Hajamuistoja menneiltä päiviltä II.

Toiminta kesällä v. 1917

Kajaanin Lehti 113/27.9.1918

(Isäin henkikin siell`, loistaa kirkkaana viell`, sitä ethän sä kieltää vaan koita. Pojill` puukot on vyöll`, aina päiväll` ja yöll`, siellä velttoja sietää ei voida.

"Laulu Galilean Kaanasta" II säkeistö.)

Kauan uneksittu Suomen erottaminen Venäjästä itsenäiseksi valtioksi Saksan aseiden avulla, alkoi tulla yhä todellisemmaksi. Odotettiin vain joka hetki, milloin Saksan mahtavat sotavoimat astuisivat Suomen mantereelle, etunenässä uljaat jääkärimme ja raivaisivat maasta pois "hapatuksen", ryssän mielivaltaiset soltut.

Taisi olla aika tuossa kesäkuun lopulla tai heinäkuun alkuvaiheilla kun kaupungissamme muodostettiin noin kolmisenkymmentä nuorta miestä käsittävä joukkue, joka useampana pyhänä kävi harjoittamassa sotataitoa milloin Parkinniemellä, milloin Sokajärven Vierunummella ja taisivatpa Karankalahden palokankaatkin saada kerran meidät vieraakseen. Näillä harjotuksilla opettelimme kiväärien käsittelyä ja alkeellisimpia sotatemppuja. Milloin ryhmittäin harjotettiin, milloin selvä tappelu oli käynnissä, välistä tyydyttiin vain vakoilemaan vastapuolueen liikkeitä.

Tarkotus oli, että voisimme aseiden käyttöön harjautuneina menestyksellisesti käydä raivokasta sissi-sotaa Suomessa, silloin kuin saksalainen nousisi maihin ja ryssä muodostaisi sitä vastaan rintaman. Me sen selkäpuolelle joutuneet muodostaisimme pieniä partiojoukkoja, jotka osittain varustettaisi salaisesti tänne hankituilla aseilla. Näiden joukkojen tehtävä oli, kunkin pienen osaston itsenäisesti toimien ahdistaa kaikin tavoin venäläistä sotaväkeä, anastaa sen kuormastoja, tuhota pieniä joukkoja, hätyyttää suuria. Tällä tavoin tuottaisi se suurta hankaluutta venäläiselle sotaväelle, koko ajan he olivat kahden tulen välissä, eikä koskaan turvallisena sissi-joukkojen hyökkäykseltä.

Innostuneita oltiin tällaiseen puuhaan ja yli kihlakunnan se oli levinnyt. Ei vain Kajaanissa harjoteltu, vaan kussakin kylässä ympäristöllä oli joukko varmoja miehiä, jotka olivat yhtä vilkkaassa toiminnassa.

Oppia oli kai jo tarpeeksi saatu, sillä sana lähetettiin kaikkiin kihlakunnan ääriin, että Koutaniemelle oli kokoonnuttava syyskuun 22 päivänä suuriin manöövereihin. Joka paikasta, minne sana kerkesi saapui lauantai-illaksi määräpaikkaan sankka miesjoukko, joka nuotioiden äärissä odotteli kaupungista saapuvia. Klo 1/2 5 aikaan kokoontui kaupungin kantajoukko, sekä myöhemmin nostetut seminaarilaiset laivarantaan seminaarin alle, astuivat siellä moottorivenheeseen, jonka perään kiinnitettiin suuri ruukivene ja alottivat matkan kohti Koutanientä. Laulellen ja ilakoiden kului taival pian ja Koutaniemen laivalaituriin saavuttaessa oli vastassa miehiä, joilla rinnassa komeili suuret lukkoneulat. Sellaiset oli myös meillä, sillä se oli merkkinä, että kaikki saapuvat olivat todella "valittuja".

Vähän matkan päässä laiturista loimotti suuret nuotiot, joiden ääressä istui ennen saapuneet tarumaisen himmeässä valaistuksessa. - Tuskin äskentulleet olivat kerenneet saada paikkansa niiden ääressä, kun miehet komennettiin riviin, jaettiin ryhmiin ja määrättiin niille johtajat. Vartiopatrulli pantiin kiertelemään ympärillä ja pitämään silmällä, etteivät sivulliset pääse sekaantumaan salaiseen sotajoukkoon. Kaikilla miehillä oli jokseenkin kiväärinpituinen kepakko käsissään, joka toimitti aseen virkaa. - Aluksi Elja Rihtniemi piti pontevan puheen ja senjälkeen lähdettiin pois ihmisten ilmoilta. Laittauduttiin marssijärjestykseen, kuten neuvoi Voima-niminen harjotuskirja, jota oli levitetty muutamille kantajoukon jäsenille. Oppaat edessä ja etupatrullit molemmin puolin tietä lähdettiin marssimaan sysimustassa yössä ja jälkijoukot huolsivat, ett`ei sieltäpäin mikään vaara uhannut. Taidettiin siinä eksyäkin joku kerta, Kattilanjärven rannalla pidettiin 5 minuutin raati ja taas uudelleen kauemmas korpeen. Vihdoin viimein yhdytettiin jäkälää kasvava ylänkö, johon leiriydyttiin ja viritettiin nuotiot. Niiden ääressä kellittiin hetki ja sill`aikaa suunnittelivat päällikkömme manööverien kulun.

Hetken päästä komennettiin ryhmät ylös ja vietiin ulommas nuotioilta kuten etujoukkona suojelemaan pääosastoa. Yksi ryhmä miehiä määrättiin vihollisen vakoojiksi, jotka koettavat kulkea läpi etuvartioketjun, jossa heistä ei sentään yksikään onnistunut, vaan napattiin heidät mies toisensa jälkeen kiinni. Heiltä saatiin sitten tietää, että vastassa olisi muka vankka vihollinen, joka valmistautui ankaraan hyökkäykseen. Sana lähetettiin pääjoukoille, mutta ennenkuin sieltä kerkesi lisäväkeä, teki vihollinen hyökkäyksen ja oli se niin ankara, että etuvartioiden täytyi hiljalleen peräytyä, kunnes pääjoukko saapui apuun ja rohkealla hyökkäyksellä karkotti kuvitellut viholliset. Täytyy tunnustaa, että tuntui se vähän sodalle kokemattomasta miehestä, kun kukin paukutti mukanaan tuomaansa ampuma-asetta ja kellä ei sellaista ollut, räikytti kepakollaan puiden kylkiin, että metsä raikui. Tuli suihkusi pyssyjen suista ja valaisi kirkkaalla loistollaan metsää laajalti.

Käsiteltiin sama harjotus useampaan kertaan ja niiden loputtua palattiin taas nuotiolle, jossa syötiin ja hetkessä kokoonkyhätty mölykööri esitti sotaisia sävelmiä. Loppuyö koetettiin nukkua nuotioitten ääressä, mutta tottumattomana sai moni poika viluissaan valvoa koko yön. Toista se oli seuraavana talvena sota-aikaan, jolloin hangilla maattiin ja keväthölseen aikana pojat olivat niin väsyneitä kolmipäiväisestäkin taistelusta, että levähdysluvan saatuaan kellistyivät keskelle vetistä tietä, eivätkä viitsineet kävellä puoltasataa metriä kuivalle maalle nuotioitten ääreen.

Aamulla harjotettiin kovilla kivääriliikkeitä, ennenkuin hajaannuttiin kukin omalle suunalleen.

Kului aikoja edelleen. Kaupungin kantajoukon jäsenet olivat ainaisessa touhussa. Makkolan tehtaalla vahtiapitävien ryssien asevarastot urkittiin selville, heidän lukumääränsä oli aina tiedossa ja asemapaikkansa hyvin tarkastetut. Milloin vakoiltiin heidän retkiään Mieslahdella, kun he sielläpäin kiertelivät, milloin tutkittiin heidän Sotkamon matkansa tarkotusta. Nurmekseen lähetettiin sana, että saksalaiset sotavangit ohjattakoon kulkemaan Kuhtaoniemen kautta ja Sotkamon reitti kokonaan heitettäköön. Välistä antoivat päänvaivaa kantajoukon jäsenille oudot, salaperäiset telefoonipuhelut, joita jollekulle heistä oli tehty.

Harjotukset vähitellen lopetettiin, mutta toivo saksalaisten maihinnoususta oli vankka. Marraskuussa se petti, mutta silloin olivat jo salaiset harjotukset kokonaan lakanneet ja perustettiin yleinen suojeluskunta, johon kaikki kantajoukkoonkin luetut liittyivät.

Urho Kekkonen