PM Heikki Kannistolle ja Ralf Törngrenille 15.1.1954

Poliittinen tilanne maassamme on päätymässä erikoislaatuiseen kehitysvaiheeseen sen yhteistoiminnan johdosta, joka on syntynyt sosialidemokraattien ja kokoomuksen kesken. Pitkäaikaiset neuvottelut, jotka varsinaisesti alkoivat Kekkosen III hallituksen hajaannuttua viime kesäkuussa, johtivat syksyllä 1953 siihen, että sos.dem:ien ja kokoomuksen kesken saatiin aikaan sopimus Kekkosen IV hallituksen kaatamisesta samoin kuin sen yhteydessä ynnä sen jälkeen noudatettavasta poliittisesta yhteenpeluusta. Yksityiskohtaisia tietoja näiden kahden osapuolen välisestä sopimuksesta ei ole olemassa, vaikka todennäköisenä voidaan pitää, että ns. Österholmin neuvotteluissa syntynyt asiakirja "laajapohjaisen hallituksen" ohjelmaksi sisältänee pääasialliset taloudelliset kohdat. Sitä vastoin ei varsinaisia poliittisia tavoitteita liene paperille pantukaan, vaikka ne lienevät muodostaneet saavutetun yhteisymmärryksen tärkeimmän ja keskeisimmän osan. Varmana on pidettävä, että sosialidemokraattien jo viime kesänä jyrkästi esittämä vaatimus eduskunnan hajoittamisesta kuului osana sos.dem.-kokoomuslaiseen yhteistoimintasopimukseen.

Missä vaiheessa Tuomioja ja Aura on vihitty asiaan ja otettu mukaan sopimuksen täytäntöönpanijoiksi, on epävarmaa, mutta se lienee tapahtunut vasta syys-lokakuussa. Tuomiojan sopivaisuus tähän tehtävään oli poikkeuksellisen hyvä, koska Paasikiven ja Kekkosen kesken oli heti Kekkosen IV hallituksen muodostamisen yhteydessä tehty sopimus, että jos hallitus marras-joulukuussa kaatuu, kuten oli pidettävä todennäköisenä, Tuomioja saa muodostaakseen talousmiesten asiantuntijahallituksen, joka hoitaa asioita kesän 1954 normaaleihin vaaleihin saakka. (Paasikivi oli antanut Kekkoselle Tuomiojan saapuvilla ollessa lupauksen, että talvivaaleja ei toimeenpanna, minkä Kekkonen oli asettanut ehdoksi IV hallituksensa muodostamiselle - seikka, joka myös maalaisliiton puoluevaltuuskunnalle oli esitetty.)

Kun Kekkosen IV hallitus kaatui Arava-lakiin ja Tuomioja sai hallituksen muodostamisen tehtäväkseen, olivat osat jo jaetut. Tuomioja yritti ns. laajapohjaista hallitusta, mutta hänellä ei ollut vakavaa tarkoitusta saada sitä aikaan. Siinä tarkoituksessa hän asetti maalaisliiton osanotolle sellaiset ehdot, että niiden hylätyiksi tuleminen oli jo edeltä käsin varmaa. Sosialidemokraattien kanssa jo silloin on ollut sovittuna asiain johtamisesta tässä vaiheessa siihen, että ns. laajapohjaisesta hallituksesta ei tule mitään, vaan Tuomioja muodostaa pienistä porvaripuolueista hallituksen, johon nimenomaan kokoomus saa voimakkaan edustuksen. Tämän hallituksen päätehtäväksi tuli hajoittaa eduskunta sosialidemokraattien vaatimuksen mukaisesti. Erityisen tärkeä tehtävä tällä siirtymäkauden hallituksella oli siinä suhteessa, että kokoomus piti Tuomiojan johdolla osoittaa ulkopoliittisesti hovikelpoiseksi, mihin seikkaan kokoomuksen taholla Suomen-Neuvostoliiton kauppasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen on nimenomaan vaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluja silmälläpitäen kiinnitetty aivan erityistä huomiota.

Eduskunnan hajoittaminen suoritettiin Paasikiven kesällä antamasta lupauksesta huolimatta. Maalaisliiton lähettämälle delegaatiolle Paasikivi mainitsi eräänä syynä eduskunnan hajoittamiseen, että Tuomioja oli uhannut hallituksen erolla, ellei eduskuntaa hajoiteta.

Kun yrittää analysoida sitä valtiollista tilannetta, mikä syntyy vaalien jälkeen, tulee hallitsevana tendenssinä ilmeisesti olemaan sosialidemokraattis-kokoomuslainen yhteistyö. Sos.dem.-puolueen piirissä on tämä suunta saavuttanut ehdottoman yliotteen, jota varsinaisten rivimiesten keskuudessa tunnettava vastenmielisyys ei kykene horjuttamaan. Puoluejohto on ajanut uuden liittoutuman läpi osoittamalla, kuinka kokoomus on taipunut toteuttamaan sos.demokraattista ohjelmaa, minkä todistelun kokoomus puolestaan on saanut niellä.

Osoituksena sos.dem.puoluejohdon vahvasta asemasta mutta myös siitä arvosta, minkä puolue asettaa läheiselle yhteistyölle kokoomuksen kanssa, on mainittava, että sos.dem. puolue avoimesti tunnustaa neuvotteluja kokoomuksen kanssa käydyn ja sopimuksenkin syntyneen. Tämä tapahtuu siitäkin huolimatta, että tuon tunnustuksen ei luulisi olevan opportuunin juuri vaalien alla.

Oli vaalien lopputulos mikä tahansa, sos.dem:ien ja kokoomuksen yhteistyö tulee muodostamaan painopisteen hallitusta muodostettaessa ja hallituspolitiikan suuntaa määrättäessä vaalien jälkeen. On todennäköistä, että maalaisliitolle tarjotaan vaatimatonta osaa hallituksessa ja jos se ei tähän taivu, hallitus muodostetaan sos.dem.puolueesta, kokoomuksesta, kansanpuolueesta ja ruotsalaisesta kansanpuolueesta. Tämän vaihtoehdon edessä ja uhkaamalla jättää maalaisliitto kommunistien kanssa oppositioon oletetaan maalaisliiton taipuvan ja liittyvän tarjotuilla ehdoilla hallitusrintamaan. Hallituskysymyksestä lienee sopimus olemassa, mutta mitään varmuutta ei ole, tarvitsevatko sos.demokraatit vaalien jälkeen enää Tuomiojaa ja Auraa, jotka tässä vaiheessa ovat olleet suorastaan ratkaisevat henkilöt asioiden viemiseksi siirtymäkauden yli suunniteltuun loppuun. Tuomiojan tiedetään yksityiskeskustelussa sanoneen, että hän ei halua ottaa vastaan pääministerin tehtävää vaalien jälkeen, mutta hän on antanut ymmärtää, että Aura olisi sopivin mies tälle paikalle, mikä vastannee myös Auran käsitystä.

Kun niinkin vastakkaisia mielipiteitä sekä valtiollisissa että taloudellisissa peruskysymyksissä edustavat puolueet kuin sos.demokraatit ja kokoomuslaiset ovat voineet sopia läheisestä yhteistyöstä, on syytä tarkastella, mille edellytyksille käytännöllinen hallitusyhteistoiminta saattaisi rakentua. Jo kesällä 1950 Kekkosen I hallituksen aikana suoritettiin SAK:n, sos.dem.puolueen ja työnantajapiirien kesken vakavasti tarkoitettuja neuvotteluja ns. työmarkkinajärjestöjen hallituksen muodostamiseksi. Ainoastaan Fagerholmin hallituksen ulko- ja kauppapoliittisesta epäonnistumisesta aiheutunut pelko esti silloin suunnitellun hallitusyhteistoiminnan toteuttamisen. Tiedossa on, että syksyllä 1953 ajatus työmarkkinajärjestöjen osanottoon ja tukeen perustuvasta hallituksesta on ollut uudelleen esillä. Tämän ratkaisun toteuttamista vaalien jälkeistä hallitusta suunniteltaessa sos.dem.-kokoomuslaisen yhteistyön avulla ei ole sivullisiltakaan salailtu. Eräänä valaisevana rinnakkaisilmiönä tälle suunnitelmalle voidaan pitää niitä kaavailuja, joita erityisesti Aseveliliiton piirissä viljeltiin sodan aikana ja joiden keskeinen pyrkimys kohdistui ammatillisten järjestöjen, so. SAK:n vaikutusvallan turvaamiseen sodanjälkeisessä Suomessa, jossa puolueiden olemassaolo Saksan voiton jälkeen olisi ollut varsin kyseenalaista. Siinä mielessä SAK:n korostettu asema olisi turvannut - niin laskettiin - työväestön valtiollisen toiminnan edellytykset ja valtiollisen vaikutuksen.

Vaikka SAK:n ja työnantajien välillä on vallinnut nimenomaan viime vuoden aikana varsin jyrkkiä erimielisyyksiä ja molemminpuolista epäluuloa, ei ole mitään syytä olettaa, etteikö uuden nousukonjuktuurin palattua yhteisymmärrystä taloudellisissa ohjelmakysymyksissä niiden kesken olisi saavutettavissa. Ja mikäli tämä toteutuu, on uskottavaa, että esim. maalaisliiton osanottoa suunniteltuun työmarkkinajärjestöjen vaikutusvaltaan perustuvaan hallitukseen ei pidettäisi suotavanakaan, sillä kahden osapuolen lisäksi tulisi silloin mukaan kolmas osapuoli, joka pitäisi taloudellisia ohjelmia laadittaessa ottaa myöskin huomioon. Se olisi omiaan vain haittaamaan sopimukseen pääsemistä ja mahdollisuuksia jatkuvan hallitusyhteistoiminnan aikana joustavasti etsiä ratkaisut työläisten ja teollisuuden etuja noudattaen. Tämä näkökohta aiheuttanee, että maalaisliiton osanottoa ei työmarkkinajärjestöjen ynnä sos.dem.- ja kokoomuspuolueen hallitukseen todennäköisesti pidetä toivottavanakaan, ei ainakaan tasavertaisena sopimuskumppanina, mistä saa osaltaan selityksensä molempien tässä mainittujen puolueiden jyrkkä taisteluasenne maalaisliittoa vastaan.

Se suunnitelma, jota edellä on kuvattu, sisältää kuitenkin yhden heikon renkaan, nimittäin sen, että sos.dem.puolueen ja kokoomuksen edustajamäärä ei tulevassa eduskunnassa riitä pohjaksi enemmistöhallitukselle. Enemmistöhallituksen aikaansaaminen edellyttää siten ulkopuolista tukea. Sosialidemokraattien ja kokoomuksen piirissä pidetään luonnollisena, että tuo tarvittava tuki saadaan kansanpuolueesta ja ruotsalaisesta kansanpuolueesta. Varmana voidaankin pitää, että sos.dem. ynnä porvarillisten pienpuolueiden ryhmät tulevat vaalien jälkeen muodostamaan eduskunnassa enemmistön. Tähän rakentuu "työmarkkinahallituksen" poliittinen toteuttaminen.

"Työmarkkinahallituksen" muodostaminen merkitsisi parlamentaarisen järjestelmämme kannalta arveluttavaa muutosta. Poliittisten puolueiden tosiasiallinen merkitys valtioelämässä vähenisi talouspoliittisten etujärjestöjen hankkiessa itselleen ratkaisevan määräysvallan. Mitään muodollista muutosta perustuslakeihin ei tarvitsisi tehdä ja valtiollinen elämä kulkisi edelleenkin puolueiden merkeissä, mutta tosiasiallinen valta siirtyisi tärkeältä osalta työntekijä- ja työnantajajärjestöjen käsiin. Syntyisi se järjestelmä, jota "asevelivaltion" suunnittelijat tarkoittivat.

Ei ole vaikeaa havaita, mikä osapuoli tällöin saisi ratkaisevan aseman hallituspolitiikasta päätettäessä. Se olisi SAK, joka teollistuvassa yhteiskunnassamme vähin erin valloittaisi itselleen valta-aseman. Sitä ei mikään kombinaatio voisi myöhemmin murtaa. SAK tulee jatkuvasti pysymään sosialidemokraattien käsissä. Sen johtomiehet ovat vakuuttuneet, että mitkään mielipiteenmuutokset Suomen työväestön keskuudessa, mitkään vaalit tms. eivät kykene riistämään määräysvaltaa SAK:ssa sosialidemokraateilta.

Ainakin tällä kerralla on suunnitellun "työmarkkinahallituksen" muodostaminen vielä estettävissä, jos saadaan aikaan - sen olisi tapahduttava jo ennen vaaleja, ettei sos.dem.-kokoomuslainen rintama aseta muita heti vaalien jälkeen tapahtuneen tosiasian eteen - maalaisliiton, kansanpuolueen ja ruotsalaisen kansanpuolueen yhteistyö parlamentaarisella pohjalla olevan enemmistöhallituksen muodostamiseksi. Ainoastaan nämä ryhmät voivat muodostaa tehokkaan poliittisen vastavoiman sos.dem.-kokoomuslaiselle rintamalle. Nämä ryhmät kykenevätkin, jos voivat sopia yhteistoiminnasta, estämään "työmarkkinahallituksen" syntymisen. Ne voivat myös pakottaa sekä sosialidemokraatit että oikeiston taipumaan valtiollisten puolueiden yhteistoiminnan pohjalle rakentuvan enemmistöhallituksen muodostamiseen. Sosialidemokraatit eivät jää pois vaalien jälkeen muodostettavasta hallituksesta, vaikka eivät saisi sanellakaan sitä muodostettaessa ehtojaan, mutta jos hallitus muodostetaan sen uhkan alaisena, että sos.dem.-kokoomuslaista yhteistyötä vastassa ei ole mitään järjestynyttä vastavoimaa, määräävät sosialidemokraatit miltei suvereenisti - ainakin kokoomuksen suhteen - ne ehdot, joilla hallitus muodostetaan. Tarvitaan siis etukäteen aikaansaatu maalaisliiton, kansanpuolueen ja ruotsalaisen kansanpuolueen yhteistoiminta, jotta sosialidemokraattien eteneminen voitaisiin torjua. Painostus, jota sos.dem.-kokoomuslainen ryhmittymä voi harjoittaa vaalien jälkeisissä olosuhteissa pakottaakseen yhden puolueen kerrallaan taipumaan sen valmistamaan suunnitelmaan, tulee olemaan niin voimakas, että sitä voi menestyksellä vastustaa ainoastaan kaikkien kolmen puolueen hyvä ja luottamuksellinen yhteistyö ja se on taas saavutettavissa ainoastaan hyvissä ajoin suoritettavaan tilannearviointiin perustuvan keskinäisen yhteistyösopimuksen laatimisen turvin. Järjestetty voimaryhmä järjestettyä voimaryhmää vastaan - ja sosialidemokraattien eteneminen voidaan torjua.