Puhe Suomalaisuuden Liiton vuosikokouksessa 28.2.1927

Katson velvollisuudekseni Liiton jäsenenä tehdä selkoa siitä kannasta, joka usealla nykyisellä Liiton jäsenellä on Liiton viimeaikaisesta toiminnasta. Minun ei tarvinne tehdä selkoa siitä, missä mielessä ja mitä tarkoituksia varten Suomalaisuuden Liitto aikoinaan perustettiin. Totean lyhyesti, että Suomalaisuuden Liitto Linnankosken sanojen mukaan perustettiin elävän kansallistunnon herättämiseksi, kansallisen itsetietoisuuden kohottamiseksi, suomalaisen kansallisen sivistyksen kehittämiseksi ja lisäksi vielä kaikinpuolisen suomalaisuuden edistämiseksi. Mutta jos me aivan pinnallisestikin ryhdymme katselemaan, millä tavalla Suomalaisuuden Liitto on näitä korkeita päämääriä toteuttanut ja millä tavalla sen toiminta on näihin asioihin suhtautunut, niin täytyy aivan vaillinaisenkin tarkastelun perusteella jo huomata, että tässä on Suomalaisuuden Liitto kovasti poikennut siltä uralta, jonka Linnankoski sille aikoinaan viitoitti. Suomalaisuuden Liitossahan on nim. viime vuosina ollut vallalla nimenomaan passiivisuuden ja kaikenlaisen peräänantavaisuuden henki, joka ei ensinkään sovellu siihen taisteluhenkeen, jolle Linnankoski aikoinaan Liiton perusti.

Jos yksityiskohdissa ryhdymme tarkastelemaan Liiton toimintaa, niin kiintyy ensinnä huomio siihen, millä tavalla Suomalaisuuden Liitto on kehittänyt elävää kansallistuntoa ja kansallista itsetietoisuutta. Varsinkin senjälkeen kuin Suomi saavutti itsenäisyyden, olisi Suomalaisuuden Liitolla nimenomaan tässä suhteessa ollut erinomaisen laaja työkenttä ja sen velvollisuuksiin olisi kuulunut mitä pontevimmin toimia tosiaan suomalaisen kansallisen itsetietoisuuden kehittämiseksi. Mutta minun ymmärtääkseni Liiton toiminta tässä suhteessa on ollut häviävän pieni, jos lainkaan sitä on esiintynyt. Minä rohkenisin sanoa, että Liiton toimintaa karakteriseeraa Liiton sihteerin joku vuosi sitten julkaisema runo Ruotsin kuninkaalle. (Hyvä!) Siinähän lopulta paljastui Suomalaisuuden Liiton ja sen yleissihteerin mielialasta sellainen torppari- ja orjan mieliala, että Suomalaisuuden Liiton johtohenkilön tekemäksi ei olisi sitä luullut. Me myönnämme sen runoilija Rafael Engelbergin tekemäksi, mutta hän on Suomalaisuuden Liiton sihteeri. Oireellisuutensa vuoksi se on vallan kamala.

Senjälkeen ryhdyn katselemaan, mitä on tehty suomalaisen kansallisen sivistyksen kohottamiseksi. Jokaisen täytyy myöntää, että viime aikoina on ollut työalaa yllin kyllin. Minä huomautan, että kysymyksessä on ollut suomalaisen valtioyliopiston aikaansaaminen, mutta minun täytyy sanoa, etten tiedä, onko Suomalaisuuden Liitto tässä suhteessa pannut tikkua ristiin.

Sitten on ollut myöskin eräs tärkeä kysymys esillä viime aikoina, nim. valtionavustuksen jakaminen suomenkielisille ja ruotsinkielisille oppikouluille. Tässäkin on sellainen työala, joka olisi Suomalaisuuden Liitolle kuulunut. Mutta liekö Liitto mitään voimia pannut siinä suhteessa liikkeelle. Ja kuitenkin tässä on kysymyksessä mitä tärkein ala suomalaisuuden edistämiseksi.

Edelleen tässäkin vuosikertomuksessa mainittiin, että olisi pitänyt jonkunlaisiin toimenpiteisiin ryhtyä juuri ruotsalaisseuduilla olevien suomalaisten koulujen hyväksi. Mutta niin lopultakin vähämerkityksellistä toimintaa, kuin tässä asiassa on tapahtunut, ei voi laskea suinkaan pluspuolelle tämän Liiton toiminnassa, vaan toimettomuus merkitsee suurta miinusta tälle tärkeälle työlle.

Sitten äskenluetussa vuosikertomuksessa myös mainittiin, että Liitto on toiminut parhaimpansa mukaan Suomen ulkopuolella suomalaisuuden edistämiseksi kaikkialla maailmassa. Jos Liitto olisi suomalaisuutta tosiaan halunnut edistää ulkomailla, olisi sen aikoinaan pitänyt ryhtyä voimakkaisiin toimenpiteisiin sen johdosta, että ulkomailla Suomen edustus ei ole lainkaan suomen kielinen eikä se ole suomalaisuuden arvon mukainen.

Kolmanneksi kiinnittyy huomio kysymykseen suomalaisuuden voittoon viemisestä. Se minun nähdäkseni on sellainen tärkeä kysymys, jossa olisi odottanut Suomalaisuuden Liiton varsin voimakasta toimintaa. Mutta se on kulkenut ikäänkuin sokeana, se ei ole huomannut, että suomalaisuus elää tähän aikaan ja jo aikaisemminkin on elänyt uutta nousukautta. On olemassa suomalaisuuden renessanssi, mutta sitä ei ole Suomalaisuuden Liitto lainkaan huomannut tai liekö, ettei ole tahtonut huomata. Sellainen suuri kansanliike, kuin aitosuomalaisuus olisi vaatinut, että Suomalaisuuden Liitto myös olisi määrännyt kantansa siihen nähden, samaten siihen herätykseen nähden, mikä Akateemisen Karjalaseuran piiristä on noussut. Suomalaisuuden Liiton olisi täytynyt sitä joko tukea tai asettua suoranaisesti sitä vastustamaan.

Suomalaisuuden Liiton uskontunnustus on jo luettavissa Suomalaisuuden Liiton kertomuksesta vuodelta 1925, jossa sanotaan, että Liitto on viime aikoina välttänyt sekaantumista päivän politiikkaan. Lähinnä tämän sanotaan johtuneen siitä, että Liitossa on ollut yllinkyllin asiallista työtä. Minun täytyy kysyä johtohenkilöiltä, mikä on sitä asiallista työtä? Eikö suomalaisen yliopiston aikaansaaminen ole asiallista työtä? Eikö sen epäkohdan poistaminen, joka nykyään on vallalla suomenkielisten ja ruotsinkielisten oppikoulujen avustamisessa, eikö se ole asiallista työtä? Mitä  tarkoitetaan asiallisella työllä, jos nämä eivät ole asiallista työtä?

Liitto ilmoitti jo vuoden 1925 vuosikertomuksen lopulla, että sen tarkoituksena on ryhtyä jäsentensä keskuudessa toimeenpanemaan joitakin keskustelutilaisuuksia, joissa otetaan suomalaiskansalliset kysymykset esille. Vasta vuosi tämän toivomuksen esittämisen jälkeen on Suomalaisuuden Liitto, mikäli olen sanomalehdistä nähnyt, toimeenpannut tällaisen keskustelutilaisuuden. Ja siellä on alustaja tullut loppuponteen, että suomalaisuuden asiassa on molemmilla sivustoilla menty äärimmäisyyksiin, joita Suomalaisuuden Liitto ei voi hyväksyä. Minä haluan kysyä, onko tämä positiivinen ohjelma, jos sanotaan, että on liiallisuutta sillä taholla, missä suomalaisuutta tehokkaasti koetetaan ajaa.

Sitten Suomalaisuuden Liitto on toiminut myöskin eräällä alalla, ja se on tämä surullinen nimen suomalaistuttamisala, surullinen juuri Suomalaisuuden Liiton yhteydessä mainittavaksi tästä asiasta puhuttaessa. Mitähän vaikutusta Suomalaisuuden Liitto luulee olevan sellaisilla kehoituksilla, joissa Suomalaisuuden Liiton nimen kirjoittaa ja alla esiintyy, ei suinkaan suomalaiset nimet, vaan muukalaisnimiset miehet. Minä uskon, että tällaisella kehoituksella, sen jokainen myöntää, ei ole mitään vaikutusta. Jokainen ajattelee, että koska korkeat herrat käyttävät toista nimeä, niin turha on nimeään muuttaa. Minun täytyy sanoa tässä yhteydessä että jos Suomalaisuuden Liiton johtajat luulevat, että tämä nostaa Suomalaisuuden Liiton arvoa sen ystävien tai vastustajien keskuudessa, niin siinä suuresti erehdytään.

Minä myönnän, että täällä Suomessa viime aikoina herätetty kysymys liputtamisasiasta on kovasti paikallaan. Mutta se ehdotus, jonka Suomalaisuuden Liitto teki liputtamispäiviksi, on sellaista, joka ei Suomalaisuuden Liitolle lainkaan sovi. Mennä nyt esittämään, että täällä Suomessa liputettaisiin ruotsalaisuuden päivänä, marraskuun 6 päivänä! Sanomalehdissä on tämä saanut ansaitun vastaanoton. Yleissihteeri puolustaa tätä näin: "Se on paikallaan, sitä voidaan puolustaa sillä syyllä, että olivathan suomalaiset mukana Lützenin taistelussa ja ottivat osan siitä ansiosta, joka siitä tuli." Yhtä vähän ansiota tahtovat ruotsalaiset tuostakaan meille myöntää. Ja jos ajattelemme, että esim. Ruotsissa samanlainen asia pantaisiin alulle, että suomalaisuuden päivänä liputettaisiin - sillä onhan Länsi-Pohjassa suomalainen vähemmistö - niin se saisi naurua aikaan niin Ruotsissa kuin Suomessakin.

Sitten on ulkosuomalaisuusasia, jota Suomalaisuuden Liitto on ajanut. Mutta mihin lie unohdettu Länsi-Pohjassa ja Ruijassa asuvat suomalaiset, joita huomattavasti siellä on. Kyllä tämäkin kuuluu ulkosuomalaisasioihin. Eikä Suomalaisuuden Liitto ole millään tavalla ollut mukana rajan takana asuvien suomalaiskansojen tilan parantamisessa tai heidän asiansa ajamisessa. Enkä minä nähnyt Suomalaisuuden Liittoa myöskään niiden juhlien järjestäjäin joukossa, jotka järjestivät Länsi-Pohjan päivät. Ja siinähän olisi ollut ulkosuomalaistoiminnalla hyvin hyvä työala.

Luetteloa voisi luonnollisesti jatkaa, kun on kysymys Suomalaisuuden Liitosta, kuinka pitkälle tahansa. Mutta tässä esitetyt näkökohdat lienevät tarpeeksi näyttämään että Suomalaisuuden Liitto ei ole toiminut sen päämäärän ja ohjelman saavuttamiseksi, jonka Linnankoski sille asetti. Linnankoski oli taistelija, mutta nykyinen johto on rämetyttänyt tämän liikkeen. Ja se on ollut kaikkea muuta, kuin sellainen, mitä pitäisi olla. Tämän Suomalaisuuden Liiton henki on passiivisuuden, peräänantamisen, torpparimielen henki. Nyt on vihdoinkin aika tämä henki tästä Liitosta karkoittaa. On vihdoinkin aika pumpata tämän Liiton happiköyhiin keuhkoihin aktiivisen suomalaisuuden henki. Sillä Linnankoski sanoi jo aikoinaan, että hän ihmettelee, että Suomessa on suomalaisia, jotka luulevat että suomalaisuuden asia menee omalla painollaan eteenpäin. Ja hän lisäsi: Mikään ei mene tässä maailmassa omalla painollaan eteenpäin.

Olen katsonut velvollisuudeksi esittää käsitykseni Suomalaisuuden Liiton tähänastisesta toiminnasta, sillä vaitiollen menettelisin niin, että tulisin hyväksyneeksi Suomalaisuuden Liiton viimeaikaisen toiminnan. Ne näkökohdat, jotka tässä olen esittänyt, ovat kylliksi riittävät osoittamaan, että kukaan nykyisen polven suomalaisuuden aatetta harrastava mies ei voi Suomalaisuuden Liiton viimeaikaista toimintaa hyväksyä.

Olisi tietysti johdonmukaista, että kaiken tämän jälkeen esittäisin, että Suomalaisuuden Liiton keskushallituksen vastuuvapaus kiellettäisiin. Mutta koska katson, että on tarpeeksi, kun olen esittänyt kantani Suomalaisuuden Liiton hallinnon vastuuvapauskysymyksestä keskusteltaessa, kantani, jonka takana luulen suuren joukon Suomalaisuuden Liiton jäseniä seisovan, ja katson, että tämä on kylliksi tällä kertaa, ja olen varma, että tuleva Suomalaisuuden Liiton keskushallitus ottaa huomioon taivaan merkit ja toimii siihen suuntaan, että tästä lähtien Liiton toimintaa johdetaan aktiivisen, tinkimättömän, peräänantamattoman ja voitollisen suomalaisuuden hengessä. (Hyvä, hyvä!).