Sisäasiainministeri Kekkonen: Herra puhemies! Kysymys rajavartiolaitoksen värvätyn kantamiehistön huoltamisesta palvelusajan päätyttyä on muodostunut erittäin merkitykselliseksi koko rajavartiolaitoksen toiminnalle. Tämä miehistö suorittaa niin erikoislaatuista palvelusta ja on niin erikoislaatuisessa asemassa muutoinkin, että valtiovallan velvollisuus on sopivilla toimenpiteillä helpottaa sen siirtymistä siviilipalvelukseen, mikä seikka taas omalta osaltaan on omiaan helpottamaan kunnollisen henkilökunnan saamista rajavartiostoihin. Kun rajavartiopalveluksen luonteesta on katsottu johtuvan, että kantamiehistöä ei voida vakinaistaa, niin seuraa tästä se, että kantamiehistöön kuuluvat eivät voi päästä valtion eläke-eduista osallisiksi.

Rajavartiopalvelus edellyttää, että rajavartiosotamies eroaa verrattain nuorella iällä palveluksesta. Korkein ikäraja lienee noin 45 vuotta ja siihen mennessä on henkilö voinut palvella korkeintaan 20-24 vuoteen rajavartiostossa. Mutta tärkeää on myös se, että suurin osa rajavartiosotamiehistä on nuoria, alle 30-vuotiaita. On pyrittävä siihen, että rajavartiostoissa vuotuinen täydennys on noin 1/8 miehistön vahvuudesta ja että täydennys saadaan nuorista juuri asevelvollisuutensa suorittaneista miehistä. Aikainen palvelukseen astuminen ja alhainen eroamis-ikä aiheuttavat sen, että rajavartiosotamies ei ole vielä palvelukseen astuessaan mitään varsinaista ammattia itselleen voinut oppia. Ja kun heistä pyritään pääsemään irti silloin, kun he ovat parhaat vuotensa palvelleet, on heidän siirtymisensä siviilialalle vaikea ja kilpailu ammattitaitoisen väen kanssa on heille miltei ylivoimaista. Rajavartiopalveluksessa ei makseta sellaisia palkkoja, että niistä voisi yleensä sanottavasti säästää ja lisäksi useat rajavartiostoissa palvelevat ovat lähtöisin vähävaraisista kodeista. Siirtyminen siviiliin on näin ollen useinkin samaa heille kuin siirtyminen epävarman toimeentulon varaan. Lisäksi on huomattava, että rajavartiosotilaiden työkyky huomattavasti alenee sinä aikana, jolloin he suorittavat palvelusta. Kun me tiedämme, että rajavartiostojen asunto-olot vielä toistaiseksi ovat verrattain huonot, kun rajavartiomiehistön ravinto jää pakostakin yksipuoliseksi, kun otetaan edelleen huomioon heidän suorittamansa pitkät partiomatkat, monituntiset väijytykset ja muu palvelus, jota voidaan yleensä pitää varsin lujana, niin on selvää, että mies menettää helposti työkykynsä. Kun valtion etu kuitenkin vaatii, että rajavartiostoissa ei palvele työkyvytöntä henkilökuntaa ja tämä etu myöskin vaatii sen, että iän ja työkyvyn alenemisen vuoksi miesten on väistyttävä työpaikalta, jossa ovat uhranneet parhaat vuotensa maalle, niin toiselta puolen valtion velvollisuus on myöskin se, että heitä autetaan saamaan itselleen uusi työala. Tähän mennessä ei yleensä ole voitu muuta kuin erittäin säälittävissä tapauksissa ylimääräisten eläkkeiden turvin auttaa henkilöitä, jotka ovat joutuneet rajavartioston palveluksesta pois erityisesti sen vuoksi, että ovat menettäneet työkykynsä. Rajavartiosotamies tällä tavoin on huonommassa asemassa kuin yksityisen palveluksessa oleva, sillä köyhäinhoitolakikin jo velvoittaa työnantajan antamaan elatuksen vähintäin 20 vuotta palveluksessa olleelle ja työkykynsä menettäneelle työntekijälle, mutta valtiolla ei ole rajavartiosotamiehiin nähden vastaavanlaista velvollisuutta.

Se suunnitelma, joka hallituksessa on valmistettu rajavartiolaitoksen kantamiehistön erorahasta, pyrkii siihen, että palveluksesta eroavalle rajavartiosotamiehelle taikka korpraalille varattaisiin taloudellista tukea hänen hankkiessaan itselleen rajavartiostosta erotessaan uuden ammatin. Erorahan suuruus olisi 3 vuoden palvelusajan jälkeen 1,000 markkaa. Se vastaisi siis jonkinlaista pukuavustusta. Mutta 20 vuoden palvelusajan jälkeen rajavartiosotamies voisi saada kertakaikkisena erorahana 24,800 markkaa ja rajavartiokorpraali 25,900 markkaa. Nämä erorahat eivät merkitse varsin suurta menoerää valtion menoarviossa. On arvioitu, että esim. tänä vuonna erorahaa olisi täytynyt maksaa, jos tämä järjestely olisi ollut voimassa, noin 240,000 markkaa. Nämä eroavustukset eivät ole tietenkään suuret, kun niitä verrataan palveluksen erikoislaatuun. Mutta ne kuitenkin varsin huomattavasti voivat edistää kunnollisen rajavartija-aineksen jäämistä rajavartiostojen palvelukseen ja ne myöskin ovat omiaan edistämään rajavartiostossa palvelleiden ja siitä eroamaan joutuneiden henkilöiden sijoittumista yhteiskunnassa toisiin tehtäviin, ilman, että he joutuisivat vanhoilla päivillään yhteiskunnallisen huollon turviin.

Jos rajavartiostoista eroava mies saa tällaisen erorahan, voi hän sijoittua esim. rajaseudulle asutustilalliseksi. Siitähän on eduskunnankin käsiteltäväksi annettu pari toivomusaloitetta. Jo tähän mennessäkin on pyritty auttamaan tällaisia rajavartiostoista eronneita henkilöitä, mikäli he tahtovat sijoittua asutustilallisiksi rajaseuduille, ja maatalousministeriö on asutushallitukselle lähettämässään kirjeessä nimenomaisesti määrännytkin, että etusija raja-alueella perustettaville asutustiloille asukkaita otettaessa on annettava entisille rajavartiosotamiehille, mikäli he muutoin ovat asutustilallisiksi sopivia. Kun nyt voidaan erorahan muodossa edistää tällaista asutustoimintaa, niin tuntuu siltä, että tältäkin kannalta katsoen rajavartiolaitoksen kantamiehistölle maksettava eroraha olisi hyväksyttävä.

Kun asia joutuu suureen valiokuntaan, rohkenen senvuoksi suositella suurelle valiokunnalle tämän lakiehdotuksen hyväksymistä sellaisessa muodossa, kuin minkä se valtiovarainvaliokunnassa on saanut, ja nimenomaisesti haluan lausua, että se lisäys, jonka valtiovarainvaliokunta on 1 §:n 2 momentiksi ottanut, minun mielestäni on täysin paikallaan.

Valtakunnan rajojen vartijat ovat edesvastuuntuntoisesti ja alttiisti suorittaneet raskaan tehtävänsä, joten he ovat hyvin ansainneet sen tuen, mitä erorahan myöntäminen merkitsee. Toivottavasti kauan vireillä olleen erorahakysymyksen myönteinen ratkaisu kykenee aikaansaamaan myöskin sen, että rajavartiopalvelukseen saadaan samoinkuin tähänkin asti jatkuvasti osa maan parhaista nuorista miehistä, sillä valtakuntamme menestys vaatii, että tässä tärkeässä tehtävässä on vakavaa ja luotettavaa väkeä.