Ed. Kekkonen: Herra puhemies! Hallitus on esittänyt valtiolliset vaalit poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi siirrettäväksi kahdella vuodella eteenpäin. Eduskunnassa on esitetty ajatus, että näin pitkä siirto ei olisi suotava eikä tarpeellinen. Kun maamme valtiojärjestyksen eräs keskeisimpiä periaatteita on kansalle varattu mahdollisuus vaaleissa vaikuttaa maan olojen järjestämiseen, on syytä mitä varovaisimmin suhtautua lainsäädäntökauden pitentämiseen, ja todellakin on paikallaan tutkia, onko pitentäminen tarpeen ja kuinka pitkäksi ajaksi tämä pitentäminen on välttämättömästi järjestettävä.

Valtiolliset vaalit olisi toimitettava tulevan vuoden heinäkuun 1 ja 2 päivänä. Näitä vaaleja varten olisi valtioneuvoston toimitettava edustajanvaaleista vuonna 1935 annetun lain 1 a §:n mukaisesti edustajanpaikkojen jako eri vaalipiirien kesken edellisenä vuonna hengillekirjoitettujen asukkaiden lukumäärän mukaan. Näin ollen siis vaaleja ei voitaisi toimittaa lainkaan Viipurin läänin vaalipiirissä muuta kuin Moskovan rauhassa Suomeen jääneillä alueilla. Siirtoväki tulisi edustajanpaikkoja määrättäessä vaikuttamaan lukumäärällään siis niiden vaalipiirien hyväksi, joiden alueella heidät on siirtoväen henkikirjoituksesta vuonna 1941 viime marraskuun 24 päivänä annetun asetuksen mukaan hengillekirjoitettu, mikä tämän asetuksen mukaan tapahtui niissä kunnissa, joissa siirtoväki  1 päivänä tammikuuta 1941 oleskeli. Näin ollen siirtoväki joutuisi suorittamaan valtiollisen edustuksensa valitsemisen niissä heille tilapäisissä yhteyksissä, joissa he asuivat vuoden 1941 alussa. Samaan johdutaan toistakin tietä. Edustajanvaaleista annetun lain 1 §:n mukaan laaditaan vaaliluettelot edellisen vuoden henkikirjan mukaan. Jos vaalit suoritettaisiin normaaliseen tapaan vuonna 1942, olisi vaaliluettelot laadittava vuoden 1941 henkikirjan mukaan. Kun vaaleihin osanotto tapahtuu vaaliluettelon pohjalla, olisi siirtoväen siis äänestettävä niissä kunnissa, joissa heidät oli tämän vuoden alussa hengillekirjoitettu. He tietenkin voisivat äänestää otteella missä muussa kunnassa tahansa, mutta heidän tulisi kuitenkin äänestää sen vaalipiirin ehdokkaita, jonka alueella heidät vuonna 1941 oli hengillekirjoitettu, s.o. sen vaalipiirin ehdokkaita, jonka alueella he oleskelivat kuluvan vuoden alussa. Tämä tietäisi siis sitä, että karjalaiset hajaantuisivat pieneksi vähemmistöksi muun Suomen asukkaiden keskuuteen ja menettäisivät sen lukumääräänsä vastaavan joukkovoiman, jonka nojalla he ovat eduskuntaan lähettäneet 35 edustajaa. Kun karjalaiset äänestäjät ovat vielä jakaantuneet eri puolueisiin, voidaan arvioida, että jos vaalit toimitettaisiin vuonna 1942, jäisi siirtoväen edustus arviolta noin puoleen nykyisestä.

Olisiko sitten vaalien järjestäminen normaaliin aikaan mahdollinen vaalilakia muuttamalla, niinkuin täällä edellisessä istunnossa pidettiin mahdollisena? Vaaliluettelon laatiminen on toimitettava edellisen vuoden henkikirjoituksen perusteella ja siihen ei lailla voida muutosta tehdä. Tämä johtuu siitä, että henkikirjoitus tapahtuu henkikirjoitusasetuksen 3 §:n perusteella helmikuun 15 päivän ja kesäkuun 1 päivän välillä, joten se ei voi olla valmis samana vuonna toimitettavien vaalien vaaliluettelon pohjaksi, kun vaaliluettelot on asetettava tarkastettavaksi jo maaliskuun 1 päivän ja maaliskuun 15 päivän väliseksi ajaksi. Jos vuoden 1942 vaalit toimitetaan, niin vaaliluetteloiden pohjana on oleva vuoden 1941 henkikirjat. Tosinhan siirtoväen henkikirjoituksesta vuonna 1941 annetun asetuksen 6 §:n mukaan henkikirjoissa on oleva merkintä, joka osoittaa, kuka on siirtoväkeen kuuluva ja kuka ei. Voitaisiin näin ollen siis ajatella, että eri vaalipiireistä valittavien edustajien lukumäärä pidettäisiin vuonna 1942 samana, kuin se oli vuonna 1939. Edelleen voitaisiin ajatella, että Viipurin läänin läntisessä ja itäisessä vaalipiirissä asetettaisiin tulevan kesän vaaleissa ehdokkaat normaalisella tavalla, ja vihdoin voitaisiin ajatella, että Viipurin läänin läntisestä ja itäisestä vaalipiiristä olevat henkilöt oikeutettaisiin juuri tuon henkikirjoihin tehdyn merkinnän perusteella äänestämään joko siinä äänestysalueessa, jonka vaaliluetteloon heidät on otettu, taikka otteilla, mutta kuitenkin jotakin Viipurin läntisestä tai itäisestä vaalipiiristä asetettua ehdokasta. Teoreettisesti tämä olisi oikein ja käytännössäkin se olisi mahdollista. Jos näin tehtäisiin, ei vaaleja tarvitsisi siirtää, mutta on sanottava, että tällainen järjestely toisi mukanaan niin suuria käytännöllisiä vaikeuksia, että siihen ei hevillä voida mennä, ja sitäpaitsi siirtoväki ei sittenkään vaalimenettelyn monimutkaisuuden vuoksi voisi riittävässä määrin valvoa valtiollisia oikeuksiaan samassa määrässä kuin valtakunnan muut asukkaat kykenevät sen tekemään. Mutta jos vaalit normaaliaikaan suoritetaan, ei nähdäkseni ole olemassa mitään muuta mahdollisuutta niiden järjestämiseen kuin se, mitä edellä on tässä esitetty.

Vihdoin on tarkastettava sitä kysymystä, miten pitkäksi aikaa vaalit on sitten eteenpäin siirrettävä. Jos ne siirretään vuodella, siis vuoteen 1943, on vaalien pohjana vuoden 1942 henkikirjoitus. Jokainen äänestää siis siinä kunnassa, jonka alueella hänet vuoden 1942 alussa oli hengillekirjoitettu ja sen vaalipiirin ehdokkaita, jonka alueella tämä kunta on. Se osa siirtoväkeä siis, joka tähän mennessä taikka loppuvuoden aikana on palannut Karjalaan, saisi äänestää omassa vaalipiirissään Viipurin läänissä. Mutta Karjalaan palaa, senhän jo nyt voimme nähdä, vuoden 1942 alkuun mennessä vain murto-osa siirtoväestä. Viipurin läänin vaalipiiristä valittavien edustajien lukumäärä joutuisi siis määrättäväksi niiden henkilöiden lukumäärän perusteella, jotka ovat tulevan vuoden alkuun mennessä palanneet Karjalaan, s.o. esim. Viipurin läänin itäisen vaalipiirin edustajien lukumäärä alenisi nykyisestä 18:sta huomattavasti, kenties noin 5:een tai 6:een. Tällainen järjestely olisi siirtoväelle kaikista haitallisin, sillä niillä siirtoväkeen kuuluvilla valitsijoilla, jotka joutuisivat valitsemaan nykyisen sijoituspaikkansa perusteella, siis nykyisillä sijoitusalueilla, olisi suhteellisesti vielä pienempi mahdollisuus saada omia edustajiaan valituksi, kun osa heidän voimaansa olisi jo palannut Karjalaan. Voimien hajoitus siis, jos vaalit suoritettaisiin 1943, olisi siirtoväen kannalta katsoen kaikista pahimmillaan. Vuonna 1944 voidaan vaalit todennäköisesti suorittaa niin, että siirtoväki ei valtiollisten oikeuksiensa käyttämisessä joudu muita kansalaisia sanottavasti huonompaan asemaan. Voidaan nimittäin olettaa, että vuoden 1943 alkuun mennessä on pääasiallinen osa siirtoväkeä palannut takaisin Karjalaan ja voi siis äänestää niissä yhteyksissä, jotka ovat luonnollisia, joihin he ovat kuuluneet ja joihin he myöskin tulevat vastaisuudessa kuulumaan. Mutta varma on, että vielä 1943 eivät kaikki siirtoväkeen kuuluvat henkilöt, jotka tulevat palaamaan Karjalaan, ole voineet sinne palata, esim. Karjalan kannas on siksi pahoin hävitetty, että tuskinpa kaikki asukkaat sinne vielä vuoden 1943 alkuun mennessä voivat saapua siitä huolimatta, että he sen olisivat halunneet tehdä. Ja luonnollisesti riippuu tämä kysymys hyvin suuressa määrässä siitä, miten jälleenrakennustyö onnistuu ja kuinka nopeata se on.

Kuten huomataan on se asia, josta eduskunta nyt on tekemättä päätöstä, varsin monimutkainen ja monista seikoista riippuva. Suuri valiokunta on tullut samaan tulokseen kuin hallitus ja perustuslakivaliokunta ja puoltaa perustuslakivaliokunnan ehdotuksen hyväksymistä. Tämän järjestelyn, joka nyt ilmeisesti tulee voimaan, puolustukseksi voidaan sanoa, että kunnallisvaalit maassa on siirretty jo kahteen otteeseen.

Lienee syytä myös viitata siihen valtio-oikeudellisesti erikoislaatuiseen tilanteeseen, joka tämän lain vahvistamisen jälkeen syntyy. Hallitus nyt on todistanut, ja se on täälläkin todistettu, että uusien vaalien toimittaminen ei ole ennen vuotta 1944 mahdollista. Näin ollen ei eduskunnan hajoittamistakaan voida suorittaa ennen vuotta 1944. Meillähän on eduskunnan hajoittaminen erottamattomasti liitetty uusien vaalien toimittamiseen, ja kun siis uusia vaaleja ei voida määrätä suoritettavaksi, ei myöskään eduskuntaa voi määrätä hajoitettavaksi. Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että se tasapaino, joka meillä valtiosäännön mukaan on eduskunnan ja hallituksen välillä olemassa, tulee järkkymään ja se tulee järkkymään hallituksen kustannuksella eduskunnan vallan hyväksi. Mitä muita johtopäätöksiä tästä voidaan tehdä, se ei ole tässä yhteydessä tarkastettavissa.

Lopuksi rohkenisin lausua hallitukselle toivomuksen, että se ryhtyisi valmistamaan lakiesitystä äänioikeusikärajan alentamiseksi valtiollisissa vaaleissa. Sodassa ovat asevelvolliset nuoret miehet osanneet hyvin tehdä tehtävänsä maan puolustuksessa, ja käsitykseni mukaan he ovat lunastaneet itselleen ja ikätovereilleen oikeuden rauhantöissäkin olla mukana päättämässä valtakunnan kohtaloista (Eduskunnasta: Hyvä!).