Takaisinvalloitetun Karjalan kysymyksiä.

VI. Karjalan hankinta.

Kuluvan vuoden menoarviossa on varattuna 100.000.000 markan suuruinen määräraha elävän maatalousirtaimiston sekä siementen ja väkilantojen hankkimista varten siirtoväelle. Tästä määrästä vielä käyttämättömänä oleva osa, noin 40 miljoonaa markkaa, on äskettäin osoitettu nautakarjan hankkimiseen takaisinvalloitettuun Karjalaan palaavalle maatalousväestölle. Karjanhankinnasta huolehtiminen on jätetty Maatalousseurojen Keskusliitolle, joka paikallisten maanviljelysseurojen välityksellä suorittaa ostot.

Samanaikaisesti vapaaehtoisin kaupoin suoritettavan karjanhankinnan kanssa on ryhdytty luomaan pohjaa pakkoteitse tapahtuvalle karjanhankinnalle siirtoväkeä varten. Eduskunnan käsiteltävänä on parhaillaan laki kotieläinten hankkimisesta siirtoväelle, jonka lain mukaan jokainen karjanomistaja, joka 1 päivänä maaliskuuta 1941 omisti vähintään kuusi lypsylehmää, on velvollinen siirtoväen tarvetta varten luovuttamaan enintään 10 sadalta nautakarjansa nautayksikkömäärästä karjansa keskitasoa olevia nautaeläimiä. Laissa annetaan viranomaisille valtuus suorittaa nautaeläinten pakko-ottoja siirtoväkeä varten, jollei siirtoväen karjantarvetta saada muutoin tyydytetyksi. On arvioitu, että lain mukainen pakko-otto voisi kohota noin 60.000 nautaeläimeen.

Rauhanteossa luovutetun alueen karjakanta arvioidaan noin 195.000 naudaksi, josta lehmiä oli noin 137.000. Suurin osa tästä tuli evakuoinnin ja sodan aikana teurastetuksi ja talvella 1940-41 joutui siirtoväki rehunpuutteen vuoksi joko elonomaksi myymään tai teuraaksi luovuttamaan suurimman osan siihen saakka hallussaan pitämäänsä nautakarjaa. On vaikeaa sanoa, kuinka paljon siirtoväellä on lehmiä omassa hoidossaan, mutta jos arvioimme sen määrän koko maassa n. 15.000, ei luku ole ainakaan liian pieni, kun tähän lisäämme valtion hoidettavaksi sijoittamat lehmät, joiden omistajat ovat tunnetut, noin 9.000 lehmää, kohoaa lukumäärä n. 24.000 nautaeläimeen. Jos lähdemme siitä, että käytännöllisesti katsoen kaikki karjalaiset maanviljelijät aikanaan palaavat koteihinsa, voimme havaita, että siirtoväen karjakannassa on olemassa huomattava vajaus, joka on saatava poistetuksi.

Mutta kotiseudulle palaaminen ei tule tapahtumaan tulevan talven aikana kuin pieneltä osalta, sillä aika on ehtinyt niin myöhäiseksi ja olosuhteet Karjalassa ovat sittenkin niin huonot, että palaaminen jää pääosaltaan ensi kevääseen. On mahdotonta vielä mennä sanomaan, kuinka monta maatalousväestöön kuuluvaa perhettä takaisinvalloitettuun Karjalaan ensi talveksi palaa. Mutta käsityksemme on, että se karjamäärä, minkä sanottu väestö Karjalassa tarvitsee ja voi ruokkia, on saatavissa tänä syksynä ilman karjan pakko-ottoa.

On olemassa näet eräs tekijä, joka aivan olennaisessa määrässä rajoittaa karjan siirtämistä takaisinvalloitettuihin kuntiin, ja joka osaltaan rajoittaa myöskin väestön palaamista. Se on rehun puute. Heinänkorjuuta ei monessakaan kunnassa ehditty kunnolla saada alkuunkaan, kun oli jo ryhdyttävä viljankorjuuseen. Sen jälkeenkin on tosin heinää tehty, mutta syyskynnöt vaativat samanaikaisesti työvoimaa. Kun lisäksi tiedetään, että armeijan on täytynyt ottaa Karjalan alueella tehdystä heinästä huomattavia määriä omaan käyttöönsä, voidaan todeta, että rehujen puolesta ei Karjalassa kyetä yli talven viemään kovinkaan suurta karjamäärää. Likimääräisenkään luvun esittäminen on vaikeaa, mutta jos arvelemme, että sanottavasti yli 15.000 lehmän ei Karjalassa ensi talvena kyetä elättämään, luulemme osuvamme lähelle oikeaa.

Tästä luvusta havaitsemme siis, että siirtoväen hallussa nyt oleva karjamäärä jo yksin riittäisi tyydyttämään takaisinvalloitetun Karjalan tarpeen ensi talvena. On kuitenkin otettava huomioon, että kaikki ne, joilla on nyt karjaa hallussaan, eivät Karjalaan palaa vaikkakin juuri karjanomistajilla ovat parhaat palaamisen edellytykset. Kun valtion sijoittamat tunnetut lehmät voitaneen ainakin osittain lähettää tänä syksynä Karjalaan, auttaa tämäkin tilannetta siellä. Jos lisäksi käytetään tarkoitukseen myönnetyt 40 miljoonaa markkaa karjanostoihin, on käytettävänä enemmänkin karjaa, kuin mitä Karjalaan tänä syksynä voidaan siirtää. Tässä yhteydessä on paikallaan mainita, että tähän mennessä on Karjalaan siirretty jo lähes 4.000 lehmää, joten jäljellä oleva määrä voitaneen suhteellisen helposti hankkia. Itärajan kunnista tultaneen tänä syksynä siirtämään Karjalaan siellä olevat lehmät, joiden omistajat ovat tunnetut. Niiden nykyinen lukumäärä voinee nousta noin 2.000 kappaleeseen.

Kun siis otetaan huomioon takaisinvalloitetun Karjalan mahdollisuudet viedä karja ensi talven yli, ei tilanne karjan hankkimisen kannalta näytä varsin synkältä.

Mutta tässä yhteydessä ei voi sivuuttaa erästä seikkaa, joka karjanhankinnan nykyisen järjestämistavan vuoksi tulee tuottamaan karjalaisille huomattavaa taloudellista tappiota. Se karja, joka nyt ostetaan 40 miljoonan markan määrärahan rajoissa vapaaehtoisilla kaupoilla, tulee maksamaan ostettaessa arviolta 3.500-6.000 mk lehmää kohti. Sama hintaero lienee vallitsevana pakko-otoissakin. Lehmä luovutetaan karjalaiselle viljelijälle samasta hinnasta, millä se ostettiin. Kun karjalainen kuitenkin korvauslain mukaan saa lehmästään korvausta joko kolmanneksen tai parhaimmassa tapauksessa melkein puolet siitä, minkä hän nyt joutuu suorittamaan valtion välityksellä saamastaan lehmästä, on epäsuhde ja kohtuuttomuus ilmeinen. Eduskunnassa tehtiinkin ehdotus, että valtion tulee luovuttaa pakko-otolla siirtoväen tarpeiksi ottamansa eläimet siirtoväelle hinnasta, joka määrätään samojen perusteiden mukaan kuin asianomaiselle suoritetaan korvausta menettämästään eläimestä. Tämä ehdotus, joka on sama kuin maaherra Mannerin puheenjohdolla toimineen Karjalan asiain neuvottelukunnan ehdotus, ei kuitenkaan saavuttanut kannatusta. Jos ehdotus olisi hyväksytty, olisi se täydennyksekseen kaivannut sellaisen järjestelyn, että nyt vapaaehtoisilla kaupoilla 40 miljoonan markan määrärahan puitteissa ostetut lehmät olisi ollut luovutettava siirtoväelle samoin korvauslain mukaisilla hinnoilla.

Siirtoväelle hankittavan karjan hintakysymys ei näin ollen valitettavasti ole tullut oikeudenmukaisella tavalla järjestetyksi. Siirtoväki tulee valtion toimenpiteillä saamaan itselleen karjaa, mikä on oikein, mutta saa keskimäärin jokaista menettämäänsä kolmea lehmää kohti yhden lehmän hintojen ollessa korvausmenettelyssä niin paljon alhaisempia kuin nyt suoritettavassa karjan hankinnassa.