Kokoomuksen muodonvaihdokset.

Kun oikeisto "kansanliikkeineen" panee paraillaan käytävässä vaalitaistelussa kaikki keinonsa liikkeelle kääntääkseen maaseudun valitsijain huomion pois taloudellisista kysymyksistä, ei suinkaan ole ihmeteltävä, että oikeisto menettelee niin kuin se menettelee. Silloin kun maalaisliitto syntyi, luuli suurpääomia ja silloista hallitsevaa yläluokkaa edustava oikeisto selviävänsä maalaisliitosta pienellä pilkanteolla ja ylenkatseella. Arveltiin, että talonpoikainen kansa ei kykene pitämään puoliaan valtiollisessa taistelussa erillisenä puolueena, vaan sen poliittinen järjestö on hyvinkin vaivattomasti hajoitettavissa. Ja jotta hajoitustyö olisi helpompaa, piti oikeisto kirjoitetut ohjelmansa sangen kansanvaltaisiksi muovailtuina ja varoi visusti vanhoillisuuden nimeä. Niin vanhasuomalaisen kuin nuorsuomalaisenkin puolueen ohjelmat kilpailivat kansanvaltaisuudessa sosialidemokraattien kanssa ja maanviljelijäin pidättämiseksi etenkin suomettarelaisessa puoluessa ei säästelty mitä pisimmälle meneviä lupauksia. - Mutta vuodet kuluivat, kuluipa kokonainen vuosikymmenkin, eikä odotettua maalaisliiton nukahtamista tapahtunut. Päin vastoin kasvoi maalaisliitto jo ensimmäisenä vuosikymmenenään vaikutusvaltaiseksi puolueeksi, eikä oikeistokaan saattanut enään suhtautua siihen pelkästään ylenkatseella. Mutta lisäämällä maalaisväestölle antamiaan lupauksia oikeisto luuli ainakin ajan pitkään pääsevänsä voitolle maalaisliitosta ja kykenevänsä tekemään lopun yhä kasvavasta talonpoikaisväestön vaikutusvallasta.

Mutta sitten tuli itsenäisyystaistelu. Ja koska talonpoikaisarmeija taisteli raskain veriuhrein itsenäisyyden ja vapauden Suomelle, älysi oikeisto piankin, että sen siihen saakka kulkema poliittinen latu päättyi talonpojan panemaan rajapyykkiin, jonka ohi ei enää ollut menemistä, sillä siitä alkoi itsenäisen kansan itsetietoisen talonpoikaisväestön vaikutusala. Ja koska suomettarelaisella oikeistolla ei enään ollut selkänojanaan tsaarin mahtikäskyjä eikä Venäjän ministerineuvoston päätöksiä, joiden turvin se siihen saakka oli voinut niin taitavasti hoitaa kaksinaamaista politiikkaansa suomalaista talonpoikaa kohtaan, päätti oikeisto haudata menneisyytensä ja "uudestisyntyä" uutena puolueena, jonka tehtäväksi tuli lakaista umpeen suomettarelaisen puolueen likaiset jäljet. Näin syntyi vanhalle suomettarelaiselle perustalle k o k o o m u s p u o l u e, jolle uutta tosiasiassa oli vain nimi, mutta jonka politiikka oli entisen suomettarelaisen puolueen politiikkaa joka suhteessa, ja ennen kaikkea siinä, ettei se pitänyt tämän maan maanviljelijäväestöä kypsyneenä eikä kykeneväisenä omintakeiseen politiikkaan eikä vastuuseen omastaan ja kansakunnan tulevaisuudesta. Eikä sellainen politiikka olisi sopeutunut oikeistomme laskelmiinkaan. Olihan siihen saakka vallassaolleelle luokalle suorastaan elinehto, että sen käsissä edelleenkin säilyisi talouselämän johto että ennen kaikkea hallinto- ja lainsäädäntövalta. Mutta oikeisto näki, että valtiollisesti valveutuneen talonpoikaiston vaikutusta maan poliittisessa elämässä ei enään voitu murtaa muuten kuin "eräänlaisen vallankumouksen" avulla. Ja se apu luultiin saatavan tasavaltaisen hallitusmuodon muuttamisella monarkistiseksi. Kansanvallalta oli leikattava siivet. Ja saksalainen kuningas oli sen tekevä! Vilppiä, vierasta apua ja puolittaista väkivaltaa käyttäen valittiin maalle saksalainen kuningas. Siinä on uuden puoluemuodostuksen pääasiallinen ja tärkein tulos.

Mutta jälleen tuli oikeiston epäkansanvaltaiselle politiikalle eteen ylittämätön rajapyykki. Niin kuin oli sortunut oikeistomme aikaisempi selkänoja, Venäjän tsaarillinen hallitus, samoin sortui myöskin Saksan keisarillinen valtaistuin. Ja se hautasi raunioihinsa haaveet meidänkin oikeistomme vallan ennalleenasettamisesta.

Seurasi jälleen oikeistollemme masennuksen ja pettymyksien aika, jolloin se sai surukseen ja harmikseen nähdä kansanvaltaisen hallitustavan vakiintuvan ja talonpoikaisen kansanaineksen vaikutusvallan lisääntyvän. Koetettiin paremman menettelytavan puutteessa taas liehitellä talonpoikaa ja tekeytyä "koko kansan puolueeksi". Mutta pian selvisi oikeistollemme, ettei sen valta ollut palautettavissa parlamentaarisin keinoin eikä jakelemalla lupauksia talonpojille. Oli astuttava jälleen  u u d e l l e  p o l u l l e. Ja siksi valittiin  p a r l a m e n t t a r i s m i n  s a a t t a m i n e n  m a h d o l l i s i m m a n  h u o n o o n  h u u t o o n. Sen työn tekemiseksi keksittiin "kansanliike", jonka kärkimiehiksi oli saatava sellaisia henkilöitä, jotka eivät olleet onnistuneet yrityksistään huolimatta pääsemään pinnalle politiikassa, syystä, että äänestäjien terve vaisto oli havainnut heidät poliittisiksi keinottelijoiksi ja kykenemättömiksi onnenonkijoiksi. Näistä "tyytymättömistä" tehtiin kansanliikkeen näennäisiä johtajia, todellisten johtajien pysyessä visusti salassa. Ja nämä oikeiston "hansikkaat" ovat nyt kolmisen vuotta riehuneet parlamenttarismin kimpussa oikeiston päiväpalkkalaisina. Ne ovat suorittaneet tehtävänsä moukarein ja muilutuksin, uhkauksin ja valhein, lyhyin ja pitkin asein, kapinayrityksin ja Jumalan ja isänmaan nimityksiä mitä törkeimmällä tavalla väärinkäyttäen. Näillä vähemmän siivoilla keinoilla oli toimitettava "valtiollisen elämämme puhdistus" ja "rämettynyt parlamentarismi" "remontteerattava" sellaiseksi, että "ammattipoliitikoiksi" leimatuilla vastuunalaisilla valtiollisilla henkilöillä ei enään olisi mitään sanomista maan hallituksessa eikä lainsäädännössä, vaan heidän toimintansa tilalle tulisi "tuntemattomien miesten" kaikesta vastuusta pidättyvä politiikka, joka täydelleen tuhoaisi tästä maasta kansanvaltaisen parlamentarismin. Jos siihen päästäisiin, silloin olisi oikeistomme päässyt "kolmikymmenvuotisesta korpivaelluksestaan", jossa parlamenttarismi on sitä pitänyt, ja se astuisi taasen vallan ja vaikutuksen luvattuun maahan, jossa talonpoikaisella kansalla ei enään olisi mahdollisuutta tehdä esteitä ja panna rajoituksia rahan vallalle ja oikeiston patenttipolitiikalle.

Oikeisto on siis pannut tällä kertaa kaikki yhden kortin varaan, ja se kortti on n.s. "Isänmaallinen kansaliike". Kokoomuspuolue on hädissään tehnyt "tuntemattomien miesten kansanliikkeestä" itselleen pelastusrenkaan köyttämällä itsensä siihen katkeamattomilla siteillä. Mutta oikeisto erehtyy tälläkin kertaa, kuten se on aina erehtynyt politiikassaan. "Kansanliikkeestä" tulee kiviriippa kokoomuksen kaulaan, joka auttamattomasti painaa sen pohjaan. - On varmaa, että kun vaalitaistelu on lopussa, on kokoomus siinä missä suomettarelainen puolue oli vapaussodan jälkeen: pilaantunut nimi on vaihdettava uuteen! Mutta niin kuin "päin Mäntsälää" mennyt lapualainen liike tunnetaan "isänmaallisen kansanliikkeen", valhenaamarin takaa ja kuten vanha suomettarelainen puolue tunnetaan kokoomuksen naamarin takaa, samoin tullaan kokoomus "kiviriipponeen" tuntemaan sen uuden puoluemuodostuksen takaa, joka on oleva välttämätön seuraus kokoomuksen poliittisesta itsemurhasta, t.s. kohtalonsa sitomisesta rikollisen kapinakoplan kohtaloon. -

Mutta me "ymmärrämme" sittenkin kokoomuksen menettelyä. Hukkuvahan tarttuu oljenkorteenkin.