DEMOKRATIA JA TALOUDELLINEN

VALTA

KYSYMYS:

*Perustuslaissa sanotaan, että "valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta". Eduskunnan ohella tärkeitä vallankäyttäjiä ovat kuitenkin myös pankit, suuryritykset ja niiden organisaatiot. Moni vasemmistolainen katsoo, että kansanvallasta sanan varsinaisessa merkityksessä voidaan puhua vasta sitten, kun myös tämä taloudellinen valta on saatettu demokraattisen kontrollin alaiseksi. Miten Te näette taloudellisen vallan ongelman demokratiaan pyrkivässä yhteiskunnassa? (A.E.)*

VASTAUS:

Kyllä kai se on totta, että *valtio*valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Valtiovalta tarkoittaa tässä käsitykseni mukaan julkista valtaa, joka kuuluu kansalle. Tämä yleisperiaate on toteutettava lainsäädännössä siten, että kansalla on aina viime kädessä valta määrätä, miten maan asioita on hoidettava.

Tosiasiallisen määräysvallan käyttäjiä ovat myös mainitsemanne pankit, suuryritykset ja niiden organisaatiot. Haluaisin lisätä siihen vielä ammatilliset järjestöt, taloudelliset etujärjestöt, aatteelliset intressijärjestöt jne. Viime vuosina on havaittu, että esimerkiksi työntekijäin ja työnantajain ammatilliset järjestöt ovat keskinäisillä työehtosopimuksillaan voineet päättää, mitä sosiaalisia etuja valtiovallan tulee antaa työntekijöille, minkälaisen tulee olla työehtosopimukseen sisällytetyn lakiehdotuksen ja milloin se tulee hyväksyä. Tällainen käytäntö ei tyylipuhtaasti vastaa eduskunnan vallan täydellisyyttä.

Kun siirryn puhumaan taloudellisen vallan asettamisesta demokraattisen kontrollin alaiseksi, niin periaatteessa hyväksyn tällaisen kontrollin. Tähän suuntaan ollaan menossa. Otan esimerkin aluksi Ruotsista. Siellä saa 1.1.1971 voimaantulleen liikepankkilain mukaan maan hallitus asettaa enintään kolme jäsentä liikepankkien hallitukseen. Tällä hetkellä pankkien hallituksissa on yhdestä kolmeen hallituksen nimeämää jäsentä, suurpankeissa enemmän kuin pienemmissä pankeissa.

Ruotsin liikepankkien "hallitus" (styrelse) on suomalaisen liikepankin hallintoneuvoston ja johtokunnan välimuoto. Enemmistö hallituksen jäseniä on luottamusmiehiä. Hallitus kokoontuu kuitenkin useammin (n. kerran viikossa) kuin suomalaisen liikepankin hallintoneuvosto. Maan hallituksen nimeämät edustajat ovat nykyisiä ja entisiä kansanedustajia.

Työntekijöillä ei ole edustusta liikepankkien hallinnossa.

Lainsäädännön ja sopimuksien mukaan ei osakeyhtiömuotoisissa teollisuus- ja muissa liikeyrityksissä ole työntekijäpuolen edustusta. Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö (LO) on vuosikokouksessaan 1970 kuitenkin omaksunut linjan, jonka mukaan tavoitteena on se, että jokaisessa osakeyhtiössä on asianomaisen yhtiön työntekijöillä oikeus ammattiyhdistyksensä välityksellä valita tietty osa (vähemmistö) yhtiön hallituksen jäsenistä.

Saksan Liittotasavallassa on yhteiskunnan kontrolli järjestetty toisin. Liikepankkien hallintoelimissä ei maan hallituksella enempää kuin ammattiyhdistyksilläkään ole edustusta. Mutta esim. kaivos- ja terästeollisuuden työntekijöillä on vuonna 1951 annetun lain mukaan oikeus valita viisi oman yrityksensä valvontaneuvoston jäsenistä. Yrityksen omistajat valitsevat toiset viisi ja yhdennentoista, ns. puolueettoman jäsenen vaali tapahtuu yhteisratkaisuna ko. kymmenen jäsenen ehdotuksesta ja osakkeenomistajayhtiökokouksen vahvistamana.

Muussa teollisuudessa työntekijät valitsevat kolmanneksen valvontaneuvoston jäsenmäärästä.

Valvontaneuvosto puolestaan valitsee yrityksen johtajat ja ylimmät toimihenkilöt. Yrityksen ylimpään käytännön johtoon (johtokuntaan) kuuluu tavallisesti kolme johtajaa. Yksi näistä vastaa henkilöstöpolitiikasta. Tämän johtajan valinta on riippuvainen yrityksen valvontaneuvoston työntekijäjäsenten hyväksymisestä. Valinta ei voi tapahtua vastoin työntekijäjäsenten kantaa. Jokaisessa yrityksessä on vuonna 1952 annetun lain mukaan lisäksi tuotantoneuvosto, jossa on varsinaisina jäseninä vain työntekijäin ja toimihenkilöiden edustajia. Neuvostolla on varsin laaja päätösoikeus esim. henkilöstöasioissa.

Olen havainnut, että kevättalvella 1972 vaatimuksia työntekijäin osanotto-oikeudesta yritysten päätäntäelimiin on esitetty mm. Sveitsissä, Itävallassa, Belgiassa ja Alankomaissa. Ruotsissa vaaditaan laajempaa osanotto-oikeutta. Samaan aikaan on Länsi-Saksassa vaadittu, että työntekijä- ja toimihenkilöedustusta on kaikissa yhteisissä hallintoelimissä lisättävä, niin että suhde tulee olemaan 50-50.

Minusta näissä kapitalistisissa maissa toteutetut tai suunnitellut järjestelyt ovat kannatettavia. Minkä muodon ne Suomessa saisivat, on tässä vaiheessa mahdotonta sanoa, mutta on varma, että tällaiset toimenpiteet taloudellisen vallan käyttöön liittyvän ongelman ratkaisemiseksi eivät ehkä ole kovin kaukaisen tulevaisuuden asioita.

Se kai tunnustetaan, että 1940-luvulla perustetut ns. tuotantokomiteat ovat yleensä epäonnistuneet. Sitä tietä jatkamalla ei ole olemassa välttämättömien uudistusten edellytyksiä.

Kuten vastaukseni alussa mainitsin, hyväksyn periaatteen, että taloudellinen valta olisi tietyissä rajoissa saatettava demokraattisen kontrollin alaiseksi. Ulkomaiset esimerkit kapitalismin linnoituksiksi luonnehdituista maista osoittavat, että tällä periaatteella on laajaa kannatusta. Mutta suoritetut kokeilut ovat käytännössä joko epäonnistuneet tai ovat vasta kokeiluasteella, niin että mitään yhtenäistä ohjelmaa ei ole olemassa. Jokainen maa saanee omien olosuhteittensa ja omien kokemustensa pohjalta lähteä etsimään demokraattisen kontrollin muotoa.

Taloudellisen vallan kontrolli silloin kun se suuntautuu kotimaiseen yritystoimintaan on toteutettavissa lainsäädäntötoimin. Mutta miten kontrolloida ylikansallisia jättiläisyhtymiä, suurkonserneja, jotka toimivat useassa maassa ja hallitsevat miltei rajattomia pääomia? Tämä kysymys on nimenomaan pienen maan kansallisen talouselämän tärkeimpiä ja arkaluontoisimpia. Tuollainen kansainvälinen suuryritys voi manipuloida suhteellisen vapaasti, se voi siirtää pääomia ja tuottoja maasta toiseen, miten se sille on taloudellisesti edullisinta. Se voi määrätä käyttämilleen tuontiraaka-aineille mielensä mukaisen hinnan, se voi maksaa veronsa siellä, missä se on sille taloudellisesti tarkoituksenmukaisinta jne. Suurkonserni voi taloudellisen valtansa turvin tarpeen niin vaatiessa suorastaan määrätä pienen maan talouspolitiikasta. Länsimainen taloudellinen ja poliittinen integraatio johtaa välttämättömyyden pakosta siihen, että sen piiriin kuuluvat pienet valtiot menettävät osan taloudellisesta itsemääräämisoikeudestaan. Tämä oli yhtenä syynä siihen, että Suomessa ei hetkeäkään ole harkittu Suomen jäsenyyttä Euroopan Talousyhteisössä.

Jos onnistumme pitämään kansainvälisten jättiläisyritysten kauko-ohjatun taloudellisen vallankäytön kurissa, on ongelmana meillä ensi kädessä liian harvoihin käsiin kerääntyneen kotimaisen taloudellisen vallan kontrollointi. Esimerkin taloudellisen vallan keskittymisestä tarjoavat liikepankkimme.