Pietarin motti.

Tällä kertaa aloitamme vaihteen vuoksi esipuheella. Se on vain sellainen puhe, jotta tässä jutussa tullaan Leningradin kaupunkia nimittelemään vanhaan suomalaiseen tapaan Pietariksi. Aina siitä lähtien kun vanhat sissipojat Långström ja Luukkonen häiritsivät Pietarin kaupungin rakennustöitä; on tällä murheen paikalla ollut suomalaisena nimenä Pietari, olipa sen virallinen nimi sitten Sant Petersburg, Petrograd taikka Leningrad. Rauhan aikanahan siitä ei tietenkään saanut käyttää Pietarin nimeä, mutta näin sodan päivinä saa täällä vapaasti puhua ryssästä ja Pietarista. Sitä etuoikeutta käytämme siis tässä.

"Pietarin kohtalo ratkaistiin jo syyskuussa 9-11 päivinä, joiden aikana suoritettiin ratkaisevat läpimurto-operaatiot. Jäljellä on enää pelkkä käsityö."

Tämä oli Saksan sotilasjohdon syyskuun 27. päivänä 1941 antama tiedonanto Pietarin taisteluista. Ja todellakin tilanne tällä rintamanosalla oli kehittynyt sellaiseksi, että saksalaisilla näytti inhimillisesti katsoen olevan täysi aihe ehdotonta varmuutta kuvastavaan ilmoitukseensa. Leebin armeija oli kuukauden kestäneissä rajuissa taisteluissa vastustamattomasti tunkeutunut Laatokan rannalle ja katkaissut Pietarin kaikki maayhteydet. Kaupunkiin perääntyneen puna-armeijan ei oletettu kykenevän tehokkaaseen vastarintaan, ja viime kädessä oli kaupungin kuitenkin laskettava aseensa - niin oletettiin - sinne kerääntyneen, eräiden tietoja mukaan aina 5 miljoonaan nousevan siviiliväestön pelastamiseksi nälkään kuolemasta. Minkäänlaisia mahdollisuuksia yhteyksien palauttamiseksi ei näyttänyt avautuvan, sillä saksalaiset laajensivat hallussaan olevaa kiilaa valloittamalla Tihvinän kaupungin Pietarin-Vologdan rautatiellä. Pietarin motti oli tämän jälkeen yhteydessä ulkomaailman kanssa vain lentoteitse.

Sama käsitys kuin saksalaisilla Pietarin nopeasta kukistumisesta oli syksyllä 1941 koko maailmalla. Maginot-linja, Belgian linnoitukset ja Stalin-linja oli kukistunut saksalaisten ylivoimaisen valloitustaidon edessä. Ei voitu uskoa, että Pietari olisi ensimmäinen linnoitettu asema, joka kykenisi seisomaan saksalaisia vastaan.

Mutta Pietari piti itsepintaisesti puoliaan eikä antautunut. Saksalaiset havaitsivatkin pian, että suora hyökkäys kaupunkia vastaan tulisi tuottamaan liian suuret tappiot, jonka vuoksi siitä luovuttiin. Suuri määrä joukkoja, mm. Hoepnerin panssariarmeija siirrettiin Moskovan suunnalle ja kaupunki jätettiin saarron kypsytettäväksi. Mutta kun venäläiset olivat joulukuun 9. päivänä valloittaneet takaisin Tihvinän ja palauttaneet rautatieyhteyden Laatokan rantaan, saattoivat he talven 1941-42 aikana Laatokan jäälle rakentamaansa rautatietä pitkin kuljettaa elintarvikkeita, sotamateriaalia ja raaka-aineita Pietariin sekä evakuoida sieltä siviiliväestöä. Vesien avauduttua jatkui liikenne kaupunkiin proomuilla Laatokan yli.

Venäläisten härkäpäinen puolustus, jonkalaista on esiintynyt kaikilla rintamanosilla, on Pietarissa kohonnut kammottavaan suurpiirteisyyteen, sillä se on maksanut satojentuhansien siviili-ihmisten hengen. Kahden viime talven aikana ovat Nälkä ja Vilu, venäläisiksi mainostetut kenraalit, kantaneet raskaan palo- ja suhdanneveron Pietarissa oleskelleen siviiliväestön keskuudessa. Mutta siviiliväestöhän onkin Pietarissa merkinnyt ryssälle poistettavaa pahaa, joten elintarvikeannokset on jaettu sitä silmälläpitäen. Sotaväki on saanut leijonanosansa, teollisuus- ja linnoitustöissä oleva siviiliväestö taas sen verran, että on pysynyt pystyssä. Muun väestön huoltaminen on ollut uskottuna viikatemiehelle. Vain tällainen bolshevistinen metoodi on auttanut ryssiä säilyttämään kaupungin hallussaan.

Talvella 1941-42 yrittivät bolshevikit lakkaamatta saada saksalaisten kiilaa katkaistuksi, mutta turhaan. He onnistuivat tosin kaventamaan saksalaisten hallussa olevaa maa-alaa, mutta Nevaan nojautuva ja Laatokkaan ulottuva kieli säilyi.

Oli hyvin ymmärrettävää, että venäläisten sodanjohto suunnitellessaan talvioffensiivia 1942-43, sisällytti siihen Pietarin vapauttamisen. Ja niin alkoikin kohta talven tultua voimakas painostus Pietarin saartorintamaa vastaan. Kerta toisensa jälkeen löivät saksalaiset puolustusjoukot takaisin ylivoimaisten vihollisten hyökkäykset. Ne joukko-osastot, jotka puolustivat Pähkinänlinnaa ja siitä itään olevaa Laatokan rantaa, joutuivat näinä viikkoina täyttämään urakan, joka kohoaa tämän sodan raskaimpien suoritusten rinnalle.

Mutta bolshevikeilla oli miehiä ja materiaalia. Tammikuun 12. päivänä 1943 aloitettu suurhyökkäys johti kuutta päivää myöhemmin tulokseen: Pietarista hyökkäävä meriväki saavutti yhteyden idästä hyökkäävien puna-armeijan osastojen kanssa. Kun matruusi Kukushin ja Ukrainasta kotoisin oleva puna-armeijalainen Matshenko tapasivat toisensa, suutelivat he virallisen venäläisen tiedonannon mukaan toisiaan ja maata, jossa olivat toisensa kohdanneet. Näin olivat kenraalieversti Govorovin ja Suomen talvisodasta tunnetun, ihme kyllä teloittamatta jääneen, kenraali Meretshkovin joukot murtaneet 16 kuukautta kestäneen saarron.

Saksalaisella taholla ei venäläisten tiedonantoja Pähkinänlinnan valloittamisesta vahvistettu. Ja yhä vieläkin saksalaiset selittävät, että vaikka heidän on täytynyt luopua Pähkinänlinnasta, venäläisillä ei kuitenkaan ole hallussaan sellaisia kulkuyhteyksiä; jotta Pietarin saartoa voitaisiin katsoa murretuksi. Se kapea, suoperäinen maa-alue, jonka venäläiset ovat saaneet haltuunsa, on vailla rautatielinjaa, ja se on saksalaisten kontrollin alainen. Eräiden tietojen mukaan venäläisten valloittama rantakaista olisi vain 6 kilometriä leveä, ja vaikka se olisi kaksinverroin leveämpikin, muodostaisi se riittämättömän hengitysreiän miljoonakaupungille, jonka tarpeet ovat tietenkin valtavat. Ja sen laajemmaksi eivät venäläiset ole aukkoa kyenneet saamaan. Kun se ei ole heille onnistunut talvella, ei se ole onnistuva kesälläkään.

Sen mukaan, mitä edellä on kerrottu, voitaisiin siis todeta, että vaikka Pietari ei muodollisesti katsoen enää olekaan saarrettu kaupunki, se sitä tosiasiallisesti sittenkin yhä edelleen on. Ne yhteydet, joita kaupungilla on itään, ovat niin vähäiset ja vaaranalaiset, että venäläiset eivät voi niiden kautta edes välttävästi huoltaa miljoonakaupunkiaan. Olkoonkin, että sen asukasluku on nyt painunut huomattavastikin alle miljoonan, on siellä kuitenkin enemmän siviiliväkeäkin kuin Helsingissä ja sen lisäksi runsaasti sotaväkeä. Paitsi Pietaria lähiympäristöineen kuuluu mottiin näet Kronstadt sekä Yhinmäellä oleva erillinen ryssäläismotti.

Meitä suomalaisia on Pietarin kohtalo luonnollisesti kiinnostanut vallan erikoisella tavalla. Suomalaiset seisovat motinvartijoina pohjoisessa. Me olemme haistelleet taivaan tuulia ja olleet tavan takaa saavinamme nenäämme sellaisia hajuja, kuin motti laukeaisi. Tähän mennessä ovat ounastelumme olleet vääriä. Mutta niin näyttää olevan, että kun kevät taas tulee, niin meilläkin herää toivo Pietarin kukistumisesta. Saksalaisten viime viikkoina Pietarin lohkolla osoittama aktiivisuus, jonka vaikuttavin muoto on ollut raskaan piiritystykistön suorittama Pietarin teollisuuslaitosten tuhoaminen, on aiheuttanut meillä yleiseksi levinneen käsityksen, että tuleva kesä sinetöi Pietarin kohtalon.

Ei ole tarpeen ryhtyä kuvaamaan niitä strategisia etuja, mitä Saksa saavuttaisi Pietarin valloittamisella. Silmäys karttaan antaa niistä selon. Ja tällöin on lisäksi muistettava, että Pietari on Venäjän toiseksi suurin teollisuuskaupunki, jonka tehtaat ovat osittain olleet toiminnassa piirityksen aikanakin. Eikä ole unohdettava Kronstadtin laivastoasemaa, josta käsin ryssäläiset sukellusveneet pitivät koko viime kesän Itämeren vesiä rauhattomina. Jos Saksan rintama idässä kuvitellaan sotamieheksi, kasvot Aasiaan päin, on Pietari kuin kurkusta kuristava vihamiehen käsi. Pitkän päälle puristus saattaa osoittautua epäterveelliseksi. Siksi käsi olisi katkaistava ranteesta, s.o. motti laukaistava.

- - -

Pietarin valloittamista pidettiin viime syksynä saksalaisten tavoitteena. Odottamattomat vastoinkäymiset etelässä pakottivat siitä kuitenkin luopumaan. Ja jos uusi hyökkäys etelässä tänä kesänä alkaisi, ei saksalaisilta riittäisi voimia niin vaativaan tehtävään kuin Pietarin valloittaminen on. Mutta jos - kuten olemme olettanut - Saksa ei tänä kesänä suorittaisikaan suurhyökkäystä Venäjällä, silloin olisi pidettävä luonnollisena hyökkäystä Pietaria vastaan, koska tähän alueellisesti rajoitettuun sotatoimeen liittyisivät monet laajalle ulottuvat sotilaalliset edut. Tämän kirjoittajan käsitys odotettavissa olevasta hyökkäyksestä Pietaria vastaan liittyy Suomessa yleiseksi levinneeseen toivoon, mutta perustelut ovat kokonaan toiset kuin niillä, jotka olettavat, että Saksa alkaa kesän tullen höökiä pitkin Venäjän rintamaa, etelässä ja pohjoisessa. Valitettavasti on rintama siihen liian pitkä ja vastustaja vielä sikäli voimissaan, ettei se ole mahdollista. Mutta kun saksalaisten on rajoitetummilla sotatoimilla saavutettava mahdollisimman vaikuttavat menestykset ja tuotettava vastustajalle suurimmat mahdolliset tappiot, niin tarjoutuu siihen tilaisuus juuri Pietarin suunnalla.

- - -

Varmaa joka tapauksessa on, että Venäjän rintamalla ei ensi kesänä sentään päivää paistateta. Tuoreimmat tiedot kertovat, että venäläiset suorittavat suuria joukkokeskityksiä keskirintamalle. Varustautuvatko he ottamaan vastaan saksalaisten iskuja, vai onko heillä itsellään hyökkäysaikeita? Jäävätkö he odottamaan luvattua toista rintamaa vai suorittavatko he sotatoimensa siitä riippumatta? Monet kysymykset jäävät nyt vastaamatta, eikä auta muu kuin lohduttaa itseään sillä, että ensi syksynä olemme viisaampia. Silloin tiedämme, onko Pietari yhäkin ainoa eurooppalainen pääkaupunki, jota vihollinen ei ole koskaan valloittanut, kuten ryssäläinen propaganda selittää.

6.5.1943.