22.11.1938 eduskunnassa

ISÄNMAALLISEN KANSANLIIKKEEN

LAKKAUTTAMINEN

Tänään tekemällään päätöksellä on sisäasiainministeriö yhdistyksistä tammikuun 4. päivänä 1919 annetun lain 21 a ja 33 §:n nojalla, sen mukaan kuin sanotut lainkohdat on esitetty toukokuun 25. päivänä 1934 annetussa laissa, verrattuna kiellosta käyttää poliittisia tunnusmerkkejä eräissä tilaisuuksissa joulukuun 30. päivänä 1936 annetun lain 4 §:ään, kieltänyt Isänmaallinen Kansanliike -nimisen rekisteröimättömän yhdistyksen sekä kaikkien sanotun yhdistyksen itsenäisten haaraosastojen ja jäsenyhdistysten toiminnan jatkamisen toistaiseksi sekä kehottanut valtiollista poliisia ja lääninhallituksia huolehtimaan siitä, että sanottujen yhdistysten toiminta, lukuun ottamatta niiden mahdollisesti harjoittamaa elinkeinotoimintaa ja omaisuuden hoitamista, heti keskeytetään ja että järjestön toimintaan kuuluvien sanomalehtien julkaiseminen estetään. Sisäasiainministeriön näin antama väliaikainen toimintakielto alistetaan yhdistyslain 21 a §:n mukaisesti Helsingin kaupungin raastuvanoikeuden vahvistettavaksi. (Ed. Riipinen: Niin kuin sortovuosina!) Sanotun lainkohdan säätämän määräajan kuluessa tullaan asianomaisessa tuomioistuimessa vaatimaan, että nyt toimintakiellon saaneet yhdistykset yhdistyslain 21 §:n nojalla, sen mukaan kuin se kuuluu laissa toukokuun 25. päivältä 1934, julistettaisiin lakkautetuiksi.

Vaikka selostettu sisäasiainministeriön päätös ei poikkea tavanmukaisesta poliisitoimenpiteestä, johon hallintoviranomainen on ryhtynyt laillisen toimivaltansa rajoissa ja laissa sille asetetun velvoituksen perusteella, on valtioneuvosto kuitenkin, koska lakkautustoimenpide kohdistuu eduskunnassakin edustettuna olevaan valtiolliseen puolueeseen, katsonut asianmukaiseksi saattaa tämän toimenpiteen valtiopäiväjärjestyksen 36 §:n edellyttämänä tiedonantona eduskunnan tietoon.

Yhdistyslain 21 §:n mukaan on yhdistys julistettava lakkautetuksi, jos se toimii vastoin lakia tai hyviä tapoja tai yhdistyksen säännöissä määrättyä tarkoitusta taikka jos se on tarkoitettu lakia kiertäen jatkamaan jonkin lakkautetun yhdistyksen toimintaa.

Kun tämän lainkohdan valossa ryhdytään tarkastelemaan lakkauttamistoimenpiteen alaiseksi asetetun Isänmaallinen Kansanliike -nimisen järjestön toimintaa, on ensiksi syytä palauttaa mieleen, että kun IKL kesäkuun 5. päivänä 1932 perustettiin, oli yhdistyksen avoimesti julki lausuttuna tarkoituksena jatkaa saman vuoden helmikuussa puhjenneen Mäntsälän kapinan johdosta toimintakiellon saaneen Lapuan Liike r.y:n toimintaa. Tämän saman luonteensa on IKL säilyttänyt koko toimintansa ajan ja nimenomaan järjestön johtoelinten kokoonpano, niin hyvin maanviljelijä Vihtori Kosolan ollessa IKL:n itseoikeutettuna johtajana kuin myöhemminkin, on antanut vastaansanomattoman selvän kuvan siitä, kuinka IKL on tosiasiallisesti ollut lapuanliikkeen jatkona. Tämän käsityksen voidaan katsoa olevan vallalla IKL:n omassa piirissäkin, mistä on todistuksia runsaasti esitettävänä. Se seikka, että IKL:n ohjelman selitetään olevan laajempi ja kehittyneempi kuin edeltäjänsä, ei tätä asiantilaa muuta, koska se, minkä IKL:n ohjelmassa voidaan ehkä katsoa olevan uutta, on ollut lapuanliikkeessä idullaan ja siis merkitsee samalta pohjalta noussutta ajan kehityksen mukana muuttunutta jatkoa. Selvitettynä voidaankin sen vuoksi pitää, että IKL on perustettu lakia kiertäen jatkamaan lapuanliikkeen toimintaa. Laillinen peruste IKL:n lakkauttamiseen on näin ollen ollut olemassa, varsinkin sen jälkeen kun korkein oikeus kesäkuun 14. päivänä 1935 antamallaan päätöksellä oli julistanut lapuanliikkeen lakkautetuksi.

Samanaikaisesti kun lapuanliike alkoi varhaisnuorison keskuudessa toimia Sinimustat-järjestö pääasiassa samojen päämäärien hyväksi, jotka IKL sittemmin omaksui. IKL:n perustamisen aikoihin joutui myös Sinimustat-järjestö uudelleen järjestelyjen alaiseksi, jotka muodostuivat erityisen huomattaviksi, kun IKL:n eduskuntaryhmän jäsen, pastori Elias Simojoki v. 1933 IKL:n johtohenkilöiden toivomuksesta tuli sanotun järjestön johtajaksi.

IKL ja Sinimustat ovat tosiasiassa toimineet yhdessä. Paitsi tarkoitusperien samanlaisuutta, on ollut todettavissa, että molemmilla järjestöillä on ollut yhteiset toimistohuoneet, yhteinen järjestöpuku, yhteisiä juhlia ja muuta yhteistä toimintaa. Organisatorinenkin yhteenkuuluvuus on luotu siten, että Sinimustat-järjestön paikallisosastojen johtajain vaalit on ollut alistettava IKL:n paikallisjohtajan hyväksyttäväksi. Nämä ja monet muut samantapaiset tosiasiat osoittavatkin, että Sinimustat-järjestö on ollut IKL:n haaraosasto. Tosin ei kummankaan järjestön säännöissä ole nimenomaisesti kosketeltu niiden välistä yhteistoimintaa, mutta tällä muodollisella seikalla ei tietenkään ole tosiasioita kumoavaa merkitystä. Sääntöjen vaikenemisesta ja toiminnan osittaisesta erilliseksi naamioimisesta huolimatta ovat asianomaiset itse suoraan tunnustaneetkin Sinimustat-järjestön IKL:n haaraosastoksi. Sen teki järjestön johto tammikuun 27. päivänä 1933 päivätyssä julkilausumassaan, josta luemme: "Nyt IKL:n ryhdyttyä jatkamaan Lapuan Liikkeen aloittamaa työtä, on Sinimustat-järjestö liitetty IKL:seen." Saman vuoden joulukuussa lausuu Sinimustat-järjestön päällikkö, pastori Simojoki eduskunnassa: "Sitäpaitsi Sinimustat eivät ole koululaisosastoja, vaan ne ovat IKL:n nuoriso-osastoja, joihin kuuluu suurelta osalta nuorisoa myös koulujen ulkopuolelta, jos niihin kuuluu myös koulunuorisoakin."

Tutkittaessa Virossa joulukuun 8. päivänä 1935 tapahtuneen vallankaappaushankkeen Suomessa suoritettuja valmistelutöitä, todettiin Sinimustat-järjestön osallistuneen niihin ja muutenkin toimineen lakien ja hyvien tapojen vastaisesti, minkä vuoksi sisäasiainministeriö tammikuun 23. päivänä 1936 kielsi järjestön toiminnan jatkamisen toistaiseksi. Helsingin kaupungin raastuvanoikeus vahvisti kiellon saman kuun 31. päivänä, minkä jälkeen pantiin vireille oikeudenkäynti järjestön lakkauttamiseksi. Raastuvanoikeuden toukokuun 27. päivänä 1938 julistamalla lainvoiman saaneella päätöksellä Sinimustat-järjestö lakkautettiin edellä mainitun Viron vallankaappausjutun sekä yhdistyksen varhaisnuorison keskuudessa harjoittaman hyvien tapojen vastaisen toiminnan vuoksi.

Täten on lainvoiman saaneella tuomioistuimen päätöksellä todettu, että IKL:n haaraosasto on toiminut vastoin lakia ja hyviä tapoja. Kun haaraosaston toiminta on samalla pääyhdistyksen toimintaa, on IKL tehnyt itsensä syypääksi lain ja hyvien tapojen vastaiseen toimintaan, minkä vuoksi IKL yhdistyslain nojalla olisi ollut lakkautettava samalla kertaa kun sen haaraosasto Sinimustat-järjestö.

Sisäasiainministeriön Sinimustat-järjestöön kohdistunut väliaikainen toimintakielto sisälsi yhdistyslain 21 a §:n mukaisesti IKL:n päämäärien ja toimintatapojen mukaisen toiminnan kieltämisen nuorison ja varhaisnuorison keskuudessa, tapahtuipa se sitten Sinimustain, IKL:n tai jonkin muun yhdistyksen toimesta. Erityisesti olisi juuri IKL:n tullut pidättyä tällaisesta toiminnasta, kun haaraosaston, Sinimustat-järjestön, lakkauttamisesta huolimatta itse pääjärjestöön ei ollut kohdistettu -- niin kuin olisi pitänyt -- oikeudellisia toimenpiteitä.

Yhdistyslaissa annetusta riidattoman selvästä kiellosta huolimatta IKL ryhtyi jatkamaan Sinimustat-järjestön toimintaa. Aluksi IKL kohdisti räikeitä hyökkäyksiä viranomaisia vastaan niiden Sinimustat-järjestön suhteen suorittamien toimenpiteiden johdosta. Samalla ryhdyttiin valmistamaan Sinimustien keskeytyneelle toiminnalle uusia muotoja. Keväällä 1936 järjestettiin tämä tarkoituksena aluksi juhlia nimettömän nuorison nimissä. Näissä tilaisuuksissa esiintyivät entiset Sinimustien johtajat, erittäinkin Simojoki, Lius ja Ervamaa. Tällöin julistettiin peittelemättömin sanoin ja uhmaten, ettei Sinimustien toiminnan lopettaminen ollut lakkauttanut kansallisen nuorison taistelua. Syksyllä 1936 olivat toiminnan jatkamissuunnitelmat edistyneet niin pitkälle, että IKL:n johdon tekemän päätöksen mukaan IKL:n paikallisosastoihin ryhdyttiin perustamaan nuoriso-osasto-nimisiä alaosastoja, joihin siirrettiin 17--21 -vuotiaat jäsenet. Jo aikaisemmin oli Sinimustat-järjestön jäseniä kehotettu liittymään suoraan IKL:n jäseniksi, koska IKL:ään perustettavissa nuoriso-osastoissa tultaisiin jatkamaan Sinimustat-järjestön työtä. IKL:n keskustoimistoon perustetun nuorisojaoston johtajaksi tuli lehtori Reino Ala-Kulju, joka aikaisemmin oli ollut Sinimustat-järjestön keskusjohdon jäsen.

IKL:n nuoriso-osastojen toiminta on käytännössä noudattanut samoja menettelytapoja kuin Sinimustat-järjestö. Nuorisoleirejä, joita Sinimustat olivat mm. Kuortaneella järjestäneet parin vuoden aikana, on jatkettu, eikä ole unohdettu korostaa, että nuorisoleirit ovat olleet aikaisempien Sinimustien leirien jatkoja.

Sinimustat-järjestön eräänä toimintamuotona oli Sinimusta-nimisen aikakauslehden julkaiseminen, mikä keskeytettiin järjestön toiminnan tultua kielletyksi. Kun IKL:n nuoriso-osastot saivat toimintansa käyntiin, ne alkoivat v:n 1937 alusta julkaista aikakauslehteä, jolle nimeksi annettiin Luo lippujen, isänmaallisen nuorison äänenkannattaja. Vertailu osoittaa, että Sinimusta-lehti ja Luo lippujen-lehti ovat ulkoasultaan, sisällöltään ja kirjoitustavaltaan täysin yhdenmukaiset. Kun Luo lippujen -lehden päätoimittajana on entinen Sinimustien johtaja Viljo Lius ja kun lehden kirjoittajatkin ovat yleensä olleet Sinimustat-järjestön toimihenkilöitä, on tämä nuoriso-osaston äänenkannattaja vastaansanomattomana todistuksena siitä, että nuoriso-osastot jatkavat lakkautetun Sinimustat-järjestön toimintaa.

Mutta nuoriso-osastojen toiminnan kestäessä on tullut esille tosiasioita, jotka osoittavat, että IKL on virallisestikin tunnustanut nuoriso-osastojen olevan Sinimustat-järjestön jatkoa. Vuoden 1937 syksyllä hyväksytyssä nuoriso-osastojen koulutussuunnitelmassa myönnetään näet entisille sinimustille helpotuksia nuoriso-osaston 6 kuukautta kestävästä alokaskaudesta. Paitsi sitä, että tämä määräys on osoitus näiden kahden järjestön tosiasiallisesta yhteenkuuluvuudesta, annetaan täten tunnustus nuoriso-osastojen jäsenille siitä, että he ovat olleet jäseniä lain ja hyvien tapojen vastaisen toiminnan takia lakkautetussa järjestössä.

Kun IKL:n keskuudessa Sinimustat-järjestön toimintakiellon jälkeen harkittiin mahdollisuuksia kielletyn toiminnan jatkamiseksi, ei itsenäisen järjestön perustamiseen uskaltauduttu, sillä ilmeistä oli, että se tultaisiin lainvastaisena estämään. Sen vuoksi IKL päätti liittää Sinimustat-järjestön osana omaan järjestöönsä, ryhtyen siis itse lakia kiertäen jatkamaan kiellettyä yhdistystoimintaa. Tämä on ollut rohkea teko ja se on selitettävissä ainoastaan siten, että IKL on katsonut olevansa jonkinlaisena valtiollisena voimatekijänä siinä määrin lain yläpuolella, ettei valtiovalta rohkene siihen soveltaa samaa laillista mittapuuta kuin muihin yhdistyksiin. Jos tämä IKL:n katsantokanta olisi ollut oikea, voitaisiin todeta, että Sinimustat-järjestön lakkauttamisen ainoa oikeusvaikutus on ollut siinä, että järjestö on muuttunut IKL:n muodollisesti itsenäisestä haaraosastosta IKL:n epäitsenäiseksi alaosastoksi, so. lakkauttamismenettely olisi huomattavasti lujittanut IKL:n organisaatiota.

IKL:n parissa näyttää kuitenkin olleen erimielisyyttä siitä, missä muodossa Sinimustat-järjestön toimintaa olisi jatkettava. Erityisen selvästi se on tullut esille kuluvan vuoden aikana, jolloin monet nuoriso-osastojen toimihenkilöt olisivat halunneet erottaa nuoriso-osastot itsenäiseksi järjestöksi. Tämä suunnitelma on aiheutunut nuorten johtomiesten halusta päästä vapaaksi pääjärjestön holhouksesta. IKL:n johto on jyrkästi vastustanut näitä suunnitelmia, jotka sen käsityksen mukaan riistäisivät nuoriso-osastoilta sen laillisuuden verhon, mikä niillä IKL:n yhteydessä toimiessaan on muka ollut. Tästä huolimatta päätti viime kesänä Kuortaneella pidetyn nuorisoleirin aikana kokoontunut IKL:n nuoriso-osastojen johtajain neuvottelukokous muodostaa nuoriso-osastot Mustapaidat-nimiseksi järjestöksi ja huutaa sen päälliköksi entisen sinimustapäällikön, pastori Elias Simojoen. Nämä päätökset eivät sellaisenaan saaneet IKL:n johdon vahvistusta, mutta nuoriso-osastotkaan eivät uskaltautuneet sanoutua kokonaan irti IKL:stä, vaan lopputuloksena oli kompromissi, joka käy ilmi nuoriso-osastojen ent. johtajan Reino Ala-Kuljun viime lokakuussa Mustapaita-osastoille lähettämästä kiertokirjeestä. Poimin siitä seuraavat otteet:

"1. IKL:n johdon vahvistettua nuoriso-osastojen Kuortaneen neuvottelupäivien päätökset nuoriso-osastojen nimestä ilmoitetaan seuraavaa:

Nuoriso-osastojen virallinen nimi on: IKL:n nuoriso-osasto: Mustapaidat.

IKL:n nuoriso-osastojen nimet ovat virallisesti esim. IKL:n Lapuan nuoriso-osasto: Mustapaidat. Lyhyyden vuoksi: Lapuan Mustapaidat. Julkisuudessa esim. sanomalehtiuutisessa on ainakin kerran mainittava  n u o r i s o - o s a s t o  (tässä harvennettuna) mustapaidat.

Entinen IKL:n Nuorisojaoston johto on tästä lähtien: Mustapaitanuorison johto.  --

2. IKL:n johto ei ole voinut nimittää pastori Elias Simojokea Mustapaitain päälliköksi. Siksi on Mustapaita-nuorison johto valinnut keskuudestaan v.a. johtajaksi toimittaja Viljo Liuksen. Vaalin on IKL:n johto vahvistanut."

Tässä kiertokirjeessä selostetusta IKL:n johdon päätöksestä, joka lähenee suorastaan lain kiertämistaidon mestarinäytettä, havaitsemme, kuinka vaarallisena IKL:n johto itse on pitänyt, että virallisesti olisi olemassa Mustapaidat-niminen järjestö, jonka pelkkä nimi jo osoittaa, että se on lakkautetun Sinimustat-järjestön seuraaja, ja toiselta puolen, kuinka turvattuna IKL:n johto tuon järjestön olemassaoloa on pitänyt, kunhan IKL saa antaa sille nimensä kaikkivoivan suojan, vaikkapa vain yhden ainoan kerran jokaisessa sanomalehdessä. Senkin havaitsemme, että IKL:n johto ei ole uskaltanut, tai niin kuin kiertokirjeessä sanotaan, "ei ole voinut", vahvistaa nuoriso-osastojen neuvottelukokouksen päätöstä Sinimustien päällikön, pastori Simojoen valitsemisesta Mustapaitain päälliköksi. Paikka on jätetty vakinaisesti täyttämättä, arvatenkin siinä mielessä, että jos havaitaan valtiovallan sallivan lain kiertämisen Mustapaidat-nimen suojassa, niin se myöhemmin tulee sen sallimaan ent. Sinimustien päällikönkin johdolla.

IKL:n nuorisojaoston eli Mustapaita-nuorison johtoon kuuluvat tätä nykyä pastori Elias Simojoki, maisteri Anna-Liisa Heikinheimo, lehtori Reino Ala-Kulju, toimittaja Viljo Lius (va. johtaja), ylioppilas Erkki Ervamaa, ja varajäsenenä maisteri Sakari Vapaasalo. Mustapaita-nuorison johdossa on näin ollen puolet entisiä Sinimustien keskusjohdon jäseniä, nimittäin Sinimustien päällikkö Simojoki sekä jäsenet Ala-Kulju ja Vapaasalo, ja toiset puolet entisiä Sinimustien johtajia, joista Ervamaa oli Sinimustain Helsingin paikallisjohtaja. Tältä osalta ei Mustapaitojen ja Sinimustien yhteenkuuluvuus kaipaa lisätodisteluja.

Kaiken edellä olevan perusteella voidaan todeta, että IKL on lakia kiertäen jatkanut lakkautetun Sinimustat-järjestön toimintaa ja että se myös väliaikaisen toimintakiellon aikana on jatkanut kielletyn järjestön toimintaa. Tämän nojalla IKL on voimassa olevan yhdistyslain mukaan lakkautettava.

Kun sitten siirrymme tarkastelemaan IKL:n toiminnan laatua, on syytä kiinnittää huomiota siihen, että IKL:n päämääränä on nykyisten valtiollisten olojen perinpohjainen muuttaminen. Kun tällaisen päämäärän toteuttamiseen normaalisissa oloissa näyttää rauhallista tietä olevan varsin vähän mahdollisuuksia, on järjestön toiminta tähdännyt sellaisen maaperän luomiseen, jolla sen päämääräkseen omaksuma valtiojärjestyksen muutos ja vallan ottaminen puolueen käsiin levottomia oloja hyväksikäyttämällä kävisi mahdolliseksi. Sitä varten järjestö on yhteiskunnassa pyrkinyt lietsomaan tyytymättömyyttä. Parhaana keinona on pidetty sitä, että olevat olot esitetään mahdollisimman kehnoina ja kurjina. IKL:n piirissä useammin kuin kerran lausuttua ajatusta, että nykyiset olot ovat liian hyvät, jotta IKL voisi menestyä, on ilmeisesti pidetty ohjeena järjestön kiihotustyössä.

IKL:n näkyvää kiihotustyötä on tehty liikkeen sanomalehdistössä sekä sen järjestämissä tilaisuuksissa. Sanomalehdistöä seuraamalla on voinut panna merkille, että kiihotustyötä on suorastaan järjestelmällisesti pyritty kehittämään niin räikeäksi kuin se suinkin on ollut mahdollista. Siitä voidaan esittää runsaasti esimerkkejä. Mutta vielä räikeämpänä ja osittain myös järjestelmällisempänä tällainen hyvän tavan vastaisuus on ilmennyt IKL:n puhe- ym. tilaisuuksissa pidetyissä suullisissa esityksissä. IKL:n vastuunalaiset propagandatyönjohtajat ovatkin katsoneet voivansa nimenomaan neuvoa puhujille, joiden esityksiä on tietenkin vaikeampi valvoa kuin sanomalehtien kirjoituksia, niin räikeätä esitystapaa, että sen johdosta "lain raja-aita heiluu, mutta ei vallan kaadu".

IKL:n toiminnassa ei ainoastaan ole viljelty runsaasti hyvän tavan vastaisia, kaikki sopivaisuuden rajat ylittäviä lausumia ikään kuin irrallisina hairahduksina, vaan sanankäytön räikeys ja vääristelevä valheellinen parjaus muodostavat suorastaan sen yhdistystoiminnalle luonteenomaisen, olennaisen piirteen. Hyvän tavan vastainen menettely on IKL:n toiminnassa paisunut koko yhdistystoimintaa hallitsevaksi, sille leimaa antavaksi järjestelmälliseksi toimintamuodoksi. Sen vuoksi täytyy katsoa, että yksistään tämä seikka on riittävä syy järjestön toiminnan lakkauttamiseen yhdistyslain 21 §:n nojalla.

IKL:n toiminnassa on järjestelmällisen hyvän tavan vastaisuuden lisäksi ilmennyt runsaasti myös suoranaista lainvastaisuutta. Näitä kahta ryhmää on tietenkin vaikeata jyrkästi erottaa toisistaan, etenkin kun hyvän tavan vastaisuus monesti on noussut sellaiseen mittaan, että se on selvästi ylittänyt lainkin asettamat rajat, vaikka syytteitä ei ole läheskään aina tahdottu nostaa. Useissa tapauksissa voidaan kuitenkin tuomioistuimen päätöksellä todeta sellaisten tekojen, joiden on katsottava kuuluvan IKL:n toimintaan, olleen lainvastaisia ja rangaistavia.

IKL:n sanomalehdistössä julkaistut kirjoitukset ovat monissa tapauksissa aiheuttaneet rangaistuksia päätoimittajille ja kirjoittajille. Lehtiä on jouduttu takavarikoimaan ja liikkeen pää-äänenkannattaja on lakkautettukin. Tällaisiin toimenpiteisiin on ollut runsaasti aihetta jatkuvasti usean vuoden ajan. Voidaan sanoa, että sellaistakin kiihotustoimintaa, joka on noussut aina rikollisuuden asteelle saakka, on IKL:n lehdistössä esiintynyt jokseenkin järjestelmällisenä. Vaikka -- kuten edellä mainittiin -- läheskään kaikissa aiheellisissa tapauksissa ei syytettä ole nostettu, on rikollisen toiminnan johdosta kuitenkin langetettu huomattava määrä rangaistustuomioita. Samoin ovat yhdistyksen toimihenkilöt tehneet itsensä yhdistystoiminnassa syypäiksi rangaistaviin tekoihin, pääasiassa rikosta ylistämällä tai viranomaisia tai heidän toimenpiteitään halventamalla, vaikka erityisesti tältä osalta on syytteeseenpanoa rajoitettukin.

IKL:n toiminnassa on esiintynyt muunlaistakin rikollista toimintaa. Niinpä on IKL:n tilaisuuksissa jatkuvasti varsin usein rikottu kiellosta käyttää poliittisia tunnusmerkkejä eräissä tilaisuuksissa joulukuun 30. päivänä 1936 annetun lain säännöksiä. IKL:n järjestöpukua, mustaa puseroa vöineen ja solmioineen, on sanotun lain ja tammikuun 12. päivänä 1937 annetun asetuksen mukaan kielletty käyttämästä kaikissa julkisissa paikoissa. Tätä pukua on kuitenkin useasti käytetty myös julkisissa tilaisuuksissa, vaikka silloin tavallisesti jokin puvun osa, kuten solmio tai vyö, on jätetty pois tai puvun kaulus on jätetty auki taikka hihat on kääritty ylös. Näitä rikoksia, joita sitä paitsi ovat tehneet järjestön sotilaalliseen tapaan esiintyvät ryhmät, on viime aikoina -- etupäässä Mustapaita-nuorison keskuudessa -- tapahtunut lukuisammin kuin aikaisempina aikoina. Voidaanpa näissäkin rikkomuksissa havaita eräänlaista järjestelmällisyyttä ja tietoista uhmaa lakia ja valtiovaltaa vastaan. Säännöllisesti IKL:n leirien ja neuvottelupäivien aikana on näet marssivissa rivistöissä käytetty kiellettyä pukua, vieläpä eräissä tapauksissa poliisiviranomaisen nimenomaisista kielloista huolimatta.

Erikoislaatuiseen lainvastaiseen toimintaan IKL ja sen nuoriso-osastot ovat tehneet itsensä syypäiksi rikkoessaan koululaisten politikoimisen ehkäisemiseksi annettuja kieltoja. Kouluhallitus on jo marraskuun 13. päivänä 1930 päivätyllä kiertokirjeellään kieltänyt koulujen toverikuntia ja oppilasyhtymiä ryhtymästä minkäänlaiseen valtiolliseen toimintaan sekä sitten kiertokirjeellä elokuun 30. päivänä 1933 kieltänyt oppilaita koulun ulkopuolellakaan osallistumasta aktiiviseen poliittiseen toimintaan. Lisäksi muutettiin helmikuun 21. päivänä 1936 annetuilla asetuksilla elokuun 8. päivänä 1872 annettua koulujärjestystä ja kesäkuun 4. päivänä 1931 kansakoulun järjestysmuodosta annettua asetusta siten, että koulujen oppilaita kiellettiin liittymästä jäseniksi valtiollisiin yhdistyksiin ja ottamasta muutoinkaan osaa valtiolliseen toimintaan koulussa tai sen ulkopuolella. Kouluhallitus on vielä huhtikuun 24. päivänä 1936, tehostaessaan mainittujen asetusten noudattamista, selittänyt kiellon koskevan myös osallistumista poliittisten yhdistysten ja muihin poliittisluonteisiin kulkueisiin ja kokouksiin.

Näiden säännösten nojalla on koululaisten kaikki poliittinen toiminta kiellettyä. Nyttemmin lakkautetun Sinimustat-järjestön jäsenet rikkoivat aikanaan kuitenkin varsin runsaasti ja ilmeisen järjestelmällisesti silloin voimassa ollutta kieltoa. Ryhdyttyään jatkamaan Sinimustain toimintaa ovat IKL:n nuoriso-osastotkin ja niiden jäsenet edelleen huomattavassa määrässä rikkoneet mainittua kieltoa. Oppikoulujen ja seminaarien oppilaita on nuoriso-osastoihin otettu jäseniksi, vieläpä asetettu näkyviin johtaviinkin asemiin. Niin ikään ovat oppikoululaiset pitäneet puheita ja esittäneet muuta ohjelmaa IKL:n ja sen nuoriso-osastojen kokouksissa ja juhlissa, ottaneet osaa IKL:n nuorisoleireihin ym. Rikkomukset tässä suhteessa ovat jatkuneet aina tähän saakka, ja useissa tapauksissa se on ollut mahdollista vain sen vuoksi, että opettajat ovat laiminlyöneet heille kuuluvan valvontavelvollisuuden.

Se seikka, että IKL:n nuoriso-osastot ovat niinkin julkeasti rikkoneet koululaisten politikoimiskieltoa, johtuu paitsi valvonnan tehottomuudesta myös siitä, että IKL:n johtohenkilöiden on havaittu hyväksyvän nuoriso-osastojen menettelyn, vieläpä siihen kehottavankin. Ajan Suunnassa julkaistiin joulukuun 5. päivänä 1937 IKL:n nuorisotoiminnan tosiasiallisen johtajan, pastori Elias Simojoen haastattelu nuoriso-osastojen toiminnasta, jossa hän haastattelijan kysymykseen: "Osallistuuko koululaisia toimintaan?" vastaa: "Kouluissa on ilman muuta meidän kannattajiamme. Kouluhallituksen aikoinaan antamien määräysten mukaan eivät koululaiset kuitenkaan saa kuulua poliittisiin järjestöihin jäseninä. Kuitenkin he voivat osallistua nuoriso-osastojen järjestämiin juhliin ym. On myönnettävä, että kouluhallitus viime aikoina on ollut vapaamielisempi nuorison vapaihin harrastuksiin nähden kuin aikaisemmin. Nähtävästi se on huomannut vääräksi vainota IKL:n nuorison harrastuksia." Simojoki lopettaa lausuntonsa: "On tosin eräillä paikkakunnilla opettajia, jotka sallivat koululaisten käydä kaikenlaisissa tansseissa ja naamiaisissa, mutta rangaistuksen uhalla kieltävät niitä käymästä meidän tilaisuuksissamme, joissa on aina kauttaaltaan vakavaa ohjelmaa. -- Nämä tyypit alkavat onneksi jo kuulua harvinaisuuksiin."

Minkälaisen turmiollisen vaikutuksen alaisena koulunuoriso joutuu IKL:n nuoriso-osastoissa olemaan ja kuinka nuoriso-osastoissa suhtaudutaan hyväksyvästi rikolliseen ja ilkivaltaiseen toimintaan, siitä antavat äskettäin paljastuneet Kuopion nuoriso-osastolaisten toimet murheellisen kuvan. Niin kuin julkisuudessa jo on tunnettua, valmisti Kuopion yhteiskoulun VII luokan oppilas Jarl Roschier provokatorisia lentolehtisiä, jotka hän kuluvan marraskuun 3. päivän iltana yhdessä nyttemmin paljastettujen apureittensa kanssa levitti Kuopion kauppaoppilaitoksen luokkahuoneisiin. Marraskuun 4. päivän iltana oli Jarl Roschierin nuorempi veli Henrik Roschier IKL:n Kuopion nuoriso-osaston jäsenen Veijo Erkki Yletyisen kanssa järjestänyt pommiräjähdyksen Kuopion työväentalon pihamaalla talossa pidetyn ammatillisen juhlatilaisuuden aikana.

Poliisikuulusteluissa on käynyt selville, että Roschier oli kuulunut IKL:n Kuopion nuoriso-osastoon syksystä 1937 lähtien ja toiminut viimeksi puolitoista kuukautta sanotun osaston propagandajohtajana. Tässä asemassa hänen tuli mainostaa IKL:n juhlia ja puhetilaisuuksia, järjestää Luo Lippujen -lehden tilaushankintaa ja muutenkin johtaa osaston propagandaryhmän toimintaa. Lentolehtisten levittämisajatusta kertoi Roschier "hautoneensa jo pitkän aikaa tarkoituksella nostattaa lehtisillä vastamyrskyä, selittäen laatimansa lehtisen olevan niin räikeän, että tällainen kommunistien teko olisi nostattanut suuttumusta", siteeratakseni hänen kertomustaan kuulustelupöytäkirjasta. Roschier oli jo suunnitellut toistakin, vastakkaista lehteä, jossa hän olisi tuonut esiin IKL:n ajatuskannan ja tuominnut edellisen lehtensä. Mutta varsinaiseksi vastaiskuksi oli tarkoitettu työväentalon pihalla tapahtunut pommiattentaatti, jonka suunnittelija oli selvillä lentolehtisten levittämisestä ja sen tarkoituksesta.

Lentolehtiset Roschier oli levittänyt IKL:n Kuopion nuoriso-osaston kolmen jäsenen avulla, joista sikäläisen nuoriso-osaston johtajan, opettaja Lauri Liljavirran veli Reino-Pietari Liljavirta ja v. 1937 yhteiskoulusta eronnut Seppo Ilmari Raittila olivat Roschierin johtaman propagandaryhmän jäseniä, kun taas Kauko Johannes Laitinen, Kuopion kauppakoulun II luokan oppilas, oli ollut jäsenenä jo Sinimustat-järjestössä, minkä jälkeen hän oli liittynyt IKL:n nuoriso-osastoon.

Kun IKL on halunnut väittää, että Jarl Roschier oli ennen lentolehtisten levittämistä erotettu IKL:n jäsenyydestä, on siitäkin suoritettu tutkimuksia, niin vähän kuin tuo seikka kykeneekin poistamaan sitä vastuuta, mikä IKL:llä on synnyttämässään epäterveessä ilmapiirissä kasvaneesta teosta. Roschier on tosiasiassa ensimmäisissä kuulusteluissa ilmoittanut, että edellä mainittu nuoriso-osaston johtaja, opettaja Liljavirta oli hänet erottanut IKL:stä lentolehtisten levittämisen jälkeen, ja vasta myöhemmin hän on muuttanut kertomustaan siten, että hänet oli epävirallisesti -- kuten hän on pöytäkirjaan sanonut -- erotettu osastosta jo pari viikkoa ennen kyseistä tapahtumaa. Siitä huolimatta hän oli hoitanut, sovittuaan asiasta op. Liljavirran kanssa, osaa siihenastisista tehtävistään. Muiden henkilöiden kertomukset jättävät erottamisasian vähintään epäselväksi, mutta jonkinlaisena osoituksena erottamisen laadusta voidaan mainita, että Roschier valmisti parin kolmen päivän aikana osan lentolehtisiään IKL:n Pohjois-Savon piirin toimistossa piirin kirjoituskoneella. Ennen lentolehtisten levittämistä tapahtunut erottaminen on joko perästäpäin keksittyä tai -- mikä pahempi -- tarkoituksellisesti järjestetty suojatoimenpide.

Kuopion tapaus levittää valaistusta laajemmallekin. Siitä saadaan luotettava kuva varsinkin opettajiston erään osan suhtautumisesta siihen valtion toimintaan, jonka tarkoituksena on saattaa rikolliset teot päivänvaloon, kuin myös siitä, millä tavoin tuo osa hoitaa sen valvontavelvollisuuden, joka nuorison opettajille on annettu. Luen asian tämän puolen valaisemiseksi otteen Jarl Roschierin kuulustelupöytäkirjasta. Roschier oli kieltäytynyt kuulusteluissa ilmoittamasta rikostoveriensa nimiä, minkä vuoksi kuulustelu kohdistui tuon teon motiiveihin. Kuulustelupöytäkirjasta luemme seuraavaa: "Tämän kieltäytymisensä syyksi selitti kuulusteltava lopulta, että Kuopion yhteiskoulun rehtori, pastori Kyösti Kauppinen oli kutsunut kuulusteltavan työväentalon pihalla tapahtuneen pommiräjähdyksen jälkeisenä päivänä, eli 5. päivänä marraskuuta, kun poliisimestari Simojoki oli pyytänyt rehtori Kauppista lähettämään kuulusteltavan poliisilaitokselle lehti- ja pommijutun johdosta kuulusteltavaksi kansliaansa ja siellä heidän kahden kesken ollessaan sanonut kuulusteltavalle seuraavat sanat: Puhu totta omasta puolestasi. Kuulusteltava oli tämän jälkeen kysynyt rehtorilta: Jos ne toiset eivät ilmoittaudu, niin ei kai minun tarvitse heidän nimiään ilmoittaa? Tähän oli rehtori vastannut: Jos he ovat reiluja, niin he tulevat itse ilmoittautumaan, mutta eivät kai ne sinua voi saada pakolla puhumaan. Kysyttäessä vielä, että tätä rehtorin neuvoako kuulusteltava on siis noudattanut kieltäytyessään ilmoittamasta rikostoveriensa nimiä, myönsi kuulusteltava, että tämä neuvo oli vahvistanut hänen aikaisempaa vakaumustaan olla toveriensa nimiä ilmaisematta. -- Kysyttäessä, onko rehtori Kauppinen tiennyt kuulusteltavan koulun oppilaana kuulumisesta IKL:n nuoriso-osastoon, vastasi kuulusteltava, että rehtori tietysti on sen kaiken aikaa tiennyt. Rehtori ei ole kieltänyt osastoon kuulumasta. Muitakin yhteiskoulun oppilaita kuuluu samaan IKL:n nuoriso-osastoon. Myöskin oli rehtori ollut viime lokakuun 22. päivänä Karjala-Seuran veljesillassa, ja nähnyt kuulusteltavan siellä mustassa puserossa."

Rehtori, pastori Kauppinen, on IKL:n Kuopion paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja.

IKL:n johto on jyrkin sanoin tuominnut Kuopion Mustapaitojen teot ja vaatinut soveltamaan heihin lakia ehdottoman ankarana. Mutta oikeat syylliset, jotka tunnottomalla kiihotuksellaan ovat antaneet herkille, vastaanottaville ja -- niin kuin uskon -- ihanteellisille nuorukaisille sellaisen vääristellyn kuvan isänmaallisuudesta, että sen puolesta on tehtävä ilkivaltaa ja rikoksiakin, eivät tulevassa Kuopion oikeudenkäynnissä istu syytettyjen penkillä. He, oikeat syylliset, ovat heittäneet ensimmäisen kiven harhaanjohtamiensa langettamiseksi.

Edellä on osoitettu IKL:n usealla eri tavalla toimineen siten, että järjestö on voimassa olevan yhdistyslain mukaan lakkautettava. Sanottu järjestö on ensinnäkin lakia kiertäen jatkanut lakkautettujen sekä lapuanliikkeen että Sinimustat-järjestön toimintaa ja lisäksi jatkanut tällaista toimintaa jo väliaikaisen toimintakiellon aikana. Toiseksi on yhdistyksen toiminnassa esiintynyt runsaasti useanlaatuista lainvastaisuutta, joka osoittaa järjestelmällistä lakien ja oikeusjärjestyksen uhmailua. Kolmanneksi on sanotun järjestön kiihotustoiminta sekä sanomalehdissä että sen järjestämissä erilaisissa tilaisuuksissa siinä määrin räikeästi ja järjestelmällisesti hyvän tavan vastaista, että se antaa järjestön koko poliittiselle toiminnalle hyvän tavan vastaisen leiman. Kukin näistä seikoista erikseen on aiheellinen peruste järjestön lakkauttamiseen. IKL:n toiminnan kokonaislaatu vaatii tällaista toimenpidettä ehdottomasti. Lisäksi on tarpeen huomauttaa, että valvontaviranomaisten enempää kuin tuomioistuimenkaan vapaasta harkinnasta ei enää riipu, onko jokin yhdistys lakkautettava, vaan v:n 1934 lainmuutoksen jälkeen tuomioistuin on velvollinen julistamaan yhdistyksen lakkautetuksi, jos se toimii yhdistyslain vastaisesti, kun sitä vastoin ennen voimassa ollut laki jätti tämän tuomioistuimen harkinnasta riippuvaksi. Lainmuutos on samalla tehostanut poliisiviranomaisten syytteeseenpanon velvollisuutta.

Oikeusjärjestyksen voimassa pitäminen on valtiovallan ensimmäinen tehtävä. Mikään järjestetty yhteiskunta ei voi sallia, että sen piirissä järjestelmällisesti ja julkisesti harjoitetaan lainvastaista toimintaa, sillä sallimalla sen valtio sinetöi kyvyttömyytensä oikeusjärjestyksensä säilyttämiseen. Ne, jotka ovat luulleet, ettei Suomen valtio kykene suojelemaan oikeus- ja valtiojärjestyksensä koskemattomuutta, ovat erehtyneet.