Historiallisia välttämättömyyksiä ja kansainvälistä väkivaltaoppia.

Tavan takaa kuulee puhuttavan "historiallisesta välttämättömyydestä". Jonkin asian selitetään tapahtuneen sen vuoksi, että olojen kehitys ja vallitsevat edellytykset olivat siihen pakosta johtaneet, s.o. kehityksen lopputulos oli ollut historiallinen välttämättömyys.

Niin paljon kuin tätä "historiallista välttämättömyyttä" poliittisessa tarkoituksessa väärin käytetäänkin, on kuitenkin myönnettävä, että historiallisia välttämättömyyksiä on olemassa, s.o. määrätyt edellytykset aikaansaavat ikäänkuin olojen pakosta määrätyn lopputuloksen.

Maailmansodan jälkeinen poliittinen kehitys Euroopassa on tämän kirjoittajan mielestä vakuuttavana todistuksena siitä, että Suomen valtiollinen elämä sisältää ainekset kahteen historialliseen välttämättömyyteen.

Toinen niistä on se, että sosialismin vaikutusvallan kasvaminen ja sen turvin tapahtuva epäkansallisen suunnan jatkuva vallassaolo meillä tasoittavat tietä väkivaltaoppien menestymiselle.

Ja toinen niistä on tämä: jos ulkolaisia diktatuurioppeja apinoivat poliittiset liikkeet vaikkapa kansanvallan puolustamisen merkeissä saavat meillä valtiovallan käsiinsä, on välttämättömänä seurauksena valtiollisen vapauden säälimätön lopettaminen ja kaiken vastustuksen väkivaltainen kukistaminen.

Edelläesitetyt toteamukset eivät perusteluja kaivanne. Jos kansallisten arvojen jalkoihin tallaaminen saa esteettömästi jatkua, mikä on seurauksena, mikäli kansainvälinen sosialismi pääsee yhä määräävämmin vaikuttamaan valtiollisiin oloihimme, silloin ei voida ehkäistä katkeroitumisen leviämistä yhä laajempiin ja laajempiin kansankerroksiin. Jos sosialisteille avautuu mahdollisuus lamaannuttaa puolustuslaitoksemme ajanmukaista kehittämistä, minkä tarkoituksena on sen saattaminen kykeneväksi vastaanottamaan vihollisen hyökkäykset, silloin on ymmärrettävää, että huolestuneisuus ja kiusaantuneisuus vievät kansalaisia sellaisen puolueen kannattajiksi, joka tahtoo radikaalista muutosta oleviin oloihin. Tapahtumien kehitys niinhyvin Italiassa kuin myöskin Saksassa osoittavat meille, mihin sosialismin kasvaminen ja sosialistinen politiikka johtavat: valtiollisen vapauden surmaan. Viimeaikaiset tapahtumat Espanjassa ja Ranskassa ovat myöskin omiaan varoittamaan jokaista rauhallista yhteiskuntaelämää suosivaa kansalaista. Sosialismin vaikutusvallan kasvu nimenomaan kansanvallan säilymisen nimessä on estettävä.

Mutta yhtä varmasti kuin sosialismin kasvu tuo mukanaan kansanvallanvastaisten voimien lisääntymisen, yhtä varmasti näiden ulkolaisia diktatuurioppeja apinoivien liikkeiden valtaanpääsy toisi mukanaan valtiollisen toimintavapauden lopettamisen ja väkivaltaan perustuvan hallituksen. Esimerkit Venäjältä, Saksasta ja Italiasta osoittavat, että kansanvallan kukistaminen ja yhden puolueen yksinvalta historiallisella välttämättömyydellä johtavat kansalaisvapauksien riistoon ja kaiken itsenäisen toiminnan vieläpä ajattelunkin pakkovallalla suoritettuun kieltämiseen. Valtaanpääsy, joka on tapahtunut suvaitsemattomuuden merkeissä, tuo mukanaan väkivaltakeinojen ihannoimisen, ja siitä seuraa, että vihan propagandalla yksinvaltiaaksi päässyt puolue on kypsä hirmuhallitukseen vallassapysymisensä turvaamiseksi.

Tässä esittämäni johtopäätös tuli minulle kirvelevän todeksi luettuani äskettäin suomeksi ilmestyneen amerikkalaisen Nobel-palkinnonsaajan Sinclair Lewisin voimakkaan kirjan "Meillä sitä ei voi tapahtua". Tässä kirjassa Sinclair Lewis tahtoo varoittaa koko maailmaa siitä onnettomuudesta, johon väkivaltaoppien julistajien valtaanpääsy johtaa. Hän kuvaa, kuinka kansanvaltaisuutta suullaan tunnustava, mutta armotonta vihaa julistava valtiollinen keinottelija, joka antaa taloudellisessa hädässä oleville mitä mahdottomimpia lupauksia, pääsee valtaan ja kuinka hän samassa hetkessä lopettaa kaiken kansanvaltaisuuden ja aloittaa kauhistuttavan hirmuhallituksen. Lewisin kirja on lukemisen arvoinen, se paljastaa sen henkisen pohjan, jolle väkivaltaopit kaikkialla maailmassa rakentuvat.

Meille suomalaisille valmistaa tuo kirja erikoisen mielenkiinnon eräiden yllättävien vertauskohtien vuoksi. Kaikki muistavat ikl:n johtajan Vihtori Kosolan tunnetut sanat: "me teemme, mitä me tahdomme". Lewisin kirjassa lausuu eräs väkivaltasuunnan profeetoista: "olipa asian moraalinen puoli mikä tahansa, meillä on mahtia, ja mahdillamme teemme ei ainoastaan mitä voimme, vaan myöskin mitä tahdomme". Kaikki muistavat myöskin asessori Kareksen todistuksen Väinö Hakkilan kyydityksen jälkeen: "On muistettava, että sittenkin on kysymyksessä eräänlainen vallankumous - - -. Ei mikään valta näy astuvan sijaltaan ilman jonkinlaista pakkoa ja väkivaltaa. Se on historiassa säännöllisesti osoittautuva ilmiö. Olemme erinomaisen onnellisessa asemassa, jos selviydymme joillakin kirjapainojen rikkomisilla ja kuljetuksilla". (Hän jätti murhat mainitsematta). Lewisin kirjassa lausuu eräs väkivaltahallituksen suosija: "Loppujen lopuksi tämä on vallankumousta, ja onko milloinkaan historiassa tapahtunut vallankumousta, jossa olisi niin vähän verta vuodatettu".

Nämä yllättävät rinnastukset antavat jokaiselle kansalaiselle ajattelemisen aihetta. Se ajatuspohja, jolta ikl:n "uusi näkemys" lähtee, on kansainvälistä väkivaltaoppia. Nerokas kirjailija, kaukana Amerikassa kuvatessaan diktatuuriliikkeen toimintaa ja päämääriä, on sen tehnyt tavalla, että me tuossa diktatuuriliikkeessä tunnemme oman ikl:mme aatepohjan, vieläpä saamme lukea sanasta sanaan ikl:n johtajien lausuntoja. Niistä ei Lewisillä ole voinut olla tietoa, mutta kun poliittinen väkivaltaoppi on kansainvälistä, on sen johtajien sanat samat maailman kaikilla kulmilla.

Sanoin, että valtiolliset olomme sisältävät aineksia ylläesitettyyn kahteen historialliseen välttämättömyyteen. Rauhaa ja järjestystä rakastavien kansalaisten velvollisuus on estää niiden edellytysten syntyminen, joiden seurauksena voi olla väkivaltaoppien valtaanpääsy. Parhaiten ja kenties yksinomaan, sen takaa maalaisliiton vaalivoitto.