Kajaanin sissit Kuopiossa III

Kajaanin Lehti 1/3.1.1918

Kovin pitkään ei sentään kestänyt, kun jo herätettiin ja osa miehiä komennettiin taas Kotkankalliolle suojelemaan junaa, kun se tulisi. Osa jäi edelleen Ukkokotiin.

Juna tuli ja siinä oli 1 tykki ja 300 pietarsaarelaista. Mutta punakaartilaiset, kai luullen junan heille apua tuovan, lähtivät pitkin aukeata tulemaan sitä kohti. Mutta pian saivat he vastaansa sellaisen luotituiskun, että huomasivat, keiden kanssa oltiin tekemisissä. He vastasivat samalla mitalla ja kasarmistakin käsin kohdistettiin Kotkankalliota vastaan kiivas tuli. Tämän päivän taistelussa haavoittui seminaarilaisten joukkuepäällikkö Onni Nykänen lievästi reiteen.

Tapellessa menikin päivä pian umpeen ja hämärän tultua lakkasi laukausten vaihto vähempään. Voitto oli ollut meidän, pari vankiakin hyökkäävistä punaisista joutui käsiimme ja heidät tuotiin Ukkokotiin säilytettäviksi.

Toisia kajaanilaisia tiedettiin olevan tulossa ja odotettiin heitä Ukkokotiin. Heidän juhlallista tuloaan ei allekirjoittanut ainakaan saanut kunniaa olla näkemässä, sillä I ryhmä komennettiin puhdistamaan koko Ukkokodin ympäristöä sala-ampujista. Aivan sattumalta jouduimme sentään vastakkain tulevien kanssa ja vaihdettiin terveiset, he kotipuolesta ja me ylevästi - sodasta. Ei siinä sentään tarkemmin joudettu kuulumisia kyselemään, heillä oli kiire katon alle ja meillä oli tehtävä suorittamatta. Kun olimme rämpineet metsässä puoliyöhön saakka ja etsineet sala-ampujia, palasimme vihdoin väsyneinä Ukkokotiin, jossa veljeily äsken tulleiden ja entisten sissien välillä oli täydessä käynnissä. Vaikkakin väsymys tahtoi väkisten painaa silmät kiinni, täytyi kysellä kotipuolen tietoja tulleilta ja heille taas valehdella päivällisestä hirveästä taistelusta ja hyvin siinä eräät ennestäänkin tunnetut suurlohkojat esiintyivät edukseen ja säikyttelivät sotaan tottumattomampia. Lisäksi saimme valita kiväärit, jotka meille oli tuotu Kajaanista, jonne ne taas oli tuonut Väyrysen Eljaksen johtama hakijajoukko Oulusta. Aikaisemmin Kuopiosta saadut aseet olivat lainassa ylistarolaisilta ja he saivat nyt ne takaisin.

Loppuyö maattiin rauhallisesti, mutta vielä pimeän aikana ajettiin miehet ylös ja määrättiin valmistautumaan ratkaisevaan taisteluun: aamun valjetessa aloitettaisiin tykillä ammunta kasarmia vastaan ja ellei se johtaisi antautumiseen, ryhdyttäisiin yleiseen rynnäkköön. Oli helmikuun 8. päivä.

Joukko-osastot hajaantuivat kukin suunnalleen. Kuularuiskukin oli Kajaanista tuotu, ja jääkärimme Benjamin Jauhiainen otti sen heti hoiviinsa, valitsi apulaisensa ja kuljetti sen Vesitorninmäelle. I Joukkueen asemapaikaksi oli määrätty Alavan talon luota ohi kilpa-ajoradan kulkeva metsä eräälle avonaiselle kalliolle saakka. Kullekin miehelle määrättiin asemat, ampumahaudat kaivettiin lumihankeen ja odotettiin yleisen jylläkän alkamista.

Ilma oli tähän asti ollut lauha, niin että lumihangessa maatessa oli kastunut asianomaiset paikat läpeensä. Nyt rupesi pakastamaan ja alkoi sakea lumipyry. Se syyti lunta vasten silmiä ja eteensä ei nähnyt montakaan metriä.

Klo 8 tienoissa aamulla alkoi vihdoin tykinjyske. Korvat tahtoivat tukkoon mennä, kun ensimmäiset laukaukset ammuttiin. Ne eivät kylläkään osuneet maaliinsa, sillä tykille, joka yön aikana oli raahattu Huuhanmäelle, ei aluksi saatu tarpeeksi lujaa perustaa alle, vaan se petti. Lopulta pohja alkoi kestää ja laukaukset alkoivat sattua maaliinsa.

I ryhmän ketjupaikan kohdalla oli aivan kasarmin näkyvissä mökki, joka oli tyhjä asukkaista. Ovi oli kiinni, mutta särjettiin akkuna ja mentiin sisälle lämmittelemään. Tupa oli pieni, se oli täynnä miehiä, joten vihdoin siellä rupesi tuntumaan himpun verran lämpimämmältä kuin ulkona. Sentään täytyi tähystämässäkin olla talon katolla aina joku mies.

Päivä kului. Tykki posahteli harvakseen, kiväärituli räiskyi joka puolelle ja välistä papatti kuularuiskummekin. Kasarmi näytti kuolleelta, liikettä ei näkynyt, mutta tiheään paukahtelivat kiväärit sielläkin.

Nälkäkin alkoi vaivata ja siksi päästettiinkin ryhmä toisensa perästä Alavalle, jossa saatiin kahvia ja voileipää.

Tykki oli jysähtänyt jo neljättäkymmentä kertaa, kun kohosi valkoinen lippu tankoon erään kasarmirakennuksen katolla puoli yhden tienoissa päivällä. Poikien teki mieli ampua se alas, mutta se kiellettiin ankarasti. Vähän ajan kuluttua vedettiin lippu alas, mutta kohta se taas kohosi.

Voitto oli saatu, kiitos tehokkaan tykkitulen. Ketjuista palattiin jälleen Ukkokotiin, jossa syötiin vanhaan tuttuun tapaan. Iltapäivällä käväistiin katsomassa kasarmia ja kaupunkia, jossa liikenne alkoi palata rauhanaikaisiin uomiin.

Yöksi palattiin Ukkokotiin, jossa vietettiin voitonjuhlaa "virsin, lauluin, psalttarein, harpuin, huiluin, kantelein".

Seuraavana aamuna, ja se oli yhdeksäs helmikuuta, asetuttiin asentoon Ukkokodin edustalle, jossa valokuvaaja näpähytti Kajaanin sisseistä kuvan.

Klo 4 oltiin asemalla, jossa juna odotti parhaillaan. Koska asemahuoneen seinällä oli vielä ryssäläiset nimikilvet, ryhdyttiin työhön ja revittiin ne alas. Junassakin tervattiin kaikki ryssäläiset lauselmat.

Lapinlahdelle pysähdyttiin takaisin palatessa, piiritettiin työväentalo, haettiin sikäläisen punakaartin johtomiehet käsiin ja vietiin vangittuina mukanamme. Iisalmella yövyttiin. Suojeluskuntalaiset johtivat meidät yhteiskoululle, jossa maallinen majamme sai taas täytteeksi oivallista ruokaa. Yöllä piiritettiin myös sikäläinen työväentalo, vangittiin siellä ollut vahtimiehistö, etsittiin punakaartin johtajat ja kuljetettiin heidät vankeina työväentalolle.

Kymmenennen päivän aamuna yhdeksän tienoissa lähdettiin sitten kohti Kaanaata, viivähdettiin hetki Sukevalla, ja kolmen tienoissa alkoivat Kajaanin kaupungin äärimmäiset talot näkyä. Asemalla oli väkeä mustanaan, soittokunta soitti ja kaupungissa olleet sissit seisoivat perusasennossa. Asemalta mentiin seminaarille, jonne päämaja oli muutettu, ja syötiin siellä kipeimpään nälkään. Sen jälkeen hajaannuttiin kukin kotiinsa.

Tuhlaajapojat, jotka salaa lähtivät kotoaan, olivat palanneet. Ja kaikki hengissä, vaikkakin akat olivat huhunneet jokaisen jo olevan kylmänä. Eihän se sodassa joka kuula satu, vaikka alussa niin luultiin.

Urho Kekkonen