II Välirauhansopimus 30 vuotta

36. Tasavallan Presidentin lausunto välirauhansopimuksen 30-vuotispäivänä 19.9.1974

Tänä päivänä kolme vuosikymmentä sitten teki Suomi välirauhan Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen kanssa. Tuon syksyn dramaattiset muistot säilyvät mukana eläneiden mielissä. Syksy 1944 tapahtumineen ja seurauksineen vaikuttaa voimakkaasti myös nykypäivänä. Kolme vuosikymmentä on kuitenkin - tai ainakin sen tulisi olla - riittävän pitkä aika tehdäkseen mahdolliseksi rehellisen ja kiihkottoman historiantarkastelun.

Menneisyys, synkkä ja verinenkään, ei ole häpeämistä, vaan oppimista varten. Ne meistä, jotka minun tavallani omakohtaisesti muistavat Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan ja sen siirtymisen historiaan, ovat jo vähemmistönä Suomen kansasta. Meillä mukanaeläneillä on omat kokemuksemme kannettavana. Meillä on omat, useinkin järkyttävät, henkilökohtaiset elämykset, omat pelkojemme ja toivojemme jäänteet. Voi olla, että sodan kokeneet ikäpolvet jäävät loppuun saakka historiansa vangeiksi. Mutta Suomen kansan nykyinen enemmistö on toisessa asemassa. Nuoremmille ikäpolville sodan ja väkivallan ajat ovat jo historiaa. He ovat vapaita historian taakasta ja kykenevät - niin uskon - ottamaan sen opin, joka raskaista vuosista on ollut saatavissa. Uskon, että rauhan oloissa varttuneet ja eläneet tajuavat vaistomaisesti rauhan arvon ja hyvän naapurisovun merkityksen. Heissä olen todennut oikeaa itsetuntoa, joka ei tuekseen tarvitse naapurivihaa eikä kansalliskiihkoa, ei sotaa eikä veritöitä. Tällainen, yhä yleistyvä suhtautuminen kuuluu myönteisimpiin kolmen viime vuosikymmenen kehityksen tuloksiin.

Kolmekymmentä vuotta sitten näytti Suomen kansan kannettavaksi pantu taakka epätoivoisen raskaalta. Olimme "kuilun partaalla", kuten Paasikivi asian ilmaisi. Mieliä askarrutti yksi kysymys: kuinka olisi mahdollista ratkaista itsenäisen Suomen perusongelma, suhteet suureen itäiseen naapuriin Neuvostoliittoon, sen jälkeen kun oli koettu viisi väkivallan vuotta ja hävitty kaksi sotaa? Oli helppoa olla pessimisti ja ennustaa pahinta. Syvälle juurtuneet, vasiten viljellyt ja sodan kärjistämät pelot ja epäluulot Neuvostoliittoa kohtaan eivät olleet hälvennettävissä pelkällä välirauhansopimuksella. Vain aika ja ajan mukana kertyvät todistukset hyvän naapuruuden, molemminpuolisen kunnioituksen ja yhteistyön tuloksista saattoivat näyttää todeksi sen, mihin vain harvat meistä 30 vuotta sitten jaksoivat uskoa: että Suomi voisi itsenäisyytensä ja perinnäisen oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksensä säilyttäen jatkaa olemassaoloaan sosialistisen suurvallan naapurina.

Nyt me tunnemme tulokset. Tiedän puhuvani Suomen kansan valtavan enemmistön puolesta ilmaistessani vilpittömän kiitollisuutemme Neuvostoliitolle, joka kaikki sopimuksensa ja välipuheensa pitäen järjesti esimerkillisellä tavalla suhteensa pienen, sotilaallisen tappion kärsineen naapurinsa kanssa. Minkä väkivalta oli hävittänyt ja katkeruus tuhonnut, sen ovat kolme yhteistyössä elettyä vuosikymmentä kyenneet korjaamaan ja oikaisemaan.

Menneisyys ja tulevaisuus kytkeytyvät yhteen nykyisyydessä. Historiallinen merkkipäivä ei ole ainoastaan historiaa varten. Nykypäivän Suomi, itsenäinen, rauhanomaista, puolueetonta ulkopolitiikkaa harjoittava maa, osallistuu täydellä panoksellaan kansojen väliseen yhteistyöhön. Me olemme eurooppalaisina mukana Euroopan kehityksessä ja kansainvälisen yhteisön jäseninä koko ihmiskuntaa koskevissa asioissa. Tämäkin on tulosta menneisyyden perinnöstä. Myös muuttuvassa maailmassa ja kehittyvässä Euroopassa Suomen linja on yksiselitteinen, kaikkien arvailujen ulkopuolella. Itsenäinen, kehittyvä ja yhteistyöhakuinen Suomi tulee olemaan uuden, toivon mukaan entistä paremman Euroopan pysyvä rakenneosa.

Tänä päivänä on syytä muistaa, että siirtyminen sodasta rauhaan avasi uuden kauden myös suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä. Suomi on toinen maa nyt kuin se oli syksylllä 1944. Suomalainen yhteiskunta on nyt terveempi, oikeudenmukaisempi ja voimakkaampi. Tämä maa pystyy, jos niin todella haluamme, tarjoamaan kansalaisilleen sellaiset olosuhteet, jotka ovat vertailukelpoiset ja kilpailukykyiset minkä muun tahansa yhteiskunnan kanssa. Kolme vuosikymmentä sitten selvisimme toivottomalta näyttävästä tilanteesta. Ei ole syytä epäillä, ettemmekö selviäisi myös tämän päivän vaikeuksista, jotka sentään ovat verrattomasti vähäisempää suuruusluokkaa.

Suomen kansa voi vapaasti, ulkopuolisten asioihin puuttumatta, kehittää itse valitsemaansa yhteiskunnallista ja taloudellista järjestelmää. Meillä on kaikki mahdollisuudet poistaa yhteiskuntamme puutteita ja pyrkiä entistä laajempaan kansanvaltaan yhteiskuntaelämän eri aloilla. Olemme oman onnemme seppiä. Tämän on tehnyt mahdolliseksi sodanjälkeisen ulkopolitiikkamme onnistuminen, ja epäilyksittä tämä on kolmen rauhan vuosikymmenen tulostaseen tärkein osa.