Puheita ja kirjoituksia

16. Otteita Tasavallan Presidentin puheesta Suomen itsenäisyyden 40-vuotisjuhlassa 6.12.1957

Tasavallan Presidentti lausui puheensa ulkopolitiikkaa koskevissa osissa seuraavaa:

Itsenäisyyden aate ei ulotu kauas kansamme menneisyyteen, sillä ensimmäisen kerran itsenäisyyspyrkimys tuotiin esille Anjalan miesten toimesta 1788. Varsinainen kansa pysyi itsenäisyysliikkeelle silloin kuitenkin vieraana. Kun keisari Aleksanteri I Porvoon valtiopäivillä julisti Suomen sisäisesti itsenäiseksi valtioksi, ei liioin tällä teolla ollut tukenaan kansan keskuudessa virinnyttä itsenäisyystahtoa, vaikka mielialat maassa olivat kypsyneet näkemään eron Ruotsista välttämättömyydeksi. Se sadan vuoden aika, jonka Suomi eli autonomisena valtiona Venäjän valtikan alla, kasvatti kansan valtiolliseen vapauteen ja loi edellytykset valtakunnan riippumattomuudelle. Historiansa ainoana rauhan vuosisatana Suomen kansa saavutti niin sivistyksellisellä kuin taloudellisellakin alalla sellaisen kypsyysasteen, että se oli kykenevä itsenäisyytensä lunastamaan ja ylläpitämään. Vaikka maan itsenäisyyden huomeneen liittyy aseellinen taistelu, niin perustan itsenäisyydelleen Suomen kansa on luonut rauhan työllä.

Aina milloin tutkitaan menneitä aikoja, on syytä pitää mielessä, mikä vaikutus etäisyydellä on aikatajunnassamme. Me näemme huonommin, milloin paikallinen välimatka tarkastelukohteeseen pitenee. Mutta kun on kysymys ajallisesta välimatkasta, niin kuta kauempana mennyt aika on, sitä selväpiirteisimpinä, kirkkaampina ja suurempina sen tapahtumat ja ihmiset meille näyttävät. Yksityiskohdat ovat hävinneet, jäljelle on jäänyt oleellisin.

Tämä sääntö pitää paikkansa niinkin lyhyen ajan kuin itsenäisyytemme neljän vuosikymmenen suhteen. Voimme esimerkiksi havaita, että etäisyystekijä painaa unohduksiin raskaasta vuodesta 1918 paljon traagillisia yksityiskohtia. Ajan seula siivilöi pysyvästi muistiinjääväksi sen, mikä myöhempien tapahtumien valossa on osoittautunut kansakunnalle arvokkaaksi. Näin syntyy se varsin yleinen idealisoiva katsomustapa, jonka mukaan kaikki mennyt on hyvää ja kaunista nykyiseen verrattuna. Jollei tällainen katsomustapa johda olevien olojen perusteettomaan ja repivään arvosteluun, siihen sisältyy paljon myönteistä, sillä usko kansan onnelliseen tulevaisuuteen saa voimakasta ravintoa siitä, että menneisyys puutteineen ja vaikeuksineenkin nähdään myötäkäymisen valaistuksessa.

Lyhyestä itsenäisyysajastamme erottuu jo nyt selvästi erillisenä kautena sodanjälkeinen aika. Me elämme tavallaan vielä tätä kautta. Se on niin lähellä meitä, että emme pysty siitä luomaan selkeäpiirteistä, objektiivista kuvaa, minkä vasta aika kykenee tuleville miespolville antamaan. Mutta voimme jo nyt todeta, että sodanjälkeiset vuodet tulevat muodostamaan erään Suomen historian suurimpia ja tuloksellisimpia rauhan kausia. En ryhdy luettelemaan niitä tehtäviämme sodanjälkeisinä vuosina, joista meidän oli pakko selviytyä. Sivuutan myös vain maininnalla saavutuksistamme suurimman, valtakunnan itsenäisyyden ja kansakunnan vapauden varjelemisen. Sen sijaan kohdistan huomiota siihen taloudelliseen ja sosiaaliseen nousuun, mikä meillä on tapahtunut sodan jälkeen.

Meidät on itsenäisyytemme neljän vuosikymmenen aikana lukuisat kerrat ikäänkuin tungettu tuliseen ahjoon koeteltavaksi onko kansallamme säilymisen voima. Me olemme joskus olleet menettämäisillämme toivomme, mutta Jumalan avulla olemme selviytyneet kovimmankin koettelemuksen ahdistavina aikoina. Tänä päivänä meillä on kaikki syy rohkein mielin katsoa tulevaisuuteen. Kansanvaltainen järjestelmämme perustuu tällä niemellä vuosisatoja voimassa olleeseen kansalaisten valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen vapauteen. Kansanvaltamme turvana on syvä kiintymyksemme siihen ja se vakaa uskomme, että kansan vapaaseen tahtoon rakentuvan demokraattisen järjestyksemme turvin yhteiselämän vaatimukset sekä kansalaisten ja ryhmien oikeutetut tarpeet tulevat parhaiten toteutetuiksi.

Valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa järjestyksessämme meillä on kestävä pohja olojemme jatkuvalle kehittymiselle. Mutta valtavat tehtävät ovatkin välittömästi edessämme: talouselämän laajentaminen niin että suurille ikäluokille voidaan tarjota työtä eikä työttömyyttä, sivistyselämän kehittäminen niin että uuden aikakauden ovet eivät pysy meille suljettuina, muutaman mainitakseni. Nämä tehtävät kykenemme toteuttamaan, mutta paljon se meiltä vaatii. Se vaatii enemmän vastuuntuntoa, enemmän suvaitsevaisuutta, enemmän yksimielisyyttä suurissa asioissa.

Menneinä vuosikymmeninä on mieliämme painanut huoli itsenäisyydestämme ja kansallisesta vapaudestamme. Raskain veriuhrein olemme puolustaneet maatamme. Sotien jälkeen olemme voineet rakentaa naapurisuhteemme Neuvostoliittoon keskinäisen luottamuksen pohjalle ja turvata kansallemme kestävän, rikkoutumattoman rauhan. Suurempaa palvelusta ei kansallisille eduillemme voida tehdä kuin että työskentelemme vilpittömin ja rohkein mielin sen ulkopolitiikan puolesta, jonka suuri valtiomiehemme presidentti Paasikivi on kansalleen perinnöksi jättänyt. Näin toteutamme myös Snellmanin sanat: "Suomi ei voi enää toimittaa toisten asioita, sillä sen omat tehtävät vaativat kansan kaikkien henkisten ja aineellisten voimien ponnistamista."

Harras kiitollisuus täyttää mielemme niitä sukupolvia kohtaan, jotka ovat raivanneet tämän rakkaan isänmaamme viljelykselle. Suuren luottamuksemme ja parhaat toiveemme kohdistamme nousevaan nuorisoon ja tuleviin sukupolviin, joille aikanaan siirtyy vastuu kansamme kohtaloista. Heidän työtänsä elähdyttäköön yhteistä pohjoismaista perintöä oleva rakkautemme vapauteen, josta Strängnäsin Tuomas piispa on runossaan Engelbrektistä kirjoittanut:

"Frihet är det bästa ting

som sökas kan all världen kring,

den frihet väl kan bära."

"Vapaus on parasta koko tässä maailmassa,

on täällä sille sijaa."