettavan kuvan siitä, että meidän asiamme ovat hyvällä kannalla.

Tietenkin saattaa olla niin, että joku Svetogorskissa työskentelevä kuulee tämän lähetyksen. Heille minä haluaisin sanoa, että Leningradin viranomaiset ovat aivan äskettäin käyneet Svetogorskissa. He kiittivät suomalaisten työtä ja mainitsivat, että asiat Svetogorskissa menevät erittäin hyvin eteenpäin. Tällainen huomio on tärkeä jo pelkästään sen vuoksi, että me olemme rakentamassa Svetogorskin toista työvaihetta ja on olemassa valmiit suunnitelmat, miten kolmas työvaihe rakennetaan. Ja uskoisin, että kun toinen työvaihe on saatu valmiiksi Svetogorskissa, ryhdytään neuvottelemaan kolmannen työvaiheen aloittamisesta. En usko, että mikään ulkopuolinen voisi päästä kilpailemaan meidän kanssamme. Niin paljon me olemme kyenneet hankkimaan kokemuksia siitä, miten lähellä rajaa sijaitseva työpaikka miehitetään ja miten työt siellä saadaan hyvin sujumaan.

Te olitte tarkoittaneet, että minä vastaisin tiettyihin kysymyksiin, mutta kuitenkin sovin siitä, että koitan saada jonkinlaisen yhtenäisen puheenaiheen esille, koska tämä matkakin oli yhtenäinen. Mutta tiedustellessanne siitä, että kun puheet Suomen ja Neuvostoliiton välisistä ystävällisistä ja hyvistä suhteista tuntuvat vielä monista ihmisistä pelkiltä fraaseilta, niin avautuvatko kenties silmät tällaisten itse asiassa Suomen kannalta suurten saavutusten jälkeen ymmärtämään paremmin sitä yhteistyötä, jota me Neuvostoliiton kanssa harjoitamme.

Tähän minä haluaisin sanoa, että aina on ihmisiä, jotka eivät pääse päivän tasalle ennakkoluulojensa linnoituksesta, johon he ovat vuosikymmeniä sitten joutuneet. Mutta minä pyytäisin teitä muistamaan sen ajan, sanokaamme esimerkiksi 1950-luvulla, kun aloitettiin yhteistyö Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Silloin oli hyvin paljon ihmisiä, jotka pitivät tällaisia henkilöitä tai yhtiöitä tai yhteenliittymiä itse asiassa joko onnenonkijoina tai suorastaan isänmaan pettureina. Ei olisi pitänyt ryhtyä tällaista yhteistyötä harjoittamaan, se oli heidän käsityksensä silloin. Ja varmaa on, että yhä edelleenkin epäuskoisia on oma määränsä, Mutta tämä määrä ymmärtääkseni on kuitenkin vähentymässä. Se on vähentynyt vähentymistään, ja sanoisin, että vain ohut sakkakerros kaljatuopin pohjalla edustaa niitä henkilöitä, jotka suhtautuvat epäilevästi tai suorastaan vihamielisesti yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa. Ja asianlaita kieltämättä on se, että maassa, jossa pahimpana aikana on yli 150 000 työtäntä, kiinnitetään erittäin paljon huomiota millä keinoilla valtiovalta kykenee huolehtimaan siitä, että työttömät saavat työtä. Ja on aivan selvää, että kun me saamme tuollaisia Svetogorskeja tai Kostamuksia, niin se tulee antamaan kyllä uskoa ja luottamusta niille, jotka tähän saakka ovat olleet jossakin määrin epätietoisia siitä, miten tästä selvitään, kun taloudelliset olosuhteet ovat kääntyneet niin vaikeiksi.

Me olemme havainneet, että esimerkiksi ulkomaalaiset takavuosina hyvin kernaasti antoivat aineksia tällaisille väitteille, että Suomi kulkee kohti turmiotaan, kun se on yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa. Mutta aivan viime vuosina me olemme havainneet, että samalla tavalla kun täällä on maan sisällä kasvanut luottamus yhteistyön merkitykseen, samalla tavalla myös ulkomaalaiset sanomalehdet ovat alkaneet antaa arvoa meidän työllemme ja meidän saavutuksillemme. Moskovassa pitämässäni puheessa mainitsin, että emme me tyrkyttäydy tarjoamaan omia kokemuksia vieraille valtioille, mutta me emme häpeile esitellä YYA-sopimuksen pohjalta saavutettuja tuloksia. Ne ovat omalla tavallaan esimerkkinä siitä, kuinka yhteiskunnalliselta rakenteeltaan erilaiset valtiot voivat saada aikaan hyvän yhteistyön. Mutta edellytyksenä on se, että me luotamme toisiimme. Ja nimenomaan Suomen ja Neuvostoliiton välillä tällainen luottamus on pysynyt ja se on olemassa ja se tulee olemaan. Siitä ovat vakuutuksen antaneet niin Neuvostoliiton valtion johtomiehet kuin Suomen poliittinen johto.

Sitten Te kysyitte erästä toista asiaa, nimittäin että jos ajattelemme minun toimintaani rauhan turvaamiseksi ristiriitaisessa maailmassa, onko tämän toiminnan lähtökohtana sinänsä ihan itsekäs ja kylmän realistinen kansallisen turvallisuuden tarve? Vai onko Teillä kenties pontimena jokin yleisempi yleismaailmallinen humanismi, siis rauhan asia ilman suoria kansallisia intressejä? Tähän kysymykseen vastaaminen saattaisi viedä kyllä muutaman tunnin, jos sitä hyvin perusteellisesti ryhtyisi tarkastelemaan ja tutkimaan. Mutta minä voisin tämän kysymyksen ensimmäiseen kohtaan vastata lyhyesti, että toimintani rakentuu realistiselle kansallisen turvallisuuden tarpeelle. Ja sellaisella asemalla, johon olen joutunut, tämä on varsin luonnollinen näkökohta. Henkilönä taas minulle on läheinen yleismaailmallinen poliittinen humanismi, rauhan asia ilman suoria intressejä. Sen saatan omalta puoleltani hyväksyä. Niin voimakas minun humanismini todella on. Ja jos ei näin olisi kuin mitä minä mainitsen, minun olisi pakko esimerkiksi antaa tietynlaista oikeutusta saksalaismiehityksen aikana Valko-Venäjällä suoritetuille hirvittäville veritöille. Me kävimme, niin kuin mainitsin, Hatunin kylässä, ja Valko-Venäjällä oli todella tehty siinä suhteessa hirvittäviä verilöylyjä. Jos minun täytyisi sanoa, että minulla ei ole mikään muu kuin kansallinen turvallisuuden tarve kysymyksessä, niin minä voisin tämän tarpeen selitellä kuinka monella kannalla tahansa, jos en ottaisi lähtökodaksi sitä, että minulle henkilönä on hyvin tärkeätä läheinen yleismaailmallinen poliittinen humanismi.

Ja tähän lisään ainoastaan sen, että minussa on aivan viime vuosina kasvanut yhä voimakkaampana halu tehdä työtä rauhan hyväksi. Ja olen varma siitä, että jos maailma säilyy ilman sotaa vielä 15 taikka 20 vuotta, niin yhä laajemmat kansalaispiirit kaikissa maissa ryhtyvät tekemään käytännöllistä työtä rauhan aatteen ja rauhan hyväksi.

Tälläkin matkalla saatoin panna merkille, että hävityksen voimat ovat sittenkin heikommat kuin kasvamisen ja kukoistamisen ja rauhan voimat. Siellä oli pantu maata tasaiseksi hyvin paljon, mutta siellä rauhan voimien turvin oli saatu aikaan tuloksia, jotka ovat erinomaisen kunnioitettavia."