Ministeri George Winckelmannin nimittämisellä Suomen asiainhoitajaksi Japaniin on kyllä puolensa.

Tämä ministeri George Winckelmann, joka tiettävästi on käynyt suomalaisen koulun, on niitä mieluisia miehiä, joita ruotsalaiset pitävät ruotsalaisina ja joita suomalaiset saavat pitää suomalaisina, jos on hyvää halua. Ministeri Winckelmannilla ei liene kummankaan puolen omistelusta muuta kuin hyvää sanottavana. Hän arvelee, että näin huonona aikana on hyvä asia, kun tavara kelpaa. Kerrotaan, että kun hra Winckelmann kävi suomalaista koulua, hänen etunimensä oli Yrjö. Kun hän sitten joutui elämän hyörinään, hän muutti ymmärtäväisenä miehenä etunimensä Georg`iksi. Sitten tämän Georg Winckelmannin elämänkohtalo paiskasi hänet uuteen ympäristöön, jossa hänen etunimensä muovautui muotoon Georges, ja nyt se on sitten George. Siinä taitaakin olla sen miehen etunimen paljon puhuva tarina.

Ja kuitenkin tällaisen miehen nimittämiseksi asiainhoitajaksi Japaniin on hyvätkin puolensa. On näet hyvä, että sellainen kulissientakainen pelailija, jollainen hra Winckelmann kuuluu olevan, poistetaan Suomesta ja lähetetään mahdollisimman kauas vieraalle maalle, josta käsin hän ei voi ulkoasiainhallintomme suuntaan ja henkilökysymyksiin paljoakaan vaikuttaa. Kunhan vain konsulit sitten tarkkaan valvovat, ettei hän sieltä käsin, muutaman vuoden kuluttua, ponnistaudu vaikutusvaltaisemmille paikoille.

Kun tässä olemme puhuneet nimityksen hyvästä puolesta, niin emme ummista silmiämme sen varjopuolillekaan. Hra Winckelmannin "politiikan taito" tai oikeammin diplomatian taito on osoittautunut hyvinkin hataraksi. Ministeri Saastamoista vastaan kohdistetun hyökkäyksen yhteydessä hra Winckelmann menetteli niin taitamattomasti ja suorastaan typerästi, että missä muussa maassa tahansa sellainen diplomaatti olisi armotta saanut kalossinkuvan asianmukaiseen paikkaan. Mutta meillä tuo taitamaton saa miltei välittömästi tämän jälkeen huomattavan korotuksen.

Japani ja kaukainen itä yleensä ovat tulevaisuudessa meille kaupallisessa suhteessa arvaamattoman tärkeitä maita. Olisi sentakia välttämätöntä, että diplomaattinen edustajamme Japanissa olisi ensiksikin hyvä diplomaatti ja toiseksi kaupallisista asioista perillä oleva henkilö. Herra Winckelmann täyttänee perin huonosti nämä molemmat vaatimukset. Edellä on annettu vihjeitä hänen diplomaattisesta kyvystään ja hänen kaupallinen kokemuksensa lienee minimaalinen. Hän on kyllä toiminut Helsingin seurakuntien asiainvalvojana, mutta tässä toimessa saavutetut kokemukset eivät pakanallisten vinosilmien maassa suuria auttane. Japanilähetyksemmekin kuuluu siellä seisovan hyvin jaloillaan, eikä erikoista etujenvalvojaa tarvinne.

Jos nyt antautuu hra Winckelmannin nimittämisen valo- ja varjopuolia vertailemaan, niin lopputulos taitaa kääntyä hra Winckelmannille kalpeaksi, vaikkapa, kuten alussa mainitsimme, nimittämisellä on kyllä puolensa. Jos hallitus on valopuolet arvioinut varjopuolia suuremmiksi, niin se on hallituksen asia. Erehtyminen ei ole muuta kuin inhimillistä.

Rooman kansa, joka viimeksimainitun viisauden on ylösajatellut, on kaikesta päättäen ollut liiasta huumorin lahjasta vapahdettu. Se on ollut viisas kansa, se on muninut kokoon monia hyviä, päteviä ja oikeita ajatelmia ja sananparsia. Mutta ne ovat kovin kuivia ja vailla myhäilyä. Toisin kuin suomalaiset. Kun roomalainen kiteytti elämänkokemuksensa esim. tällaiseen viisauteen: sano minulle, kenen kanssa sinä seurustelet, niin minä sanon sinulle, millainen sinä olet, niin suomalainen heläytti saman asian paljon nokkelammin tähän tapaan: Tuppurainen Tappuraista takaamassa. Taikka kun roomalainen ajatteli: erehtyminen on inhimillistä, tuumaili suomalainen: erehtyyhän se hevonenkin neljältä jalalta, saati sitten ihminen kahdelta. Esimerkkejä voisi löytyä enemmältikin, vaan kenellä olisi halua ryhtyä asioikseen etsimään.

Pitkä esipuhe erään hairahtumisemme puolusteluksi. Mutta erehtyyhän se hevonenkin. Sanoimme näet viime pakinassamme, että Lauri Ingman olisi poliittisesti autuaasti nukkunut, mutta siinähän me löimme kätemme naulaan. Kokoomuspuolueen viimeaikainen suuntautuminen ruotsalaisiin päin osoittaa "mestarin" käden olevan ohjaamassa purtta. Ingman se taas, tosin näkymättömänä ja kuuliaisten käskyläisten välityksellä, johtaa kansallista kokoomuspuoluetta sillä vanhalla lavealla tiellä, jota pitkin puolue ennen 1929 puoluekokousta kulki ja tuon jyrykokouksen tuottaman ensisäikähdyksen jälkeen näyttää nyt taas alkaneen kulkea. Kyllä ne kokoomuksen mietosuomalaiset vanhat herrat viime keväänä vaalien alla olivat hissun kissun, mutta nyt on taas sama ääni kellossa kuin parhaina päivinä, jolloin he leimasivat uuden suomalaisuusliikkeen humbuugiksi ja ponnistelivat kaikki alttiiksi antaen säilytelläkseen hyvät suhteet ruotsalaisiin. Heidän esiintyöntymisensä ajan hampaan nakertamine kuolemaantuomittuine aatteineen juuri tällä hetkellä, jolloin poliittinen tilanne on ruotsalaisille mahdollisimman epäedullinen, on sulaa mielettömyyttä. Jos asiat taitavasti hoidetaan, niin nyt on tilaisuus pudottaa ruotsalaiset siltä hyppylaudan keskikohdalta, jolle he ovat politiikassamme vääntäytyneet ja jolta he antavat, usein ratkaisevankin, tuen milloin porvareille, milloin kommunisteille, aina oletettujen kielellisten etunäkökohtien mukaan. Mutta kokoomuksen johtokoplan viime aikojen menettely lujittaa ruotsalaisten asemaa. Mitä älyä oli esim. siinä Uuden Suomen pääkirjoituksessa, jossa yhdistyslain muutosehdotuksen vastustajia siliteltiin ja puolustettiin sillä, että muutos lakiteknillisesti muka olisi heikko? Ja mitä järkeä oli siinä, että Uusi Suomi astui ruotsalaisten pyytämättömäksi ritariksi, kun heitä oli moitittu kommunistiveljeilystä? Onko tuollainen menettely edes porvarillisen maailman edun mukaista, puhumattakaan suomalaisuuden eduista?

Mutta kun Ingmanilla on "kuningasajatuksena" maan itsenäisyyden turvaaminen ostamalla ruotsalaiset sen puolelle hinnalla millä hyvänsä, niin siinä joutuu antamaan joskus korvatillikan pyhälle porvarillisuudellekin.

Maalaisliiton pää-äänenkannattaja "Suomenmaa" on alkanut ilmestyä Helsingissä. Tervetuloa, lausumme sille. Alku on ollut hyvä, etusivun alakulmapakinoissa on sanottu kansallisuusasiassakin suorat sanat, jollaisia Helsingissä ei ole viime aikoina uskallettu sanoa muuta kuin "Suomen Heimossa". Hyvää jatkoa vain siihen tapaan!

Lautamies

J.K. "Suomen Heimon" tilauksia on vielä koko joukko hankkimatta. Jokaisen lukijan velvollisuus on tuoda lehdelle ainakin pari uutta tilaajaa. "Suomen Heimo" aiotaan tänä vuonna tehdä loistolukemistoksi, josta kansallisesti valveutunut suomalainen yleisö saa tietoja kaikilta kansallisen viljelyksen aloilta. Kannattaa tutustua.

S-a