22.5.1958 Moskovassa

HYVÄT NAAPURUUSSUHTEET

Kun Te, Herra Puheenjohtaja (Voroshilov), matkustitte Suomesta voitollisen vierailunne päätyttyä, lausuitte elokuun 26. päivänä l956 Helsingin rautatieasemalla mm. seuraavat sanat: "Nyt voimme silmin nähden vakuuttua siitä, että valitsemamme tie on ainoa oikea ja että Neuvostoliiton ja Suomen ystävyys on oleva ikuinen ja järkkymätön."

Nämä Teidän lähtöhetkellänne Suomesta lausumanne rikassisältöiset sanat ovat jääneet niin voimakkaina mieleemme, että haluan niillä aloittaa puheeni. Se tie, jonka olemme v:n 1944 jälkeen yhteisesti kulkeneet, osoittaa saavutustensa puolesta, että me olemme todella olleet oikealla tiellä. Kun näemme, miten paljon ristiriitoja maailmassa on syntynyt myös sodan jälkeisinä vuosina, niin ei ole väärin sanoa, että meidän valitsemamme rauhan ja yhteisymmärryksen tie on ainoa oikea tie. Suomen ja Neuvostoliiton kansojen välille on syntynyt järkkymätön, luotettava ystävyys.

En antaisi tarpeeksi arvoa Teidän, Herra Puheenjohtaja, vierailullenne Suomessa, ellen vielä siihen palaisi. Te osoititte Suomea ja suomalaisia kohtaan verratonta mielenkiintoa ja ystävyyttä. Teidän sydämellisyytenne voitti meidän sydämemme. Teidän vierailunne oli osoitus siitä, kuinka tärkeitä valtiomiesten käynnit saattavat olla. Suomi ja Neuvostoliitto ovat usein lähettäneet johtavia miehiään toistensa luo. Niinpä nyt täällä näen ympärilläni runsaasti neuvostoliittolaisia ystäviänne ja meidän ystäviämme, joita meillä on ollut ilo tervehtiä Suomessa vierainamme. Minun seuralaisteni joukossa taas on tuskin ketään, joka ei olisi viime vuosina käynyt luonanne Neuvostoliitossa. Nämä runsaat tapaamiset osoittavat sinänsä, miten pitkälle olemme päässeet hyvän naapuruuden tiellä.

Me Suomessa puhumme omia vaiheitamme ajatellen usein historian kiroista. Historian kiroja ei ole ainoastaan pahin niistä: sota, vaan niitä ovat myös epäsopu, epäluottamus ja alituinen pelosta aiheutuva henkinen ja aineellinen vastarintaan valmistautuminen. On sanomattoman huojentavaa todeta, että tästä epäluottamuksen kaudesta Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa on päästy. Hyvien suhteiden puuttuminen on synkistänyt liian monta historiamme sivua. Nyt näemme vihdoin mahdollisuuden lakata kirjoittamasta historiaamme noita niin paljon surua ja kärsimyksiä sisältäviä lukuja. Tähän mahdollisuuteen tartumme koko suomalaisella sitkeydellämme -- sillä sitkeydellä, jonka turvin olemme kyenneet elämään köyhällä, kylmällä, mutta ehkä juuri sen vuoksi meille niin rakkaalla niemellämme.

Ne vaikeudet, jotka Suomen ja Neuvostoliiton on pitänyt voittaa päästäkseen keskenään hyviin suhteisiin, eivät ole olleet vähäiset. Ratkaisevaa oli, että sodan jälkeen ryhdyttiin molemmin puolin yhteistä valtakunnanrajaamme rakentamaan naapurisopua ennakkoluulottomasti, vaikeuksia pelkäämättä, ponnistuksia kaihtamatta. Olemme onnistuneet, ja onnistuneet tavalla, jota ei juuri kukaan rohjennut pitää mahdollisena syyskuussa 1944, kun aseet olivat vihdoin vaienneet. Tämä on totisesti suuri ja ihailtava saavutus.

Olemme nyt kumpikin tahollamme voineet vakuuttua siitä, että Suomi sellaisena kuin se on ja Neuvostoliitto sellaisena kuin se on voivat mainiosti elää rinnatusten, vilkkaassa ja kummallekin edullisessa vuorovaikutuksessa, hyvässä sovussa, joka perustuu keskinäisen arvonannon lujalle pohjalle. Elämme niin kuin hyvien naapurien tulee elää.

Me suomalaiset tahdomme tietenkin kaikin puolin edistää oman maamme menestymistä ja turvata suomalaista kansallista olemassaoloamme. Siinä on syy, miksi vaalimme näitä naapuruussuhteita kuin silmäterää -- jos saan käyttää teillä Neuvostoliitossa klassilliseksi käynyttä sanontaa. Tahdomme ylläpitää niitä kaikkien ilmojen vallitessa, kauniilla säällä ja, jos sikseen tulee, myrskyssäkin. Nämä hyvät suhteet ovat varmaan tärkeät teillekin, sitä me ainakin toivomme. Mutta me tiedämme -- ja sen tahtoisin sanoa niin vakuuttavasti kuin sanoilla pystytään ylipäänsä mitään ilmaisemaan -- me tiedämme, että ne ovat suorastaan elintärkeät meille suomalaisille.

Siellä täällä maailmassa saattaa vielä olla joitakin epäilijöitä, jotka luulevat tai ainakin ovat luulevinaan, että Neuvostoliitto pitää Suomen yläpuolella jonkinlaista Damokleen miekkaa, jota kannattava hauras lanka saattaa milloin tahansa katketa turmioksemme. Etäisyys ja epäusko voi ehkä toisinaan aiheuttaa tuollaisia harhanäkyjä. Meitä elähdyttää syvä vakaumus siitä, että tulevaisuus saa nuo viimeisetkin epäilijät käsittämään erehdyksensä ja näkemään, niin kuin me itse näemme, näissä suhteissamme jotakin, joka kelpaa esikuvaksi muille.

Voidaksemme päästä näin tyydyttäviin tuloksiin näin lyhyessä ajassa meidän on täytynyt oppia luottamaan toisiimme. Teot ovat vielä enemmän kuin sanat olleet omiaan synnyttämään tietoisuutta toistemme rehellisistä ja kunniallisista tarkoituksista. Realiteetteihin, jotka muodostavat kaiken oikein harjoitetun ulkopolitiikan perustan, kuuluu muutakin kuin maantieteelliset tekijät, niin määräävä kuin näiden merkitys onkin. Väärinkäsitykset ja harhaluulot saattavat, niin kuin liiankin hyvin tiedämme, järkyttävällä tavalla vaikuttaa kansainvälisiin suhteisiin.

Olen omasta puolestani täysin varma siitä, että vastaiset kokemukset tulevat syventämään Suomessa luottamusta suurvaltanaapuriin. Eräs meikäläinen sananlasku väittää, että suomalainen ei usko ennen kuin hän näkee. Hän elättelee joskus aiheetontakin epäilyä eikä hän mielellään usko toisten vakuutteluihin. Mutta todellisuudentajumme on terve, vaikka ei aina kenties tarpeeksi herkkä: havaittavissa olevia tosiasioita emme kiellä. Kouraantuntuvat tosiasiat, mitä sanontatapaa me havainnollisuuden vahvistamiseksi suomen kielessä käytämme, saavat kovapintaisimmankin suomalaisen vakuuttuneeksi -- se on tapahtunut kenties hitaasti ja joskus kyräillenkin -- että silmänkantamattomiin, aina kaukaisille valtamerille saakka ulottuva valtio itärajamme takana on hyvä naapuri ja että sen mahtavan voiman edessä ei tarvitse, niin kuin joskus muinoin, olla huolissaan.

Tämä puheeni on ollut yksipuolinen puhe, se on käsitellyt ainoastaan yhtä asiaa, nimittäin maittemme välisiä hyviä naapuruussuhteita. Mutta hyvästä asiastahan voi puhua sekä monta kertaa että siitä yksinomaan.