ANA OLI KINNIN KOMENDANTTINA

Kelpasi sen Anan olla ja elellä, sillä alati oikullinen onnetar oli kerrankin kääntänyt viehkeät kasvonsa Anaan päin ja antoi tämän tuta kouraantuntuvan selvästi, miltä olo tuntui hänen suloisen suosionsa paisteessa. Ja aavistihan Ana toki tämän, suu makeasti mareissa ja - luvalla sanoen - himpun verran rasvainen naama loistaen pyöreänä ja täyteläisenä kuin elokuinen kuu hän nautti onnettaren lahjoittamia etuisuuksia. Hän oli nimittäin Mäntyharjun pitäjän Kinnin kylän "komendantti", päällikkö, joka vastasi kylän turvallisuudesta ja rauhasta.

Ja mistä kaikesta tämä arvo ja menestys?

Ana makaili Nuutin talossa uunin päällä kupo olkia vuoteenaan ja loi tutkivan katseen menneisyyteen. Hänen sielunsa terävien silmien eteen astuivat hänen elämänsä tähänastiset huippusaavutukset, kuinka hän kerran löi Jannen Väntsiä kivellä päähän ja hivahutti veli Aalia toisekseen suksella, että se krapsahti kuin ruoko poikki. Sen jälkeen tuli juhlallinen uimanäytös, jossa hänen jalo päänsä koristeltiin pajulehväseppeleellä osoitukseksi uimakandidaatin arvosta ja siihen liittyvistä taidoista, sekä toinen näytös, jossa hän pudotti itsensä korkeasta kolmannesta kerroksesta alas Vellamon neitojen helmaan. Sitten oli väliä kotvan, sielun silmät harhailivat oudossa erämaassa, jossa ei valonpilkahdusta näkynyt, kunnes se yhtäkkiä päättyi ja hän havaitsi itsensä uljaana ryhmäpäällikkönä rintamalle lähtevässä joukossa, korotettu arvoon, koska oli ollut mukana jo Kuopiossa ja siten jo sotavanhus, mies, joka oli "kruutia haistellut". Ja nyt oli "ryhmän johtaja Ananias Kinakuonosta", kuten häntä alaisensa alituinen irvihammas ja koiranleuka Jeppe haukkui, tullut sanotun kylän komendantti.

Ana heräsi mietteistään poikien isoääniseen puheluun. Hän ryhtyi kuuntelemaan ja - voi taivahan tomua - hänen ryhmänsä hankki kapinaa esimiestään vastaan. Luulivat kaiketi hänen nukkuvan.

Ryhmän varapäällikkö Esa johti puhetta.

- Ja mikä haka se tää Ananias luulee olevansa. On se sen lantaliiterin haka. Liekö käynyt rippikouluakaan? Ja semmoinen mies meille ryhmäpäälliköksi. Ei kun lojuu uunin päällä päivät pääksytysten, tuskin syömään tulisi, jos ei nälkä pakottaisi. Ja minkälainen kirjamies. Iltasella se tuossa pöydän ääressä pari tuntia hikoilee laatiessaan vahtilistaa yön ajaksi ja tohrii kosmoskynällä turpansa siniseksi ja punaiseksi kuin . . . sanonko mä. - Ja sitten komentelee isosti. Päätetään pojat, että jollei se lähde vahtiin kuten me muutkin, niin selkään loikutellaan.

-  Sakin hivutusta! rähähtivät pojat vastaan.

Ja Rajanteri nauroi nurkassa, että maha hetkui.

Ana kuuli uunille kaiken. Hän muisti, että sotapäälliköt tavallisesti puhuvat kapinoitseville joukoille ja kömpien istumaan uunin laidalle rupesi puhumaan leveästi kuten tapansa oli:

-  Mitä sen -ttia te meinaatte. Vai esivaltaa vastaan aiotte asettua! Rippikoulun minä olen käynyt ja jos ette tottele minua niin haen Mäkäräisen. Ja minä olen tämän kylän komendantti ja valta on minun.

Puhuttuaan näin hän vaikeni ja loi julman katseen alas. Pojat olivat ihmeissään keräytyneet hänen jalkojensa juureen ja töllistelivät ylöspäin. Yhtäkkiä tönäsi Jeppe Esaa kylkeen ja osoittaen Anaa sormellaan kysyi:

-Tämäkö se on se komendantti?

- Tämähän se, vastasi Esa.

- Vai tämä. Näkyy olevan puolikomea mies.

- Komiahan se komendantti.

- Harvassa vain herjalla korvia.

- Ja suuta sitten korviin ja mahaa polviin.

- Mutta kovin se on korkialla.

- Ylävä mies muutenkin.

- Mutta alenee se nyt, hihkaisi Jeppe ja tarttui Anan koipiin. Pian makasi tämä lattialla ja Esa elikkä Eljas Eusabius ratsasti selässä.

Kun Ana vihdoin kömpi ylös, oli hän suuttunut ja hihkui kovalla äänellä:

- Mitä! Tiesittekö te ketä vastaan te nousitte? Tämä oli majesteettirikos.

Pian hän leppyi sentään, sillä kyllä hän leikin käsitti ja olivathan kaikki hänen ryhmänsä pojat vanhoja kasvinkumppaleita. Ikää oli soltuilla neljästätoista kahdeksaantoista ja itse "komendantti" oli kahdenkymmenen korvilla.

Ryhmä asui kuten sanottu Nuutin talossa. Emännän kanssa oli Ana hyvissä väleissä, taisi muori toivoa vävypoikaa tästä itselleen, ja siksipä iltalypsyyksestä sai "komendantti" pari litraa maitoa. Koska pojat saivat tyytyä puoleen litraan he olivat hiukan esimiehelleen sisuissaan ja monet kerrat kun tämän silmä vältti he kurnivat maitoa hänen astiastaan ja kaatoivat vettä sijalle. Kun Ana sitten hörppi vesimaitoa, hän sadatteli kiivaasti Nuutin lehmien huonoutta. Sattuipa hän kerran huomauttamaan emännällekin laihasta maidosta, mutta silloin oli hänelle käydä huonosti. Emäntä uhkasi näet lopettaa maidonannin kokonaan, koska se ei kelvannut. Lipevänä miehenä Ana sentään saattoi asiat entiselle tolalleen.

Kauan aikaa pettivät pojat onnekseen Anaa, mutta kerran läikähti vettä astiaan niin paljon, että vesimaitoa tuli olemaan paljon enemmän kuin alkuaan maitoa oli ollut. Ana tuli ja näki maidon lisäyksen ja ihmetteli:

- No mikä . . . tätä siunaa, kun enenee enenemistään. Tuokaapa emäntä toinen astia alle, ettei maahan mene.

Mutta kun hän sitten maistoi astiasta ja äkkäsi kun pojat virnuilivat ivallisesti, hän arvasi koko juonen. Hän tuumasi, että röyhkeää peliä pojat ovat pitäneet, mutta rauha säilyi edelleenkin.

Puustellin talossa, jossa esikunta majaili, oli ruoka-aika parhaillaan. Pojat alkoivat lähteä syömään, mutta Ana kielsi tämän ankarasti ja lupasi vain pari miestä kerrallaan menemään. Muiden piti odottaa, kunnes nämä tulivat pois. Tähän järjestykseen eivät pojat kuitenkaan suostuneet, vaan lähtivät kaikin murkinalle. "Komendantti" kauhtui tätä, häntä "katkotti" suunnattomasti, kun hänen käskyjään ei toteltu. Pojat olivat pihalla menossa, hän tempasi kiväärin naulasta ja juoksi avopäin portaille. Hän mölisi ja karjui rumasti ja lopuksi uhkasi ampua jokaisen joka ei häntä tottele. Kun apua ei uhkauksista ollut, hän ryhtyi rassaamaan kivääriään ja katso! se pamahti ja kuula vihelsi poikien pään yli. Eniten tästä säikähti Ana itse, oli lentää istualleen, mutta säilytti mielenmalttinsa ja vannoi kostavansa.

Kun pojat sitten iltasella olivat kotosalla ilmestyi Ana pirttiin ja mukanaan hänellä oli rillisilmäinen joukkuepäällikkö, joka luki ankaran tuomion jokaiselle, ken ei esimiestään tottele. "Komendantin" keltainen naama loisti vahingonilosta, kun pojat noloina kuuntelivat ripitystä.

Oli taas ilta ja Ana istui pöydän ääressä ja kosmoskynä kädessä laatihe vahtilistaa yön ajaksi. Turpansa hän oli jo saanut rähjääntymään taivaan kaaren väreihin. Vaikeaa oli työ, jo pari tuntia oli hän ahertanut, kunnes hän vihdoin huokasi helpotuksesta ja huusi emännälle: - Minne on se naula hävitetty johon vahtilista ripustetaan? Eihän tämä sitä tiennyt, mutta Alma, talon tytär, toi nelituumaisen "raspiikin", jolla vahtilista sitten kiinnitettiin seinälle julkiluettavaksi. Vahtipaikkoja oli kolme, Mouhun tien risteys, Nuutin riihen tausta ja esikunnan porstua.

Tyytyväisenä työn tuloksiin köllähti "komendantti" penkille pitkälleen levätäkseen hetken ja sitten kiivetäkseen uunille nukkumaan. Mutta uni saavuttikin hänet jo tässä ja pian kaikui kuorsaus yli pirtin. Pojat keksivät taas koirankujeita, Esan piti puhdistaa ruosteista pyssyään, hän vei sen Anan korvan juureen ja laukaisi. Unenpöpperöissään hyppäsi "komendantti" ylös, hieroi silmiään ja hapuili kivääriä käteensä ja mölisi: - Mitä h-ttia? Onko ne punikit jo ovella, ampukaa pojat vääräuskoisia!

Esa kajahutti raikuvan naurun, johon Jeppe ominaisella tavallaan yhtyi. Ana huomasi taas petetyn itseään, mutta ei sen rumemmin suuttunut, lupasi vain patrullia, jos vielä hänet kesken uniaan herätettiin. Sitten hän kömpi uunille.

Joka yö tuli jok`ainoan vahdinmuuton aikana riihen takana oleva mies pirttiin, repi Anan hereille ja typerän näköisenä kysyi, kenen vuoro oli mennä vahtiin. Komendantti suuttui, haukkui herättäjän aluksi ja lisäsi:

- Etkö sinä, sen homehinen, näe vahtilistaa seinällä. Minua ei saa herättää, katso siitä ja herätä, kenen vuoro on.

Näin sanottuaan hän painoi päätä olkiin ja rupesi kuorsaamaan. Kuitenkin joka kahden tunnin perästä hänet herätettiin, samanlaisilla tuloksilla.

Komppaniamme muutettua Mouhulle joutui Ana tavalliseksi sotilaaksi ja palveli sellaisena loppuajan. Nyttemmin hän lienee sentään joku kiho vakituisessa väessä.

Känä 1919