Sisäasiainministeri Urho Kekkonen: Eduskunnan Herra Puhemiehelle.

Valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa olette Te, Herra Puhemies, kuluvan toukokuun 5 päivänä tietooni ja vastattavakseni saattanut kansanedustaja Jaakko Hakalan esittämän seuraavan kysymyksen:

"Onko Hallitus tietoinen siitä, että yritys eräitten hallitusviranomaisten tekemien ratkaisujen salaamiseen ja eräät siihen liittyvät poliisitoimenpiteet ovat horjuttaneet luottamusta julkisuusperiaatteen ja sananvapauden noudattamiseen valtakuntamme hallinnossa;

ja mihin toimenpiteisiin Hallitus aikoo ryhtyä taatakseen maassa täyden sananvapauden ja julkisuusperiaatteen noudattamisen hallitusviranomaisten tekemiin ratkaisuihin nähden?"

Tämän johdosta saan kunnioittaen esiintuoda seuraavaa:

Tunnustettuna periaatteena kansanvaltaisessa maassa on se, että yleisten asioiden käsittelyn tulee tapahtua julkisesti ja että rajoituksia tässä suhteessa voidaan tehdä ainoastaan milloin valtion turvallisuus tai valtion suhteet ulkomaihin sitä vaativat. Tätä periaatetta, johon kyselyn perusteluissakin viitataan on valtioneuvosto pyrkinyt noudattamaan. Milloin jonkin asian julkisuuteen päästämistä ei ole pidetty toivottavana, on syynä ollut ensi sijassa huolenpito valtakunnan suhteiden hoitamisesta ulkomaihin. Tämä näkökohta on ollut erityisen tärkeä eräiden valmisteluvaiheessa olevien asioiden ollessa kysymyksessä. Valtioneuvosto on noudattanut 11 päivänä marraskuuta 1926 annettua valtioneuvoston päätöstä sekä siihen 9 päivänä helmikuuta 1939 tehtyä täydennystä. Mitään uutta ohjetta valtioneuvosto ei ole ratkaisujen julkisuuteen tulon estämiseksi antanut. Kun kysymyksessä mainitaan tiedossa olevan, että eräiden ratkaistujen asioiden kohdalla on yritetty onnistunutta salaperäisyyttä, ei valtioneuvosto pidä tätä väitettä oikeutettuna.

Kun eräässä sanomalehdessä oli julkaistu osittain erheellinen uutinen eräiden salateitse Neuvostoliitosta maahan saapuneiden virolaisten luovuttamisesta ja kun uutinen sisälsi tietoja, jotka ilmeisesti olivat peräisin suojelupoliisin kuulustelupöytäkirjoista, kehoitti allekirjoittanut sisäasiainministeri suojelupoliisin päällikköä ottamaan selville, mistä nämä tiedot olivat sanomalehdille vuotaneet. Suojelupoliisin päällikkö kutsui luokseen sanotun lehden toimittajan, jonka oletti uutisen laatineen ja ilmoitti hänelle jo kutsuessaan, että neuvottelu tulisi olemaan luottamuksellinen. Tästä huolimatta on tästä luottamuksellisesta keskustelusta annettu tietoja julkisuuteen ja lisäksi sellainen virheellinen kuva kuin se olisi ollut poliisikuulustelu ja että hallitus siten haluaa turvautua poliisitoimenpiteisiin sanomalehdistöä vastaan. Mistään poliisikuulustelusta ei siis ole ollut kysymys, vaikka täytyykin myöntää, että suojelupoliisin menettely sen pyrkiessä täyttämään sille annettua tehtävää ei ole ollut hyvin harkittu.

Hallitus on tähänastisen toimintansa aikana järjestänyt maan lehdistön edustajille useitakin tilaisuuksia, joissa näillä on ollut tilaisuus vapaasti tehdä kysymyksiä hallituksen jäsenille. Hallitus ei siis halunnut turvautua mihinkään salailutoimenpiteisiin, vaan se on, noudattaen hyvää kansanvaltaista tapaa halunnut antaa lehdistölle kaikki ne tiedot, jotka valtakunnan etua vaarantamatta on voitu antaa. Tarkoituksenmukaista on, että hallituksen toimenpiteistä ja päätöksistä on eräissä maan kannalta tärkeissä tapauksissa syytä pyrkiä antamaan asiallisesti oikeat tiedot nimenomaan hallituksen eikä alempien viranomaistan taholta, koska lehdistölle annettavat tiedot viimemainitussa tapauksessa saattavat olla asiallisesti virheellisiä, jopa eräissä tapauksissa maan etua vahingoittavia.

Hallitus tulee vastaisuudessakin noudattamaan yleisten asiain käsittelyssä julkisuusperiaatetta sekä ylläpitämään ja varjelemaan sananvapautta maassa. Mutta samalla hallitus toivoo, että maan lehdistö tuntee riittävää vastuuntuntoa nimenomaan arkaluontoisia ulkopoliittisia kysymyksiä käsitellessään. Tässä suhteessa maamme asema asettaa velvollisuuksia yhtä hyvin hallitukselle kuin maan lehdistöllekin. Mitä tulee väitteeseen, että eräissä ulkomaisissa lehdissä on tärkeitä valtionhallinnon alan tapahtumia koskevia uutisia julkaistu aiemmin kuin kotimaisissa lehdissä, niin tämähän on tietysti mahdollista maassa, missä sekä koti- että ulkomaisten lehtien edustajat saavat vapaasti kilpailla uutisten hankinnassa. Hallitus puolestaan on lehdistöä palvellessaan halunnut kohdella sekä koti- että ulkomaisten lehtien edustajia tasa-arvoisuuden pohjalla.

Helsingissä toukokuun 6 päivänä 1950.