Suomalaisista työoloista.

Amerikoihin muuttaneet maanmiehemme ovat ymmärrettävästi kyllä kovin kiinnostuneet kehityksestä esi-isiensä maassa. Sen vuoksi on `Veljenpojalle` (setä on ollut Valloissa jo kolmisenkymmentä vuotta) suotu tilaisuus tämän kuvajulkaisun palstoilla esittää tietoja vanhan kotimaan oloista. Mutta näyttää siltä, että nämä kertomukset maamme asioista antavat tietynlaista valaisua myös oman maan ihmisille täkäläisten tapahtumien arvioimiseksi.

Tällä kertaa on tarkoituksena lausua muutama sana suomalaisista työoloista, jotta se `siiirtoväki`, joka on Amerikkaan muutettuaan joutunut eri elämänaloilla kokemaan sikäläistä armotonta työtahtia, saisi kuulla kummakseen, miten täälläkin taistellaan.

Goethe on kirjoittanut, että sanan voima on esimerkeissä. Ja ellei Goethe ole tätä kirjoittanut, on asiaa pidettävä varsin valitettavana, sillä hän olisi sen voinut kirjoittaa ja hänen olisi suorastaan se pitänyt kirjoittaa. Eli kuten kauniilla italian kielellä sanotaan: `si non e vero, e ben trovato`, mikä voidaan suomeksi sanoa: ellei se ole totta, niin se on hyvin keksitty.

Tällä keksinnöllä perustelemme sitä menettelyä, että kuvaillessamme suomalaisia työoloja vuonna III d.p.j. (=demokratian puhkeamisen jälkeen), käytämme esittämisen muotona esimerkkejä, jotta lukijoille kirkastuisi nykysuomalaisten työolojen laatu ynnä pitoisuus.

*Esimerkki n:o 1.*

Valtion merenmittausaluksissa palveleva henkilökunta teki palkkakysymyksen merkeissä kesällä lakon. Sen ajaksi oli valittu kesä monestakin syystä - kuten myöhemmin huomaamme - mutta varsinkin sen vuoksi, että meriämme mittailevat laivat eivät kulje talvella. Lakko kesti kuukauden, parikin, minkähän ajan kestikään. Työriitojen mainehikas sovittelija joutui tänä aikana moneenkin kertaan ottamaan lomaa suuritöisestä pääjohtajan virastaan (onneksi hänen laitoksessaan on lisäksi apulaisjohtaja ja kaksi konekirjoittajaa), jotta voisi palauttaa sulan sovun sinne, mistä se oli häiriytynyt. Lopulta neuvottelut päättyivät siihen, mikä oli jo lakon alkaessa tiedossa (kyseessä ei näet ollut virkamieslakko), nimittäin että työnantaja taipui palkkavaatimukseen. Edellytykset lakon lopettamiselle olivat näin ollen käsillä. Mutta nyt oli asia niin, että lakkolaiset olivat kesän kauniit ja lämpimät lakkopäivät asuneet työmaallaan merenmittausaluksilla, jotka siinä tarkoituksessa oli sijoitettu sisäsaaristomme viihtyisiin poukamiin. He olivat syöneet laivakokin maukasta ruokaa, ottaneet terveellisiä auringonkylpyjä, kalastaneet välkkykylkisiä kaloja, uineet suolapitoisessa merivedessä ja huolellisesti välttäneet rikkurimaista esiintymistä työnsä vaiheilla liikuskellessaan. Mikä lakko! voisimme huudahtaa.

Kun palkkaneuvottelut siis olivat päättyneet ja miesten piti ryhtyä jälleen töihin, nousi kuitenkin uusi pulma: valtio vaati lakkolaisilta ruokarahoja lakkoajalta. Tähän ei lakkolaisten oikeudentunto tietenkään voinut taipua, ja kun valtio taas piti oikeutenaan saada lakkolaisilta maksun ruoasta, jonka nämä lakkopäivinä olivat aluksilla saaneet, oli epäsopu uudelleen ilmiliekissä. Tämän tapainen erimielisyys ei Suomessa voi ratketa muuten kuin lakolla. Ja mikäs pitää lakkoa: syyskesä oli komeimmillaan, aurinko heloitti kirkkaalta taivaalta, vesi oli vielä lämmintä ja hyvä kalansyönti oli Itkosen ennustuksen mukaan taattu monen viikon aikana. No, sekin lakko loppui tietenkin aikanaan ja valtio tietenkin antoi lakkolaisille ilmaiset sapuskat lakkoajalta. Olisihan ollut fascistinen menettely, jos toisin olisi tehty!

*Esimerkki n:o 2.*

Valtion keskuskirjapainon työväki teki palkka-asian vuoksi lakon. Lakko kesti muutaman ajan, ennen kuin valtio ehätti suostumaan lakkolaisten vaatimuksiin. Mutta paitsi korotettuja palkkoja lakkolaiset vaativat myös täyden palkan lakkoajalta. Ellei, selittivät lakkolaiset, ellei valtio olisi keljuillut selvässä asiassa, olisivat lakkolaiset olleet työsopimuksen mukaisessa ansiotyössä ja he olisivat tällöin voineet saada lailliset tulonsa. Kun kerran on demokratia, niin oikeus voitti ja lakkolaiset saivat täyden palkan lakkoajalta.

*Esimerkki n:o 3* (joka esitetään tässä vuorokeskustelun muodossa).

*Johtaja:* Meidän rakennustyömaan kirvesmiehet olivat porukalla muutaman päivän poissa työstä, koska he eivät halunneet harjoittaa tuota turmiollista työmaajuopottelua. Kun viinat oli juotu ja kohmelo parannettu, palasivat kirvesmiehet takaisin työhön. Mutta he vaativat työnjohtajalta täyttä palkkaa koko siltä ajalta, jonka olivat olleet juomalomalla. Siitä meinasi tulla pahemmanpuoleinen lakko myötätuntolakkoineen yms., mutta meillä on niin taitava työnjohtaja, joka osasi sovitella ja sai uhkaavan lakon estetyksi.

*Kuulija:* Hän tietysti maksoi täyden palkan juomapäiviltä?

*Johtaja:* Tietysti.

Näiden esimerkkien tavaton voima on niiden todenperäisyydessä. Runoilijan kanssa voimme sanoa: tää korutont` on kertomaa.

On sanottava, että työkuri on ollut meillä monessa tapauksessa aivan matala. Ja kuitenkin: Suomi on tarmokkaan työn ansiosta toipumassa nopeammin kuin moni muu maa sodan vaurioista. Meitä ihaillaan ja ylistetään ulkomailla loistavien työsaavutustemme johdosta, ja nimenomaan jälleenrakennustyö esim. hävitetyssä Lapissa on ollut todellakin ilmiömäinen suoritus. Mutta siellä on talonjussi tehnyt työtä omalla salvoksellaan, eikä siellä ole ollut varaa lakkoilla.

Jos me oppisimme sen, että kurittomuus työoloissa on pahin este taloudellisen nousumme tiellä, niin olisimme voittaneet paljon. Mutta ilolla on pantava merkille, että selkeentynyt, vastuuntuntoinen käsitys on voittamassa alaa.

Veljenpoika.