|
INVESTOINTIEN TARVE. Lienee tarpeetonta enemmälti käsitellä investointitilastoja, sillä esityksemme kannalta on tärkeintä päästä tarkastelemaan investointiemme tarvetta, niiden mahdollisuuksia ja niiden tarkoituksenmukaista suuntaamista. Lähtökohdaksi esityksellemme maan investointien tarpeesta otamme v. 1951 ilmestyneen Teollistamiskomitean mietinnön ensimmäisen lauseen: "Teollistumisprosessista riippuu ratkaisevalta osalta maamme taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys." Jatkoksi lainaamme komitean mietinnön alkusanoista seuraavaa: "Suomessa ei sitten merkantilismin kauden 1700-luvulla ole esiintynyt yleistä määrätietoista ohjelmaa ja toimintaa maan teollisuuden kehittämiseksi. Joitakin sinänsä merkittäviäkin tämän luontoisia järjestelyjä ja toimenpiteitä on kyllä suoritettu, mutta yhtenäinen ja johdonmukainen teollistamisohjelma on puuttunut. Tästä on ollut seurauksena, että samaan aikaan on voitu toimia tavalla, joka päinvastoin on ollut omiaan jarruttamaan teollisuuden kehittymistä. Kun teollisuudella kansantaloudessamme, kuten edellä viitattiin, jo nykyisin on ja yhä kasvavassa määrässä tulee olemaan avainasema, olisi teollistaminen meilläkin otettava erääksi valtiovallan harjoittaman talouspolitiikan olennaiseksi osaksi, mikä seikka sitten kaikissa ratkaisuissa asianmukaisesti huomioitaisiin." Teollistamiskomitean yleisiin toteamuksiin voidaan varmaankin kaikissa piireissä yhtyä. Sen sijaan Teollistamiskomitean ehdotukset maan teollistamisen kehittämiseksi saattanevat yksityiskohdissaan antaa aihetta kenties erimielisyyksiinkin, mutta ammattimiesten tekemät ehdotukset ovat joka tapauksessa siinä suhteessa erittäin mielenkiintoiset, että ne antavat kuvan siitä käyttämättömien mahdollisuuksien valtavasta runsaudesta, joka maassamme teollisuuden laajentamiseksi eri aloilla on. Tyydymme tässä esittämään ainoastaan Teollistamiskomitean johtopäätökset teollisuutemme kehittämisestä ja sen vaatimista pääomantarpeista kesän 1950 hintatason mukaan. I. Puunjalostusteollisuus. Yksityiskohtaisimman suunnitelman teollisuustuotantomme laajentamisesta Teollistamiskomitea on tehnyt puunjalostusteollisuuden osalta. Yleiskuvana puunjalostusteollisuutemme kehityksestä komitea toteaa, että tämän teollisuuden alalla on 10 viime vuoden kuluessa tapahtunut huomattavaa taantumista niin tuotantokapasiteetissa ja vastaavasti tuotantomäärissä kuin myös valmistuksen kilpailukykyisyydessä verrattuna ennen sotia vallinneeseen tilanteeseen. Sen vuoksi olisi nykyisen tuotannon ylläpitämiseksi ja kilpailukyvyn säilyttämiseksi lähimmän viiden vuoden aikana koneistojen uusimiseen ja täydentämiseen, varastointi- ja kuljetusolojen parantamiseen yms. suoritettava investointeja, joiden kokonaismäärä nousee 34.5 mrd. markkaan. Ensiasteisen teollisuuden laajentaminen, jota varten on saatavissa raakapuuta nimenomaan syrjäseutujen metsävaroista, ja joka voi perustua koivun ottamiseen entistä enemmän jalostusteollisuuden raaka-aineeksi sekä hakkuujätteiden ja teollisuuden jätepuumäärien parempaan käyttämiseen jne., tietäisi tuotantomme lisääntymistä vuodessa 50 000 ton. hioketta, 370 000 ton. selluloosaa, 50 000 ton. puolikemiallista massaa ja kuitulevyä, 50 000 std. sahatavaraa ja 40 000 m3 vaneria. Vastaavien teollisuuslaitosten rakentamiskustannukset nousisivat 14.1 mrd. markkaan ja käyttöpääomaa tarvitsisi tämä teollisuuden lisäys vuodessa 6 mrd. markkaa. Jalostusasteen kohottaminen olisi ensi sijassa kohdistettava sulfiittiselluloosan ja sulfaattiselluloosan valkaisuun sekä paperi- ja kartonkiteollisuuden laajentamiseen. Se tulisi vaatimaan 17 mrd. markan investoinnit. Puunjalostusteollisuuden kehittämiseen tarvittaisiin tämän laskelman mukaan lähimmän 5 vuoden aikana kaiken kaikkiaan 71.6 mrd. markan investoinnit kesän 1950 hintatason mukaan laskettuna. II. Kemian teollisuus. Kemian teollisuus on meillä huomattavasti lisääntynyt siltä tasolta, millä se oli ennen sotaa. Mutta tällä alalla välttämätön kehitys vaatisi Teollistamiskomitean laatiman arvion mukaan 3.5 mrd. markan vuotuiset investoinnit lähimmän 5 vuoden aikana, siis yhteensä 17.5 mrd. markkaa kesän 1950 hintatason mukaan. III. Voimatalous. Sähkönkulutuksen kasvaessa nykyisellä nopeudella uhkaa maatamme lähitulevaisuudessa voimapula, joka tulee ehkäisemään myös teollisuuden kehittämistä ja laajentamista. Sen vuoksi on ennen työnalaisena olevan voimalaitosten rakentamissuunnitelman toteutumista kiireellisesti pantava vireille yhteensä n. 1 mrd. kWh/v suuruisten vesivoimalaitosten rakennustyöt, missä yhteydessä olisi aloitettava myös Kemijoen vesivoiman järjestelmällinen rakentaminen. Normaalinen taloudellinen kehitys vaatii edellä mainitun ohjelman toteuttamisen jälkeen jatkuvasti n. 0.5 mrd. kWh vuotuista lisäystä sähkövoiman tuotannossa. Samanaikaisesti olisi lisättävä lauhdutushöyryvoimakapasiteettia sekä vastaavasti kehitettävä maan voimansiirtoverkkoa. Komitean laskelmien mukaan maan voimatalouden kehittäminen vaatii lähimmän 5 vuoden aikana 59.1 mrd. markan investoinnit. Tähän ei kuitenkaan vielä kuulu kuin ainoastaan yhden suuren Kemijoen kosken rakentaminen, joten neljän muun Kemijoen voimalaitoksen rakentaminen sekä Kemijoen rakentamiseen liittyvien valtavien vedensäännöstelyjärjestelyjen toteuttaminen jäävät seuraavan viisivuotiskauden tehtäväksi. Yrityksen koko laajuudesta saa kuvan, kun mainitaan, että Kemijoen koko sähköenergian määrä on n. 4.4 mrd. kWh/v. eli suunnilleen sama kuin mikä koko maan sähköenergian kokonaismäärä oli v. 1951, ja että Kemijoen vedensäännöstely tulee vaatimaan ensi sijassa Ounasjoen, Kitisen, Luiron ja Kemijoen yläjuoksuille rakennettavaksi veden säännöstelyaltaat, joiden kokonaispinta-ala vastaa suunnilleen Oulujärven mittasuhteita. IV. Liikennekysymykset. Rautatiemme ovat jääneet teknillisestä kehityksestä pahasti jälkeen. Rautateiden nykyinen kuljetuskyky vastaa vain n. 75 % siitä kuljetustarpeesta, mitä elinkeinoelämämme toimiminen täydellä tehollaan edellyttää. Rautatiehallitus on laskenut, että nykyisen rataverkoston ja ratapihojen parantaminen sekä liikkuvan kaluston välttämätön lisääminen lähimmän 5 vuoden aikana vaativat 31 mrd. markan investoinnit. Uusien ratojen rakentaminen liittyy olennaisesti Pohjois-Suomen teollistamiseen ja käyttämättömien metsävarojen saattamiseen jalostustoiminnan piiriin. Lähinnä tulee silloin kysymykseen Koillis-Suomen rautatiehankkeiden toteuttaminen, mikä Teollistamiskomitean laskelmien mukaan yksin vaatii 9.5 mrd. markan investoinnit. Sen lisäksi suositellaan 116 km pituisen metsäradan rakentamista Maaselän asemalta Kuhmoon sekä eräitä oiko- ja teollisuusratojen rakentamisia etelä-Suomeen. Komitea toteaa satamaoloissamme vakavia heikkouksia riittämättömien koneellisten laitteiden ja epätyydyttävien kuljetusolojen osalta. Mitään arviota satamiemme ajanmukaistamisen vaatimien investointien osalta komitea ei esitä, mutta hankittujen selvitysten mukaan se edustaa lähimpänä viitenä vuotena n. 11 mrd. markan pääomamenoja. Kuten havaitaan Teollistamiskomitean hyvin perustelemat investointitarpeet maan talouselämän vahvistamiseksi ovat mittasuhteiltaan valtavan suuret. Niiden alojen osalta, joita komitea on lähemmin käsitellyt, nousevat investointitarpeet 148.2 mrd. markkaan. Jos tähän lisätään edellä mainitut, komiteassa ja muualla liikenneolojen parantamiseksi tehdyt ehdotukset, jotka päättyvät 51.5 mrd. markkaan, on loppusumma n. 200 mrd. markkaa, tarkoitettu pääasiassa käytettäväksi lähimmän viiden vuoden aikana. V. Erinäisiä muita investointeja. Tähän summaan ei suinkaan vielä sisälly kuin osa investointitarpeistamme. On syytä mainita, että v. 1951 työnsä suorittanut varatuomari Aarre Simosen toimikunta esitti asuntorakennusohjelman, jonka mukaan yksinomaan valtion olisi vv. 1952-61 otettava tulo- ja menoarvioon tätä varten 79.5 mrd. markkaa. On sanottava, että niin vähän kuin tämä ohjelma on oikeassa suhteessa rahoittamismahdollisuuksiin, niin kukaan ei voi väittää, etteikö se suurin piirtein perustuisi asuntojen tarpeeseen. Sairaalaohjelmamme edellyttää pelkästään valtion varoja käytettäväksi vv. 1952-60 12.4 mrd. markkaa, ammattikoulujen rakentamisohjelma vastaavasti 5 mrd. markkaa, kansa- ja oppikoululaitoksen sekä Helsingin yliopiston investointeihin vv. 1952-60 on arvioitu tarvittavan valtion varoja n. 70 mrd. markkaa, tie- ja vesirakennushallituksen äskettäin esittämä tieolojen parantamisohjelma päätyy 85 mrd. markkaan 10 vuodessa jne. VI. Metalliteollisuus. Edellä mainittu Teollistamiskomitea ei ole tutkinut koko teollisuutemme investointitarvetta, vaan se on jättänyt käsittelyn ulkopuolelle monta teollisuuden tärkeää haaraa, mm. metalliteollisuuden. Tämä muodostaa tulevaisuudessa oman ongelmansa. Metalliteollisuus on sotakorvaussuoritusten vuoksi laajentunut viime vuosina enemmän kuin mikään muu teollisuuden haara. Tätä kasvua valaisee esim. se tosiasia, että käyttöpääoman lisäys metalliteollisuudessa vv. 1944-48 oli nykyisen rahanarvon mukaan laskien lähes 20 mrd. markkaa. Kun työntekijöitä esim. konepajateollisuudessa v. 1938 oli noin 20 000, on niitä nyt noin 40 000. Sähköteollisuudessa taas oli v. 1938 vain vajaat 2 000 työntekijää; nyt niitä on noin 7 000. Kaiken kaikkiaan on metalliteollisuutemme 10 viime vuoden aikana laajentunut yli kaksinkertaiseksi. Onko tämä teollisuuden haara sitten paisunut liikaa? Kysymys on viime aikoina ollut ajankohtainen nimenomaan sotakorvaustoimitusten päättymisen vuoksi. Ylimenovaiheessa saattaakin - huolimatta Neuvostoliiton kanssa solmitusta 5-vuotiskauppasopimuksesta - esiintyä jossakin määrin menekkivaikeuksia. Mutta luonnottoman laaja ei metalliteollisuutemme missään tapauksessa ole. Metalliteollisuustuotteiden tuonti on esim. viime vuosina ollut vielä noin 1/3 koko kotimaisen metalliteollisuuden tuotannon arvosta (ennen sotaa noin 3/4). Sitä paitsi meidän on muistettava, että nykyisenä tekniikan aikakautena lienee asia niin, että koneteollisuuden taso kussakin maassa kuvastaa varsin suoraan verrannollisesti kansan kulttuuri- ja elintasoa. Nämä huomautukset riittänevät osoittamaan, että myöskin metalliteollisuutemme tulee jatkuvasti tarvitsemaan pääomia edelleen kehittyäkseen. Vaikka näet konekanta tässä teollisuuden haarassa on keskimäärin uudempaa kuin muissa teollisuuksissa, joudutaan sotakorvausten päätyttyä ainakin osittain uusimaan koneita kilpailukykyisen tuotannon aikaansaamiseksi. VII. Maatalous. Kun puhumme investoinneista talouselämämme kohottamiseksi, on tietenkin varsin tarpeellista ottaa huomioon se elinkeino, maatalous, josta yhä edelleenkin suurempi osa kansalaisistamme saa elatuksensa kuin mistään toisesta elinkeinonhaarasta. Sotien johdosta Suomen maatalouden teknillinen kehitys hidastui. Normaaliolojen palattua on lähivuosien investointitarve maataloudessa sen vuoksi suhteellisesti ehkä vieläkin suurempi kuin monilla muilla talouselämän aloilla. Me emme kykene kilpailemaan edes nykyisen suuruisen tuotantosuojan turvin, ellei maatalouttamme nopeasti rationalisoida. Rationalisoinnissa on päähuomio kiinnitettävä peltoalan lisäämiseen liian pienille tiloille, salaojitukseen, kivisten peltojen perusparannuksiin ja koneiden hankintaan. Nämä kaikki vaativat suuria pääomansijoituksia. Sen lisäksi maatalouden sähköistys ja maaseudun kotitalouksien rationalisointi vaativat huomattavia sijoituksia, joita ei kuitenkaan tässä ole otettu huomioon. Lähimpien kymmenen vuoden aikana on suoritettujen arvioiden mukaan kotimaisen kulutuksen tarpeiden tyydyttämiseksi raivattava uutta peltoa n. 300 000 ha. Kun raivauskustannusten suuruudeksi nykyisen kustannustason mukaan lasketaan n. 80 000 mk/ha, on pääomantarve yhteensä n. 24 mrd. mk eli 2 400 milj. mk vuodessa. Salaojituksia on viime vuosien aikana suoritettu n. 6 000-7 000 ha vuodessa. Keskimääräinen kustannus oli v. 1951 n. 65 000 mk/ha. On laskettu, että nykyisiä menetelmiä käyttäen salaojitusten määrä voitaisiin kohottaa n. 20 000 ha:iin vuodessa. Edellyttäen, että näin korkeisiin tuloksiin päästäisiin, tarvittaisiin pääomaa yhteensä n. 1 300 milj. mk vuodessa. Jos pääosa peltoalastamme halutaan lähimpien 20 vuoden aikana saada salaojitetuksi, mikä maamme maatalouden rationalisoinnin edistämiseksi olisi välttämätöntä, olisi salaojitusmenetelmiä kehitettävä nykyisestään ja päästävä nykyistä huomattavasti alempiin kustannuksiin. Eräiden asiantuntijoiden laskelmien mukaan olisi mahdollista alentaa kustannukset n. puoleen nykyisestään ja lisätä salaojitettava ala vuodessa n. 60 000-70 000 ha:iin. Näin suuren vuotuisen tavoitteen toteuttaminen vaatisi pääomaa 2 500-2 800 milj. mk vuodessa. Maassamme on arvioitu olevan kivisiä peltoja, joilla koneellistettu maatalous ei ilman kivien poistamista ole mahdollista, yhteensä n. 150 000-175 000 ha. Kivien poistokustannukset kohoavat nykyisen kustannustason mukaan laskien 40 000-50 000 mk/ha. Vuosittain voidaan peltoala, miltä kivet saadaan poistetuksi, arvioida n. 10 000 ha:ksi. Näin ollen tarvittaisiin lähimpien 10-15 vuoden aikana tähän tarkoitukseen pääomaa yhteensä n. 400-600 milj. mk vuodessa. Maatalouskoneliikkeillä on tällä hetkellä edelleen toimittamattomina yhteensä n. 12 000 traktoritilausta, joiden täyttämistä maanviljelijät pitävät välttämättömänä ja kiireellisenä. Jos tilatusta määrästä saadaan maahan lähimmän kahden vuoden aikana 10 000 kpl., se vaatii pääomaa n. 5 mrd. mk eli 2 500 milj. markkaa vuodessa. Sen lisäksi olisi kahden lähimmän vuoden aikana saatava n. 1 000 lypsykonetta, kylvökoneita, väkilannan levityskoneita ym. koneita yhteensä n. 2 000 milj. mk:n arvosta eli 1 mrd. markan arvosta vuodessa. Näin saamme maatalouden rationalisoinnin vaatiman pääoman kokonaismääräksi: Uudisraivaus (10 vuoden aikana) 2400 milj. v:ssa Salaojitus (20 vuoden aikana) a. nykyinen järj. 1300 -"- b. uusi järj. 2500-2800 -"- Kivien poistaminen (10-15 vuoden aikana) 400-600 -"- Koneiden hankinta (2 vuoden aikana) 3500 -"- Koneiden hankinnan kyennee maatalous itse rahoittamaan kokonaisuudessaan. Uudisraivauksesta ja salaojituksesta selviydyttäneen voimassaolevien valtion avustusmuotojen ja ehkä perusmäärienkin avulla. Kivien poistaminen, joka kohdistuu maamme heikoimpiin maatalousseutuihin, kaipaa aivan erikoista valtion alullepanevaa tukea. Kivien poistaminen on tärkeää ensi sijassa Savon, Karjalan ja Keski-Suomen osalta, mutta yhtä tähdellinen maatalouden kannalta on Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan kuivatustöiden suorittaminen. Maatalouden rationalisoimisen tarpeellisuutta kuvaavat seuraavat luvut. V. 1950 laskettiin teollisuuden nettotuotoksi tulevan jokaista teollisuuden palveluksessa olevaa henkilöä kohti 354 000 mk vuodessa. Jokaista maatalouden palveluksessa olevaa henkilöä kohti koitui maatalouden nettotuotosta vain 185 000 mk, kun huomioon ei oteta metsätalouden, metsästyksen eikä kalastuksen maatalousväelle antamaa tuloa. Näiden lukujen perusteella siis voisi tehdä - kuten eräillä tahoilla on tehtykin - sen johtopäätöksen, että maatalous meillä on talouselämän kivireki ja että väestön kiinnittäminen maatalouteen on lopetettava, kun maatalouden nettotuotto päätä kohti on vain hieman yli puolet siitä mikä on vastaavasti teollisuuden nettotuotto. Tähän on sanottava, että pakolla läpiviety rakenteenmuutos, jonka avulla väestö estettäisiin sijoittumasta maatalouteen siinä kuvitelmassa, että se siten joutuisi hankkimaan itselleen työmahdollisuudet teollisuuden piiristä, ollakseen kansantaloudelle tuottoisinta markoissa laskien, olisi suuri onnettomuus. On selvää, että teollisuuden laajeneminen sellaisenaan imee väkeä maaseudulta teollisuuden palvelukseen, kuten meillä tähän mennessä on tapahtunutkin. Vuonna 1920 oli teollisuudesta ja käsityöstä elatuksensa saavan väestön lukumäärä noin 460 000. Teollisuuden voimakkaan laajentumisen ansiosta 20- ja 30-luvuilla se kasvoi lähes 60 %:lla eli 777 000:een vuonna 1940. Mutta teollisuusväestön suhteellinen osuus koko väkiluvusta kasvoi noina 20 vuotena vain 14,8 %:sta 21 %:iin. Nykyisin lienee teollisuusväestömme osuus n. 25 % koko väkiluvusta, kun se esim. Ruotsissa on yli 40 %. Luonnollinen siirtyminen teollisuuteen on kokonaan toista kuin sellainen ohjelma, jonka mukaan esim. maaseudun asutustoimintaa olisi vastustettava sen takia, että se ehkäisee teollisuudessa tarvittavan työväestön saantia ja että maatalouteen kiinnitetty väestö on huonosti tuottavaa koko kansantalouden kannalta katsoen. Teollisuuden ja maatalouden tuottavuuden välillä pysyy aina selvä ero, ja teollisuus saa olla huoleton lisätyövoimansa tarpeesta: huonommin kannattava elinkeino luovuttaa ensin ylijäämänsä ja sitten jopa itselleen tarpeellistakin väestöä paremmin kannattavalle elinkeinolle. Ruotsin esimerkki autioituvine maalaiskylineen on siitä puhuvana - ja varoittavana - todistuksena. Mutta yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta on väärin, että ero maatalouden ja teollisuuden tuottavuuden välillä on niin suuri kuin mitä se meillä nyt on. Siksi on maatalouden tuotanto-olosuhteita parannettava mm. maataloutta rationalisoimalla. Siksi ovat investoinnit maatalouteen välttämättömät. |