Hakaristin varjo

Sodan päättymisen jälkeen on Länsi-Saksassa yritelty perustaa monia puoluemuodostelmia, jotka demokratian vaippaan huolellisesti tai huonosti naamioituneina ovat koettaneet koota taakseen vanhat natsit. Ne kaikki ovat peräjälkeen kuitenkin epäonnistuneet. Natsipuolueen jäsenet ovat mieluimmin miehittäneet tunnustetut suurpuolueet, kuten liittokansleri Kiesingerin tapaus osoittaa.

   Uusnatsismi on saanut odottaa aikaansa. Nyt se näyttää olevan sarastamassa. Muutama vuosi sitten perustettu NPD on ollut mukana kuusissa osavaltiovaaleissa. Kaikissa se on ylittänyt 5 % kynnyksen, jonka yli pääsy vaaditaan paikkojen saamiseen. Kokonaismenestys ei ole ollut enempää kuin 6-9 %, mutta puolueen kannatus on ollut tasainen ja kestävä.

   Onko uusnatsismi todellinen vaara?

   Siihen annetaan erilaisia vastauksia. Länsi-Saksan viralliset piirit ovat sitä mieltä, että NPD:n merkitys tulee jäämään vähäiseksi, ja heidänhän se pitäisi tietää. Monet ulkomaalaiset, myös lännessä, eivät ota asiaa näin kevyesti. Saksalaisten hillitön nationalismi on monesti tuottanut maailmalle katkeria yllätyksiä. Kukapa saattoi olettaa, että merkityksetön kansallissosialistinen puolue, johon Hitler kirjoitettiin jäseneksi n:o 7, olisi muutamassa vuodessa saanut taakseen koko Saksan kansan. Tien päässä oli toinen maailmansota hirvittävine uhreineen ja tuhoineen.

   Niiden käsityksiin, jotka näkevät NPD:ssä todellisen vaaran Länsi-Saksalle ja Euroopalle, on vaikuttanut erityisesti nuorison kerääntyminen puolueen ympärille. Johtopaikat ovat tietenkin tiukasti vanhojen natsipuolueen jäsenten hallussa. Mutta kannattajajoukon ydinosan ympärille on kaikkialla noussut tyytymättömän nuorison piiri. Asetelma muistuttaa tältä osalta paljonkin 1920-luvun Saksaa. Levottomuutta on erityisesti ruokkinut se tosiasia, että NPD:n kannatus on ollut suurinta Länsi-Saksan varuskuntakaupungeissa.

   On ilmeistä, että uusnatsit ylittävät Länsi-Saksan tulevissa liittovaaleissa vaadittavan 5 % kynnyksen ja saavat parhaassa tapauksessa vajaan 10 % liittoparlamentin paikoista. Sehän ei sellaisenaan merkitse vielä mitään käännekohtaa maan politiikassa. Mutta NPD:n taholta uhkaava vaara rajoittaa Länsi-Saksan poliittista toimintavapautta.

   Kiesingerin hallituksen aikana on Länsi-Saksa erityisesti sosiaalidemokraattien aloitteesta pyrkinyt luomaan paremmat suhteet Neuvostoliittoon ja sen johtamaan itäryhmittymään. Siinä on saavutettu osamenestyksiä, joista tärkein on diplomaattisten suhteiden solmiminen Romanian kanssa. Kuitenkin voidaan havaita, että tämä osamenestys on ollut tappio kokonaisohjelmalle.

   Länsisaksalaisten taktiikka oli tämä. He etsivät itäryhmittymän heikkoa rengasta, mikä oli tietenkin helppo löytää. Murtautumalla Romanian kohdalla olevaan aukkoon he tunkeutuivat itäblokin rintamalinjan sisäpuolelle. Tästä he kuvittelivat voivansa vyöryttää itäiset asemat niin että Itä-Saksa olisi jäänyt eristetyksi ja pakotetuksi yhteistyöhön Länsi-Saksan kanssa sen tarjoamilla ehdoilla.

   Keisari Wilhelmin, Weimarin tasavallan ja Hitlerin aikojen ulkopolitiikalle oli ominaista, että se suunniteltiin ja toteutettiin kykenemättä ottamaan huomioon vastapuolen näkökohtia ja reaktioita. Ulkopolitiikka on aina itsekästä, mutta jos se on sitä niin korostetusti kuin saksalainen on perinteellisesti ollut, se ei koskaan voi tietää, mitä vastavaikutuksia sen ulkopolitiikka tulee herättämään.

   Näin kävi Kiesingerin hallituksen idän ohjelmalle. Epäpsykologinen yksi kerrallaan -taktiikka menestyi Romanian kohdalla ja se saattaa tuottaa tuloksen myös Jugoslavian osalla, mutta pääasiassa, joka on suhteet Neuvostoliittoon, on tapahtunut merkittävä huononeminen. Kiesingerin Moskovaan lähettämä luottamusmies Majonica sai nöyryytettynä palata kotimaahan tapaamatta yhtäkään neuvostomaan silmäntekevää. Saksojen välinen kirjeenvaihto pääministeritasolla on päättynyt Itä-Saksan jyrkkään ilmoitukseen, että Länsi-Saksan on luovuttava yksinedustusoikeudesta, muutoin ovet pysyvät kiinni. Brandt-Wehnerin suunnittelema ja Kiesingerin hyväksymä poliittinen idän retki on saavuttanut loppupisteensä. Retken piti aikaansaada suhteiden paraneminen askel askeleelta, mutta se johti pahaan takaiskuun. Ilmapiiri Länsi-Saksan ja itäblokin välillä on nollarajalla.

   Nyt astuu kuvaan NPD. On selvää, että Länsi-Saksan on taas aikanaan pyrittävä lämmittämään suhteita itäryhmittymään. Se tuskin onnistuu ilman tuntuvia myönnytyksiä. Mutta jos uusnatseilla on tuulta purjeissaan, mikään Länsi-Saksan hallitus ei sisäpoliittisista syistä rohkene myönnytyksiä tehdä. Historia saattaa toistua. Hitler kykeni suuriin sisäpoliittisiin voittoihinsa paitsi laajan työttömyyden herättämään tyytymättömyyteen vedoten, ensi sijassa ulkopoliittisin motiivein. Versailles`in häpeärauha, sotavelkojen maksaminen, sotilaallinen valvonta, rajat, asevelvollisuusarmeijan kielto jne. Nyt on tilanne Länsi-Saksassa itään käsin sama kuin Weimarin Saksassa länteen käsin. Myönnytykset ruokkivat äärioikeistoa.

   Olemme eräässä aikaisemmassa yhteydessä todenneet, kuinka Saksan kysymys näyttää olevan auttamattomasti takalukossa. Ilman Neuvostoliittoa sitä ei voida avata. Neuvostoliiton asettamana ehtona on: Itä-Saksan tunnustaminen, Oder-Neisse-rajan hyväksyminen ja irtisanoutuminen atomiaseistuksesta. Länsi-Saksan hallitus ja maan johtavat puolueet: kristillisdemokraatit ja sosiaalidemokraatit, eivät voi siihen suostua. Uusnatsien voimistuminen tekee sen vaikeaakin vaikeammaksi.

   Silloin kun "suuri koaliitio" Kiesingerin ja Brandtin kesken muodostettiin, oli yhtenä yhteishallituksen motiivina uusnatsismin nousun estäminen. Oli sovittu, että se toteutetaan siirtymällä enemmistövaalisysteemiin Englannin tapaan. Tämä karsii pois pikkupuolueet. Mutta lankaan on tullut paha solmu. Osavaltiovaalit ovat osoittaneet, että sos.dem. puolue on "suuren koaliition" aikana selvästi menettänyt poliittista kannatustaan. Sen perusteella sos.dem. johtajat ovat voineet laskea, että heidän puolueellaan ei olisi mitään mahdollisuuksia parlamenttienemmistöön enemmistövaalien aikana. Sitä koskevasta suunnitelmasta varmaan luovutaan. Ja uusnatsistinen NPD pääsee tasavertaisin yleisin edellytyksin jatkamaan taisteluaan saksalaisen demokratian pään menoksi.