Budapestissä 13/6 -28.

Sylvi Rakas.

Heikun keikun. Kongressien viimeinen päivä. Huomenna menemme retkeilylle jonnekin pustalle ja sitten weg koko Unkarin maasta. Kaunis kaupunki, mutta ulkomaalaisilta yritetään kiskoa vallan tunnottamasti. Tähän asti olen säästynyt aika hyvin, mitään isompia menoja ei ole ollut, ruoka vain maksaa aika paljon ja huonekin. Mutta eiköhän tässä hyvin pärjätä. Wesi on tavattoman kallista, jonkinlainen Wichy-vesi maksaa 7,50 pullolta, saman verran olutta saa puolella hintaa. Ja viinilitra maksaa noin 25 mk. Että ei täällä se ole kallista. Olen aina pitänyt päivän välillä, jolloin en ole juonut edes olutta, ja pojat paheksuvat sitä, ovat keksineet, että niinä päivinä, jolloin kuulun raittiusseuraan, olen tullut deliriumiin [hourupäiseksi]. Hauska keksintö, jonka kustannuksella pojille on lystiä riittänyt.

Huomenna lähtee Einiö pois ja saapuu Helsinkiin ensi sunnuntaina. Todennäköisesti jätämme frakkimme ja shakettimme y.m. tarpeet Einiön mukana minun isossa kapsäkissäni ainakin Tallinnaan vietäviksi. Ja perimme ne sitten sieltä. Varmaan ei asiaa ole vielä päätetty.

Mitään varsinaista tuomista en vielä ole ostanut, mutta kun huomenna olemme pustakylässä, niin koetan jotakin keksiä. Saa nähdä nyt, tulemmeko takaisin Eestin vai Berliinin kautta. Ikäväksi jo alkaa käydä, mieli tekee Suomeen. Ruoat outoja, tavat outoja. On ollut puhetta, jos lähtisimme kiertelemään Unkaria hieman vapaalipuilla, asiasta sovitaan tänään.

Suomalaisia lehtiä en ole nähnyt ja maailmanmenosta en tiedä juuri mitään. Jatkan.

Illalla myöhemmin. - Asia on selvä. Einiö vie tavarat ainakin Tallinnaan, jossa jättää ne Suomen lähetystöön, ellei itse saa lentokoneessa vietyä yli. Se on oikein hyvä, pakaasi pienenee 2/3 osalla. Ja se on jo paljon. Tänään menemme katsomaan Janos-sankarin eritystä Kaupunginteatterissa, huomenna kenties matkustamme Balaton-järvelle.

Tohinaa ja touhuahan tämä on ollut. Unta on tullut vähän ja väsyksiin tässä tahtoo joutua, vaikka pitäisi deliriumpäiviä tämän tästä. Mutta aika mukavaa tämä on ollut nähdä. Kongressista en tiedä mitään.

Pupu-Rakas. Ole aivan levollinen, kyllä minä täällä pärjään. Rakkaat terveiset Sinulle, pidä hyvää huolta itsestäsi ja pojista. Ensi kerralla taidan kirjoittaa jo Wienistä. Ja terveisiä muillekin.

Sinun

omasi.