Vauhdittomien hyppyjen treenauksesta ja suorituksesta.

II.

Edellisessä osassa tätä kirjoitusta käsiteltiin voimistelua vauhdittomien hyppyjen treenauksen pohjana. Nyt on tarkoituksena ottaa käsittelynalaiseksi varsinainen vauhdittomien hyppyjen harjoittelu, niiden teknillinen suorittaminen ja sen hiominen.

Vauhdittomat hypyt vaativat ensisijassa lihasvoimaa - kuten jo sanottu, ja toisessa sijassa ponnistusvoimaa, mikä ei suinkaan ole sama kuin lihasvoima. Tuo ponnistusvoima on jonkinlainen erikoinen taivaan lahja hyppääjille, sillä sitä on miltei mahdoton tyhjästä tehdä treenauksen avulla ja vaikeahko kehittääkin. Se on ellei nyt vallan synnynnäistä niin vaistomaisesti kehittynyttä ilman järkiperäistä työtä ja niinpä useimmat vauhdittomien hyppyjen huippumiehet ovat päässeet oivallisiin tuloksiin vähäisellä harjoittelulla, tuon onnellisen, heidän tietämättään kehittyneen ponnistusvoiman ansiosta. Ponnistusvoimaa voidaan kylläkin kehittää, terävät ja tehokkaat ponnahtelut ja pompahtelut sekä tasakäpälässä että yksin jaloin auttavat ponnistusvoiman kasvattamisessa, mutta useimmilla vauhdittomien hyppyjen hyppääjillä se on veressä, joskin heidän ei sen kehittämistä pitäisi millään muotoa laiminlyödä.

Vauhdittomat hypyt vaativat edelleen notkeutta ja ruumiin hallitsemiskykyä, erikoisesti ruumiin ollessa ilmassa. Ne vaativat silmää ja vaistoa, millä sekunnin murto-osalla mikin liike on suoritettava. Notkeus on harjottelulla saavutettavissa. Ruumiin hallitsemiskyky ja vaistomainen oikean hetken käyttäminen, ne ovat kokeilun ja luontaisten lahjojen yhteistyön tulos.

*Vauhdittoman pituushypyn* suorittaminen on J.J. Mikkolan Rata- ja kenttäurheilun käsikirjan mukaan kolmiosainen. I Asettuminen ponnistuspaikalle. II Kätten heilutus. III Ponnistus. Tämä jaotus onkin oikea. Mutta yksityiskohtaiset ohjeet hypyn suorittamisessa eivät ole täysin oikeat eivätkä täydelliset. Kätten heilutus näet vaikuttaa vastakkaiset liikkeet jalkaterissä ja polvissa siten, että kun kädet on viety ylös nousevat kantapäät hieman lattiasta ja polvet taipuvat hivenen, mutta kun kädet voimalla heilautetaan alateitse taakse, painuvat kantapäät lattiaan erotakseen siitä vasta sitten, kun kädet heitetään eteenpäin. Samalla kertaa kun kädet heitetään ylhäältä alas ja taakse, kyyristyy ruumis polvista ja keskiruumiin kohdalta etukumaraan kyykkyasentoon, jossa ollessa ruumis hiljaa laskeutuu kaatumaan eteenpäin. Vain käsivarsien raju liike takaa eteen ja ylös estää hyppääjän kaatumasta nenälleen. Kun käsivarret ovat liikkeessä takaa eteenpäin ja ylös, nousevat kantapäät maasta ja suoritetaan ponnistus, jonka voimasta suoraksi ojentunut ruumis lennähtää eteenpäin. Ilmalennon aljettua on polvet kohotettava ylös ja maahan tultaessa on jalat koetettava saada kumpikin samalle etäisyydelle ja mahdollisimman lähelle toisiaan. Tässä lyhyesti kuvattuna hypyn suoritus.

Ponnistuspaikalla on jalkaterät asetettava toistensa kanssa samansuuntaisina sopivan matkan päähän toisistaan. Muutamat hyppääjät asettavat jalkateränsä vinottain kantapäitten ollessa toisistaan kauempana kuin varpaitten. Se on makuasia, joka ei tulokseen vaikuttane. Mahdollisesti jälkimäinen tapa edistää jalkojen saamista rinnakkain hypyn lopussa. Käsien noston ylös tulee olla verkkainen ja rauhallinen, jos tuntuu hyvältä ottaa ensiksi yksi tai korkeintaan kaksi esiheilautusta, niin on ne suoritettava perusteellisesti ja rauhallisesti. Lyhyet ja kiivaat heiluttelut vaikuttavat hermostuttavasti  kilpailijaan itseensä ja katsojiin. Viimeinen heilautus ennen hyppyä alas ja taakse on voimakas ja raju.

Vauhditonta pituushyppyä harjoteltaessa on huomiota kiinnitettävä hypyn korkeuteen. Yleinen vika on se, että hyppy tahtoo olla liian matala. Katsetta ei saa kiinnittää ponnistuspaikan eteen maahan, parempi on tähdätä kauas matolle tai silmien korkeudelle johonkin paikkaan seinässä. Ponnistus on toimitettava terävästi ja ponnekkaasti, jalat heitettävä maahan alastullessa niin pitkälle kuin tuntuu menevän siten, että ruumiinpaino ei pakota ottamaan askelta taaksepäin. Tarpeeksi kauas jalkojen heittäminen on erinomaisen tärkeä seikka ja saavutettavissa vain tarkan harjottelun jälkeen. Muutamat hyppääjät tulevat maahan kyljittäin, kääntäen ilmalennon lopussa ruumiinsa ja jalkateränsä hieman sivuttain sillä tavalla edistääkseen hypyn pituutta, mutta sitä en kehottaisi ketään harjottelemaan. Se ei auta.

Yksilöllinen maku määrää, onko hyppy suoritettava avojaloin vain voimistelukengät jalassa. Kenellä kantapäät kestävät, sen on ikäänkuin kevyempi hypätä avojaloin. Voimistelukengistä lienevät taas n.k. keeds-kengät kaikista parhaat. Raakakumipohjaiset tuntuvat kovin raskailta.

Tasajalkaponnistus vaatii aivan erikoista harjoittelua. Monikin, jolla on yllinkyllin ponnistusvoimaa yhdellä jalalla ponnistaessaan, ei kykene yhtaikaa molemmilla jaloilla hyppäämään. Sen kyllä helposti oppii harjottelemalla ja ponnistusvoimakin kehittyy tasajalkahyppyyn soveltuvaksi, mutta pompahtelua ja harjoitusta se vaatii.

*Vauhditon korkeushyppy* on suoritustavaltaan jo paljon konstikkaampi. Kun vauhditonta pituushyppyä ei voi hypätä juuri muulla kuin yhdellä tyylillä, on vauhdittomassa korkeushypyssä kolmekin tyyliä, joista tosin yksi kilpailussa käyttökelvoton. Se on voimisteluhyppy, rinta ponnistettaessa kohti rimaa, mutta kun sillä ei päästä juuri yli 130 cm. jätän sen selvittelyn syrjään.

Molemmat käyttökelpoiset tyylit ovat sivuttaistyylejä. Hyppääjä asettuu sivuttain riman viereen "parempi" jalka kauempana siitä sopivan matkan päähän rimasta, suorittaa samallaiset käsivarsiliikkeet kuin edellä pituushypyn yhteydessä on kuvattu. Ponnistus tapahtuu suoraan ylöspäin. Samalla kertaa kun kädet lasketaan voimakkaasti ylhäältä alas ja taakse, koukistetaan polvet ja noustaan varpaille, jolloin tullaan jokseenkin syvään kyykkyasentoon, kädet suorina takana lattian kanssa suunnilleen vaakasuorassa asennossa, yläruumis etukumarassa ja säären ja reisien välillä pienempi kuin 90 asteen kulma. Tämä on alkuasento ponnahdukseen. Kyyristysasennosta ponnahdetaan voimakkaasti ylös ja samalla heitetään kädet etutietä ylös. Jalat nousevat suoriksi ja ruumis kohoaa suorana ylöspäin. Heti jalkojen irtauduttua onkin hyppy edistynyt niin pitkälle, että lähinnä rimaa oleva jalka kohoaa erilleen toisesta ja se koetetaan saada riman päälle, ei suorana vaan jonkun verran polvesta koukistettuna. Tähän asti on menettelytapa kummassakin tyylissä aivan sama, mutta kun rimanpuoleinen jalka on nostettu riman päälle ja ruumis saavuttanut korkeimman kohtansa, muuttuu näiden eri tyylien tavat riman yli pääsemiseksi. Saksityylissä suoritetaan riman ylimeno siten, että samalla kertaa kuin rimanpuoleinen jalka voimakkaasti lyödään alas, samalla rimasta kauempana ollut jalka, joka on tähän asti riippunut suoraan alaspäin, voimakkaasti heitetään mahdollisimman korkealle ylös. Tämän liikkeen vaikutuksesta siirtyy ruumis kokonaisuudessaan riman yli, vetäen riman kaukimaisen jalan mukanaan, joka tulee maahan toisen jo tavattua sen. Yläruumis on koko ajan ollut pystysuorassa asennossa, joten, ellei hyppy onnistu, tavallisesti takapuoli pudottaa riman. Tällä tyylillä on Ewry hypännyt ilmiömäiset tuloksensa ja tällä tyylillä hyppää meidän parhaan tuloksen saavuttanut Rautavuori. Yleensä hyppy saksityylillä hypättynä tapahtuu tavattoman kevyesti ja sirosti, parhaana esimerkkinä tahdon mainita Töttermanin, jonka 150 cm. lähentelevät hypyt olivat vertojaan hakevan vaivattomia ja kevyitä.

Toinen tyyli voidaan nimittää vaikka netkautustyyliksi. Siinä on alku sama kuin edelläselitetyssä, mutta ruumiin tultua korkeimpaan kohtaansa alkavat eroavaisuudet. Samalla kertaa kun rimanpuoleinen jalka lyödään alas ja toinen jalka heitetään ylös, netkautetaan myöskin yläruumis alaspäin ikäänkuin selälleen riman päälle, niin että ruumis kokonaisuudessaan tulee riman kanssa melkein yhdensuuntaiseksi. Tämä liike myöskin auttaa ruumiin siirtymään pois riman päältä, mikä tapahtuu siten, että ruumiin asento kääntyy entisestä rinta kohti kattoa-asennosta enemmänkin rinta kohti lattiaa-asentoon. Ruumiin ehdittyä onnellisesti yli riman on jäljellejäänyt jalka vielä riman päällä ja usein riipaisee sen riman alas, ellei sitä osata hoitaa. Maahantulo ei tapahdu jaloilleen kuten saksityylissä, vaan pitkälleen, jalat ja kädet tavallisesti yhtaikaa. Hyppy hylätään jos kädet sattuvat maahan ennen jalkoja. Netkautustyyli on vaikeampi oppia kuin saksityyli ja vaatii se erittäin suurta harjautuneisuutta ja notkeutta. Siinä pudottaa riman hypyn epäonnistuessa useimmiten selkä tai jäljellejäänyt jalka. Tällä tyylillä hyppäsi ennenmuinoin Savolainen, vaikka hän ulottikin netkauksen jo hypyn kohoamisasteella, mikä ei ole edullista. Millään muulla tyylillä ei sellainen aivan lyhyt mies kuin Savolainen oli, olisi päässyt korkeuttakaan.

Mainituksi tulkoon, että jonkinlaisia epämääräisiä korkeushyppytyylejä kyllä on esiintynyt, m.m. Roschierin keksimä ja viljelemä, mutta yleensä ne kovassa kilpailussa jättävät käyttäjänsä pulaan.

Korkeushyppyä harjoteltaessa on huomiota erikoisesti kiinnitettävä siihen, että hypystä todella tulee korkeushyppy eikä pituushyppy sivuttain. Varsinkin alottelevien hyppääjien pahimpia vikoja on se, että he ponnistavat sivulle eikä suoraan ylös kuten on aivan välttämätöntä. - Matalalla hypättäessä on asetuttava kauemmas rimasta, korkeammalla hypättäessä on syytä asettua lähemmäs rimaa, että ruumis jaksaisi siirtyä yli riman eikä putoaisi riman päälle, kuten hyvin tavallista on. Kokemus kyllä pian opettaa, kuinka kaukaa on sopivin ponnistaa.

On osattava odottaa hypyn korkeinta kohtaa, ennenkuin alotetaan jäljessä olevan jalan heitto mahdollisimman korkealle saksityylillä hypättäessä tai ruumiin netkautus sitä vaativalla tyylillä hypättäessä. Tämä on visusti vaarin otettava kohta, sillä hetkeäkin liian aikaiseen alotettuna menetetään monta kallista senttiä. Milloin korkein kohta on saavutettu, se pitää tuntea luissaan.

Käsien käyttely on korkeushypyssä samaten kuin pituushypyssäkin varsin tärkeä. Käsien heitto ylöspäin hypyn alkaessa tulee tapahtua voimakkaasti se nostaa ruumista yhdessä ponnistuksen kanssa ylöspäin. Netkautusta auttaa huomattavasti käsien toiminta, eivätkä ne saksityylilläkään hypättäessä saa olla toimettomina, vaan on niiden edistettävä ruumiin tasapainoa.

Vauhditonta korkeushyppyä harjoteltaessa on muistettava juuri edelläesitetyt seikat. Netkautustyyliä käytettäessä tulee hypellä harjoituksissa tarpeeksi korkealta, sillä vain sillä tavalla saadaan tyyli täysin opituksi ja luistamaan hyvin. Kovin matalalta hypätessä ei tarvitse näet mitään netkautusta tehdä ja sellainen ei tyyliä neuvo. Yleensä ei tätäkään lajia ole harjoteltava väsyksiin saakka paras on jokaista vauhditonta hyppyä harjotella jokaisena voimisteluiltana hiukan, kunhan vain ennen on oppinut kunkin hyppylajin tekniikan, ettei aakkosissa tarvitse kompastella. - Voimistelukengistä sama kuin edellä.

(Jatk.)