LIHAVUUTTA VASTAAN

Hyvässä Helsingissämme on perustettu yhdistys lihavuuden vastustamiseksi tai oliko se liikalihavuuden torjumiseksi. Siitä kaikki voimat vaativasta olemassaolon taistelusta, jota kansakunta yhäti kärjistyvän maailmanpoliittisen tilanteen vallitessa suorittaa, voidaan selviytyä ainoastaan kieltäytymällä pöydän herkuista - se on nyt tullut selville. Enää ei päde Napoleonin määritelmä, että armeija marssii vatsallaan; nyt on ohjeeksi otettava professori Wilskan tunnussanat: jos syöt 50 grammaa vähemmän sianlihaa vuorokaudessa, niin laihdut 15 kiloa vuodessa, 30 kiloa 2 vuodessa ja 45 kiloa, sanokaamme pyöreästi 50 kiloa, 3 vuodessa.

Tämä on asian terveysopillinen puoli. Kansakuntamme fyysillisen hyvinvoinnin valvojat ovat tieteellisesti selvittäneet, että liikalihavuus ensiksikin lyhentää elinikää ja toiseksi vähentää työkykyä noiden harvojen jäljelle jääneiden elinvuosien aikana. Se on vakava havainto. Tämän kansallisen onnettomuuden torjumiseksi on tarpeen tehdä jättiläismäisiä ponnistuksia, uhrauksia, joiden rinnalla maailmanhistoriamme sankarillisimmatkin teot saatetaan varjoon. Sanalla sanoen: on laihduttava.

Tätä kaikkea vaatii terveydenhoito. Mutta pitäisi muistaa, mitä Julius Caesar Shakespearen mukaan lausui Antoniukselle:

"Ma seurahani lihavia tahdon,

Sileäpäitä, jotka yönsä nukkuu,

Nälkäinen, ontto Cassion on katse,

Hän liiaks` miettii:

moiset ovat vaaraks`."

Ja kun Antonius lopuksi sai Caesarin luopumaan epäluuloista salaliittolaista Cassiusta kohtaan, kuuluivat Caesarin sanat, liian kevytmieliset sanat, kuten tapausten myöhempi kulku osoitti, seuraavasti:

"Lihavampi olla sais,

vaan hänt` en pelkää."

Kun tältä poliittiselta kannalta tarkastelemme liikalihavuuden vastustamisaatetta, voisi helposti ajatella, että sen takana on ovela kommunistinen myyräntyö. Juuri kun olot maassamme ovat rauhoittumassa, halutaan yhteiskunnasta poistaa se lihava, vakava, luotettava ja tukeva aines, joka uskollisimmin seisoo laillisen järjestyksen ja isiltä perittyjen elämänarvojen vartijana. Hyvinvoivat, oloihinsa tyytyväiset, ruokaansa raukeina sulattelevat lojaalit kansalaiset halutaan terveysopin taikasanan varjolla likvidoida ja heidät halutaan näännyttää laihoiksi, kärttyisiksi vallankumouksellisiksi, jotka olisivat tunnottomien kiihottajien tahdoton, käyttökelpoinen aasi. Ei, tuhat kertaa ei. Tälle myrkkykylvölle ei saa antaa muokattua maaperää suomalaisessa yhteiskunnassa. Pitää todella muistaa paitsi Caesarin sanat myös oman historiamme vääjäämätön todistus.

Ministeri Aleksius Aaltonen ei satoineviisinekymmenine kiloineen ole - se tiedetään - yhteiskunnan vihollinen eikä vallankumouksellinen, vaikka hän nuoruutensa vuosina ja 50-kiloisena istuikin linnassa kapinasta syytettynä. Paljon talttui Yrjö Murtokin hallituksessa ollessaan ja 26 l/2 kiloa lihottuaan, mutta jos hänet olisi syötetty esim. 60 kiloa lihavammaksi, olisivat yhteiskunta ja kansanhuolto olleet turvassa hänen kaappausaatteiltaan. Porvareille valtiossa on syytä suositella, että lihottaisivat ministeri Unto Varjosen 200 senttiä pitkän ja laihan kehon, sillä miehellä on hieman "ontto katse". On tietenkin hyödyllistä ajatella asioita terveydenhoidonkin kannalta, mutta yksilön terveyttä ei saa kohottaa miksikään kultaiseksi vasikaksi, sillä se voi tuottaa korvaamatonta vahinkoa koko yhteiskunnan terveydelle. Ja siitä nyt on kysymys.

Kirjoitimme äskettäin korruptiosta, lahjatavaramyyntien yhteydessä esiintyneestä tapojen turmeltumisesta. Asiaan on kiinnitetty yleisempääkin huomiota, ja eduskunnan päätöksen velvoittamana hallitus asetti äskettäin komitean tätä mätäpaisetta tutkimaan. Kun komitean kokoonpanoon perehtyi, saattoi ajatella, että ohjeena on osittain pidetty suomalaista sananlaskua koirasta, joka ei koiran hännälle astu. Toivottavasti tutkimus kuitenkin paljastaa väärinkäytökset.

Mutta se seikka, miksi asiaan nyt puutuimme, on huomion kiinnittäminen ns. korruptiopäivällisiin. Tunnettuahan on, että sodan alusta lähtien, kun virkamiesten ratkaisuista on riippunut taloudellisten yritysten menestys, mikään asia yleensä ei ole mennyt eteenpäin ilman asianomaisille virkamiehille tarjottuja päivällisiä. Niitä sanotaan yleisesti ja ujostelematta sekä tarjoajien että syöjien keskuudessa korruptiopäivällisiksi, siis lahjomispäivällisiksi. Jos joku myöhemmän ajan historian tutkija haluaa kirjoittaa joko kaupallisen, valtiollisen tai tapahistoriallisen kuvauksen Helsingin elämästä 1940-luvulla, ei hän saa täydellistä esitystä syntymään, jollei tutki sitä valtavaa aineistoa, joka on liikkeiden tilikirjoihin kertynyt virkamiesten syöttämisestä, korruptiopäivällisistä. Nämä ne juuri ovat edistäneet liikalihavuutta enemmän kuin ehkä mikään muu ilmiö.

Mikäli juuri perustettu yhdistys aikoo niistä poliittisista epäilyksistä huolimatta, jotka edellä on varteen otettavaksi esitetty, kuitenkin jatkaa toimintaansa, olisi sen kaikkein ensiksi kohdistettava voimansa korruptiopäivällisten lopettamiseen. Asiat on saatava virastoissa, joista riippuvat esim. ulkomaankauppaa koskevat ratkaisut, luistamaan ilman korruptiopäivällisiä, niin mielettömältä kuin ajatus aluksi saattaneekin tuntua. Kun tätä reformia ei ole saatu syntymään sen vuoksi, että tuontapainen lievä lahjominen ei ole sopivaista, niin kenties reformi saadaan voimaan sen vuoksi, että liikalihavuus voitaisiin siten voittaa.

Kun nimimerkki on avulias luonne myöskin sellaisia aateperäisiä pyrkimyksiä kohtaan, joita hän ei suosi, haluaa hän tehdä liikalihavuuden vastustamisyhdistykselle seuraavan ehdotuksen.

Yhteisin voimin on eduskunnassa ajettava läpi laki, jonka mukaan jokainen valtion virkamies, joka kolmen kuukauden kuluessa on lihonut 7 l/2 kiloa, on viipymättä erotettava toimestaan. On näet varmaa, että hän on ollut usein tervetulleeksi toivotettu vieras korruptiopäivällisillä.

Veljenpoika 1950