Itärintaman taistelut.

Kun maihinnousurintama vihdoin viimein avautui, jäi maailma jännityksellä odottamaan, millä tavoin Neuvostoliitto ryhtyy idästä käsin helpottamaan länsivaltojen vaikeaa urakkaa. Varsin yleisenä tuntui olevan käsitys, että Neuvostoliitto nyt puolestaan jättää liittolaisensa taistelemaan yksikseen. Tämä käsitys vahvistui puna-armeijan aloitettua hyökkäyksensä Suomea vastaan, koska Karjalan Kannaksen offensiivilla ei katsottu olevan mitään yhtymäkohtaa etelämpänä Saksaa vastaan kohdistettavan hyökkäyksen kanssa. Mikäli taas Venäjä tulisi aloittamaan kesäsotaretkensä, pidettiin suorastaan selviönä, että se suuntautuu Romaniaa ja Unkaria sekä etelä-Puolaa vastaan. Sillä taholla oli näet saavutettavissa varmimmat sotilaalliset ja poliittiset edut, minkä lisäksi venäläisen offensiivin oletettiin tapahtuvan yhtaikaa liittoutuneiden Balkanille suorittaman maihinnousun kanssa. Ilmeistä on, että saksalaiset kohdistavat puolustustoimenpiteittensä pääpainon juuri etelärintamalle, jonne oli keskitetty huomattavat taisteluvoimat.

On merkillepantavaa, että saksalaiset eivät kuitenkaan pitäneet - eivätkä pitäne vieläkään - itärintamaa tässä vaiheessa ratkaisevana sotanäyttämönä. Yhä edelleenkin lienee saksalaisella taholla vallitsevana oppi kaksiosaisesta taistelusuunnitelmasta, s.o. että ensiksi heitetään maihinnousuarmeijat mereen ja sitten tehdään tili selväksi bolshevikkien kanssa. Tämän suunnitelman mukaisesti on länteen sijoitettu erittäin vahvat joukko-osastot, minkä ohessa strategiset reservit ovat lähinnä tarkoitetut ohjattaviksi maihinnousurintamille. Itä on saanut tulla toimeen vähäisemmillä voimilla ja tämä tarkoitus ei liene muuttunut venäläisten viimeaikaisista menestyksistä huolimatta. Vaikkakin jokainen vetääntyminen viime kevään linjoilta aiheuttaa vaaran Saksan itäiselle puolustusjärjestelmälle, ei ns. joustava puolustus sittenkään idässä aiheuta sellaista katastrofia, mihin perääntyminen maihinnousurintamalla saattaisi johtaa.

Odotetun offensiivin asemesta eteläisellä sivustalla, Venäjä ryhtyi erittäin laajasuuntaiseen hyökkäykseen keskisellä rintamanosalla. Vitebsk-Orsha-Mobilev-Shlobin olivat Saksan Valko-Venäjän rintaman voimakkaat puolustusasemat, ja niitä vastaan hyökkäys suuntautui. Mutta pian saatettiin havaita, että venäläisten tavoitteena ei ollut ainoastaan saksalaisten aallonmurtajatukikohtien valloittaminen, vaan että hyökkäyksen tarkoituksena oli koko Saksan puolustusjärjestelmän murskaaminen tällä tärkeällä alueella. Ja kuta pitemmälle puna-armeijan väenväkisin tapahtunut eteneminen on vienyt, sitä selvemmäksi on käynyt, että myöskin Suomea vastaan kohdistettu hyökkäys on osa suuremmasta operatiivisesta suunnitelmasta. Minskin ja Polotskin valloittaminen sekä hyökkäysliikkeen jatkaminen länteen käsin osoittaa, että Venäjä pyrkii Itämeren rantaan, jolloin se voisi eristää Baltian maissa olevat saksalaiset divisioonat. Mutta Itämeren hyväksikäyttäminen ei ole mahdollista, jollei Kronstadtissa olevalla puna-laivastolla ole vapaata kulkua Suomenlahden kautta. Vaikka Virokin oli saksalaisten käsissä, ei tie ole turvallinen jos Suomi jatkaa taistelua. Siksi kuului offensiivi Suomea vastaan osana venäläisten sotasuunnitelmaan, jonka tuottamia hedelmiä se nyt on voinut korjata Valko-Venäjällä.

Venäläiset ovat tälläkin kertaa saavuttaneet huomattavat alkumenestykset. Juhannusaattona alkanut hyökkäys on kymmenessä päivässä edistynyt niin pitkälle että Valko-Venäjän pääkaupunki Minsk, jossa myös itäisten alueiden ministeri Alfons Rosenbergilla oli hallintopaikkansa, on kymmenessä päivässä joutunut venäläisten käsiin. Lisäksi ovat punaiset divisioonat edenneet ohi Minskin vieläkin lännemmäksi. Eräillä tienoilla ovat venäläiset jättäneet kymmenessä päivässä taakseen 250 kilometriä, mikä seikka antaa hyvän kuvan hyökkäyksen voimasta ja vauhdista. Ainakaan tähän mennessä ei mitään pysähtymistä sotatoimissa ole ollut havaittavissa, mutta kovin pitkälle ei venäläisten enää luulisi tähän otteeseen voivan päästä, sillä huoltovaikeudet alkavat tästä lähtien lisääntyä yhdessä saksalaisten lujittuvan vastarinnan kanssa.

Kun tarkastelee venäläisten offensiivin kulkua, ei voi välttyä olettamuksesta, että saksalaiset eivät olleet varustautuneet venäläisten hyökkäyksen varalta Valko-Venäjällä. Kaikesta siitä, mitä saksalaisella taholla on kevään mittaan puhuttu Venäjän sodan todennäköisestä kehityksestä, oli voitu havaita, että saksalaiset odottivat hyökkäystä etelässä. Tämä selittäisi myöskin sen ainakin näennäisen helppouden, jolla venäläiset mursivat saksalaisten lujat puolustusasemat keskisellä rintamalla. Sen takana on täytynyt olla luvultaan ja tuleltaan ylivoimaisten venäläisten joukkojen, jotka ovat tappioista piittaamatta raivanneet tiensä puolustuksen läpi ja häikäilemättömällä etenemisellä tunkeutuneet kauas vastustajan selustaan. Tällä tavoin on saksalaisten rintama murrettu pieniin osiin, joista jotkin ovat voineet jatkaa itsenäistä puolustustaistelua vielä silloin, kun varsinainen rintama on jo ollut parisataa kilometriä niiden ohitse lännessä.

Venäläiset ovat tämän viime offensiivinsa ansiosta itse asiassa vapauttaneet koko varsinaisen valtakunnanalueensa sellaisena kuin se oli ennen vuotta 1939. Tätä kirjoitettaessa on vain kolkka Pihkovan tienoota ja Pripetin soiden keskinen seutu saksalaisten käsissä, muutoin pitää puna-armeija vanhaa neuvostoaluetta hallussaan. Sitä paitsi se on monessa kohti tunkeutunut Puolan tai Romanian vanhojen rajojen yli. Venäläisten eteneminen on ehtinyt niin pitkälle, että saksalaiset ovat pakotettuja ryhtymään tarmokkaisiin vastatoimenpiteisiin sen pysähdyttämiseksi. Tämä on tehtävä senkin uhalla, että siihen on käytettävänä [käytettävä] muuallakin tarvittavia reservejä. Se saattaa häiritä ennalta tehtyjä yleissuunnitelmia, mutta sodassa ei ole suinkaan harvinaista, että vastustajan toimenpiteet antavat uuden suunnan ajatelluille sotatoimille. Saksan sodanjohto on venäläisten menestysten vuoksi joutunut erittäin tärkeän ratkaisun eteen. Jos sillä on riittävästi reservejä, ei tietenkään tuota mitään vaikeutta asemien vakiinnuttaminen Vilnan ja Brest-Litovskin edustalle. Mutta jos reservit ovat tiukassa, silloin joudutaan heikentämään joko länttä tai etelää taikka Venäjän rintaman eteläosaa. Missään ei ole tällaiseen varaa, sillä lännen taistelut kasvavat jatkuvasti voimassa, ja uusia maihinnousuja voidaan odottaa miltei minne tahansa. Italia ja Balkan vaativat siellä olevat taisteluvoimat ynnä tarpeelliset reservit. Ja erityisesti on Saksan sotilasjohdon varottava Romanian, Unkarin ja etelä-Puolan vastaisen rintamanosan heikentämistä, sillä hyökkäys Itämeren suunnassa ei suinkaan ole tehnyt etelämpänä tapahtuvaa suuroffensiivia mahdottomaksi. Päinvastoin, kun sotatoimet Venäjällä ovat osoittaneet länsivaltojen ja Venäjän välisen sotilaallisen yhteistyön kiistämättömäksi tosiasiaksi, on puna-armeijan hyökkäys Romaniaa vastaan täydellä varmuudella odotettavissa. Mikäli liittoutuneiden tarkoituksena on näet lopettaa sota siirtämällä sotatoimet Euroopan linnoituksen sisäpuolelle, silloin ei riitä Normandiaan tehty maihinnousu, vaan sitä tulee seuraamaan muualla useita samanlaisia. Kiitollisen maihinnousualueen tarjoaa juuri Balkan, jossa invasioarmeija tapaa väestön taholta suurempaa avuliaisuutta kuin Ranskassa. Vaikkakin maasto täällä ei ole edullinen, ovat muut tekijät niin suotuisat, että tiettynä ajankohtana tämän kesän kuluessa maihinnousu Balkanille alkaa. Ja samaan aikaan viimeistään aloittavat Shukovin komennossa olevat Ukrainan armeijat offensiivinsa eteläisellä rintamalla. Se on oleva vähintään yhtä voimakas kuin Stalingradin puolustajan Rokassovskin, josta tehtiin äskettäin 38-vuotiaana marsalkka, johtama hyökkäys keskisellä rintamanosalla.

Sen jälkeen kuin Saksan rintama on venäläisten työntämänä lähtenyt liikkeelle, on venäläisille tarjoutunut monia kiitollisia operatiivisia mahdollisuuksia. Minskiin suuntautunut hyökkäys jatkuu ilmeisesti kaksitavoitteisena. Toisen suuntana on Itämeri, kuten edellä olemme olettanut, mutta toinen saattaa kääntyä alas etelään käsin, jolloin siihen voi Pripetin soiden eteläpuolelta yhtyä marsalkka Konjevin armeija. Tällöin tulisi kysymykseen laaja pihtiliike Varsovan suuntaan. Jos venäläisillä on vain riittävästi voimia, tulevat he ilmeisestikin suorittamaan tulevan kesän aikana monia suuritavoitteisia hyökkäyksiä, vieläpä useita samanaikaisestikin. Venäläiset ovat nyt panneet offensiiviset sotatoimensa vireille. Viime kesän kokemuksesta voimme hyvin päätellä, että puna-armeija kykenee suurella voimalla suorittamaan hyökkäystoimia useallakin rintamanosalla samaan aikaan.

Suomen rintama jää niiden laajojen näköalojen ja mahdollisuuksien valossa, joita itärintama mantereen alueella tarjoaa, täydellisesti niiden varjoon. Se tavoite Suomen osalta, josta edellä olemme puhuneet, nimittäin tien turvaaminen neuvostolaivastolle Suomenlahden kautta, ei ole missään suhteessa verrattavissa etelämpänä tarjolla oleviin päämääriin. Sen vuoksi saattaa olla mahdollista, että Stalin näkee Suomen armeijan päättävässä, itsepäisessä vastarinnassa sellaisen tekijän, että ylivoimaan perustuvat hyökkäystoimet Suomen rintamalla loppuvat. Ambitio yksinomaan ei ole mikään offensiivin aihe realistisesti ajattelevalle sodanjohdolle. Toivottavasti se on tosi Suomenkin tapauksessa.

4.6.1944