|
Olympialaiset Los Angelesissa 1932. Toim. Lauri Santala, Lauri Pihkala, V.J. Niiniluoto. WSOY, Porvoo 1933. HYPYT. Korkeushyppy. Kaikkein varmimpiin "amerikkalaislajeihin" oli ennen kisoja laskettu korkeushyppy, ja yhtenä kaikkein varmimmista kultamitalimiehistä oli pidetty amerikkalaista Spitziä, joka pitkin talvea oli sisäkilpailuissa hypellyt varmasti kahdenmetrin paikkeille, parhaan tuloksen ollessa aina 204 ja joka alkukesän kilpailuissa oli osoittanut hyvää ja varmaa kuntoa. Mutta Amerikan piti heti kisojen ensimmäisenä päivänä kärsiä raskas pettymys sikäli, että Spitzistä ei tullut edes palkintomiestä korkeushypyssä, saatikka sitten voittajaa. Ja tämä pettymys ei supistunut vielä tähänkään, sillä korkeushypyn voittosija joutui Kanadalle. Kaikkiaan 14 kilpailijaa ilmestyi hyppypaikalle. Ensimmäiseksi joutui pois pelistä sveitsiläinen Riesen, joka ei päässyt enempää kuin 180. 185 teki tiukkaa myöskin norjalaiselle Haugelle, jonka sisäjalantyyli oli sallitun ja kielletyn rajamailla. Eräs hänen hyppynsä 185:stä hylättiinkin virheellisenä. Vasta kolmannella yrityksellä hän onnistui selviytymään laillisesti tästä korkeudesta. Mutta seuraava korkeus, 190, muodostui koettelemuksen kiveksi ja lankeemuksenkin kallioksi monelle varmalle hyppääjälle. Ennusteltu voittaja Spitz, joka hyppää mitä huolitelluinta ulkojalantyyliä, oli ihmeellisen saamaton ja repi kaksi kertaa riman verrattain törkeästi. Kolmanteen hyppyyn valmistautuessaan hän oli jo silminnähtävän hermostunut. Hän keskitti kaikki kykynsä ennen hyppyä, otti hänelle ominaisen puoliympyränmuotoisen pitkän vauhdin luistavasti ja sulavasti ja ponnisti - yleisön henkeään pidätellen odotellessa - mutta ponnistus jotenkin petti ja hyppy epäonnistui niin pahasti, että hyppääjä otti riman kädellään vastaan. Syvä pettymyksen huokaus kuului stadionin joka puolelta, Spitz palasi alakuloisena paikalleen, otti vastaan hyppytovereittensa osanottavat kädenpuristukset, kokosi vaatteensa ja - lähti katsomoon. Hän ei voinut jäädä paikan päälle odottamaan kilpailun päättymistä, joka oli murskannut hänen varmat toiveensa. Korkeushyppy on kerta kaikkiaan sellainen laji, johon sisältyy enemmän yllätyksiä kuin ehkä muihin, seivästä lukuunottamatta. Mutta 190 oli liikaa monelle muullekin tekijämiehelle. Ranskalainen Menard, Amsterdamin kisojen pronssimitalimies, Norjan Hauge, Italian heiveröinen Tommasi ja Kanadan Portland olivat ne onnettomat, jotka jakoivat Spitzin kohtalon. Meilläkin hyvin tunnetulle Kimuralle teki 190 haittaa, hän selvitti sen vasta kolmannella yrityksellä. 190:stä pääsivät näin ollen jatkamaan McNaughton, Kanada, Van Osdel ja neekerinuorukainen Johnson, molemmat USA:sta, filippiiniläinen Toribio, Amsterdamin kisojen viides mies, Kiura ja Ono Japanista, alkukesästä loistokuntoon kohonnut puolalainen Plawsayk ja vihdoin suomalainen Reinikka, joka oli lähetetty matkalle suurin epäilyksin, ei suinkaan sen vuoksi, ettei hän pystyisi saavuttamaan 190 ehkäpä 192 sentinkin tulosta, vaan siksi, että tällaisella tuloksella ei tulla toimeen maailman valioluokan ollessa kilpailuissa mukana. Reinikka oli selviytynyt 190:stä ensimmäisellä yrityksellään, ja oli joutua tekemään hyppynsä uudelleen, kun "kirjamiehet" eivät olleet sitä huomanneet. Asia sentään selvisi. Kaikkiaan pääsi 194 sentistä jatkamaan siis yhdeksän miestä. Heti ensimmäisellä yrityksellä ylitti sen McNaughton, Los Angelesissa opiskeleva kanadalainen ylioppilas, jonka hyppytyyli, kuten yleensä kaikkien sisäjalkaa käyttäneiden, oli sikäli uhkarohkeaa, että hyppy olisi melkein millä yrityksellä tahansa voitu julistaa mitättömäksi, sillä pää oli niin alhaalla muuhun ruumiiseen verrattuna riman yli mentäessä. Reinikkamme, joka tapansa mukaan säilytti päänsä kylmänä ja osoitti lujaa ja pettämätöntä kilpailuhumööriä, ylitti toisella hypyllään ilmaa väliinjättäen 194, tuottaen siten meille kaikille ilon ja yllätyksen. Van Osdel, jonka sisäjalantyyli oli yhtä kyseenalainen kuin kanadalaisen yliopistotoverinsakin, pääsi samaten kuin Johnson toisella, mutta Toribio sai vasta kolmannen yrityksensä onnistumaan. Sen sijaan Kimura, pitkä ja vahva Ono ja ilmiselvästi Reinikan tyylillä hyppäävä Plawayk jäivät pois pelistä. Rima korotettiin 197:ään ja mukana oli kaikkiaan enää viisi miestä. Reinikka oli jo siis varmassa turvassa pistesijoilla. Silmälasinen lukutoukkatyyppi Van Osdel, joka oli voittanut USA:n karsinnat, pääsi ylitse heti ensimmäisellä yrityksellä. Olisiko hän sitten se mies, joka voisi tuoda kultamitalin USA:lle? Neekeri Johnson, jonka rimanylimenotyyli oli siitä erikoinen, että hänellä oli molemmat jalat kippurassa ja aivan yhdessä sekä takapuoli korkealla, selviytyi toisella yrityksellä, kun taas McNaughton ja silmiähivelevän kaunista ulkojalantyyliä hyppäävä solakkavartaloinen Toribio pääsivät vasta kolmannen kerran koettaessaan. Sen sijaan Reinikka sai kolmen hyvin yritetyn hypyn jälkeen tyytyä viidenteen sijaan. Mutta hänen hyppynsä 197:stä eivät suinkaan olleet toivottomia yrityksiä, päinvastoin olisi jokin niistä hyvällä onnella voinut onnistuakin. Rima korotettiin sitten kahteen metriin. Kukaan hyppääjistä ei enää selviytynyt tästä korkeudesta, ei varsinaisilla kilpahypyillä eikä uusintahypylläkään. Uusinta kultamitalista ei ollut pitkä, sen ratkaisi McNaughton edukseen selviytymällä toisen kerran 197:stä. Kultamitali oli näinollen mennyt aikaisemmin verraten tuntemattomalle hyppääjälle, joka saavutti olympialaisissa oman ennätyksensä ja osoitti omaavansa ratkaisevissa kilpailuissa tähdellistä hermohallintaa enemmän kuin parempia tuloksia saavuttaneet kanssakilpailijansa. Van Osdel tuli jatketussa uusinnassa toiseksi ja Toribio, jolle olisi mielellään suonut voiton hänen hyppytapansa puhtauden ja sulavuuden vuoksi, selviytyi pronssille. Kuudennesta sijasta uusiminen päättyi sekin varsin lyhyeen, sillä uudelleen hypättäessä 194:stä, ylitti Kimura sen, kun sen sijaan muille uusinnassa mukanaolleille se oli tälläkin kertaa liikaa. - Erikoisen epäonnistuneena tuntui kilpailuaan pitävän puolalainen Plawyzek, joka oli ennen Amerikkaan lähtöään korottanut maansa ennätyksen 196 senttiin. Tulokset: 1) McNaughton, Kanada, 197 sm 2) R. Van Osdel, USA, 197 sm 3) S.G. Toribio, Filippiinit, 197 sm 4) C.C. Johnson, USA, 197 sm 5) Ilmari Reinikka, Suomi, 194 sm 6) Kimura, Japani, 190 sm (uusinnassa 194 sm) 7) Plawszyk, Puola ja Ono, Japani, 190 sm 9) Menard, Ranska, Hauge, Norja, Tomasi, Italia, Spitz, USA ja Portland, Kanada, 185 sm sekä 10) Riesen, Sveitsi, 180 sm Reinikan tulos on sama kuin Suomen ennätys, joka oli ennestään Dahlmanilla. Uusinnan yhteydessä kävi selville olympialaiskisojen palkintotuomarikunnan kykenemättömyys tehtäviinsä. Ylituomari enempää kuin palkintotuomarien enemmistö ei ollut selvillä siitä, millä tavalla uusinta on suoritettava. Siitä riideltäessä esitettiin mielipiteitä, joille naurettaisiin missä kyläkilpailussa tahansa Suomessa. Pituushyppy Samaten kuin korkeushypyssä oli pituushypyssäkin olevinaan varma voittajaehdokas. Amerikkalainen Barber oli hypellyt kilpailuissa runsaasti seitsemän ja puolen metrin tuloksia, ja hänen harjoitustuloksensa olivat kantaneet aina kahdeksan metrin paremmalle puolelle. Näihin tuloksiin kykenevän miehen luultiin tällä kertaa helpostikin voittavan kilpailun, sillä pituushyppytaso ei olympialaisvuonna ollut päässyt edellisen vuoden mittoihin, erikoisesti sen takia, että japanilaiset eivät olleet enää päässeet loistokuntoonsa. Oda oli tunnetusti huonossa kunnossa ja maailmanennätysmies Nambu oli loukannut jalkansa ennen kisoja, niin että Barberilla ei etukäteen ajatellen ollut ainoatakaan vaarallista kilpailijaa, erikoisesti kun vielä otettiin huomioon, että entinen maailmanennätysmies, haitilainen neekeri Cator oli potenut kauan jalkavikaa, joka esti häneltä kaiken erikoisharjoittelun ennen kisoja (Cator oli olympialaisleirin tunnetuimpia ja eniten nähtyjä urheilijoita sen takia, että hän harjoitteli uutterasti kilpailujen edelliset päivät ajaen polkupyörällä pitkin kylää). Mutta tässäkin lajissa löysi ennusteltu voittaja parempansa. Osanotto pituushyppyyn oli verraten laimeaa. Vain 11 miestä aloitti kilpailun. Poissaolleiden joukosta kiinnittyi huomio erikoisesti japanilaiseen Odaan, jonka sanottiin säästävän itseään kolmiloikkaa varten. Samaten oli poissa suomalainen Rajasaari, joka oli ilmoitettu pituushyppyyn vain sitä varten, että saisi tutustua hyppypaikkoihin ja varmistua askelmamerkeistään kolmiloikkaa varten. Kun hän oli loukannut pahasti polvensa, ei osanotto pituuteen tullut kysymykseen. Pituushypyn alkukilpailu suoritettiin lähellä korkeushyppypaikkaa kentän alapäässä lievään myötätuuleen, mutta sekään ei auttanut tuloksia niin korkealle kuin kohtuudella olisi voinut odottaa. Amerikkalaiset hyppääjät osoittivat olevansa aivan eri luokkaa toisiin verrattuna eikä heidän kaksoisvoittoaan kukaan kyennyt tekemään kyseenalaiseksi. Parhaiten amerikkalaisista onnistui neekerinuorukainen Gordon, joka oli todella kaunis ja jalorotuinen mustan heimonsa poika. Harvoin saa nähdä samalla niin sulavaa ja voimakastyyppistä urheilijaa. Hän saavutti kohta alkukilpailun ensimmäisellä hypyllä voittotuloksensa 764, jota hän ei enää pystynyt parantamaan. Toiseksi tullut amerikkalainen Redd oli pieni, sinnikkään näköinen mies, jonka toinen hyppy kantoi uhkaavan likelle Gordonia, 760, mikä riitti hänelle takaamaan toisen tilan. Voittajaksi ennustettua Barberia ei sen sijaan onnistanut. Hänen paras hyväksytty hyppynsä alkukilpailussa oli 739, mutta sillä hän ei päässyt viidettä sijaa kauemmas. Ilmeisesti Barber oli sittenkin paras hyppääjä, sen hän todisti tässäkin kilpailussa. Alkukilpailun kolmas hyppy näet kantoi, kuten toimitettu mittaus osoitti, aina 780 päähän, mutta hyppy hylättiin hiuksenhienon yliastumisen takia. Loppukilpailussa ei hän enempää kuin kukaan muukaan voinut parantaa tulostaan. Kolmanneksi selviytyi pituushypyn maailmanennätysmies Nambu, jonka hypyissä oli huomattavaa kankeutta, vast`ikään sattuneen loukkaantumisen aiheuttamana. Hänen paras tuloksensa kantoi 745 päähän. Neljänneksi selviytyi yllättäen ruotsalainen kolmiloikkaaja Erik Svensson, tunnettu kotimaassaan nimellä Spässt-Svensson. Hänetkin oli lähetetty mukaan ainoastaan koettelemaan askelmerkkejä kolmiloikkaa varten, mutta hänen hyvä kuntonsa valmisti hänelle kilpailuissa kunniakkaan neljännen sijan, ainoastaan neljä senttiä Nambun jäljessä. Pituushypyssä kohtasivat näin ollen toisensa Nambu ja Svensson, jotka tulivat myöhemmin ottelemaan lujan kilpailun kolmiloikan kultamitalista, japanilaisen siinäkin vetäessä pitemmän tikun. Kuudes loppukilpailun mies oli japanilainen Tajima, jonka tulos oli 715. Erikoisesti kahdelle mainiolle pituushyppääjälle tarjosi kilpailu ikävän yllätyksen. Entinen maailmanennätysmies ja Amsterdamin kisojen hopeamitalimies Sylvio Cator, joka muodosti yksinään Haitin saarivaltakunnan olympialaisen joukkueen, oli loukannut jalkansa jo aikaisemmin ja hänen harjoittelunsa oli jäänyt yleiskuntoutumisen varaan. Pikimustat jalat monesta kohdin sidottuina ja nyöritettyinä kuin kilpa-ajohevosella hän saapui hyppypaikalle, teki varovasti jonkin harjoitusjuoksun vauhtimerkin löytämiseksi ja asettaen kaiken yhden kortin varaan teki ensimmäisen hyppynsä. Mutta jalka ei kestänyt, hyppy epäonnistui ja kantoi ainoastaan 593. Näytti jo siltä kuin asia olisi hänen kohdaltaan selvä, mutta hän ei antanut perään, vaan hyppäsi vielä molemmat jäljellä olevat hypyt. Yhtä huonolla tuloksella kumpaisenkin. Viimeiseen hyppyyn hän näytti kokoavan kaikki voimansa, ja niinhyvin yleisö kuin kanssakilpailijat seurasivat herpautumattomalla jännityksellä hänen valmistelujaan ja hyppyään, mutta tällä kertaa Cator ei päässyt edes ponnistuslankulle, hän juoksi hypyn "lävitse". Suurta haittaa hänelle kaikissa hypyissä teki se, että hänellä ei jalka sattunut, ilmeisesti sen takia, että hän ei ollut uskaltanut ennen kilpailua täydellä terää koetella askelmerkkiensä sopivaisuutta. Vauhti meni näin ollen harppomiseksi ja hypyt epäonnistuivat. Mutta Cator olisi ollut terveenä kunnioitettava vastustaja, mitä todistaa yksin se seikka, että hän voitti Chicagossa elokuun 19 päivänä pidetyissä jälkiolympialaisissa pituushypyn kultamitalimiehen Gordonin. - Toinen hyppääjä, joka epäonnistui täydellisesti, oli saksalainen seitsemän ja puolen metrin hyppääjä Köchermann (Amsterdamissa viides). Hän suoritti ainoastaan yhden hypyn, se kantoi 575 ja sijoitti hänet tulosluettelossa yhdenneksitoista, s.o. viimeiseksi. - Statisteiksi kilpailussa jäivät Argentiinan yli seitsemän metrin mies Berra, tulos 666, brasilialainen Raposo, tulos 643 ja meksikolainen Crespo, tulos 583. Kuten havaitaan, on yleisurheilun tila Etelä-Amerikan maissa enemmän kuin heikko, havainto, minkä saattoi tehdä kaikistakin latinalaisen Amerikan urheilijoista, jotakuta Zabalaa lukuunottamatta. Loppukilpailu suoritettiin yleisön vuoksi toisella puolella stadionia sadan metrin radan vieressä. Hyppypaikka tässä oli samanlainen kuin alkukilpailupaikka, mutta tuuli oli nyt vastainen ja kilpailun kulku sen mukainen. Havaittuaan tämän otti ruotsalaisten johtaja Svenssonin pois loppukilpailun parista viimeisestä hypystä, säästääkseen hänet kolmiloikkaan. Yksikään kilpailija ei enää loppukilpailussa parantanut tulostaan, vaikka varsinkin Barber epäonnensa kiukustuttamana koetti parhaansa. Mutta kun olosuhteet olivat vastaan, niin mikään ei auttanut. Nambu yritti samoin viimeiseen saakka, hänkin turhaan. Jos kilpailuja olisi jatkettu samalla paikalla, missä alkukilpailu suoritettiin, on hyvin todennäköistä, että palkintoluettelo olisi tullut toisenlaiseksi. Mutta kilpailupaikan siirtäminen oli päätetty jo aikaisemmin, ja vaikka olosuhteet huomattiin, ei päätöstä peruttu. Kilpailun voitti tässäkin lajissa verraten nuori mies, lienee ollut vasta kahdenkymmenen vaiheilla. Hän oli vielä edellisenä vuonna ollut vähän tunnettu suuruus, sijoittuen USA:n tulosluettelossa vasta seitsemänneksi. Paitsi pituushyppääjänä hän oli kunnostautunut myöskin korkeushyppääjänä, suorittaen Amerikassa varsin jokapäiväisiä 195 sentin hyppyjä täsmälleen samanlaisella takaliston esilläolosta tunnettavalla tyylillä kuin väriveljensä, korkeushyppääjä Johnson, kuten Chicagon jälkikilpailuissa sitten havaitsimme. Tulokset: 1) E.L. Gordon, USA, 764 sm 2) C.L. Redd, USA, 760 sm 3) C. Nambu, Japani, 745 sm 4) Erik Svensson, Ruotsi, 741 sm 5) R. Barber, USA, 739 sm 6) N. Tajima, Japani, 715 sm 7) H. Berra, Argentiina, 666 sm, 8) C.F. Raposo, Brasilia, 643 sm, 9) S. Cator, Haiti, 593 sm, 10) E. Crespo, Meksikko, 583 sm, 11) E. Köcherman, Saksa, 575 sm Seiväshyppy Seiväshyppy on aina ollut amerikkalaisten heiniä. Ellei voittajana ole selviytynyt mies USA:sta, niin se on ollut kaukaisintaan Kanadasta. Tulosstatistiikassa on USA aina komeillut aivan huimaavasti paremmilla numeroilla kuin muut maat, ja yksi ainoa eurooppalainen on kyennyt vakavasti uhkaamaan amerikkalaisten hegemoniaa seiväshypyssä, nim. norjalainen ilmiöhyppääjä Hoff. Hänen tarinansa, kuten tunnettua, oli kuitenkin lyhyt, vaikka loistava. Kuvaavaa sille tietoisuudelle, joka eurooppalaisissa maissa on vallalla omasta seiväshypystä puheen tullen, on se, ettei yhdestäkään niistä ollut lähetetty seiväshyppyyn osanottajaa. Kilpailun luultiin jäävän USA:n "jäsentenväliseksi", vaikka sitten yhtenä kilpailujen suurista yllätysmomenteista esiintyi japanilainen Nishida, amerikkalaisten tasaväkisenä kilpailijana. Paitsi amerikkalaisia ja japanilaisia otti kilpailuihin osaa ainoastaan jokunen eteläamerikkalainen. Seiväshyppyä pidettiin ilman muuta amerikkalaisten saaliina ja sen takia oli stadionille saapunutkin ennätysmäärä yleisöä, likipitäen 80 000 henkeä, jotka kaikki halusivat olla läsnäolollaan todistamassa isänmaansa ylivoimaa. Palo Altossa muutama viikko ennen olympialaisia pidetyissä USA:n valintakilpailuissa olivat jenkit saavuttaneet aivan tavattomia tuloksia seiväshypyssä ja kilpailun voittaja Graber oli hypännyt uuden loistavan maailmanennätyksensä 438. Yllätyksiin tottunut amerikkalainenkaan ei voinut uskoa, että tässä lajissa olisi voitto ollut niin kireällä kuin mitä kilpailu sen osoitti, ja kilpailun voittajaksi arveltua Graberia ei luultu kenenkään voivan lyödä. Ja tässäkin lajissa sitten kävi, kuten muissakin edelläselostetuissa hypyissä, että voittajaehdokas jäi pois palkintosijoilta. Varsinaisen kilpailun voi sanoa alkaneen vasta neljästä metristä, korkeudesta, jossa se meillä samaten kuin muuallakin Euroopassa yleensä katsotaan loppuneeksi. Brasilialainen De Castro ei enää läpäissyt neljää metriä; hänen tuloksekseen tuli 390 ja sijoituksekseen kuudes sija. Jäljellä oli siis kolme amerikkalaista: ennätysmies Graber, Miller ja Jefferson sekä kaksi japanilaista: meilläkin Suomessa kilpaillut Nishida ja Mochizuki. Viimeksimainittu osoittautui kuitenkin jo seuraavassa korkeudessa joutuneen liian hyvään seuraan, ja hän putosikin pois. Mutta paljoa paremmin ei ollut käydä toisellekaan japanilaiselle, Nishidalle, joka vasta kolmannella yrityksellä selviytyi 410:stä. Kun kukin amerikkalainen oli ylittänyt tämän korkeuden leikitellen, vieläpä jokainen heistä ensimmäisellä yrityksellään, näytti kilpailu jo sikäli kilpaillulta, että kolmoisvoitto menee Amerikkaan. Mutta pieni japanilainen, joka herätti stadionin katsojaparvessa erikoista huomiota perusteellisella ja pitkäaikaisella keskittymisellään ennen hyppyä, ei antanut metsän pelottaa ja jatkoi urheasti taistelua ylivoimaiselta tuntuvia vastustajia vastaan. Seuraava korkeus oli 415. Miller, joka oli erikoisen varmassa kunnossa, veti itsensä kevyesti yli ensimmäisellä yrityksellään. Raskaasti vauhdin ottava, mutta suurilla käsivoimillaan ja taitavalla vedolla "elävä" Jefferson meni yli toisella, kun sen sijaan Nishida taas sai käyttää kolme kertaa, selviytyäkseen sitten niistä viimeisellä ja silloinkin verraten kehnosti. Ennätysmies Graberia, jolla tyyli ei alun alkaenkaan ollut niin hiottua ja loppuun asti kehitettyä kuin Millerillä, alkoi tässä korkeudessa jo vakavasti kivestää ja vasta kolmannella yrityksellä hänkin pääsi yli. Korotettiin 420:een. Tämä korkeus oli jo Graberille liikaa, kun sen sijaan kaikki muut sen läpäisivät. Rima nostettiin nyt 425:een, palkintomiehet olivat enää kilpailussa jäljellä. Pienen Nishidan mukanaolo oli kaikille katsojille todellinen hämmästyksen aihe, hänhän oli rikkonut amerikkalaisten vuorenvarmana pidetyn rintaman ja jättänyt maailmanennätysmiehen palkinnotta. Yleisön huomio kiintyi kokonaan seiväshyppyyn, eikä samaan aikaan suoritettu kiekonheiton loppukilpailu saanut osakseen minkäänlaista huomiota. Eivät edes kiekonheiton tuomarit jaksaneet pysyä omissa tehtävissään. Kilpailun jälkeen huhuiltiin, että ranskalaisen Noelin heittoa, joka arviolta kantoi 49-50 metrin vaiheille, eivät palkintotuomaritkaan huomanneet merkitä, kun jokainen heistä seurasi niin innostuneena japanilaisen hyppyä. Todellisuudessa heitto oli lyhyempi, kuten kiekonheittoselostuksesta ilmenee. Jeffersonin raskaalle tyylille oli 425 sentään vähän liian korkea, eikä hän onnistunut siitä selviämään. Sen sijaan Nishida ja Miller läpäisivät tämän korkeuden kumpikin toisella hypyllään. Korotettiin 428:aan. Kilpailu alkoi muodostua todelliseksi sensatioksi. Miller, pienehkö, hyvin kehittynyt, sopusuhtainen urheilija, joka oli oivallinen amerikkalaisen seiväshyppykoulun tuote nopeine vauhtineen, sulavine seipäänvienteineen ja voimakkaine, oikeaan aikaan ja tarpeeksi myöhään tapahtuneine vetoineen, pääsi yleisön suunnattomaksi riemuksi ylitse toisella yrityksellään. Nishida, joka veti puoleensa koko katsomon huomion, valmistautui hyppyihinsä keskittymiskyvyllä ja vakavuudella, joka suurpiirteisyydessään valtasi katsojain mielet. Kolmannella yrityksellään Nishida ylitti riman, vieläpä huomattavasti reilummin kuin Miller. Tähän asti oli japanilaista pidetty vaarattomana Amerikalle tilattua kultamitalia uhkaamaan, mutta nyt sai kilpailu tässäkin mielessä aivan vakavan sävyn. Viedäänkö Setä Samulilta taas mitali, joka sillä ennen kilpailuja jo oli ikäänkuin lakkarissa? Rima korotettiin 431:teen. Koko stadion seuraa kuolonhiljaisuuden vallitessa kaksinkamppailua. Miller - pudotti - pettymyksen huokaus kautta stadionin, Nishida - pudotti - taas pettymyksenhuokaus. Miller uudelleen - taas pudotti, Nishida - sama peli. Kolmas, ratkaiseva yritys. Miller - luja vauhti, terävä ponnistus, heilahdus, joka nostaa jalat aina rimalle saakka, voimakas veto ja ruumiintaitto riman päällä. Mies selviytyi puhtaasti tuosta epätavallisesta korkeudesta jättäen ilmaa runsaasti väliin. Koko stadion vapisi suosionosoituksista ja vihellyksistä, jotka tulkitsivat kaikkein suurinta myötätuntoa, kuten amerikkalainen hyvä tapa on. Nishida valmistautui tunnollisesti hyppyynsä, tarkasti kaikki neljä vauhtimerkkiään, ja yleisön pidätellessä henkeään suoritti hyppynsä. Mutta se terä, jolla hän selviytyi edellisestä korkeudesta, oli jo poissa, hyppy ei lähennellytkään sellaista, jolla moinen korkeus ylitetään. Miller oli voittanut. Hän kokeili vielä hypätä 440:stä pari kertaa, mutta ei päässyt. Amerikkalainen oli voittanut, mutta japanilainen oli ollut iloinen yllätys. Miller on samaten kuin Gordon vasta tämän kesän tulokkaita huippuluokkaan. Hänen parhain tuloksensa vuonna 1931 oli ainoastaan 403, joten kehitys on ollut vallan huimaava. Mutta ei ihme, sillä seiväshyppy on se urheilulaji, jossa amerikkalaiset ovat luoneet itselleen lopulliseen tehoon kehitetyn tyylin. Nishida oli - kuten sanottu - iloinen yllätys. Hän paransi olympialaisissa mieskohtaista ennätystään kokonaisella 13 sentillä. Mutta hänellä, jos kenellä, on todella edellytyksiä seiväshyppyyn. Hän on mitä monipuolisin hyppääjä ja sprintterinä nopea. Sata metriä hän juoksee 11,2, hyppää pituutta 7,10, kolmiloikkaa neljäntoista ja puolen vaiheille ja korkeutta 180. Tulokset: 1) W.M. Miller, USA, 431 2) Shuhei Nishida, Japani, 428 3) C.J. Jefferson, USA, 420 4) W. Graber, USA, 415 5) Sh. Mochizuki, Japani, 410 6) L.A.P. DeCastro, Brasilia, 390 Millerin tulos hyväksyttiin kisojen jälkeen pidetyssä IAAF:n kongressissa uudeksi maailmanennätykseksi. Takaperoinen päätös, sillä neljä viikkoa aikaisemmin oli Graber jo hypännyt seitsemän senttiä paremman tuloksen, joka ei voinut kuitenkaan tulla tässä kongressissa esille, koska Amerikan urheiluliitto ei ollut sitä ehtinyt hyväksyä omaksi ennätyksekseen, mikä tapahtuu aivan kalenterivuoden lopulla. Kolmiloikka Kolmiloikka oli ainoa hyppylaji, johon suomalaiset saattoivat lähettää miehen jonkinlaisilla sijoittumistoiveilla, ja jossa meidän oli puolustettava kolmissa aikaisemmissa olympialaisissa saavutettua palkintosijaa. Mutta tällä kertaa eivät toiveet olleet kovinkaan valoisat, sillä aikaisempien olympialaisten palkintomies, tyylihyppääjä Ville Tuulos ei enää päässyt kuntoon ja nuoret hyppääjämme eivät vielä olleet päässeet kansainvälisille metripituuksille. Sitä paitsi mestarimme Heikki Mäkinen oli loukannut keväällä itsensä eikä voinut kilpailla vuoden alussa laisinkaan. Rajasaari sen sijaan oli näyttänyt luotettavaa kuntoa ja niin lähetettiin hänet matkalle parhaan eurooppalaisen tuloksen saavuttaneena ennen olympialaisia. Mutta valitettava tapaturma tuli väliin. Kun matkan varrella harjoiteltiin Göteborgissa, satutti Rajasaari pituushypyn aikana polvensa, niin että se pian turposi pahasti, ja laivalla voitiin todeta polveen tulleen vettä. Mies vuoteeseen ja polvi lastoihin, mutta vaikka tätä parannustapaa noudatettiin koko laivamatka, niin ei polvesta tullut kalua. Polvi suorana sai Rajasaari matkustaa yli mantereen Los Angelesiin, jossa hän olympialaiskylässä sai sentään niin hyvää hoitoa, että saattoi pian ryhtyä vähän kävelemään, jopa juoksentelemaankin, mutta kolmiloikan varsinaisesta harjoittelemisesta ei tietenkään tullut mitään. Kuitenkin, kun noinkin pitkä matka oli tehty, hän päätti ottaa osaa kilpailuun ja hypätä ensimmäisen hypyn kaikkensa koettaen. Mutta etukäteen voitiin olla varmoja, että tuollainen pakollinen lepo ennen kilpailuja vie siinä määrin heikoksi, että tasaväkiseen kilpailuun pystyminen on sula mahdottomuus. Tapaturma Göteborgissa merkitsi Suomelle vähintään pronssimitalia, niin varmassa yli viidentoista metrin kunnossa Rajasaari oli ennen matkalle lähtöä. Kolmiloikka oli koonnut kokonaista 16 miestä, joukossa entinen olympialaisvoittaja ja maailmanennätysmies Oda, josta kuitenkin tiedettiin, että hän ei ollut kunnossa. Varmaa voittajaehdokasta ei tässä lajissa ollut, mutta japanilaisten ohella saattoi voittajaksi täydellä oikeutuksella ennustella ruotsalaista Svenssonia, joka pituushypyssä oli osoittanut varmuuttaan ja jonka hirmuisista harjoittelutuloksista puhuivat muutkin kuin hän itse. Irlantilaiset luottivat lujasti Fitzgeraldiinsa. Kilpailu alkoi verraten suuren tasaväkisyyden merkeissä. Alkukilpailun toisella hypyllä saavutti Svensson tuloksen 15,32, joka riitti alkukilpailun parhaaksi. Pieni japanilainen Nambu, joka oli jo tullut kolmanneksi pituushypyssä, pääsi 15,22:teen ja varmensi sillä toisen sijan alkukilpailussa. Parhaana japanilaisena pidetty Oshima oli loukannut vaikeasti jalkansa ennen kilpailuja eikä voinut näin ollen esittää parastaan. Kuitenkin hän saavutti jo alkukilpailussa viisi senttiä 15 metrin paremmalle puolelle päästen tulokseen, joka takasi hänelle kolmannen sijan. Kolmantena japanilaisena oli mukana kultamitalin puolustaja Oda, mutta hän ei ollut enää loistopäiviensä vedossa, vaan jäi alle 14 metrin tulokseen ja suljettiin pois loppukilpailusta. Hollantilainen Peters tuli alkukilpailussa kolmanneksi tuloksella 14,93, ja irlantilainen Fitzgerald viidenneksi tuloksella 14,89. Seuraavina oli kolme amerikkalaista, joiden keskinäisen järjestyksen ratkaisivat ainoastaan muutamat sentit. Paras heistä oli Furth, 14,88, seuraava Bowman 14,87 ja kolmas Romero 14,85. Ainoastaan ensiksimainittu pääsi, kuudentena miehenä, loppukilpailuun. Unkarilainen kymmenottelija Bacsalmasi oli amerikkalaisista jo kunnioitettavan etäisyyden päässä 14,33, italialaisen Tabain tyytyessä tulokseen 14,29. Sitten oli seuraavana meidän Rajasaari. Hän hyppäsi ensimmäisellä hypyllään 14,15, mikä tulos oli yllättävän hyvä, kun ottaa huomioon, kuinka huono hänen jalkansa vielä kilpailupäivänä oli, ennenaikaisen juoksentelun vuoksi pahentuneena. Kun Rajasaari sai kuulla hyppynsä pituuden, hän ilostui ja arveli seuraavalla yrityksellä vielä voivansa sitä kohtalaisesti parantaa, mutta jalka ei enää kestänyt loppuun toista hyppyä, joka meni piloille. Kolmanteen hyppyyn ei jalka enää antanut myöten. Mutta Rajasaari lohdutteli itseään sillä, että hän vain piti huolen Odan voittamisesta, samaten kuin kiekko-Kotkas selitti tyytyneensä maailmanennätysmies Jessupin voittamiseen ja Reinikka Spitzin voittamiseen! Loppukilpailuun ryhdyttäessä oli siis Svensson johdossa. Ruotsalaisilla, jotka olivat tähän asti jääneet vaille kultamitalia ja vaille palkintoakin, oli tämä ainoa mahdollisuus kultamitaliin, ja kilpailun lopputulosta odotettiin ruotsalaisleirissä enemmän kuin jännityksellä. Ekelund ei väistynyt hetkeksikään koko kilpailun aikana Svenssonin sivulta, kun hän odotteli vuoroaan, ja piti huolta "henkisestä valmennuksesta". Mutta Svensson, tuo itsevarma ja kehuva mies, oli menettänyt hermonsa, ei voinut parantaa alkukilpailun tulostaan. Sen sijaan Nambu suoritti viidennellä hypyllä urotyön, jota kukaan ei olisi uskonut mahdolliseksi; hän paransi maailmanennätystä toistakymmentä senttiä ja saavutti tuloksen 15,72, siis sentilleen sama tulos, jonka Tuulos-Ville hyppäsi Pariisin olympialaisissa, mutta joka sitten yliastumisen takia pitkän tuumimisen jälkeen hylättiin. Nambun hyppy oli silmiähivelevän kaunis, rauhallinen ja vetävä. Myöskin Oshima paransi tulostaan, tosin vain seitsemällä sentillä. Fitzgerald siirtyi loppukilpailussa viidenneltä neljännelle tilalle ja samalla viidentoista metrin paremmalle puolelle. Sen sijaan Peters ja Furth saivat tyytyä alkukilpailun saavutuksiin. Svensson hyppäsi kaksi viimeistä hyppyään enemmän hädässä kuin hyvässä toivossa, Nambun loistotulos oli tuonut hänelle "jauhot suuhun", eikä mikään auttanut. Vanha Ruotsi jäi taas vaille kultamitalia yleisurheilussa ja vinosilmien nouseva urheilusuurvalta otti tässä lajissa ainoansa, kuten neljä vuotta aikaisemminkin. Tulokset: 1) C. Nambu, Japani, 15,72 2) E. Svensson, Ruotsi, 15,32 3) K. Oshima, Japani, 15,12 4) E. Fitzgerald, Irlanti, 15,01 5) W. Peters, Hollanti, 14,93 6) S.H. Furth, USA, 14,88 7) S. Bowman, USA, 14,87 8) R.L. Romero, USA, 14,85 9) P. Bacsalmasi, Unkari, 14,33 10) F. Tabai, Italia, 14,29 11) O. Rajasaari, Suomi, 14,15 12) N. Pspanicolacu, Kreikka, 13,98 13) Mikio Oda, Japani, 13,97 14) M.C. Dhawan, Intia, 13,66 15) S. Alanis, Meksikko, 13,28 16) J. Portland, Kanada, 13,24 Nambun tulos uusi maailmanennätys, entinen Odalla 15,58. Sekä pituushypyn että kolmiloikan ennätys on nyt siis samalla miehellä. Voisiko siitä tehdä joitakin johtopäätöksiä? |