Suomalaisuuden rintamalta.

Kaikkein eniten huomiota herättänyt kirjallinen tapaus Suomessa on viime kuukausien aikana kieltämättä ollut Helsingin yliopiston taidefilosofian ylim. professorin Kaarle Sanfrid Heikinpoika Laurilan kirjoittama teos "Yliopiston kielikysymys". Kun ylim. professoria, Laurilaa, vaikka hän nyttemmin onkin erossa eteläpohjalaisen osakunnan inspehtorin virasta, voidaan ehkä kuitenkin pitää "yhteiskunnallisena toimihenkilönä", katsoo allekirjoittanut näin kiihoituslain aikana parhaaksi olla käsittelemättä hänen laatimaansa pamflettia, niin paljon kuin siihen aihetta olisikin. Tarkoituksenmukaisuus astuu tässä oikeuden ja velvollisuuden edelle. Sen tarkoituksenmukaisuuden, jonka näemme aikakauskirjamme jatkuvassa, esteettömässä ilmestymisessä, asetamme tällä kertaa edelle totuutta Laurilan kirjasta, jonka asiallinen esitteleminen saattaisi tehdä mainitun ilmestymisen ainakin vaaranalaiseksi. Mutta voinemme tässä torjua ainakin sen huhun, joka liikkuu maassa, että Laurila muka olisi Suomalaisuuden Liiton kautta jättänyt maaherralle anomuksen sukunimensä muuttamisesta Kalevalan päivänä Laureliniksi. Suomalaisuuden Liitossa ei ole mitään tietoa tuollaisesta nimenmuutosanomuksesta, mikä kyllä voi tietenkin johtua siitäkin, että Suomalaisuuden Liitto ei lainkaan ota vastaan suomalaisen sukunimen muuttamista vierasperäisiksi.

                                                                 *

Jokaisella on oma tapansa juhlia.

Tavallisesti ylistetään ja kiitetään juhlittavaa. Ja vähemmänkin kohteliaat edes vaikenevat juhlien ajaksi, kun eivät voi omantuntonsa mukaan yhtyä ylistyksiin. Mutta upsalalainen lehti yltyy haukkumaan.

Äskettäin vietti Kalevan kansa Kalevalan 100-vuotisjuhlaa. Sen hengentuotteen ilmestymisen muistojuhlaa, jonka syntyä koko suomalainen sivistys saa kiittää olemassaolostaan ja nykyisestä kehitysvaiheestaan. Miltei samoilla tunneilla, jolloin monet maailman eri kolkilta Suomeen saapuneet arvovaltaiset tiedemiehet ylistivät tätä suomenkielisen hengenviljelyksen suurinta tuotetta, vieläpä useat heistä puheissaan ikäänkuin hyvän tahtonsa todistukseksi lausuivat muutaman suomenkielisenkin sanan, miltei samoilla tunneilla eräs upsalalainen lehti solvasi suomenkieltä ja suomalaisia verisemmin kuin tällä vuosikymmenellä on koskaan tehty. Tuo lehti, jonka nimellä emme halua näitä palstoja pilata, kirjoitti näet jyrkkää jyrkempiä sanoja ruotsinmaalaista tohtori Anrickia vastaan, joka oli tehnyt itsensä syypääksi ruotsalaisten kannalta katsoen kuulemma anteeksiantamattomaan tahdittomuuteen kohdistamalla pohjoismaisen matkailukongressin suomalaisille jäsenille muutaman suomenkielisen sanan tervehdykseksi. Lehti huipentaa arvostelunsa sanoihin: moinen esiintyminen on paheen hellimistä.

Suomenkielen käyttö pohjoismaisessa yhteistyössä  on siis paheen hellimistä.

Ja tällä pohjalla niinhyvin meidän kotiruotsalaisemme kuin myöskin meidän mietosuomalaisemme tahtovat Norden-yhdistysten toimintaa johtaa. Lopettakaa ajoissa, hyvät herrat, moinen mielettömyys! Skandinaavinen yhteistyö ei pitkiin aikoihin ole saanut niin voimallista vastamyrkkyä kuin nyt "paheen hellimisestä". Mutta sitä eivät meidän skandinavistimme älyä. Jos he todella tahtoisivat saada populääriksi aatteensa interskandinaavisesta veljeydestä, tulisi heidän valmistaa sille maaperää suomalaisissa piireissä, mikä tietenkin olisi mahdollista, jos Skandinaviaan sanottaisiin ymmärrettävällä ja päättävällä tavalla nämä sanat: sormet pois Suomen sisäisistä asioista. Tämä olisi oikea taktiikka Norden-ajatuksen juurruttamiselle Suomessa. Jos suomalaisesta julistuksesta Skandinaviassa alkaisi näkyä tuloksia, niin saattaisi koko suomalainen sivistyneistö rynnätä Norden-yhdistykseen kiitokseksi sen oikeasta kannanotosta. Ja millä olisi enemmän vahvistettu pohjoismaista yhteisymmärrystä? Tosin on ilmeistä, että kotiruotsalaisemme silloin katselisivat hieman sekavin tuntein Norden-yhdistystä, mutta sillä asenteella ei olisi sitten enää kovinkaan suurta merkitystä.

"Paheen hellimis"-tapauksen olisi luullut osoittavan herra ministeri Erichille ilman salapoliisienkin apua, että tähänastinen kaikennielemispolitiikka on saanut asiallisen surmaniskun. Mutta onhan tiettyä, että moisetkaan tapaukset eivät herra Erichiä liikuta, kun eivät ole liikuttaneet mitkään muutkaan.

                                                             *

Lopuksi vain muutama sana viime aikojen tapauksista.

2/2 1935 kävi suuri kansalaislähetystö valtuutettujensa edustamana yliopiston suomalaistamisasiassa tasavallan presidentin ja pääministerin luona. Pääministerin hyytä huokuva vastaus jäi varmasti lähetystön jäsenille mieliin.

Valtioneuvosto antoi yliopiston rehtori Brotheruksen ja prof. Lönnrothin tehtäväksi laatia suunnitelman yliopisto-olojen järjestämiseksi. Siitä ei ole kuulunut mitään.

Ja tapaus on sekin, että yliopistoasia, jolla oli niin tulipalokiire, että hallituksen piti sitä varten kutsua ylimääräiset valtiopäivät koolle ja joutua perinjuurin nolatuksi, nyt joutaa taas olemaan rauhassa kuukausikaupalla. On hyvä, jos tuo asia ei tulisi esiin ennen vaaleja, nimittäin hyvä meidän kannaltamme. Mutta kuukausien viivyttely kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut, on hallituksen kannalta aina yhä nolompaa.