Sisäasiainministeri Kekkonen: Herra puhemies! On hieman yllättävää, että tämä lääkärilaki vielä kolmannessa käsittelyssä aikaansaa niin paljon keskustelua ja sitä yllättävämpää, että keskustelun kuluessa verraten ankarasti arvostellaan tällaisen lain laatimista. Jos me tarkastelemme lakiesitystä yksinomaisesti vaikkapa vain maalaiskuntien kannalta, niin minusta näyttää, että lakiesityksen tuottama taloudellinen hyöty maalaiskunnille tulee olemaan erittäin suuri. Voidaan laskea, että kunnan lääkärimenot nykyään ovat keskimäärin, kun otetaan huomioon myöskin se, että kuntien täytyy suorittaa erityinen korvaus koululääkäritehtävien hoitamisesta, noin 27,000-28,000 markkaa vuodessa. Jos lasketaan taas kuinka suuret kunnan kustannukset ovat tämän uuden lain mukaan, niin ne voidaan arvioida noin 16,000 markaksi vuodessa. Me havaitsemme siis, että kunnan säästö tulee olemaan 10,000-12,000 markkaa vuosittain, ja senvuoksi on luonnollista, että maalaiskuntien ja kuntien etu yleensä on se, että tällainen laki saadaan voimaan. Tämä säästö on koitunut kunnille siitä huolimatta, että lääkärinpalkkoja on koroitettu ja että tämän lääkärinpalkkojen koroituksen vuoksi on voitu kunnanlääkärien toiminta huomattavassa määrässä kohdistaa nimenomaisesti terveydenhoidollisiin tehtäviin, jotka tähän saakka valitettavasti ovat jääneet lääkärintoiminnassa aivan taka-alalle. Valtion menojen lisäys on 10-11 miljoonaa markkaa. Mutta nämä menot joutuvat suurimmalta osalta sittenkin maaseudun hyväksi, ja minä en voi ymmärtää, että kun tällainen lopputulos meillä on käsissä, että tätä lakiesitystä vastustettaisiin nimenomaisesti maaseudun etujen nimessä.

Täällä ed. Halonen moitiskeli siis tätä lakiesitystä, että siinä perustetaan eräitä lääninlääkärinvirkoja. Hän jätti huomauttamatta, että tässä lakkautetaan koko piirilääkärilaitos, josta koituu palkkausmenoista noin miljoonan markan säästö. Kun tämä otetaan huomioon, niin lienee todettava, että moite ei ainakaan tässä tapauksessa satu oikeaan paikkaan.

Useassa puheenvuorossa on kiinnitetty huomiota siihen, että tämä laki loukkaisi kuntien itsehallinto-oikeutta. Ed. Pennanen eräässä aikaisemmassa käsittelyssä mainitsi, että kuntien itsehallinto-oikeutta tämä ei loukkaa, koskapa vastaavanlaisia kuntien hallintoon kohdistuvia valvontatoimenpiteitä, ja paljon pitemmälle meneviä, on olemassa esim. kansakoululainsäädännössä. Näinollen siis periaatteelliselta kannalta ei voida katsoa, että tämä laki olisi kohdistettu kuntien itsehallinto-oikeuden rajoittamiseksi. Päinvastoin valtion valvonta, joka on yksi olennainen osa kuntien itsehallinnosta, on tässäkin tullut vain toteutetuksi.

Minun nähdäkseni sekin säännös, joka on eniten antanut aihetta moitteisiin tätä lakia vastaan, nimittäin säännös siitä, missä järjestyksessä kunta voi vapautua epäonnistuneesta kunnanlääkäristä, on kuntien edun mukainen. Luonnollisesti on kuntien etu, että lääkäriolot saadaan oikealle kannalle, ja jos me tarkastelemme kunnanlääkärin vapauttamismahdollisuuksia tähänastisen käytännön ja nyt voimaan saatettavan lain mukaan, niin jokaisen täytyy myöntää, että kunta voi paljon huokeammin vapautua epäonnistuneesta lääkäristä tästä lähtien kuin tähän saakka. Ne kunnallismiehet, jotka ovat joutuneet tähän saakka taistelemaan kunnassansa ja sen ulkopuolella jonkun epäonnistuneen lääkärin vapauttamiseksi, tietävät, että se on sellainen työ, johon ei ole ollut mieluista antautua, vaikkapa kunnalla olisi ollut selvä moraalinen oikeus vapautua lääkäristä. Ja jos nyt olisi lähdetty sille tielle, että vastakohtaisuus kunnanlääkärien ja lääkärikunnan välillä yleensä ja kuntien välillä toiselta puolen olisi edelleenkin säilynyt sellaisena kuin nyt, niin se ei olisi voinut olla kuntien edun mukaista. Nyt voidaan vapautua kunnanlääkäristä, joka ei ole edesvastuulliseen tehtäväänsä sopiva, ja minä olen vakuuttunut siitä, että lääkintöhallitus enempää kuin sisäministeriökään ei voi asettua puoltamaan sellaista lääkäriä, joka ei ole tehtäväänsä kelvollinen, olipa sitten hänen epäonnistumisensa syynä ammattitaidon puute taikka henkilökohtaiset ominaisuudet.

Näin ollen tulen siihen lopputulokseen, että kuntien taloudellinen etu on niin olennaisesti liittynyt tämän lakiesityksen hyväksymiseen, että tuntuu vaikealta käsittää täällä esitettävän ajatuksia, että tämä laki olisi hylättävä. Samalla tavalla myöskin lain sisältö muuten on sopusoinnussa kuntien edun kanssa, niin huomattavalta osalta kun se myös palvelee kansan ja valtion terveydenhoito-olojen järjestämistä yleensäkin.

Täällä on ed. Kulovaara ehdottanut eduskunnan päätettäväksi toivomuksen, jonka sanamuoto on eduskunnan jäsenille jaettu. Sen johdosta lienee syytä lausua muutama sana.

Lakiesityksen 13 §:ssä on säädetty, että kunnanlääkärin velvollisuutena on m.m. suorittaa kansakoulujen koululääkärille kuuluvat tehtävät. Tässä lain kohdassa ei ole määritelty, mitkä koululääkärin tehtävät ovat. Näyttää siltä, että olisi mahdollista asetuksella taikka kunnanlääkärin ohjesäännöllä määritellä koululääkärin tehtävät sellaisiksi, että ne kenties voisivat käsittää myöskin ne tehtävät, jotka ed. Kulovaara on toivomusponnessaan esittänyt. Ainakin olisi tutkittava voidaanko näin menetellä. Jos nyt sitävastoin hyväksytään se toivomus, jonka ed. Kulovaara on tehnyt, niin on tämän toivomuksen lähtökohtana se, että kyseelliset tehtävät eivät kuulu laissa edellytettyyn koululääkäritoimintaan. Jos toivomus näin ollen hyväksytään, näyttää siis siltä, että asia olisi hoidettava erikseen, joko lainsäädäntötietä tai ainakin menoarvioasiana. Senvuoksi minusta näyttää siltä, että paras menettelytapa edistää sen kysymyksen positiivista hoitamista, jonka ed. Kulovaara on saattanut täällä keskustelun alaiseksi, olisi hylätä hänen tekemänsä toivomus. Jos se hyväksytään, voi siitä tehdä sellaisen johtopäätöksen, että asia kaipaa joko lainsäädännöllistä selvittelyä tai sellaista selvittelyä, joka ei ole hallituksen mahdollisuuksien rajoissa nyt vahvistettavan lain puitteissa.

Minä siis hyvin suuresti epäilen, onko ollut tarkoituksenmukaista tätä toivomusta esittää. Sitäpaitsi en voi pitää periaatteellisesti oikeana, että tärkeitä ja taloudellisesti kauaskantoisia kysymyksiä ilman enempiä valmisteluja tuodaan eduskunnan hyväksyttäväksi. Tavan takaa moititaan sitä, että valtion menot nousevat, ja mehän olemme nähneet, kuinka pula-aikoina on ollut monesti pakko ryhtyä sellaiseen tavattoman ikävään menettelyyn, että valtion laillakin sidottuja menoja on ollut pakko vähentää. Jos nyt hyväksyttäisiin tällainen ponsi, jonka taloudellisista vaikutuksista me emme ole selvillä, voitaisiin eduskuntaa syyttää siitä, että se liian kevytmielisesti menee lisäämään valtion menoja. Minä tulen näin ollen siihen lopputulokseen, että ed. Kulovaaran ehdottama toivomus olisi hylättävä, mutta se ei merkitse sitä, etteikö hallitus voisi vakavasti pyrkiä ratkaisemaan sen silläkin tavalla kuin mitä ed. Kulovaaran toivomus tarkoittaa.

Täällä ed. Pohjala mainitsi eräistä tulevaisuuden tehtävistä, jotka tämän lain hyväksyminen tuo terveydenhoito-oloissamme. Senvuoksi minun on syytä mainita, että valtioneuvosto asetti jo muutama aika sitten maaherra Pehkosen puheenjohdolla komitean, jonka tehtävänä on laatia suunnitelma ja ehdotus maaseudun terveydenhoito-olojen korjaamisesta. Komitean mietintö valmistunee vielä tänä keväänä ja komitean ehdotuksen eräänä tärkeänä puolena ovat juuri ne kysymykset, joista ed. Pohjala täällä mainitsi, nimittäin maalaiskuntien terveydenhoitolautakuntien tehtävien laajentaminen ja terveydenhoitolautakunnan toiminnan tehostaminen yleensä sekä myöskin terveydenhoitajattarien työolojen järjestäminen.