Kaanaalaisia urheiluihmisiä ja asioita

Suomen Urheilulehti 30/27.7.1925

Tämän otsikon alle on koottu muutamia kevyitä juttuja erään kaukaisen perukan urheiluoloista, tapahtumista ja henkilöistä. Ne koettavat osottaa, kuinka kommelluksinen se on urheilijankin tie, varsinkin syrjäkylissä. Mutta toiselta puolen ne yrittävät olla osotuksena siitä, kuinka hauska on muistella menneitä urheilutapahtumia. Huolimatta intiimistä sävystään voinevat jutut kelvata laajemmallekin lukijakunalle. Kaanaan kansa, joka tyypit ja tapahtumat tuntee, hyväksynee kaiketi nämä jutelmat.

1.

"Pitisi hypätä paremmin".

Ei se Moliis mikään urheilumies ollut, mutta on perin tarpeellista tuon juopohkon rahastonhoitajan olemus tässä aluksi kuvata, jotta voitaisiin päästä perille eräistä lauseparsista, jotka kaanaalaisen urheiluväen keskuudessa yhä vieläkin ovat käytännössä. Moliis oli peräti huvittava tyyppi, pitkä ja hontelo, toista jalkaansa hiukan ontuva, puolirappiolla oleva herrasmies, joka oli tunnettu hirvittävistä käsivoimistaan, siis urheilumies tavallaan hänkin. Klassilliseksi lauseparreksi on kaanaalaisten kesken kehittynyt Moliisin huonolla suomella esittämä ponteva vetoomus eräälle poliisikonstaapelille, joka yritti väellä ja voimalla viedä hieman hoippuvaa rahastonhoitajaa pahnoille lepäämään. Hän oli nimittäin tiedustellut poliisilta tähän tapaan:

- Mine ole Moliis ja sine ole poliis. Mitä pärkkele sine tahto minu? Va?

Toisen kerran oli Moliis joutunut Kaanaassa Pontius Pilatuksen eteen humaluudesta syytettynä. Ja hänet oli tuomittu 300 markan sakkoihin. Silloin oli Moliis suuttunut ja sanonut oikeudelle: - Helsingissä sakoteta minu fyllasta 100 markka. Täällä sakoteta minu 300 markka. Oleeko täällä eri laki kuin Helsingissä. Va? Pitisi laitta sama laki niin Kaanaa kuin Helsinki.

Kun Moliis oli hauska seuramies, oli hän joskus urheilijainkin sakissa ja nämä ottivat onkeensa muutamat Moliisin lauseparret. Varsinkin tuo "pitisi" sana saavutti niin suuren populariteetin, että eräs nuoren polven urheilija ristittiin "Pitisiksi". Hieman omituinen liikanimi kieltämättä.

Ja nyt asiaan. Pari kolme vuotta sitten oli suojeluskuntapiiri järjestänyt kesäjuhlansa X-järvelle. Kaanaan joukkueessa oli mukana, paitsi laulajaa ja ilonpitäjää "praukkori-Kallea" myös 5-ottelijaksi määrätty Vallikka ja nuorempina vuosinaan pitkänmatkanjuoksijana mainio Saarron Jussi, joiden molempain urheilukunto oli vuosien vieriessä alentunut epäilyttävän alhaalle, melkeinpä jäätymispisteeseen saakka. Nyt oli Kaanaan pantava reservitkin tuleen ja näin joutuivat nuo urheilussa elämänsä iltapuolelle ehtineet konkarit taas verestämään kilpailumuistojaan. Paremman "taurin" kehittämiseksi oli Vallikka kaivannut kätköistään kymmenkunta vuotta sitten joissakin jäsentenvälisissä kilpailuissa voittamansa, paljosta käytöstä haalistuneen ja nuhraantuneen olkihatun, jonka oli asettanut päähänsä hieman keikarimaisesti kallelleen. Saarto oli keväällä vähin harjotellut Helsingissä ja polyteekin koulua käydessään, kierrellyt hikihatussa Eläintarhan metsiä ja luotti kykyihinsä, niin lujasti, ettei ottanut mitään amulettia mukaansa. Nauroi vain puolipirullisesti Vallikan "tuurihatulle" ja ennusteli sen kantajalle niin huonoja tuloksia, että siinä menee hattukin mainetta paikatessa.

Vallikan 5-ottelu alkoi huonoilla merkeillä. Sata metriä meni jotakuinkin kömpelösti, mutta korkeushyppy sujui vielä haljummin. Alotettiin hypätä näet 1 metristä ja 20 sentistä, mutta saksimallillaan Vallikka ei vain päässyt riman yli, vaikka olisi kuinka pinnistellyt. Saarto oli asettunut aivan telineiden luo ja jokaisen epäonnistuneen hypyn perästä hän kuuluvalla äänellä kehotti Vallikkaa:

- Pitisi hypätä paremmin.

Perhanaa, että Vallikkaa harmitti, likipitäen, että. . . Mutta hän malttoi mielensä, koska oli huonommalla puolella, ja hyvin tiesi, ettei hän voinut lyödä kiusantekijäänsä "orehkalla". Niin, siten se vain kävi, että Vallikalle piti muiden hypättyä alentaa rimaa. Ja Saarron piruilusta huolimatta hän sai kuin saikin tuloksensa samalle metrille kuin toisetkin urheilijat.

Peräti murheellisella menestyksellä suoritti Vallikka ottelun loppuun. Missään lajissa ei mies pärjännyt muussa kuin jäämisessä ja hänen pistemääränsä oli sikäli huono, ettei hän sanonut moiseen tyytyneensä nuoremmalla ijällään 3-ottelussakaan. Ja "tuurihattuunsa" suuttui Vallikka niin armottomasti, että heitti sen vihoissaan - järveen, jotta toteutuisi, mitä Saarto oli sanonut. Tuli paljain päin takaisin Kaanaaseen. Matkalla, kievarihevosella ajettaessa, tuli mustalaisjoukko vastaan ja he luulivat avopäistä, perin mustapintaista Vallikkaa hevosvarkaudesta vangituksi heimoveljekseen ja kysyivät häneltä: - Hai, minne ne sinua vievät?

No niin. Viisiottelussa oli Vallikka ollut perin "heikko esitys" ja saanut osakseen voimallisia pilkkapuheita. Mutta annas olla kun tuli 3000 metrin juoksu, niin jopa tuli Vallikan vuoro "orehkoida". Sarto oli juossut puolimatkan miesten matkassa, mutta loppumatka oli kuin tervaa. Mies tuli aivan kalpeana ja vähissä voimissa perille häntimäisenä äijänä ja lisäksi paljon muista jäljessä. No senhän arvaa, että Vallikka oli hänen maaliintuloaan silmä kovana seuraamassa ja huuteli, tuo kelvoton, sotaäänellä:

- Pitisi juosta kovemmin.

Ja kun Saarto juoksunsa lopetettuaan antoi ylön syönnöksensä ja juonnoksensa seisoi Vallikka vieressä ja piruili:

- Pitisi spuklata paremmin.

Eikä antanut armoa, vaikka näki toisen kuoleman kielissä kiemurtelevan. Sydämetön oli, herja, kalavelkojensa maksussa.

Känä