Pääministeri Kekkonen: Herra puhemies! Me olemme täällä kuulleet oikeisto-opposition ilmoituksen siitä, että se aikoo estää tämän taloudellisen valtalain kiireellisyyden. Ensiksikin on sanottava, että jos pieni vähemmistö estää sellaisen lain hyväksymisen, jonka kiireellisyyttä ei voida asettaa kyseenalaiseksi, on se varmasti valtiopäiväjärjestyksen asianomaisen kohdan väärinkäyttämistä. Eduskunnassa voi olla erimielisyyttä siitä, minkä sisällön tämäntapainen taloudellinen valtalaki on saava. Sen yksityiskohdista voidaan tietysti olla erimielisiä, mutta jos jokin asia on riidattomasti selvä, on se se, että tällainen taloudellinen valtalaki nykyisissä olosuhteissa on, paitsi tarpeellinen, myöskin kiireellinen (Oikealta: Ei tässä muodossa. - Ed. Kaitila: Kuudeksi kuukaudeksi!). Näin ollen lain kiireellisyyden estäminen ei ole asianmukaista ja kyseessä siis ei ole asiallinen ratkaisu, vaan poliittinen ratkaisu.

Mutta mitkä ovat tämän poliittisen ratkaisun seuraukset? Ensiksikin on pidettävä muistissa, että valtalain nojalla annetut valtioneuvoston päätökset lakkaavat lain mukaan olemasta voimassa tammikuun 1 päivänä 1955. Kun julkisuudessa näyttää puhutun, että nämä päätökset olisivat voimassa vielä kolme kuukautta lain voimassaolon päättymisen jälkeen, se ei pidä paikkaansa. Joka ainoa valtalain perusteella annettu päätös kumoutuu 1 päivänä tammikuuta 1955. Ja mitä sitten tapahtuu? Sitten tapahtuu ensiksikin se, että huoneenvuokrasäännöstely lakkaa kokonaisuudessaan ensi vuoden alusta. Palkka- ja hintasäännöstely lakkaa myöskin ensi vuoden alusta. Valtalain kumoutuessa lakkaa ulkomaankaupan säännöstely kokonaisuudessaan olemasta voimassa sekä viennin että tuonnin osalta. Mahdollisesti annettavilla uusilla asetuksilla ja valtioneuvoston päätöksillä saattaa hallitus valtalaista riippumatta saada eräitä valtuuksia, mutta varmaa kuitenkin on, että ulkomaankaupan alalla tehtyjen sopimusten täyttäminen tulisi tällöin tuottamaan monessa suhteessa erittäin suuria, aivan ylipääsemättömiä vaikeuksia. Suurimpana vaikeutena tulisi epäilemättä olemaan se, ettei kyettäisi riittävän tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti ohjaamaan maahan tuotavaa tavaravirtaa maamme etuja parhaiten vastaavalla tavalla, toisin sanoen ei voitaisi ohjata ostoja niihin maihin, jotka kulloinkin ovat kauppapoliittisesti meille edullisimpia. Hintasäännöstelyvaltuutuksien kumoutuminen merkitsisi epäilemättä myös hintatason nousua, koska ainakaan toistaiseksi ei sen enempää tuonnin kuin kotimarkkinatuotannonkaan avulla voida aikaansaada riittävää tarjontaa. Niinikään ei olisi edellytyksiä jatkaa hinnantasausmenettelyä, mikä välittömästi vaikuttaisi hintatasoa nostavasti niissä tavararyhmissä, joista hinnantasauksia maksetaan.

Erityisesti on syytä sanoa, että myös maataloustuotteiden hintasäännöstely lakkaa. Se tietää arvatenkin eräiden kuluttajahintojen nousua, mutta se tietää varmasti monien tuottajahintojen laskemista. Se maataloustulopäätös, joka on voimassa, myöskin kumoutuisi 1 päivänä tammikuuta 1955 ja seurauksena olisi, että esim. maidon kuljetusavustukset lakkaisivat, samoin se erityinen tuki, minkä tehty päätös 2.9 miljardin markan myöntämisestä maataloudelle on nyt sille antanut. Tavoitehintoja, jotka maatalouden osalta ovat voimassa, ei myöskään voitaisi tammikuun alusta lähtien ylläpitää.

Olen aivan varma siitä, että tässä maassa ei ole yhtään vastuuntuntoista kansalaista, joka ottaisi vastatakseen siitä sekasorrosta, joka syntyy, jos valtalain voimassaolo nyt estetään, eikä ole varmaan yhtään vastuuntuntoista kansalaista, joka hyväksyisi tämäntapaisen sekasorron syntymisen. Me kyllä muistamme, että viime marraskuun 3 päivänä eräässä Turussa pidetyssä kokouksessa sanottiin mm. seuraavasti: "Ei ole aihetta yrittää peitellä sitä, että tämän aseen johdonmukainen hyväksikäyttö tuo mukanaan suuria riskejä, monenlaisten häiriöiden vaaraa, jopa hetkellisen sekasorron uhkan". Ja jos tällä tavalla ja tästä näkökulmasta asioita on opposition piirissä ajateltu, niin varmaa on, että ei ainakaan vastuuntunto ole siivittänyt noita sanoja ja ajatuksia.

Me olemme kuulleet, että hallitukselle on tarjottu näitä valtuuksia puoleksi vuodeksi. Tämä johtaisi mm. siihen, että työehtosopimusneuvottelut parhaassakin tapauksessa päättyisivät sellaiseen lopputulokseen, että työehtosopimukset solmittaisiin ainoastaan puoleksi vuodeksi. Se ei voi olla järkevän palkkapolitiikan mukaista. Kuka olettaa, että esim. työnantajien kannalta palkkaneuvottelut ensi kesänä saataisiin suotuisampaan lopputulokseen kuin nyt, varsinkin, kun sitä on edeltänyt tämäntapainen keskustelu? Hallitus ei voi näin ollen ottaa vastaan sitä tarjousta, joka on tehty valtalain voimaansaattamisesta puoleksi vuodeksi, taikka sitä tarjousta, joka edellyttää, että valtalakiin sisältyvät kaikki valtuudet annettaisiin erikseen eri lakiesityksissä.

Hallituksen ei siis näiden tosiasioiden pohjalta ole ollut vaikeata tehdä johtopäätöstä. Hallitus pitää välttämättömänä, että taloudellinen valtalaki hyväksytään ja että sen kiireellisyyttä ei estetä. Hallitus ei voi ottaa vastuulleen sitä sekasortoista taloudellista tilannetta, joka maassa syntyy heti tammikuun 1 päivästä lähtien, ellei taloudellinen valtalaki ole voimassa. Vastuu sekasorrosta lankeaa kokonaan oppositiolle, niille muutamille kymmenille kansanedustajille, jotka yhdessä muodostavat eduskunnan enemmistön, eivät ole opposition käytettävissä.

Eräs johtopäätös. Luulevatko oppositioryhmät, että vaatimatonta vähemmistöä edustava hallitus tulisi saamaan ne taloudelliset valtuudet, joita se itse pitää tarpeettomina ja joita se ei katso voivansa antaa eduskunnan enemmistön muodostamalle hallitukselle? (Oikealta: Tekö ette siis pidä tarpeellisina niitä?).

Ja lopuksi minä toivoisin, että oppositio muodostaa hallituksen niin nopeasti, että tämä uusi hallitus on asioita hoitamassa jo tammikuun 1 päivänä 1955, sillä nykyinen hallitus käsittää, että se ei voi asioita menestyksellä hoitaa ilman valtalakia ja tietää hyvin, että mikään muukaan hallitus ei voi maan asioita ilman valtalain suomia valtuuksia menestyksellä hoitaa.